asioita, joita en ymmärrä VIII: muotiblogit- ja lehdet.

Kerran kauan, kauan sitten oli naistenlehtien suurkuluttaja. Tilasin muutamaa lehteä kotiin ja kävin aina ostamassa monet versiot Stockmannin lehtiosastolta (omnom). Luin ne kerran läpi ja sitten ne jäi nurkkiin pyörimään. Edelleenkin välillä ostan jonkun lehden, mutta nykyään olen todella nirso koskien sitä, minkä lehden nappaan mukaani. Sillä olen niin täydellisen kyllästynyt lehtien kaksinaismoraaliin. Yhdellä sivulla on artikkel siitä, miten itsensä pitää hyväksyä juuri sellaisena kun on. Sitten käännät sivua ja siinä on artikkeleita siitä, miten laihdutat 5 kg viikossa ja itseruskettavista.

Niin itseruskettavat ja aurinkorasvat. Joka vuosi – siis ihan oikeasti joka vuosi – about tähän aikaan (toukokuu) kaikissa lehdissä on juttu aurinkorasvoista. Ja siis ihan samat jutut vuodesta toiseen: ”Muista käyttää aurinkorasvaa, muista lisätä aurinkorasvaa, muista sitä, muista tätä, AURINKO ON VAARALLINEN (thank you captain obvious) – muista after sun, ja jos sua ei huvita ottaa aurinkoa käytä tätä, tätä tai tätä itseruskettavaa blabla.”

Entä me, jotka ei halua ottaa aurinkoa, mutta eivät myöskään jaksa läträtä itseruskettavalla (koska oranssi ei oo mitenkään hirvittävän kaunista?) Häh? Kukaan ei kirjoita koskaan missään lehdissä, että on ihan ookoo olla kalpea. Ettei tarvtise istua tuntikausia ulkona auringossa palvomassa aurinkoa. Ei ole mitenkään hirveen kivaa lukea lehdistä, että on jotenkin ruma, koska ei grillaa itseään pavuksi joka kesä. En edes rusketu niin paljon. Ja ei, en todellakaan menisi solariumiinkaan. Antakaa mun olla just sellainen kun olen, kiitos! Jos mä oon fine asian kanssa, miksi muut ei voi olla sitä myös häh? Häh?

Pahin tietämäni lehti on Cosmopolitan. Joskus junnuna, tai no 18-20 vuotiaana se oli melkein mun raamattu. Mun mielestä se oli siis niin mainio lehti. Tänään? Not so much. Nyt en oo siis lukenut Cosmoa vuosikausiin – koska se oli mielestäni kaksinaismoraalin kuningatar. Tuskinpa he ovat vaihtaneet konseptiaan? Ja lisäksi se tuntuu olevan lehti, joka oikeasti on tehty vaan sitä varten, että naiset tietävät miten tyydyttää miehiään. ”Hyväksy itsesi justinsa sellaisena, kun olet – mutta laihduta ensin 10 kg ja tee näinnäinnäin jotta miehesi ei jätä sinua.” Kärsin todella, todella kauan huonosta itsetunnosta ja vaivuin jopa masennukseen, koska en näyttänyt lehtien kuvien naisilta. En sano, että lehdet ovat kokonaan syypää huonoon oloon – mutta kyllä ne ainakin auttoivat siihen todella paljon!

Toissa päivänä kävin katselemassa, mitä kaupan lehtihyllyllä on tarjottavana. Oli ”näin pääset kesäkuntoon Beach 2012 kahdessa viikossa” – fakta homma: Pääset siihen kuntoon, jos olet normaalipainonen ja olet treenannut ennen – jos sulla on 15 kg ylipainoa – I don’t think so. Olen itse treenannut helmikuusta lähtien, enkä ole saavuttanut melkein mitään tuloksia – se siis kestää kauan. ”Laihduta 5 kg juhannukseen” – niin, koska sitten voit jussina mättää safkaa niin paljon, että lopputulos on +5 kg – pikalaihdutuskuureja ei ole olemassa, ne eivät toimi. Miksi, siis MIKSI lehdet eivät voi jo TAJUTA TÄTÄ? Gnaaaaah! Sitten oli itseruskettavat. Ja ja ja. Argh.

Ja sitten muuten tuo otsikon toinen ärsytyksen kohde. Muotiblogit. Tai no siis ”muotiblogit.” Koska jatkuvasti etsin uusia luettavia blogeja, klikkaan sisään todella moneen blogiin päivittäin. Blogeihin, jota nuoret likat kirjoittelevat. Joissa on hirvittävästi kuvia heidän tyylistään. Tyylistä, joka on ostettu Gina Tricotista, Henkka Maukasta ja you name it – massatuotantokaupoista. Siis niissä kaupoissa ei ole mitään vikaa (tosin en Gina Tricotiin mene enää vaikka maksettais) mutta kamoon –  sä et mitenkää ole muodin edelläkävijä, jos ostat kaikki vaatteesi sieltä. Ai miksi? No siksi koska samoihin vaatteisiin pukeutuneita on about tsiljardi lisää, vähintään. Kuinka jännittävää se on asteikolla 1-10? No miinus miljardi.

Lisäksi en ymmärrä tätä, että joka päivä pitää näyttää jotain uutta (muoti)blogissa. ”Ostin tällaisen, uusi tällainen, ostin, sain, ostin, sain. Uusi, uusi, uusi.” Ai miten niin johtaa kulutushysteriaan? Mulla on ainakin muutaman kerran tullut hirvittävä himo ostaa joku tietty paita tai joku tietty tuote, koska siitä puhutaan jossain blogissa. Tosin ainoa homma on vaan se, että olen vihdoinkin oppinut ajattelemaan niin, että ostan mitä tarvitsen, en siis osta tavaraa, jota vaan haluan. Monet ei sitä osaa, liian monet. Halutaan kuluttaa rahaa, jota periaatteessa ei edes ole olemassa (harvoilla on varaa ostaa just mitä huvittaa, hintalappua katsomatta) – vaan koska halutaan elää jonkun tietyn standardin mukaisesti. Fiksua. Koska uskokaa pois, ”haluaminen” johtaa helposti velkakierteeseen ja rahaongelmiin. Eikä se ole muuten millään tavalla kivaa, että kaapeissa pyörii miljoonittain vaatteita, joista ei ole ottanut edes hintalappua pois – ja sitten ne vaan heitetään roskiin. En varmaan tuhlaisi ihan tajuttomasti, vaikka olisi miljoonia tilillä – muutamat kynsilakat vaan, heh (tämä mun sössöttäminen ei tietenkään koske kynsilakkoja.)

Toinen juttu mitä muotiblogeissa ärsyttää on kaikki nämä mainoskampanjat ja nelly-kollaasit. Siis se, että jokaisessa (varsinkin Indiedays-blogissa) on ne samat mainoskampanjat ja samat postaukset jokaiselta bloggaajalta. Hohhoijaa. Pidemmän päälle se on todella puuduttavaa luettavaa. Sama koskee Nelly-kollaasit. Jos nyt on yksi silloin tällöin – fine. Mutta jos niitä alkaa olemaan melkein pari kertaa viikossa – you have got to be fucking kidding me – ei siis yhtään kiinnostavaa. Ei, en ole ”kateellinen”, koska en tienaa rahaa blogillani – en ymmärrä, miten lukijat lähde juosten kauhusta karkuun, jos kirjoittaa kokoajan vaan jostakin mainoskampanjasta? Miten jonkun mielestä ”mainosblogit” voivat olla niin mielenkiintoisia? Entä sisältö? Srsly!

Siispä, summa sumarum – suurin osa muotiblogeista ei ole edes muotiblogeja – vaan jotain trendiblogeja. Tai tyyliblogeja. Tai kopioita Gina Tricotin mallikuvastosta (jos heillä nyt edes sellaista on.) Missä on yksilöllisyys? Missä on persoonallisuus? Missä on erilaisuus? AAAARGH!

Voi luoja, että tusina-massa-ihmiset ottaa siis niin tajuttomasti päähän.

Mitä te lukijat sanotte tähän? Luetteko muotilehtiä ja muotiblogeja? Mikä on parasta niissä? Miksi luette niitä? Vai ottaako päähän? Miksi? Keskustelkaa kommenttilootassa, olisi todella mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitä asiasta!

Mainokset

15 thoughts on “asioita, joita en ymmärrä VIII: muotiblogit- ja lehdet.

  1. Luen! Mutta ma skippaan niista kaiken sen paskan, eli kaiken muotijutun, ja luen vaan lifestyle-jutut. Siks oon nyt lopettanut niiden ostamisen. Joskus ennen vanhaan luin siskon muotilehtia siskon kanssa ja joka sivulta aina piti valita yks asu/asuste/meikki/mita ikina silla sivulla olikaan, minka ottais itelle jos yhden sais valita. Se oli kivaa ja ostaisin varmaan lehden, jos ois joku kenen kaa pohtia minka asun valitsisin. Ne lehdet missa ton tekeminen oli hauskinta oli sellaiset kuin Vogue ja Marie Claire, missa todellisuudessa kellaan ei olis niihin kledjuihin varaa!

    Joskus noista muotilehdista kylla saa jotain inspiraatiota tai nakee jotain minka haluaa ehdottomasti ostaa/tehda itse. Yleensa ne kuitenkin kiinnostaa ihan muista syista kuin muodista ja lifestyle -lehtien lukeminen on enemman mun juttu.

    Tykkää

    • Joo siis mulla on vähän sama juttu jos ostan lehtiä, niin luen ne lifestyle-jutut ja kyllä mäkin niistä etsin inspiraatiota – mutta mulla on vaan ihan muutamat lehdet jotka yltävät mun nykyisiin standardeihin hehe
      . Mä aina pienenä lueskentelin elloksen katalogia ja valkkasin sieltä kaikki asukokonaisuudet jotka halusin piirtämällä ympyröitä ja nuolia. (Tuli vaan mieleen) Marie Claire on kyll ihan siedettävä lehti, tosin täältä tuppukylästä ei sitä ikinä saa. Mä en oo ikinä lukenut Vogueia. :P Onko se joku aukko sivistyksessä tai jotain vastaavaa?

      Tykkää

  2. Niin ja unohdin tosta mainonnasta kommentoida – itse en ikina lahtis mukaan sellaiseen mainoskampanjaan, jossa ideana olis vaan tehda kuvakollaaseja (spartoon kengat jne). Lahtisin vaan niihin, missa oikeasti itse saisin testata sen palvelun. Monilla blogeilla tuntuu olevan ihan sama keta mainostaa, kuhan nyt jotakin mainostaa. Isoimmilla blogeilla taas tuntuu olevan ihan sama keta mainostaa, kuhan diili on bloggaajalle hyva (siis julkaisen blogissani paskamainoksia, jos saan paljon oheistavaraa/rahaa). Onhan niita poikkeuksiakin, mutta usein noista blogeista tippuu aika nopeasti pois, en ma jaksa mainoksia kauaa lukea.

    Tykkää

    • Joo oon aika samalla linjalla sun kanssa tästä mainostamisesta. En ikinä lähtis mukaan mihinkään joka ensinnäkin – olisi mun aatteita vastaan, tai kuulostaa huonolta idealta. Mun mielestä noi bloggaajat vois vähän kelata sitä, että mitä ne oikein mainostaa. Mutta kai se raha/tavara/oheistuotteet on vaan niin paljon kivempia, kun se, että ajatellaan itsenäisesti. Joo emmäkään enää jaksa lukea mainospostauksia. Suurimmaksi osaksi hyppään niitten yli. Harmi vaan, että ei-mainosta sisältävät blogipostaukset vähenee koko ajan. Tai siltä musta tuntuu.

      Tykkää

  3. Hyva aihe tassa aamukahvin kanssa! (ethan laske sita aikaeroa, kello saattaa lahestyy puoltapaivaa… taal on hei vapaapaiva tanaan! Don’t judge :D)

    Ma luen muotilehtia. Ma oon itseasiassa ihan heikkona (tiettyihin) lehtiin. Ma saisin samat tiedot netista ilmaiseksi, mutta siina lehdessa on jotain erilaista. Se on mulle luksusta. (ja ne on taalla tosi halpoja (max $5/kpl), suomessa kun ostin joskus, niin piti valita yks tai kaks ettei mee vararikkoon) Oon kylla samaa mielta tosta kaksinaismoraalista, mut sen takia luen vain tiettyja lehtia. Marie Claire joka jo mainittiin on hyva, mulle tulee se himaan, samoin tykkaan Harper’s bazaarista ja US Ellesta (nekin tilauksina).

    Noissa lehdissa on kylla jonkun verran esim painoon tms liittyvia juttuja mut ei siihen cosmo tyyliin. Cosmo oli muuten munkin ehdoton suosikki varmaan just samoihin aikoihin kun sullakin, makaan en ole lukenu sita aikoihin.

    Ma luen noita nimenomaan muodin takia, seka noissa lehdissa on oikeesti hyvia artikkeleita (ei tietenkaan kaikki, ma ei esim jotkut kauneuskirurgiset toimenpiteet kiinnosta). Monta kertaa yhdessa lehdessa on useampi kiinnostava artikkeli, tyyliin elamantarinoita, personal profiles, etc… Ma oon kieltamatta tosi kiinnostunut muodista yleensa ja katselen mielellani nimenomaan ne uber-kalliit-wish-I-could-own -osuudet. Mulle ne on ihan alyttoman viihdyttavia. (tasta ei missaan tapauksessa pida olettaa, etta ma olisin jotenkin muodikas/trendikas, aika painvastoin. ”Ai, sulla on toi sama bandipaita taas. ja katos, farkut ja joku takki. No olipas yllattavaa” [/sarkastinen aanensavy]) Tahan kiinnostavuuteen voi viela lisata sen, etta mua kiinnostaa ihan tajuttomasti myos se business-puoli tasta asiasta. Ma mielellani yritan bongata lehdista seuraavaa trendia ja kiinnostuksella seuraan miten se tulee nakymaan kuluttajalle ja missa maarin. (Business-nerd)

    Tykkää

    • Tiiäks, mä luin tän kommentin kun istuin töissä. Tuli lievästi tuota noin.. vittuuntunut fiilis! Sika :D

      Joo mä en tajua, miksi suomessa lehdet on niin himpskatin kalliita! Ruotsissa on aika okei hinnat sentääs – tosin ei ulkomaalaiset lehdet. Hitsi te manipuloitte mua, nyt mun tekee mieli lukea Marie Claire ihan vaan sen takia koska siitä on juteltu niin paljon. Pitänee siis matkustaa suurempaan kaupunkiin ostaman :P Ehkä. Elle on kyllä mun ok-listalla.

      Joo Cosmo oli kyllä jotain ihan kamalaa luettavaa. Iih tulee ihan kylmät väreet.

      Bändipaita on aina kovis hei! (mulla ei oo yhtäkään pitäiskö mennä ostamaan HM:stä? vai oiskohan Nellyllä. Pitää mennä katselemaan vähän blogeja…) Mua lähinna naurattaa ne yyberkalliit hinnat. Että joku on niin pölö ja menee ostamaan sellaista :D (väitän edelleenkin etten laittaisi esim kymppitonnia johonkin laukkuun, vaikka olisi siihen varaa..)

      Tykkää

  4. Luen..tai oikeastaan öögaan.Tykkäilen kuvista,tsekkailen värejä ja hahmotan fiiliksia.Saan joskus itse omiin töihini idiksen poikasia.Voguen kuvatarjonnasta olen tykkäillyt hamasta nuoruudestani,eli muinaisesta kasarista alkaen!!!!!

    Suurin osa lehdistä ja sisällöistä ihan täyttä paskaa.Mainoksia,mainoksia,mainoksia,mainoksia…,joko suoria tai piilosellaisia.
    Tuotteet joita esitellään yllättäen aina ihan mahtavia ja oot vittu prinsessa heti kun pälliis laitat.Asiantuntijat kehuu niitä ja jonkun tutun syöpäkin parantunu jollain seerumilla..plaah.

    Olen maailman epämuodikkain ilmestys,mustat housut,mustat paidat,joskus repäisen ja laitan bändikörttänää..Kävin parturin pakeilla viimeeks joskus ennen isovihaa enkä seuraa trendejä ruuanlaitossakaan.Nakkikeitto ja jauhelihasoossi maistuu koko perheelle.

    Meikkejä käytän,yleensäkin kosmetiikkaa.Mutta ääri harvoin olen kuitenkaan lehtien mainoksilla pimahtanut jotain ostamaan.Näinkin varmasti hämärässä historiassani käynyt.

    Artikkeleista tulee lähinnä kiukkuinen tai ihmettelevä olo.Miksi helvetissä esimerkiksi vuosi toisensa perään pitää tutkia miksi nelikymppisellä joko on pentuja tai ei??En tajua.Ihmissuhdepöpinää paljon,hehkutetaan sinkkuutta ja seuraavassa lehdessä vannotaan parisuhteen nimiin..kaikille jotain.

    Äh..mä meen keittään kupin kaffetta mun epätrendikkäällä kahvinkeittimellä,suoristan mun kulahtaneen Rollaripaidan helmaa,laitan kissoille sapuskaa,komennan lapsia kun ne melttoaa taas ku mahottomat ja on muuten eriparisukatkin jalassa..tää elämä kun on niin trendikästä.

    Tykkää

    • Tää oli kyllä niin totta jokaikinen sana! :D Mun kahvinkeitin on kanssa todella epätrenikäs – mut se on kuitenkin ihan paras ! ;) Ja aina eriparisukat jalassa! Musta on tosin vaan harvinaisen coolia olla epämuodikas ;)

      Joo lehtien mainokset.. huh huh – tekee jo mieli heittää se lehti ikkunasta ulos siitä mainosmäärästä!

      Mun on pakko tehdä nakkikeittoa joku päivä. Iski himo. Oi ku vaa Ruotsissa olis paremmanmakuista nakkia.

      Tykkää

  5. Yksinkertaisesti, en lue.
    En lehtiä, enkä blogeja.
    Kymmenen vuotta sitten eräs nuori ja viisas nainen, tyttönen oikeastaan, sanoi että hän ei lue naistenlehtiä, koska hän ei halua, että niiden naiskuva vaikuttaa häneen. Siinä paikassa totesin tuon lakon oikein viisaaksi. Niinpä en ole lukenut. Enkä kärsi minkäänlaisia ulkonäköpaineita ja voin ihan oikeasti hyväksyä itseni tällaisenaan.

    Tykkää

    • Niin ja se piti vielä saarnaamani, että sellaista ”en mä anna vaikuttaa, mä vaan katselen, en mä mallia ota” -ajatusta mä en usko sitten laisinkaan. Kuvien välittämät viestit on vastaanotettu alle sekunnissa, joten ihan turha yrittää väittää, että ei ne vaikuta.

      Tykkää

    • Oh olispa joku sanonut noin mulle kanssa, niin olisin säästynyt helvetiltä! Tai sanotaan näin, olisinpa omistanut aivot silloin nuorempana, ja ajatellut ihan itse. Mä kyllä kärsin edelleenkin ulkonäköpaineista, mutta noin viisituhatta kertaa vähemmän kun silloin kymmenisen vuotta sitten :) Ehkä mä oon yhtä awesome kun sä joku kaunis päivä!

      Tykkää

  6. Mä en oikeastaan lue hirveästi lehtiä (kuten sanottua, kaikissa aina samat jutut) mutta blogeja sitäkin enemmän, sekä niitä ”isoja” että pikkuisiakin. Olen todennut että muutama suosittu blogi joita luen ei anna mulle oikeastaan mitään, ja selaan ne läpi kai ihan vain tottumuksesta. Tykkään sellaisesta henkilökohtaisesta tatsista, niitä ostoksia kun ei jaksa katsella ihan joka päivä. Eikä edes joka toinen. Se on ihan ymmärrettävää että kun lukijoita on paljon, omasta elämästään ei halua kertoa mitään pintaa syvemmältä, mutta väitän että sellainen persoonallinen ote on silti mahdollista säilyttää. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Paras aika vuodesta tai Julia oc (Julia on ihan älyttömän hauska!). Ja onhan noita muitakin oikeasti mielenkiintoisia. Väittäisin että muotibloggaaminenkin on taitolaji :)

    Tykkää

    • Joo mulla on kanssa jotain sellaisia suosittuja blogeja, jotka katson vaan pelkästään tottumuksesta. Tosin monta olen jo ottanut pois, muutama jäljellä. Niin joo, eihän sitä pakko oo kaikkia ongelmia ja muita juttuja kertoa blogissa, kunhan vaa säilyttää sen oman persoonallisen tavan kirjoittaa – ja persoonallisuus näkyy läpi. Varmasti on taitolaji, tosin oon sitä mieltä että niitä (huonoja muoti)blogeja on ihan liikaa, kun monet yrittävät matkia jotain ihailemaansa bloggaajaa – kopiot ne vasta enimmäkseen ärsyttääkin.

      Tykkää

  7. Päivitysilmoitus: O.P.I-arvonta | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s