nettideittailu, how not to.

Move on, löydä joku muu. Sitä ne kaikki sanoo. Mutta miten tämä nyt toimikaan? Musta on jotenkin tullut vajaa, kun on kyse deittaamisesta. Tai miten niin tullut? Olen aina ollut, kun on kyse deittaamisesta (ja ehkä näin vähän muutenkin välillä) – en esim ymmärrä jos joku flirttailee. Heti kun suon yhden sekunnin deitti-ajatukselle, menneisyyden haamut tulevat takasin ja alan voimaan pahoin. Ne menneisyyden traumat, varsinkin netti-deittaamisesta. Huh huh. Niitä kyllä on vaikka muille jakaa.

Olen niitä, jotka silloin aikojen alussa hengasi netissä aika paljon, siis vuonna yksi ja kaksi. Tapasin ihmisiä netin kautta ja kävin jopa parilla(kymmenellä) deitillä. Josta muutamat ovat aiheuttaneet joko pahoja traumoja, tai näin jälkeenpäin ajateltuna aikamoiset naurut.

Kerran esim. tapasin yhden tyypin IRQ-gallerian kautta (haha, muistatteko galtsun?) No, minä kun luulin, että me mentäis vaan kahville jonnekkin ihan casualisti ja pukeuduinkin sen mukaisesti. Taisin jopa sanoa, että ihan vaan kavereina, koska en oikeastaan ollut yhtään kiinnostunut tyypistä, mutta oli sellainen fiilis, että on pakko tutustua uusiin ihmisiin.

No tämä jätkä tulikin sitten sinne ihan pukuun pukeutuna. No justiinsa. Ja sitten se halus välttämättä tarjota safkat, joten mentiin sen luo hengailmaan. Suureksi hämmästykseksi koko sen kämppä oli sisustettu joillakin roolipelinappuloilla, jotka oli millimetrin tarkkuudella sijoitettu ympäri kämppää. Niitä oli siis j-o-k-a puolella ja keskellä kämppää oli suuri pöytä, jossa tää kundi leikki niillä. Mm m. Normaalia. Lisäksi se esitteli mulle jonkun veitsen, jota kuulemma käytetään sodassa. Tämäkin oli todella normaalia – hälytyskellot kyllä aavistuksen soi jo tässä kohtaan.

Mutta minä olen kohtelias, joten en kuitenkaan paennut paikalta. Sitten oli vuorossa elokuva, kohteliaana likkana sanoin että kundi saa valita leffan (koska sillä oli ihan oikeasti vaan b-scifiä ja ö-paskaleffoja..) Joten se valitsi Babylon 5, koska sen mielestä se oli niin mahtava elokuva. Niinhän se on, niin mahtava leffa oli kyseessä, että nukahdin. Otti kyllä sen verran päähän, etten voinut sitten sanoa, että väsyttää ja lähden kotiin. En tietenkään voinut, elämä olisi liian helppoa, jos sanoaa mitä ajattelee. Muutenkin se kundi vaan kertoi siitä, kuinka kaikki on aina kiusannut sitä ja miten se aikoo näyttää koko maailmalle miten kovis se nyt on, kun se treenaa – se oli mua huomattavasti lyhyempi ja aika hintelä. Nojoo, babysteps. Mulla ei kyllä koskaan ole ollut niin tylsää kun tuona päivänä. Onneksi sain kyydin kotiin lopuksi ja pääsin pois sieltä. Needless to say, en pitänyt siihen sen enempää yhteyttä.

On näitä muitakin. Yksi ruotsalainen, jonka tapasin Helgon-nimisen communityn kautta – uskokaa pois, siellä ne omituisimmat tyypit luurasivat. No kuitenkin tapasin tän tyypin, joka opiskeli Helsingin teatterikorkeakoulussa ja se vaikutti todella mukavalta. Kumminkin deitin aikana se ei puhunut melkein yhtään mitään. Olin siinä sitten silleen, että mitä ihmettä – ja vedin tunnin monoloogin kunnes ”piti mennä kotiin opiskelemaan.” Ja minä kun menin luulemaan, että me suomalaiset olemme tuppisuita. Ja pari päivää sen jälkeen, se halusi, että hengattais ja katsoittais aikuisviihdettä yhdessä. N-o-r-m-a-a-l-i-a. Ei varmaankaan tarvitse selittää, miksi en pitänyt siihen yhteyttä sen jälkeen?

Kerroinhan aikasemmin tyypistä, jota deittailin hetken? Se joka asui sikalassa ja jonka kämppä kuhisi sokeritoukkia. No turns out: se olikin aika sika. Senkin tapasin tuon Helgonin kautta. Olimme esimerkiksi baarissa eräänä iltana ja kaverini oli mukana. Istuimme pöydässä ja juttelimme niitä näitä kun tämä sika tuijotti erästä blondia baaritiskin äärellä, joka oli pukeutunut roiskeläppä minihameeseen. Kaveri sanoi siihen, että ”et kai sä nyt ihan noi avoimesti voi muuta muijia katsoa, kun Marianne istuu tässä vieressä, siis se muija jota sä deittaat.” Johon se sanoi (mulle): ”Marianne, sä et saa suuttua, jos mä pokaan muita muijia”. Jaahas. Kiitos, että kerroit mullekkin. Mutta hei, mikäs siinä. Vähän sen jälkeen en kyllä sattuneista syistä pitänyt siihen mitään yhteyttä enää.

Eikä sitten edes puhuta city.fi yhteisöstä, missä tuli kyllä niin outoja tapauksia vastaan. Niitä ihmisiä en edes uskaltanut tavata ja suurimman osan olenkin blokannut muististani – paitsi yhden, joka haukkui minua tunnevammaiseksi. Kiitos. En varmaankaan tarvitse selittää, miksi en pitänyt siihenKÄÄN yhteyttä? Mut se ei ollu mikään treffijuttu, vaan jotain ihan muuta, joka ei nyt liity tähän postaukseen yhtään millään tavalla.

Vähän aikaa, ennenkun tapasin Ändin tein hetken mielijohteesta (ja ehkä vähän alkoholin vaikutuksen alaisena) yhteen deittipalveluun ilmoituksen kaverini kanssa. Nettideitti-ilmoituksen. Siis sellaisen ihan aitoon nettideittipalveluun, ei  mikään community. Ja kaiken maailman ehdotuksia alkoi ropista inboxiini. Kuten esim joku kuuskymppinen äijä, joka kaipasi seksiorjaa (Vastasinko? No en tietenkään, vaan kuolin nauruun ja kerroin siitä kaikille, tietenkin.. pervo. Kuka edes lähettää tuollaisia ehdotuksia tuntemattomille ihmisille?) tai yks kakskymppinen jäbä, joka halusi hieroa jalkojani ja se vaikka maksaisi siitä mulle. Ikä-rajana oli jotain normaalia, kuten 24-30 vuotiaat, mutta kuitenkin suuremmaksi osaksi 40-50 vuotiaat miehet ottivat minuun yhteyttä ja ensimmäinen ajatukseni oli tottakai, että onko kaikilla sen ikäisillä miehillä lukihäiriö?

Joten nyt istun tässä ja mietin, että mitkä olivatkaan ne HYVÄT puolet siinä deittaamisessa, kun minä henk.koht oon vaan törmännyt pervoihin ja ällötyksiin joka paikassa? Juu, kyllä. Baareissa ne ovat vielä pahempia – kaikki ovat jossain kännikoomaassa hakemassa yhdenillanjuttuja – johon mää vaa: zzz… not! Kerran (!!!) tapasin Sokoksen taksijonossa, vuosia sitten himpskatin hauskan tyypin, mutta kaverini munasi mun mahikset ihan kybällä olemalla kaatokännissä ja haastamalla riitaa tän tyypin kanssa (kyllä tämä potuttaa minua edelleenkin..)

Sinkku. Siis argh. En halua periaatteessa sanoa sitä edes ääneen. ”Moi olen Marianne, olen sinkku, tykkään pitkistä kävelyistä meren rannalla, luonnosta ja humpasta. Luen paljon ja enpäs paljon muuta teekkään”. Siis tuo sana saa mut näkemään punaista. Sinkku siis.

Joten, mitä mä teen seuraavaksi? Miten oltiin sinkkuja? Miten vältän itsesääliin vaipumisen? Mitä te ajattelette deittaamisesta? Onko muilla ollut näin hirveitä ja koomisia kokemuksia, kun minulla? Kertokaa, keskustelkaa, väitelkää! Än yy tee nyt!

Click pic for source.

7 thoughts on “nettideittailu, how not to.

  1. Ja sit lähtee…

    * Eka nettitreffikaveri löytyi jostain chatistä. Oli kans näitä tuppisuita. Kolme sanaa peräkkäin oli paljon. Pidin monologia. Tapaamisen jälkeen tuli viesti, jossa oli rakkausrunoja ja julistusta miten ME ollaan niin rakastuneita. Kerroin, ettei asia ole näin. Ei ymmärtänyt. Kerroin, etten tunne samoin kuin hän. Ei ymmärtänyt. Kerroin, etten olen kiinnostunut hänestä, että en halua enää tavata. Viimein ymmärsi. (Sittemmin seurasin hänen elämäänsä hänen bloginsa kautta. Pika-avioliito, ero vuoden päästä, mutta sitten parin vuoden päästä tuntui löytäneen hyvän venäläisen naisen…)

    * Yksi kirje päättyi lauseeseen. ”Niin, sä sitten tykkäät karvaisista miehistä!” Arvaa vastasinko!!

    * Yksi hajuton, mauton, neutraalin beesi, beesin kultaisennoutajansa kanssa.

    * Yksi joka ilmoitti, että hän ei sitten viitsi laittautua treffejä varten, koska on menossa poikien saunailtaan sen jälkeen. Tuli mustissa rytkyissä urheilukassi olallaan. Mut nähtyään sanoi miten hänen tunteensä syvenivät ihan välittömästi. Just joo…! Kahvilassa naapuripöydän yksinäinen mies kuunteli meidän epätoivoista keskustelua ja viimein tarjosi meille kahvit. Yritti kai rohkaista. Tapamisen päätteksi sanoin miehelle, etten halua enää tavata. Mies jäi satamarantaan istumaan maansa myyneenä. Aika säälittävä urvelo. Teki mieli sanoa, että älä nyt järveen hyppää.

    * Mutta sitten toisenlainen tarina. Kirjoittelin hänen kanssaan kolmisen kuukautta (pitkään!). Päätettiin tavata. Matkalla treffeille sain tekstarin: ”Odotan sua täällä kuusen alla!” Joulun aikaan oli torilla iso kuusi. And long story short, sanottiin ”Tahdon.” 4.9.2010 :)

    Tykkää

  2. Omat kokemukset nettideittailusta on lähinnä haaleita. Parin tyypin kanssa seurustelin jonkin aikaa, mutta mun pitkät suhteet on tulleet ihan jotain muuta kautta. Mutta ei sieltä mitään friikkejäkään tullut vastaan. Mun huonoin kokemus on, kun tapasin joskus tosi söpön hevipojan netissä (muistaakseni ICQ:ssa) ja tietysti menin ihastumaan siihen. Sehän ei ollut ollenkaan kiinnostunut musta ja jatkettiin yhteydenpitoa kavereina, mutta sitten kun olin taas suhteessa, se rupesi valittelemaan, että miten en minäkään huoli sitä. *rolleyes* Miehet. Sen jälkeen se yhteydenpito sitten aika pitkälti loppuikin.

    Kavereilla sen sijaan on ollu oikein positiivisia kokemuksia. Muistaakseni kolme eri naimisissa olevaa kaveripariskuntaa on tavanneet deitti.netin kautta, eikä niillekään muistaakseni mitään traumoja jäänyt. Nyt on yksi kaveri taas ensimmäistä kertaa elämässään kokeilemassa deittipalveluita ja silläkin on ollu pääasiassa positiivisia ne viestit, mitä se on saanu. Sulla on ollu vaan huonoa tuuria.

    Tykkää

    • Heh. Nimenomaan. Miehet..

      Joo siis mäkin oon kuullut paljon hyviä tarinoita. Mä taidan vaan ihan oikeasti olla tosielämän Aku Ankka, mulla on aina huono tuuri :D Tai sitten oon vaan hengaillut ihan väärillä sivuilla haha.

      Tykkää

  3. Hih! Ihana postaus ja hyva lukea taa nain ystavanpaivan aikaan!

    Naa nyt ei oo nettideitteja, mutta kuitenkin:

    1. kavin kerran treffeilla yhden pojan kanssa, ei synkannut. Siina ei ollut mitaan sen erikoisempaa, ei vaan tultu juttuun. Sen jalkeen kuukausien ajan se soitteli, laittoi viesteja ja sahkopostia ja hairikoi mua irkissa kysellen, etta miksi vihaan sita, mika hanessa on vikana jne jne. Tuota jatkui monta kuukautta ja sitten rupesin parisuhteeseen yhden miehen kanssa, joka oli ollut taman treffikumppanin koulukaveri aikoinaan ja heilla oli jotain yhteisia tuttuja. Kuulin sitten talta miehelta, etta tuo kenen kanssa olin ollut treffeilla kertoi kaikille, etta meilla oli kuumat treffit ja olin ollut muka sen luona yota ja ollut siita tosi kiinnostunut, mutta sita ei kiinnostanut.

    2. Maailman tylsin tyyppi. Mentiin treffeille yhteen pubiin ja otettiin siiderit, tai ehka se otti oluen. Silla oli hikilaikat kainaloissa ja se nosteli kasiaan ylos niin, etta ne laikat nakyi. Se oli niissa treffeissa mielenkiintoisinta. Se siideri ei tuntunut loppuvan ikina ja vaikka ne olivat maailman lyhyimmat treffit milla olen ikina ollut, niin se tuntui tuksaisen pitkalta. Olin viikkoa aiemmin tavannut taman tyypin baarissa ja kun mittarissa oli pari promillea, tuntui han ihan hauskalta. Arviokyky oli hieman pettanyt. Yksi quote treffeilta melkolailla tarkalleen, kun han kertoi vitsin: ”Sanoin kerran kaverille irkissa, etta ulkona on niin hyva keli, etta pikkulintujakin vituttaa.” Sitten han nauroi ja sanoi ”Musta se oli tosi hauska vitsi”. Istu nyt ja kuuntele tuollaista. Oon ollut siis tosi, tosi kannissa kun oon aatellut, etta on hyva idea tavata taa tyyppi uuelleen.

    Nain viisi vuotta myohemmin nama jutut onneksi vain naurattavat.

    Tykkää

    • Hehe, en edes muistanut ystävänpäivää… Kiitos, että muistutit!

      Joo siis tuon lokkityypin tunnistan myös. Ei kivaa. Tai ettei voi niinkun ymmärtää sitä, ettei kiinnosta.

      Hhahah :D Todella hauska vitsi, not. Joo, tuo on varmaan se syy numero yksi, miksi ei kannata baarissa pokailla. Varsinkin, jos itse on juonut edes tipan.

      Tykkää

  4. Päivitysilmoitus: nettideittailu how not to pt 2 | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s