viikonlopun success.

En ymmärrä, mutta jotenkin onnistuin pyöräilemään aavistuksen huppelissa (eli karatekännissä, niinkun täällä Ruotsissa sanotaan – perskännisenä siis) pitkässä hameessa (mission: almost impossible) kaupungin toiselta puolelta kotiin. Ja vielä ilman valoja pyörässä ja ilman, että kytät pysäytti mut ja antoi sakkoja (huomsin kyttäautot ajoissa ja kiltisti talutin pyörää kävellen (ja hyppäsin pyörän päälle, kun kääntyivät pois – bwahaha))

Ja vielä ehjin nahoin.

mindblown

Oikeesti. True story.

PS. Hameessa oli huomattavasti helpompi pyöräillä kännissä, kuin selvinpäin. Miten se tehdään?

duunikaverin kalsarit.

Duunikaveri pyysi mua pari päivää sitten hoitaa erään asukkaan pyykit kuivasrummusta hänen kämppään, ennen kuin hän lähti kotiin. Allright! Tottakai. Tosin unohdin tehdä sen heti ja menin vasta illalla sinne pyykkitupaan. Kuivausrumpu oli vielä käynnissä ja ihmettelin, että ovanko duunin koneet todellakin niin vanhoja, että ne ovat käynnissä kokonaisen päivän… Hmm.

Keskeytin koneen ja otin ulos vaatteet. Hmm. Jotain oli pielessä. Otin vaatteet ulos sieltä ja siellä oli vaan kasa miesten kalsareita ja housut. Wtf. Asukas on nimittäin nainen. Hmm. Sitten huomasin viereisessä korissa kasan vaatteita. Aijaa, ehkä duunikaveri on sitten pessyt jonkun muun asukkaan vaatteita kanssa. Mistä sitä tietää.

Viikkasin korissa olevat vaatteet ja laitoin ne pesukoriin ja kävelin ylös. Kysyin miespuoliselta duunikaverilta, että vienkö puhtaat vaatteet asukkaalle, vai mitä häh. En nimittäin koskaan ole pessyt pyykkiä, enkä tiedä mitä tehdä (Duunissa siis, haha.) ”Joo voithan sä viedä ne. Tosin kai huomasit, että ne vaatteet oli siinä korissa? Kato ku mä pesen mun treenivaatteita ja ne on siellä kuivausrummussa.”

Ilmeeni, kun tajusin, että olin hiplannut duunikaverini ällöttäviä kalsareita (onneksi mulla oli muovihanskat päällä..)

wtf

Followed by:

puke

MÄ KOSKETIN YHYHYYY MUN DUUNIKAVERIN HIKISIÄ KALSAREITA YHYHYYY. YÖK. YÖÖÖÖK. En ole nukkunut kunnolla sen jälkeen. Traumoja! TRAUMOJA!

Toim. huom. Duunikaveri on noin 50 v bodari, joka on aika.. kusipää. Se heittää aina kaiken maailman lipeviä kommentteja ja yhyhyyyhyhyyyyy.

PS. YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK mä tiedän millaisia kalsareita mun duunikaveri käyttää. YÖÖÖK.

hikeä ja hellettä.

Täällä päin ei ole viime aikoina oikein tapahtunut mitään hirvittävän mullistavaa, sillä olen koko ajan töissä – ja ellen ole töissä, nukun univelkoja pois ja teen seuraavalle päivälle eväitä. Heh. Onneksi so far duunissa on ollut kuitenkin ihan kivaa, vaikkakin rankkaa, mutta viihdyn kuitenkin – se kai onkin se tärkein osa?

Mutta täällä sentään jotain muutakin tapahtunut. Esim.

-Kävin katsomassa viime viikonloppuna X-Men: Days of Future Pastin. Ja se oli muuten yllättävän hyvä! Olen so far tykännyt melkein ihan jokaisesta X-Men-pätkästä (paitsi yllättäen Wolverinesta (ja mua ärsyttää Hugh Jackmanin kanankoivet)) mutta olen pelännyt, sitä että niistäkin tulee kohta todella huonoja, koska niitä on about tsiljoona. Mutta ei ihan vielä ainakaan! (Ja sitäpaitsi, Jennifer Lawrence sydän sydän.)

- Kärsinyt helteestä. Mä en sitten ollenkaan tykkää tästä 30 asteen lämmöstä (varjossa siis.) Auringossa mitattiin duunissa sellaset 48 astetta. Joo terve. Mulla on melkein koko ajan jano, ruoka ei maistu ja siksi unohdan syödä, kunnes olen pyörtymässä, käyn kolme kertaa päivässä kylmässä suihkussa, mutta se saaat.. hikoilu alkaa heti, kun suihkusta astuu ulos. HNNGGGGHHHH. Sitäpaitsi töissäkään ei voi olla ihan missä tahansa vaatteissa (esim hameessa) koska pitää siivota ja sellaista. Eli olen ollut töissä treenivaatteissa. Siksi mua kutsutaan nykyään Sporty Spiceksi siellä. Heh.

- Jouduin tässä pari päivää sitten ajaa autoa töissä. Olen jankuttanut kaikille, etten mielelläni aja autoa, koska viime kerrasta on about pari-kolme vuotta. Mutta nyt oli pakko, koska tarvittiin kaksi kuskia retkeä varten ja toista ei ollut. Yhyy. Pelästytin duunikaverini pahemman kerran kun läpällä heitin ennen matkaan lähtemistä ”Oliko se nyt niin, että se kaasu oli siinä oikealla puolella, vai oliko se jarru?” Heidän ilmeensä oli about tällaisia:

horrified

Haha. Matka meni ihan hyvin, mitäs nyt moottori sammui parisen kertaa matkan varrella, enkä oikein meinannut löytää ykkösvaihdetta kun lähdettiin liikenteeseen – ja se kestikin noin -hahaha- viisitoista minuuttia (true story), kunnes päästiin lähtemään (molempaan suuntaan.) Siitä tuli kyllä sanomista miespuoliselta duunikaverilta, että akat ei osaa ajaa autoa. Tosin äijä itse ajoi motarilla kaheksaakymppiä – josta se sitten sai kuulla, koska se on niin vanha ja vanhuksethan ovat nojoo, vanhuksia (läppäläppä). Duunikaverit ♥

reebok

- Mun lenkkarit muuten hajosivat (ylläolevat). Just ne jotka ostin ihan vähään aikaan sitten. Ja mua otti niin päähän ja lähdinkin heti Stadium Outletiin palauttamaan ne ja sain vaihtaa uusiin Puma-kenkiin – jotka ovat huomattavasti kevyemmät ja viileemmät. Viileet useammalla tavalla – coolimmat, sekä vilpoisemmat.

puma

- Olen katsonut Battlestar Galactican taas alusta loppuun ja nyt mulla on taas after-series-depression. Ja sen lisäksi sanon ”frak” ihan kokoajan. Heh. Nyt aloitin muuten katsomaan Dead Like Me:ta ja se vaikuttaa muuten ihan hyvältä, näin ensimmäisen jakson jälkeen. Eli kiitos Taru vinkistä! Enemmän siitä sitten, kun olen katsonut läpi sen.

- Sen lisäksi voi olla niin, että muutan kohta! Tästä olen todella, todella, todella innoissani ja toivon todella, todella, todella että saan kämpän. Kyse on tuplasti suuremmasta kämpästä ja sitäpaitsi se on lähempänä yliopistoa. Pitäkää peukkuja, maanantaina saan tietää enemmän sitten! Tahtoo ostaa sängyn! Ja sisustaa! Oooh, antakaa mulle kämppääää!

Se oli kai sitten siinä. Mitäs teille kuuluu? Miten kesä on mennyt? Ootteko tehneet jotain kivaa viime aikoina?

mary ja (nolo) paluu salille

Kerroinhan aiemmin, että olen palannut salille? Joo taisin joo tehdä niin. Vaikka tosin en vielä voi tai saa vetää täysillä. Mutta olen palannut sinne ihanaan paikkaan joka haisee raudalta ja hieltä (mutta ei siis sellaiselta pahalta hieltä tiedättehän.. makes sense.) Meinasi tippa tulla linssiin (ilon takia) kun asetuin ensimmäistä kertaa pariin (kolmeen?) kuukauteen crosstrainerille ja aloitin lämmittelyn.

Tässä lyhyt versio miten käynti meni:

Kun astuin sisään salille:

fabulousKun tulin ulos salista:

crawlingTässä pidempi ja nolompi versio:

Ilo muuttui hetkessä kauhuksi, kun huomasin miten huono kunto mulla on nykyään . Ennen loukkaantumista vedin suurinpiirtein tasolla 13 ja suhteellisen nopeeta tempoa. Nyt vedin seiska tasoa ja olin kuolla jo ensimmäisen minuutin jälkeen. Ensimmäisen minuutin! Herranlettas sentään. Pumppu hakkasi tuhatta ja sataa ja olin jo antamassa periksi ja aiemmat ilokyyneleet olivat vaihtumassa tuskakyyneleiksi. Mutta vähensin muutaman tason lisää ja vedin loput 9 minuuttia. Ja damnation sitä hien määrää. Mun pyyhe oli jo lämmittelyn jälkeen niin märkä, että olisin voinut täyttää 10 litran sangon hiellä…

Kuntoutukseeni ei kuulu yhtään jalkatreeniä, joten ajattelin, että voisin tehdä ainakin muutamat liikeet. Joten kävelin jalkojen ojennuslaitteelle (kunhan pulssi oli laskenut ja pystyin taas hengittämään.. ja maitohapot oli hävinnyt lihaksista (niitä oli aika reippaasti koska jalat tuntuivat todella, todella raskailta..)

polar-bear-tired

Mietin hetken, että kuinkakohan monta kiloa saan nostettua. Viiskyt ehkä? Ennen loukkaantumista 80 kiloa nousi kepeesti. Istuin laitteeseen ja valmistauduin henkisesti nostamaan … mutku ei. Paino ei noussut minnekkään.. joten vähensin kymmen kiloa. Paino nousi aavistuksen. Motherfuu.. 10 kiloa lisää pois. 30 kiloa sain nostettua noin 10 kertaa. Wohoo. Eli siis mun reisilihasten voimasta on hävinnyt pitkälti yli puolet! SO NOT COOL. Vedin 3 x 10 repsiä ja sitten oli pakko lopettaa koska reiden huusivat hoosiannaa.

Sen jälkeen testasin tehdä vähän koukistuksia (hitto näitä suomenkielisiä nimiä.. koukistaja? Leg curls? Aijaa ihan sama..) maaten. Ennen loukkaantumista sain 60.. Joten pudotin puolet pois tällä kertaa ja onneksi sain juuri ja juuri sen 30 kg toimimaan. Sama tässä 3 x 10 setti sen jälkeen ei noussut edes senttiä paino. Ja jalat täristen kävelin seuraavaalle laitteeseen.

Penkkipunnerrus istualteen. Olin jo 80 kg ennen loukkaantumista. Nyt sain nippanappa 25 kg toimimaan. Ei ottanut päähän ollenkaan. Ei sitten yhtään. (Huom sarkasmia..)

No entäs sitten shoulder press? Laitoin ensin 25 kg, koska ajattelin, että sen mä nyt ainakin saan nostettua.. hartioissa mulla on aina ollut voimaa. Mutta ei.. yritin ja yritin mutta mokoma ei likkunut edes millimetriä ylöspäin. No okei otetaan viisi kiloa pois sitten. Ei tapahtunut mitään vaikka naama punaisena yritin ja yritin saada sitä painoja liikkumaan ylöspäin. Muttakun eissaaaaa… viisi kiloa lisää pois.. nyt siis 15 ja sain kun sainkin hirveen kamppailun jälkeen viisi toistoa tehtyä. Pidin viiden minuutin paussin ja vedin uudestaan viisi lisää. Aika sanottomaksi veti.

gnaah

Tässä vaiheessa olin jo ihan oikeasti niin poikki ja naama ei ollut edes punainen enää vaan pikemminkin .. lila. Kävelin ylätaljan kohdalle ja näköjään verenkierto oli siinä vaiheessa loppunut päässä, joten näytin varmaan täysin kuolleelta tai ainakin siltä, että kohta pyörryn.

Silloin tietenkin mun kohdalle kävelee suhteellisen hyvännäköinen duudeli, jonka paidassa lukee PT. ”Jaahas, well hello, onko salilla uus PT? Haba haba.” mietin itselleni siinä vaiheessa. Sitten huomasin, että tyyppi kysyi multa jotain ja otin kuulokkeet pois korvilta.. ”Miten menee? Sano ihmeessä, jos tarvitset apua? Kun on aloittelija, niin voi olla hyvä saada vähän apua tekniikan ja oikeiden painojen kanssa.. ” MIKÄ VITUN ALOITTELIJA?!?! Mumisin tyypille jotain, että oon treenannut jo vuosikausia, etten oo niin huono kun miltä näytän koska blabla selkä sitä ja tätä.. Ja laitoin ylätaljaan vähän vähemmän painoa, kun mitä olin ennen loukkaantumista ja aloin vetää sitä taljaa alas – ihan vaan näyttääkseni, etten ole mikään hemmetin aloittelija.

Tosin .. se meni lähinnä niin, että vedin sen taljan alas ihan omalla painollani. Ja sen jälkeen ote lipesi ja talja lensi suurinpiirtein kattoon ja kaikki salilla lopetti treeninsä ja tuijotti mua.

blair

”Oho hups, ei ollut minä.” Otin pois melkein kaikki painot taljasta ja aloin vetää ihan normaalisti, kuin mitään ei olisi tapahtunut, noin kymmenellä kilolla ja sen jälkeen etsin itselleni jumppapallon ja menin piiloon venytyshuoneeseen tekemään loput kuntoutusohjelmasta. Kesti hetken, ennen kun uskalsin tulla pois sieltä. Leikin, että venyttelin, mutta todellisuudessa häpesin niin ylätalja-episoodia, sekä lihaksissa oli niin finaalissa, ettei ollut voimia nousta ylös.

Joo, että sellainen comebacki salille. Ja jos mun sali voisi tästä lähtien palkata vähän rumempia PT:tä niin olisin todella kiitollinen! Ei tarttis nolata itseään jatkuvasti

Mutta all in all.. Huh huh miten paljon sitä menettää voimastaan kun pitää noin kolmen kuukauden tauon. Aivan sairasta. Sen lisäksi peppuni on pienentynyt noin 50%. Mikä on todella surullista, jos multa kysytään, koska olen saanut treenata aivan sairaasti, että sain edes vähän volyymiä siihen! Murr ja yhyy! Nyt tuntuu lähinnä siltä, kun olen vaan kävelevää hyytelöä. Kun keskeytin silloin treenaamisen loukkaantumisen aikoihin en koskaan tehnyt mitään muutoksia mun ruokavalioon, joten painohan nousi siinä samalla. Olen yrittänyt kävellä paljon, mutta faktaahan se on, ettei sitä kävelemällä saada kulutusta hirvittävän suureksi, varsinkin jos syö liikaa ja vielä molemmin käsin ja koko ajan – he he. Joten kesäkuun alussa aloin vähän katselemaan mitä oikein syön, ryhdistäydyin ja olenkin saanut melkein kuusi kiloa pois (tuplasti enemmän pois, mitä olin lihonnut). Tosin en mitään hirveetä vauhtia pudottele painoa, ettei vaan ne viimeisetkin lihakset häviä :D Voihan se hyvin olla niinkin, että olen menettänyt lihasmassaa paljon liikkumattomuuden ja painonpudotuksen seurauksena. We’ll never know.

Ettäs tällaista  tällä kertaa. Nyt toivotaan vaan, että se lihasmuisti herää henkiin ja alan saamaan takaisin edes vähän lihasta!

hallååta sairastuvasta pt 3

En ole vähään aikaan kirjoittanut oikein mitään koskien mun selkää (jonka tilanne ei ole muuttunut edelleenkään hirvittävästi..) koska suoraan sanottuna olen voinut henkisesti todella huonosti koska en voi periaatteessa tehdä yhtään mitään edelleenkään. Tai no nyt mä vähän liioittelen, mutta on tässä ollut aikamoista sotkua koskien mun kuntoutusta.

Mähän kerroin, etten aio mennä koskaan ikinä kunnalliselle fyssarille, koska ne olivat niin .. huonoja? Ja päädyin sitten yksityiselle jonka kanssa aloitettiin kuntoutusohjelma. No siinä kävi sitten niin, että kävin siellä pari kertaa ja sitten siinä välissä pidin koulussa esitelmän selkävammoista (koska kokemusta) kun meillä oli se kuntoutuskurssi. Noh meidän piti etsiä myös treeniohjelmaa näille vammoille, joten sanoin nyt mitä mun se yksityinen fyssari oli sanonut,niin maikka sanoi siihen, että se ei kyllä pidä paikkaansa ollenkaan. Mun piti siis treenata vatsaa (tehdä situpseja) ja taivuttaa selkää taaksepäin. Tuli pienen pieni paniikki kun juttelin tunnin jälkeen maikan kanssa (joka on siis itse fyssari) ja hän sanoi, että mun olisi parasta etsiä toinen fyssari. Yhyy.

Sillä yksi suuri ongelma monien fysioterpeuttien kanssa on se, että monet eivät näköjään valmistumisen jälkeen päivitä tietojaan ja kuntouttaa suurinpiirtein 20 vuotta vanhojen neuvojen mukaan (niinkun tämä mun yksityinen.) Situpsit nimittäin laittavaat aikamoisen paineen nikamiin, mikä ei nyt ollut niin hyvä idea jos välilevyissä on jotain vikaa. Yeah. Kivaa. Not.

Ei siinä oikein muu auttanut kuin käydä juttelemessa sen kunnallisen fyssarin kanssa, jolle mulla oli aika varattuna (olin unohtanut peruuttaa sen…) Ja tein kyllä (tietääkseni) oikean päätöksen – sillä se fyssari on ollut ihan kullan arvoinen ja nii-iiin hyvä. Ensin se tutki mun selän ja sitten alettiin suunnittelee oikein kunnolla miten mun tulee treenata selkä kuntoon. Ensimmäisen tapaamisen aikana olin vastaanotolla yli tunnin ja päädyttiin siihen, että alan tekee enemmänkin staattisia vatsalihas/selkälihastreeniä ja ihan pikkuisen kerralla ja siitä sitten lisätään pikkuhiljaa.

Huomasin jo ensimmäisen treenin jälkeen, kuinka melkein kaikki lihakseni ovat surkastuneet ja aika reippaasti. Tuskin pystyin seisomaan nelinkontin, sillä kädet alkoivat tärisee aivan törkeästi. Aloitettiin ihan vaan yhdellä liikkeellä, jota tein viikon. Viikon jälkeen laitettiin mukaan muutama liike lisää jota vedin sitten kaksi viikkoa päivittäin. Sen lisäksi fyssari sanoi, että mun pitää kokoajan olla tietoinen siitä, että selkä on suorassa ja kiristellä vatsalihaksia melkein koko ajan (se on muuten aivan helvetin vaikeaa :D siis kokeilkaa vaikka kiristää vatsalihaksia ja menkää tunnin lenkille… tai sitten mun ”vatsalihakset” ovat vain täysin surkastuneet tai olemattomat tai jotain..) Välillä selkä oli todella hyvässä kunnossa, enkä tuskin tuntenut mitään kipuja tiettyinä päivinä. Ja elämä alkoi hymyilemään.

Kun oli mennyt noin kolme viikkoa oli aika taas nostaa vaikeusastetta kuntoutuksessa ja sain luvan palata salille – YEZZZ! Tosin miten se meni onkin sitten ihan toinen tarina.. mutta en saa vetää täysillä, en saa vetää liian suurilla painoilla (no hätä, en pystykään – sillä suurinpiirtein viiden kilon painot on liian painavat tällä hetkellä) ja kaikkein tärkeintä on se, etten missään nimessä taivuta yläkroppaa. Eli joo.. mitä siinä nyt sitten oikein voikaan tehdä? Eli vedän tällä hetkellä suurinpiirtein kilon painoilla ja niin hitaasti liikkeitä ja treenaan maksimissaan 15 minuuttia kerralla. Hah.

Salitreenin jälkeen selkä tuntuu yleensä ihan ookoolta, tosin päivää treenin jälkeen selkään sattuu aivan tajuttomasti. Eilen olin leffassa ja viimeinen tunti oli täysin vitusta, koska selkä vaan väsähti ja kunnolla, enkä oikein löytänyt mukavaa asentoa. Halusin vain heittäytyä lattialle makuuasentoon – mutku lattia oli niin likainen niin emmä nyt sitten viitsinyt.

Mutta se siitä itse vammasta, kaikkein vaikeinta on ollut turhautuminen ja henkinen aspekti. Joka kerta, kun teen liian äkillisen liikkeen tai vahingossa taivutan yläkroppaa niin se tuntuu. Jos olen kävelyllä ja kävelen liian nopeasti alkaa sattuu. Kun multa löytyy se motivaatio treenaamiseen, mutta kun kroppa on vaan niin hajalla, ettei pysty. SE on se vaikein osuus. Olen niin kyllästynyt kävelyyn ja kuntoutustreeniin jo. Haluaisin mennä uimaan (tai ainakin testaamaan, jos pystyn siihen ilman, että sattuu) mutku uimahallit on kiinni nyt kun on kesä (… tyhmin idea evör.) Haluaisin mennä juoksemaan – mutku ei, sattuu. Haluan tehdä kyykkyjä suurilla painoilla, maastavetoja, leukoja.. mutta kun ei. En halua riskeerata ja joka kerta, kun olen siinä rajamailla ja vedän ehkä vähän liian kovaa – niin saan viettää seuraavan päivän sitten syöden särkylääkkeitä ja hieroen voltarenia selkään ja kävellä selkä kumarassa. Ei kiva.

Ei niinkun jaksaisi tätä enää. Haluan vaan amputoida pois tän selän tai vaihtaa ehjään… Onko se mahdollista? Onko kellään mitään ideaa,miten tästä turhautumisesta pääsee eroon?

Ainoa juttu joka tehoaa on alkoholi. Kummasti häviää kaikki kivut ja tunnen olevani maailman kuningas kun olen juonut muutaman lasillisen viiniä.. mutta eihän sitä nyt voi sitäkään lipittää päivittäin.. vai voiko? :D

PS. Oho. Olin täysin varma siitä, että olen elänyt tän vamman kanssa nyt jotain 6 kuukautta, mutta kun luin blogista, niin tätä onkin kestänyt ”vaan” 4 kuukautta…

kolmen päivän vapaus

Olen nyt toisena kesäduuniviikkona tehnyt neljä päivää putkeen. Olin niin innoissani kun kello lähestyi neljää  iltapäivällä, koska kolme vapaapäivää tiedossa ja siis pitkä viikonloppu.. eli:

nxrl2d

Todellisuus kun istuin sohvalle:

sleeping-gif

Nukuin neljän tunnin (!!!) päikkärit. Ja itseasiassa, taidan palata unten maille about heti. Tulee olemaan railakas viikonloppu – tulen siis nukkuu kolme päivää putkeen.

Partay indeed.

välipalalemppari: mango lassi

Kun olin Puolassa moikkaamassa Jessicaa kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa ja Jessica suositteli, että joisin mango lassi-nimistä juomaa ruuan kanssa. Se oli niin hyvää, että mun on tehnyt mieli sitä siitä lähtien about kokoajan enkä voinut päästää sitä herkullista ihanaa juomaa mielestäni. Joten googlasin vähän mitä siihen oikein tulee ja loppujen lopuksi kehitin siitä omantyylisen version – eli ilman lisättyä sokeria.

Eli mango lassi on siis ööh.. mangonmakuinen jugurttijuoma. Ei kai sen ihmeellisempää :D Varmasti parhaimman juoman saisi, jos olisi kypsiä tuoreita mangoja, mutta mä olen ainakin ihan tyytyväinen pakaste-versioonkin – silloin juomasta tulee ainakin kylmä (tosin tällä säällä ei ehkä ole niiiiin kivaa juoda jääkylmiä juomia, kun ulkona on niin kylmä (istun tässä villasukat jaloissa – ja huomenna on niinkun heinäkuu.. morjens.)

Tämä mun versio ehkä muistuttaa enemmän smoothieta kuin sitä mitä join siellä ravintolassa, jonka koostumus muistutti melkein maitoa. Anyhoo. Mennään siihen asiaan, eli itse reseptiin.

mangolassiTarvitset (yksi mega-annos tai sitten muutama pienempi annos)

n. 150 g mangoa (pakaste tai tuore)
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitoa
ripaus jauhettua kardemummaa – maun mukaan
jääpaloja – jos haluat brainfreezen (hehe)
(jäävettä, jos koostumus on liian paksu)
jos haluat makeamman juoman lisää oman maun mukaan jotain makeuttajaa – hunajaa, sokeria, steviaa etc, itse en lisännyt mitään.

Heitä kaikki ainekset blenderiin ja juo pronto eli heti. Ei sen kummempaa :)

annetaan hyvään kotiin: mahdoton palapeli

Eilen oli sellainen tyypillinen uskomattoman sateinen kesäpäivä á la Pohjoismaat – joten kaverin kanssa päätettiin istua sisällä, syödä kaikkea hyvää ja tehdä palapeli.

”Mulla ois tällainen, jossa on 3000 palaa. Siinä pitäisi ainakin riittää tekemistä. Ostin sen joskus kirpparilta, enkä ole vielä ehtinyt sitä tehdä. Miten ois?” kysyin häneltä.
”Joo, kuulostaa hyvältä! Ota se mukaan!” kaveri sanoi.

En edes oikein muistanut palapelin aihetta, joten nappasin megasuuren laatikon mukaani ja lähdin lonksuttamaan vesisateessa kaverin luokse.

Tosin meidän ilmeet oli kyllä aika huolestuneita, kun aloimme tarkastelemaan palapelia perillä. Nimittäin…

puzzle

Se näytti aika hurjalta. Ja hurjalta tarkoitan, voi noita yksityiskohtia.

worriedJoten tyhjensimme palat lattialle, ja yhtäkkiä istuimme siinä edessämme palapelimeri. Tai siis valtameri.

”Noo, jospa vaikka etsitään ne reunapalat ensin?” sanoin vähän hermostuneena. Ja alettiin kaivelemaan sieltä reunapaloja. Siihen meni noin tunti.

”Ööh, and then?”

”Hmm.. ööh.. joo.. tuota, tuo tekstiruutu voisi olla jotain?” kaveri sanoi. Ja etsittiin tekstiruudun palat ja saatiin se tehtyä. Siihen meni melkein kaksi tuntia.

”Jos sä vaikka otat tuon ihmismeren ja mää otan tän taivaan?”

Ja siinä kohtaa alkoi molemmilla menee hermot, koska niitä paloja oli vaan kahdenlaisia. Punaisia muurahaisia, tai sinisiä. Meeh.

”Eihän tässä edes tiedä, missä on vesi ja missä on taivas? Kaikki palat on ihan samannäköisiä! Miten joku voi tehdä näin vaikean palapelin? Luuleeko ne ihan oikeasti, että ihmisillä on aikaa istua vuoden tämän ääressä? Ihan oikeasti.”

”MÄ LÖYSIN HEVOSEN PERSEEN! JEE!”

Aloitimme palapelin tekemistä kello kahdelta iltapäivällä. Kello yhdeksältä illalla kun huomasimme, että palapelistä oli ehkä 100 palaa oikeissa paikoissa tajusimme, ettei todennäköisesti saada palapeliä valmiiksi tällä vuosituhannella, joten päätimme antaa periksi…

”Jospa laitetaan nää palat takaisin laatikkoon vaikka niin, että noi punaiset muurahaiset yhteen pussiin ja sitten nää taivaspalat toiseen pussiin ja sitten tuohon päälle ne palat, joiden paikat ollaan löydetty?” kysyin. ”Niin voidaan sitten.. jatkaa.. joskus.”

Kaveri katsoi mua vähän säälien. ”Ai meinaatko oikeasti, että teet tämän valmiiksi joku päivä? Sä et oo tehnyt mitään muuta kun kiroillu ja hinkannu kymmentä eri palaa paikoilleen tässä viimeisen kolmen tunnin aikana… just saying.”

Aloin kuitenkin laittaa niitä paloja nätisti sinne laatikkoon, kunnes multa meni hermot kun en saanut niitä yhteenlaitettuja paloja nätisti ja loppujen lopuksi aloin vaan heivaamaan niitä paloja sinne miten sattuu.

angry2

Ja kun menin nukkumaan illalla näin vain niitä paloja kun suljin silmäni ja sitäpaitsi sain mustelmat kylkiluiden kohtaan, koska makasin vatsallani ja hinkkasin niitä paloja melkein koko päivän. Joten päätin, etten halua nähdä palapeliä enää ikinä.

Eli jos joku tämän haluaa, niin annan sen mielelläni pois. Ja mieluiten heti. Tosin joudutte hakee sen täältä Örppööstä, meinaa painaa sen verran että postikulut maksaa varmaan biljoonan.

Ensi kerralla teen sitten jonkun sellaisen Disneyn 30 palan version. Varmaan sopivan vaikea mulle.

mary testaa: elämää ilman facebookkia – update.

Nyt on mennyt jo päälle 20 päivää siitä, kun kirjoitin postauksen, että poistan Facebookkini. Tai jotain sinnepäin. Se pysyi poissa about viikon, kunnes tajusin, etten voi käyttää esim Netflixiä tai Tinderiä, koska molempiin tarvitsen Facebookia sisäänkirjautumiseen. Tiedän, että Netflixissä sen voi varmasti hommata muulla tavalla, mutta olen näissä asoissa aika laiska.

Joten aktivoin tilini. Meh. Se otti vähän päähän. Oli niin ihanan vapauttavaa olla täysin Facebookvapaa. Yhyy.

Mutta!

Otin pois kaikki Feissarisovellukset kännykästä, enkä ole logannut sisään melkein ollenkaan. Tällä tavalla en voi käydä katsomassa Feissaria kokoajan. Ehkä  pari kertaa viikossa käyn katsomassa mitä siellä tapahtuu. Ja eihän siellä oikein mitään olekkaan tapahtunut. Sitä samaa kaikki siellä kirjoittaa, eikä kukaan ole tehnyt mitään mullistavaa tai esim. mennyt naimisiin jonkun kuninkaallisen kanssa tai kuollut. Ainoastaan blogin Feissarisivuja olen kaivannut ja sinne olen pari juttua laittanut. Henkilökohtaista sivuani en ole päivittänyt ollenkaan. Best feeling ever.

Huvittavinta on kuitenkin ollut kavereiden reaktiot. Tina on ystävällisesti siirtynyt pitämään yhteyttä teksareiden kanssa, mutta kukaan muu ei sitä oikein ole tehnyt – siis niistä, joiden kanssa olen jutustellut yleensä Facebookin kautta.

Andy oli kirjoittanut viestin (Facebookiin siis) että yritti kirjoittaa mulle muutamaan otteeseen kun Feissaritili oli poissa, ja ihmetteli miksi mun sivua ei löytynyt… Joten tyyppi odotti yli viikon (…) kunnes aktivoin sen uudestaan. Ei sitten niinkun tullut mieleen, että voisi vaikka ottaa yhteyttä muulla tavalla? Sanoin, että tulevaisuudessa kannattaa mielummin kirjoittaa tekstareita tai käyttää whatsappia. Vastaukseksi sain: Siis mulla ei ole varaa lähetellä tekstareita koko ajan ja en aio vaan sun takia hankkia yhden sovelluksen, joka imee patteria. Etkö voisi pitää ainakin Messengeriä käytössä?

sayhuh

Joten nyt se kirjoittaa mulle mailia, jos sillä on asiaa. Mailia?! Olen maailman surkein sähköpostinkäyttäjä. Enkä kirjoita kenellekkään sähköposteja paitsi pomolle just ja just.

I don’t know. Mutta MITEN OLISI VAIKKA HELVETTI, JOS HERRA SAATANA SOITTAIS JA JOS HENGALTAIS VITTU FACE TO FACE JOSKUS? Tuli vaan mieleen? Jos mun yli 60-vee mutsilla on WhatsApp, miksi ei tää tyyppi voi sitä hankkia? Mä en kestä! Gnaah!

Lisäksi tyttöporukka, jonka kanssa aina silloin tällöin tavataan, jatkaa juttelemista ja tapaamisten suunnittelua Facebookissa. He siis tietävät, ettei mulla ole Feissaria. Vasta useiden tuntien jälkeen jollekkin tulee mieleen, että mitäs jos vaikka kysyttäis tekstarilla, että mitäs se Marianne tykkää tapaamisesta ja ajankohdasta. Ja sitten tulee, aavistuksen syytteleviä kommentteja, ettei mulla ole hajua siitä mitä tapahtuu. No hei, anteeksi, että vaikeutan teidän elämää.

On se kummaa, että kun on vaikka minkälaisia appeja nykyään ja vanhat kunnon tekstarit, niin näköjään monelle se on todella vaikeaa, kun joku päättää lopettaa Feissarin käyttämistä. Kun siis muhun saa yhteyttä nopeasti muutenkin. Ja kukaanhan ei muuten soita edelleenkään. Tosin en kyllä kauheasti edes tykkää jutella puhelimessa, mutta niinkun niin.

Tosin monet ovat kuitenkin myös olleet todella kiehtoneita siitä, että päätin lopettaa siellä hengaamisen. Ja ovat alkaneet miettimään omaa Feissarikäyttäytymistä. Se on mun mielestä kiva juttu. Monet eivät edes tajua sitä, kuinka Feissariaddikteja edes ovat.

Tähän vielä pieni välikommentti: Sain kutsun häihin Feissarissa. Siis mitä vit oikeasti.. KUTSUN HÄIHIN? Tai no siis. Sain kutsun sinne itse vihkimistilaisuuteen mutten itse vastaanotolle. Joo ei kiitos. Mä en mene minnekkään, ellen saa takuuvarmasti kakkua. Kaikkihan sen tietää. Sitten kun mää meen naimisiin (tässä kohtaa saatte nauraa) lähetän kutsun kaikille Feissarin kautta. Jepp. So classy.

Ja voinkin sanoa, että mun mielestä on ollut aivan mahtavaa tää Feissariton elämä. Luen enemmän lehtiä ja uutisia – vaikka seuraankin monia lehtiä Feissarin kautta. Werid. Olen jopa pelannut vähän Pleikkaria! Katsonut paljon sarjoja (en vielä ole aloittanut teidän sarjavinkkien katselemista.. I’m getting there..) olen jopa lukenut enemmän kirjoja (tai no, jos ihan rehellinen olen, niin olen lukenut noin 10 sivua kirjastani hehe, but it’s something! Olen ollut ulkona enemmän. Olen siivonnut enemmän (toinen asia on sitten, onko kämpässä siistiä.. ) Mutta parasta on kuitenkin se, kuinka rauhallinen olo mulla on, kun en tarkastele tunnen välein mitä Feissarissa on tapahtunut. Ihanaa! Aion siis jatkaa tällä tavalla. Jeesbox. Ja aivan paras juttuhan on se, että olen viettänyt huomattavasti vähemmän aikaa koneen ääressä. Siis radikaalisti vähemmän. Joskus on mennyt jopa päiviä, kun en ole edes avannut konettani.

uhhuh

En ole tosin tavannut kavereita sen enempää. Ehkä se muuttuu, kun porukkaa tajuaa, että olen tosissani, enkä ole palaamassa Feissariin vähään aikaan. Ehkä monet unohtavat mut, toiset ehkä eivät. Mutta minä en aio hengailla Feissarissa ihan vaan sen takia, jotta muiden elämä helpottuisi.

Ja toi Andy-juttu oli nyt kaiken huippu. Niinkun.. mitäihmettä?

töitä vain ei hupia lain, se marya kismittää ain – uudessa duunissa.

Olenhan toki ollut jo muutaman päivän uudessa duunissa sitten joskus ööh.. loppukeväästä. Ihan siis silloin tällöin. Ja jussinakin vedin yhden keikan. Tosin eilen alkoi duunit kunnolla ja jotenkin mun mielestä työmäärä on lisäänyt aivan törkeästi – eli se pehmeä startti oli vain aikamoista bullshittiä hehe. Uutta infoa tulee koko ajan, enkä oikein muista mitään edellisiltä keikoilta.

Musta tuntuu, etten ”koulutuksen” aikana oppinut mitään (tai sitten en vaan muista..) ja ilmeeni onkin kutakuinkin tällainen, jos joku kysyy multa ihan mitä vaan (esim. missä on vessa tai säilytetäänkö maitoa jääkaapissa tai pakastimessa…):

confused

Täysin ulalla.

Sen lisäksi aamuvuorot ovat jäätäviä. Siis se, että herään kuudelta (tai eilen heräsin 6:05 tänään nukuin jopa kolme minuuttia kauemmin… uuu ) ja olen jo töissä seiskalta on kamalaa. Onko se normaalia, ettei kykene heräämään kunnolla tuohon aikaan? Kuka edes oikeasti pystyy ajattelemaan mitään siihen aikaan? Itse olen edelleen täysin unessa tai istun vaan tyhjän lasittuneen katseen kanssa, samalla kun kuolaan ja yritän muistaa, miten käsi toimii, jotta saisin kahvikupista hyvän otteen. Sitten pitäisi vielä muistaa, miten se juominen toimikaan.

Jo kahden aikoihin olen töissä aivan sairaan väsynyt..

tired

.. ja kun olen ollut kymmenen yli neljä iltapäivällä kotona haluan vaan nukkua. Eilen pystyin pitämään itseni hereillä kunnes sammuin kymmenen aikoihin, mutta tänään kun tulin kotiin romahdin sänkyyn ja sammuin, kun olin laittanut herätyksen soimaan 30 minuutin päästä. Ajattelin testata toimiiko power napit.

Tired

Mutta sammutin näköjään herätyksen kun se soi ja nukuin kaksi ja puoli tuntia. Eli ei oikein toiminut power nappi näköjään. Meh.

(Näin muuten unta, että menin uuden duuniporukan kanssa sukeltamaan jonnekkin luolaan – ja sitten multa loppui happi ja ne vaan jätti mut sinne. Ennen kun kuolin löysin tajuttoman megasuuren kulta-aarteen.. kirjotin sinne lapun (?!) että kiitos vaan työkaverit ja lälläslää, ette saaneet lottovoittoa! Say whaat?)

Toivottavasti saan unen päästä kiinni nyt yöksi. Meeh. Antakaa mulle vinkkejä, miten pääsen tähän rytmiin. Tietenkin kaikki menee heti persuksilleen, kun on vapaata tai iltavuoro. Mutta jotain vinkkejä!

Ja vastaukseksi en tietenkään halua, että herää joka päivä samaan aikaan.. Tai että mene aikasin nukkumaan. Jatkuva kahvinjuominen ei toimi sekään. Olen näiden kahden päivien aikana lipittänyt noin viisi pannullista kahvia ja se on vaan aiheuttanut rytmihäiriöitä… :D

Vastasin kai tuohon mun kysymykseen jo?

Meh.

Parasta on kuitenkin se, ettei duunipäivän jälkeen tarvitse tehdä mitään. Ei tartte opiskella mitään. Siis ollenkaan. Saa vaan olla. Ja tänään leivoin kolme pellillistä erilaisia muffinsseja, ja sain siitä palkkaa. Kelepaa!