suklainen pelipäivä

Syy siihen miksi tänne ei ole tullut mitään laadukkaita postauksia tänään (siis ei mitään), on tietenkin opinnot. Saatoin ehkä rakastua liikaan uuteen peliin jota testailen ja se onkin pitänyt mut aika varattuna (siksi saatoinkin valova aavistuksen liian kauan yöllä.) Jos jotakuta kiinnostaa mikä peli se on, niin tällä kertaa se on Skyrim. Voi luoja, että tietsikkapeli voi olla kaunis!

Mutta tämä viime vuoden aikana hankittu kiinnostus pelikehitykseen ja 3D-animaation on aiheuttanut sen, että voin ihastella maisemia pelissä vaikka kuinka kauan ja miettiä sitä, kuinka kauan tuon skenaarion tekemiseen oikein on mennyt, sen sijaan että pelaisin. Ja sitä, miten peli on tehty ja viimeiseksi: Mäki aion tehdä joskus jotain tuollaista! Sitä kai voidaankin kutsua occupational hazardiksi, tai jotain.

Eikö olekin ihan tajuttoman kaunista?

Mutta, jotta ette kuolisi tylsyyteen pelipostauksesta, voin toki sanoa, että minähän hoidan tämän pelaamisen tyylillä. Esim syömällä wienernougata siinä sivussa. Onko olemassa  parempaa suklaata? (On varmasti.) Löysin hirvittävän määrän wienernougata kaupan alennuskorissa ja vaadin, että ostaisimme Ändin kanssa yhden rasian/laatikon. Olisitte nähneet jätkän ilmeen kun se avasi sen laatikon: ”What? Missä kaikki suklaa on? Miten tässä voi olla näin vähän suklaata? Tän on parasta maistua kullalle, jos oikea hinta on kuusikymppiä (kruunua siis, ei toki euroja)..” Ja sitten se nosteli vielä sitä sisusta ja pettyi pahemman kerran, kun siinä ei ollut toista kerrosta.

Ja sitten kun kysyin siltä, että eikös ollutkin todella hyvää, niin vastaus oli ”menettelee – mutta miksi ei ostettu esim Paradis-askia oltais saatu huomattavasti enemmän suklaata.” No siksi, koska mä halusin jotain syötävää, joka auttaisi koti-ikävään – eli suomalaista suklaata. Johon Ändin kaveri totesti: ”What onko Fazer mukamas suomalainen? Voi luoja miten mahtavaa! Niillähän on kaikkea sikahyvää, esim just suklaata!” Ja sitten se vetikin viimeisen palan suuhunsa. Niin on, Ändi, joten ”menettelee” on huono sanavalinta.

Fazerista ja ruotsalaisista tulikin mieleen yksi anekdootti, joka tapahtui eräälle kaverilleni. Hän on siis ruotslainen ja seurusteli ennen suomalaisen miehen kanssa. Kirjoitan miten he lausuivat sanat:

Mies sanoi kaverille: Osta sitten sitä FATSERIN suklaata mulle kaupasta.
Kaverini alkoi ulovmaan naurusta ja sanoi: Haha, FATSER. Ei se ole mikään FATSER vaan se on FEISER! (eli amerikkalaisittain..)
Ja tähän sitten kaverin exä ehkä kuoli nauruun: FEISER!! Se on suomalainen yritys ja se lausutaan FATSER!!
Menipäs erittäin puhelias kaverini hiljaiseksi kerrankin ja nolona mumisi jotain vastaukseksi.

Siitä lähtien olemmekin vinoilleet kaverille ja kutsuttu sitä FEISERiksi.

Itse en oikein osaa sanoa, kumpi on parempi, Marabou vai Fazer. Ostan ehkä useammin Marabouta, jos suklaata ostan.. (Kirpeät karkit ja lakritsi tulee aina etusijalle.) Fasua ostan, kun mulla on koti-ikävä tai, jos olen Suomessa käymässä ja näen jotain uutuksia. Kumpi on teidän mielestä parempi?

Advertisements

12 thoughts on “suklainen pelipäivä

    • :DDD Joo siinä voikin helposti mennä niin! Tai no ei ehkä mulle, koska mun selkä brakaa jossain välissä ja perse puutuu. Mäkin olin ennen pelileski, kunnes Ändi tutustutti Skyrimin edeltäjän mulle. Siitä se sitten lähtikin.. Varmasti tutustutti sen takia, etten mä valittaisi sille koko ajan, ettei siihen saa minkäänlaista yhteyttä ku se pelasi.. hehe.

      Tykkää

  1. tämä on niin buuuuuu :( kun julistit, että tutustutte opiskelun vuoksi peleihin, niin luulin, että ne on jotai hikisiä miinaharavoita tai 10 vuotta vanhoja pelejä, mutta että skyrimiä? oikeesti tulee vihreäksi kateudeksi. väännä veistä haavassani ja kerro, että millasia muita pelejä siellä sitte testaillaa, onko nekin yhtä uusia?

    mut omalta kannaltani iloisempiin aiheisin… nuo wiener nougatit on kyllä niin hyviä että. mulla tapana ostaa joka joulu tuollaset laatikot jokaiselle perheenjäsenelle, niin saa hyvän tekosyyn ostaa sitte itellekki :D ovat vähä sellasia, että eivät kauaa siellä laatikossaan säily.

    Tykkää

    • Hehe :D Eikun me saadaan itse valita mitä pelejä pelataan, kunhan ne ovat eri genressa: action, rpg, puzzle, adventure, strategy etc etc. Olen Skyrimin lisäksi pelannut Civ 4:sta ja tänään on vuorossa Alice: When madness returns (:DDD) muuten en ole vielä löytänyt muita pelejä jotka voisin pelata. Näitä me vaan kokeillaan, sitten valitaan yksi johon sitten syvennytään ja analysoidaan paremmin. Meillä on myös eräs konferenssi Second Life:ssa josta saa opintopisteitä. Kerrankin en valita siitä, että olisi muka rankkaa opiskella :D

      Joo noi suklaat ei muuten kauan pysy siellä laatikossa :D Unohdin muuten mennä kauppaan katsomaan oliko niitä vielä siellä :(

      Tykkää

      • onko teillä joku valmis lista rajallisesta määrästä pelejä, joista sitten valkataan vai miten tuo oikein toimii? oletan ainakin, ettei oppilaitoksen varastoista löydy kaikkia maailman pelejä. Jos sulla on joku lista niistä peleistä, ni laita tänne ni huutelen sit että mitä ainaki ite testaisin :D

        mulla on ollu tuo civ 4 jo muutaman vuoden, mutta kertaakaa en oo vielä edes testannu :D kaveri möi pois pelejään muutama vuosi sitten vaihtaessaan mäkkiin ja minä sitten hampaat irvessä ostin pois. pitäisi kai tuohonki joskus ees tutustua… tuosta alicesta olen kuullu vaa kehuja. harkitsin jo tuossa joulun alla sen ostamista steamin alennuskampanjasta, mut en sitte ostanu ku en ollu tutustunu ees pelisarjan ekaan osaan.

        second lifestä tulee mielee aina tuo: http://www.youtube.com/watch?v=U3d_fqDcN1s

        Tykkää

        • Ei oo mitään listaa, kun saadaan ottaa omista peleistä tai esim ilmaispelejä (flash yms) Että jos tulee mieleen jotain niin heitä vinkkejä, strategy ja rpg siis poisluettuna jo, kun olen niitä testannut.

          Civ 4 on ehkä maailman paras peli!!! Tai no, strategiapelit ovat mun heikkous hehe. Nyt oon jo aloittanut femman pelaamista, se vaikuttaa mukavalta, mutta on ihan eri peli melkeinpä. Suosittelen! Oon pelannut vähän Alicea, mutta se sitten jäi jonkun syyn takia (Batman Arkham Asylum) Ykkönen, eli American McGee’s Alice on todella awsum ja kakkonen vaikuttaa myös mahtavalta! Steam? Mikä se on?
          Hahah mainio pätkä :DD Mä en kyllä ihan oikein edes tiedä mikä tuo Second Life oikein on.. :P

          Tykkää

          • pahoittelut, että vastaaminen kesti hieman. haluan kuitenkin vastata, jotta pääsen mainostamaan tuota steamia :D se on siis ohjelma pc:lle, jonka pitää imuroida osoitteesta http://store.steampowered.com ja rekisteröityä.

            sieltä kautta voi ostaa pelejä ja pelata niitä. ostetut pelit kytketään siihen käyttäjätunnukseen eli vaikka hankkisit uuden tietokoneen, niin ne pelit voi imuroida steamin palvelimelta niin usein kuin haluaa. siellä on melkee kokoajan jotain tarjouksia, esim. juuri loppu pari päivää kestäny skyrim -tarjous että olis saanu sen pelin 33% alennuksella eli vähä päälle 30 eurolla. joskus ne alennukset on -75% eli mä ostin tuossa joulun alla elder scrolls 4: oblivionin ja batman arkham asyluminki molemmat tyyliin 5 eurolla.

            jos olet innostunut testaamaan, niin tuossa on lista steamin ilmaispeleistä:

            http://store.steampowered.com/genre/Free%20to%20Play

            erityisesti tuo team fortress 2 on hinta-laatu -suhteessa erittäin hyvä, se on sellanen joukkuepeliräiskintä. jos kiinnostaa testata niin tuossa on ainaki yksi hyvä traileri siitä pelistä :)

            nii steamin yksi hyvä puoli on kanssa sellainen, että siinä on sisällä kaverilista… niin siinä voi jutella kavereitten kanssa ja pelata yhdessä niitä nettipelejä. moni peli on hilarious puuhaa yhteistyöpelinä tai toki joskus ihan vastakkainki :)

            nii mielessäni on vaikka miljuuna hyvää peliä jota suositella, koitan tehdä jonkun pienen listan tässä ihan lähiaikoina :) no tuo tf2 on ainaki yksi hyvä.

            Tykkää

            • Kiitos mainoksesta :D Hehe. Vaikuttaa ihan hyvältä jutulta kieltämättä. Pitääkin joinata. Tällä hetkellä tosin ei oo hirveästi varaa ostella uusia pelejä, mutta jos töitä saan niin enköhän sitten heti ala metsästämään jotain kivaa pelattavaa. Mä just kirjoitin kommentin tonne Nörttityttö-blogiin näistä multiplayer-peleistä, en oo koskaan niitä kokeillut enkä tiedä haluanko.. Olen niitä, jotka pelaavat mieluiten yksin. En tiedä miksi. Tosin miten mä voisin sen tietää, kun en ole kokeillut multiplayeria :) Uutta Star Trek peliä olen tosin jo luvannut kokeilla, heh. Katsotaan mitä tapahtuu :D

              Tykkää

  2. joo se on tosi kätevä mun mielestä. muutamat pelit oon ihan senki vuoksi ostanu, että ne asennusjutut on sit siellä palvelimella… voi reissata vaikka toiselle puolelle maapalloa ja asentaa ne pelit sit siellä olevalle koneelle :)

    toki ne pelien hinnat on kanssa suuri syy tuon käyttöön, ei paljoa kiinnosta maksaa paikallisten kauppojen hintoja, kun tuolta saa puoleen hintaan. ja siis pienemmälläkin budjetilla löytyy vaikka mitä hauskoja pelejä tarjouksissa, moni hyvä peli on ollu 5 euroa ja jotkut vielä halvempiakin.

    ite oon siellä nimimerkillä inffa, jos satut haluamaa lisätä :)

    joo itekki olen tottunu pelaamaan enemmän yksinpelejä, niissä enemmän keskitytään hyvään tarinaan eikä vaa silmittömään räiskintään. tai no half-lifeissä keskitytään vähä molempiin :)

    voisin varmaa itekki harkita ainaki jossain vaiheessa tuota star trek -peliä. olen ainaki tykänny next generationista hirmusesti… no pitää ensin katsastaa muualta arvioita, että mitä ihmiset tuosta pitävät.

    Tykkää

    • Joo kauppojen hinnat on välillä jotain ihan kamalaa, joka on kyllä vaikuttanutkin siihen, etten ole hirveesti aiemmin pelannut. Nyt olen lainannut kavereilta enimmäkseen pelejä. Paha vaan jos alan sieltä hankkimaan hirvittävän määrän pelejä niin opinnot varmaan ottavat hieman turpiinsa :D Mutta aion ehdottomasti hommata tuon streamin. Mä pelkään räiskintää :D tai siis mä oon niin hätähousu et mä vaan munaan kaiken ja porukka suuttu mulle ja mä suutun itelleni = siksi en pelaa porukassa (tyhmä syy tiedän) mutta joo pitää kokeilla ennen kun periaatteessa menen sanomaan yhtään mitään.

      Star Trekkiä on pakko kokeilla vaikka muut sanoiskin että on paska – ei tosin ole mitään hajuakaan en oo jaksanut lukea vielä mitään. Oon jo pienestä asti pitänyt Star Trekistä, välillä unohtanu koko star trekin ja nyt aikuisvuosina löytänyt takasin :)

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s