viikonlopun leffavinkki: iron sky.

Yritin mahdollisimman vähän lukea Iron Skysta, ennen kun kävin sen katsomassa. Siksi koska en halunnut mitenkään saada vaikutteita tai spoilereita mistään suunnalta. Tiesin jo etukäteen, että se olisi joko todella hyvä tai todella huono. Joko tykkäisin todella paljon tai sitten se oli ihan paska. Normaalisti en todellakaan ole suomalaisten leffojen ystävä, enkä muuten ruotsalaisten leffojenkaan. En, en ole kuitenkaan niitä, jotka katsovat ainoastaan amerikkalaisia elokuvia, mitä oikein musta luulette?

Noh mitä elokuvasta voi sitten oikein sanoa? No vaikkapa, että se oli hyvä! Ellei jopa vähän parempikin kun hyvä! Ei mikään mestariteos, mutta voin kyllä ylpeästi sanoa, hyvä Suomi! Kerrankin Suomesta tulee elokuva jossa ei istuta saunassa ja tapella ja petetä kumppaneita, tai ollaan vaan todella masentuneita. Joo tiedetään,  Iron Sky ei ole pelkästään suomlainen leffa, joo joo. Mutta kuitenkin.

Pelkäsin pahoin, että erikoistehosteet olisivat olleet surkeat, mutta no no, ne oli todella hienosti tehty! Läppä oli no, välillä hauskaa ja välillä yliampuvaa, mutta toimi. Poliittinen satiiri on the other hand oli aivan mainiota! Olen aivan varma, että monet ottavat nokkiinsa tästä elokuvasta, mutta kamoon hei, satiiri! Ihka aito B-elokuva, mutta todella hyvä sellainen! Internet-memejä, viittauksia muihin elokuviin ja muuta mahtavaa oltiin saatu mukaan elokuvaan. Oli kerrassaan hienoa, että elokuvassa oli kerrankin huumoria hyvällä tasolla, ei mitään normaalia pissakakka-huumoria, joka on siis niin – yesterday’s news.

Lisäksi pitänee vielä sanoa, että pohjoismaista ei kyllä ole aiemmin tullut mitään elokuvaa, joka on tätä luokkaa. Sen verran lähellä Hollywood-tasoa ollaan, että huh huh. En edelleenkään ole maailman suurin Hollywood-fani, vaikka nyt niinkin luulette.

Tosin todella iso BUUU Örebron Filmstadenille (taas), että elokuva näytettiin pienimmässä komerossa salissa! Se oli nimittäin täpötäynnä, enkä ikinä ole aiemmin nähnyt minkään salin olevan niin täynnä kun tässä Iron Skyn iltanäytöksessä. Ja porukka näytti tykkäävän. Kuulin kommentteja, kuten ”Se oli nin huono, että se oli jo hyvä leffa!”, sekä ”se oli kyllä hyvä leffa, mutta hahah todella omituinen.” Lisäksi kun kysyin Ändiltä mitä mieltä se oli, niin se sanoi, että se oli kyllä hänen makuunsa aivan täydellinen elokuva, 8 karkkia viidestä. Heh.

Mutta tosiaan, tämä on kyllä leffa, josta pitää tai sitten sitä vihaa. Veikkaan, että tämä on just sellainen elokuva, jota siskoni kutsuisi Marianne-elokuvaksi – huonoa läppää, räjähdyksiä ja avaruutta – siskoni todennäköisesti vihaisi tätä, ellei hän ole sitten kuluneen puolen vuoden aikana hankkinut itselleen huumorintajua jostain nettikaupasta (ping @ sisko.)

Lisäksi pitää vielä kommentoida hieman tuota Filmstadenin komeroa eikun siis salia. Siis en ole elämäni aikana ikinä.. siis IKINÄ istunut niin ahtailla penkeillä. Siis just ja just mahduin siihen tuoliin istumaan – ei perseeni ei ole niin iso – vaan ne siis olivat todella ahtaat. Ja jaloille oli tuskin ollenkaan tilaa – taas vaihteeksi. Miten Ruotsin kuudennessa (tai jotain sellaista) suurimmassa kaupungissa voi olla näin surkea elokuvateatteri? Olo oli todella paska elokuvan päädyttyä, perse puutunut ja polvet paskana, sillä en voinut vaihtaa asentoa kertaakaan, koska siihen ei todellakaan pystynyt. Hmph! Ensi kerralla matkustan Suomeen taikka suurempaan kaupunkiin katsomaan elokuvaa.

Lisäksi mua otti niin päähän, että lattiat siellä elokuvateatterissa ui popcornissa. Ensinnäkin a) miksi heittää poppareita lattialle julkisissa paikoissa? Jos kaduttaa, että maksoit mansikoita niistä poppareista, anna ne joko mulle tai heitä roskiin – ei lattialle. Tai ehkä teet niin kotonasi? Vai) Ja sitten vielä b) Filmstaden voisi ihan oikeasti palkata vaikkapa siivoojaan siivoamaan niitä miljardeja poppareita siellä lattialla, jotta asiakkaat viihtyisivät siellä. Yksi ihminen saisi siitä jopa töitäkin, nyt kun niitä töistä on niin puutetta. Hitsi, mähän olen todella fiksu, pitäisiköhän aloittaa polittinen ura tai jotain?

Advertisements

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s