tänä viikonloppuna olen..

… istunut sisällä, vaikka ulkona on ollut ihana keli. Eilen olin töissä ja tänään olen kärsinyt migreenistä.

… ollut ilman blogeja. En ole lukenut yhtään blogia, enkä ole kirjoittanut mitään blogipostausta. Paitsi nyt ja sitten tämän. Outo, mutta jotenkin… aika vapaa olo. Erilainen kokemus.

… katsonut noin 5 jaksoa Housea. Ensi viikolla se loppuu!

… syönyt noin 500 grammaa suolapähkinöitä. Ja olo on – no ei niin hyvä.

… syönyt yhden kebabsalaatin hyvässä seurassa.

… pitänyt viikonloppupalaverin Saran ja Tinan kanssa, sekä suunnitellut hirvittävästi juttuja koskien meidän uutta pikkuvauvaa (blogia siis.) Lisäksi he toivat migreenipotilaalle jäätelöä. Toimii aina.

… nähnyt Snakes on a Plane ja saannut käärmefobian. Ja päättänyt, että Samuel L Motherfucking Jackson on aika kovis!

… syönyt sokeria kahden viikon paussin jälkeen. Ja aloin muuten voimaan todella pahoin. Ei tee kyllä mieli mitään hyvää enää.

… funtsannut hirvittävästi tätä kuvaa. Ei muuten ollenkaan näytä multa. Ja voi kuinka vähän kuvia manipuloimalla voi ihosta tehdä tuollaisen nukkemaisen. Periaatteessa olen hirvittävästi tällaista muokkaamista vastaan. Se on niin epätodellisen näköistä. Mutta mä teen tätä all in the name of research. Mitä mä teen? No sen saatte tietää sitten jossain vaiheessa!

… missannut kahdet bileet, koska niin väsy töiden jälkeen. Mutta ei se maailmaa kaada.

… seurannut yhden tietyn ottelun tuloksia vähän salaa töissä (venäjä – suomi.)

… seurannut toista ottelua migreeni kaverina, sillä väliin kun naapuri kuuntelee unttsuntts-musiikkia täysillä. Jei.

… suunnitellut muuttoa noin miljoona kertaa (yllä olevan syyn takia.)

… saannut paniikin siitä, etten ole vielä aloittanut ohjelmointiprojektia. Jonka pitää olla valmiina viikon päästä maanantaina. Khyl mä viel ehdin.

… ollut aivan tajuttoman flegmaattinen ja välinpitämätön.

… kärsinyt koti-ikävästä. Olisi jo korkea aika hypätä paattiin ja mennä tyhjentämään mamman jääkaappia, nukkumaan Helin sohvalle, kaffitella Jennyn kanssa ja valittaa vuorokauden ympäri siskon kanssa. Ja tietenkin matkustaa faijalle syömään grillattuja herkkuja ja pelaamaan jotain pelejä broidien kanssa.

… tiskannut.

… unohtanut viedä roskat.

… tajunnut, että ei ehkä kannata syödä niin paljon suolapähkinöitä.

… pettynyt siitä, että Suomi ei saannut mitään mitalia. Tosin voin liian huonosti, jotta voisin valittaa siitä normaaliin tapaan –  mitä te varmaan odotittekin?

Mitä te olette tehneet?

2 thoughts on “tänä viikonloppuna olen..

  1. Ai että. Oon lukenu sun blgia vasta vähän aikaa, mutta tää on jo ehdottomasti se, mihin kommentoin eniten. Tuntuu siltä että tähän on jotenkin niin helppo ja kiva kommentoida :) (ja tuo, kun kysyt että mitä kukin tehny, tuntuu siltä että sua ihan oikeasti kiinnostaa! Propsit tästä.)

    Mä olen tänään kiertäny ympäri kaupunkia etsimässä lukkopoljinkenkiä ja menettänyt hermoni noin sadasti, koska tälle The Bigfootille ei vaan tunnu löytyvän sopivia klossipopoja. Toisaalta, perjantaina raidasin Seppälän alennukset ja löysin kenkähyllystä peep toe – ballerinat jotka mahtui! Ostin siis kolmet, yhden joka väriä :D

    Olen myös naureskellut Blizzardia, sain Diablo III:sen guest passin ja koetan kirjautua Battle.nettiin – kaikki nurin. Yksinpelinkin pelaaminen vaatii serverille connectaamisen. Noh, Guild Wars 2:sta odotellessa.

    Tykkää

    • Voi kiitos ihanista sanoistasi! ♥ Piristi mun migreenikuolemaa! :)

      Ah mulla on kanssa ongelmia löytää sopivan kokoisia kenkiä (jotka ovat siis makuuni) joten voin ymmärtää, että fiilis oli mahtava ;) Voiko olla mahtavampi fiilis ku alennusmyynti+oikee koko? :D Mä tein saman viime vuonna :D

      Mä en oo vielä testannut Diablo III (tosin – en oo testannut yhtään mitään Diabloa) kannattaako? Heheh, on se kivaa ku noi kraschaa aina serverit :D (siis ei oo.. )

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s