director’s cut

Jos hyviä elokuvia on tsiljardi, hyviä ohjaajia on miljardi (kai tsiljardi on suurempi luku, kun miljardi?) – Tai niin sitä ainakin luulisi. Vaikka ohjaaja on tehnyt tautisen hyvän elokuvan, voi silti olla niin, että hänen muut elokuvat ovat aivan totaalisesti perseestä. Mun lemppareihin kuuluu kuitenkin:

Stanley Kubrick.
Siksi, koska maailman paras Hohto on maailman parhaimman Kubrickin käsialaa. Ja muut mainiot elokuvat kuten Barry Lyndon, Full Metal Jacket, 2001: A Space Odyssey, sekä Kellopeli Appelsiini. Kaikki elokuvat ovat vaan melkein sanan joka ikisellä tarkoituksella mahtavia, hienosti tehtyjä ja fantastisia ja sanoinko jo mahtavia? Harmi, että Kubrickin viimeinen elokuva oli surkea.

Quentin Tarantino.
Tarantinolla on niin taitava, että hän pystyy tekemään jopa väkivallasta niin väkivaltaista, että se menee jo taiteeksi. Lisäksi hän tekee aina täydellisiä rullia, täydellisellä castingillä ja täydellisellä soundtrackilla. Tarantinolla on ihan oma, nerkoas tyyli ja sairaan hyvää dialogia. Hän ei ole ainoastaan erinomainen ohjaaja, vaan myös hyvä käsikirjoittaja, tuottaja ja jopa näyttelijä. Monitoimimies toisin sanoen. Esimerkkeinä Inglourious Basterds, Kill Bill, Reservoir Dogs, Death Proof. Toki hävettää myöntää, etten ole nähnyt hepun tunnetuinta pätkää: Pulp Fiction. Hups.

Tim Burton.
Tämäkin tyyppi on nero. Piste. Voisin kirjoittaa tähän syyksi ihan kaikki mihin tyyppi on koskenut koko uransa aikana. Elokuvat ovat ihanan synkkiä, tunnelma on taianomainen ja oih.. Ihana, ihana, ihana. Lempparini on kuitenkin Saksikäsi Edward, Batman, Batman Returns ja Beetlejuice. Plus kaikki muut. Voi kyllä, pystyn ujuttamaan Batman-elokuvia jokaiseen listaan, jota kirjoitan!

Ja tämä oli taas vaihteeksi Movie Monday haaste (numer 37).. Olen aika huono kirjoittamaan näitä – heh. Miltä oma lista näyttäisi?

Mainokset

5 thoughts on “director’s cut

  1. nuo kolme ohjaajaa ovat sellaisia, että olisi melko epäuskottava tapaus, jos sanoisi heitä huonoiksi ohjaajiksi. siispä en koitakkaa poistaa heitä top-listalta, vaan sanon pari muuta omasta mielestäni myös hyvää ohjaajaa:

    david lynch

    tuo melko sekojen tai epäselvien elokuvien tekijä. elokuvat eivät yleensäkkään noudata normaalia järjenjuoksua, mutta jonkinlainen logiikka niissä silti on. twin peaks tv-sarjan lisäksi erinomaisia tuotoksia mm.lost highway ja mulholland drive, mustavalkoisena kuvattu elefanttimies ja hellyyttävä elokuva straight story :)

    james cameron

    voiko mies olla paha, jos on tehnyt sellaiset elokuvat kuin abyss, terminator 2 ja aliens? (ei voi)

    Tykkää

    • Joo siis tästä listasta olisi voinut tehdä top kympin tai top kakskyt, mutta nyt haluttiin top kolmosta..

      Lynch on ehdottomasti hyvä! Tosin mä en ole vieläkään hiffannut Mulholland Drivea, vaikka olenkin katsonut sen kahdesti. :( Mutta vielä en anna periksi!

      James Cameron on paha, koska se on mielestäni hirvee sell-out nykyään. En tiedä miksi ajattelen näin, Avatar oli niii-iiin megaiso pettymys, että voihan voihan. Paitsi nuo leffat tietty ovat mahtavia.

      Lisäksi tuohon olisi voinut laittaa Coppolan (Kummisetä-trilogia), Scorsese, Nolan (na-na-na-na-na-na-BÄTMÄÄÄN) sekä monta monta monta muuta :)

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: suuri elokuvalista | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s