wajn wajn, bitch bitch, moan moan

Olen viettänyt koko aurinkoisen päivän sisällä konttorissa, jossa on sikahuono ilmastointi ja lisäksi vielä jäätävän kuiva ilma. Kaikki muut ihmiset ovat olleet ulkona ottamassa aurinkoa (!! Meillä oli tänään 11 astetta!) Huuleni on ihan totaalisen rohtuneet liiasta puhumisesta. Olen ihan tööttinä ja vielä pitäisi vääntää koulujuttuja näin lauantai-illan kunniaksi. Periaatteessa tämän pitäisi kuulostaa valitukselta, mutta koska kyseessä on lastminuterutistus peli-kurssissa, eli kyse on pelin testaamisesta, niin en oikein voi valittaa.

Ja sitten siihen varsinaiseen valitukseen. Lounastauolla kipaisin duunikaverin kanssa Mäkkäriin. Periaatteessa olen totaalisen anti-mäkkäri-ihminen. En oikein pidä hampurilaisista, mutta tämä ei ollut mun pointti. Mutta koska nukuin mielummin tunnin pidempään, kun väsäsin lounasta, sain tyytyä hikiseen juustohampurilaiseen. Toinen asia, mitä en Mäkkärissä pidä on se ikuinen ryysis mitä siellä on. Varsinkin täällä Örebron keskustassa olevassa Mäkkärissä. Siis siellä on aina hirveät jonot, ja koko paikka on muutenkin täynnä pentuja ja roskia on siis ihan joka puolella. Ja sen lisäksi porukka vielä tönii jonossa. Siis ihan kun se jono jotenkin maagisesti menisi nopeammin jos tönii porukkaa eteenpäin. Vai olenko missannut jotain?

Sama koskee kaupoissa kassan luona. Ai, että menee hermot, kun seuraava jonossaoleva ihminen hönkii niskaan. Tai työntää mua eteenpäin vaunujensa kanssa. Siis mitä ihmisille oikein on tapahtunut, kun pitää tuolla tavalla tehdä? Siis missä maailmassa ne oikein elää, kun luulevat kassan tekevän nopeammin duunia, jos edelläolevaa asiakasta tönitään eteenpäin? Siis ihmiset, muistakaa se fakin hajurako! Ja voita väliin! Hitto!

Otti muuten päähän toinenkin asia: joku kävi työpaikan vessassa tyhjentämässä hajuvesipullonsa. Siis voi luoja, tuntui siltä, kun astuin sisään hajuvesipulloon. Siis gnaah. Miksi ihmiset eivät voi ottaa huomioon meitä allergikkoja? Siis en ole allerginen siitä pahimmasta päästä (enkä valita julkisesti näille parfyymipilvi-ihmisille), mitä nyt välillä joku kissankarva-lakka aiheuttaa ongelmia, ja noin 50% hajuvesistä. Mutta siis uskokaa jo ihmiset, ei ole mitenkään seksikästä haista siltä, kun olisi kylpenyt hajuvedessä. Se on suorastaan vastenmielistä. Tämä koskee muuten sekä naisia, että miehiä. Ja yleensä noita vähän nuorempia ihmisiä. (Voi luoja, NYT mä kuulostan ihan oikeasti vanhalta ja katkeralta..)

Eli mitäs tästä valitusvirrestä oikein opimmekaan? Ottakaa välillä muutkin ihmiset huomioon, paitsi se oma napa. Kaikkien elämästä tulee vähän helpompaa ja kivempaa silloin!

I rest my case.

Muuten oli kiva päivä! Nyt opintojen ääreen! Hauskaa lauantai-illan jatkoa mussukat!

Mainokset

2 thoughts on “wajn wajn, bitch bitch, moan moan

  1. Tommosia päiviä tuppaa olemaan itse kullakin.Tuntuu et ihmiset ei välitä kenestäkään muusta kun itsestään :/ ja ovat kaikenlisäks töykeitä.

    btw ihanan lämpivät ilmat teillä siellä..miks mä asun Suomessa ?!?!? :P

    Tykkää

    • Onneks muillakin on tällaisia päiviä heh. Mitäköhän noihin fiksuihin ihmisiin oikein menee, kun tuolla tavalla törkyilevät?

      On joo ihanan lämmintä :D Tuu kesälomalle tänne :D

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s