klick klick klick

Kaikki alkoi siitä, kun etsin kameralleni laukkua netistä. Jotenkin kumman syystä jouduin ebayhin. Ja siitä se klikkaus sitten lähtikin. Mitä en klikannut kotiin? No sanotaan, että en ostanu autoa, enkä norsua, enkä kämppää. Mutta melkein kaikkea muuta kylläkin. Huppista keikkaa. Enkä tosiaan löytänyt kameralaukkua. Tietääkö joku mistä hienon (ei siis rumaa) kameralaukkua semijärkkärille voi ostaa? Jos tiedätte jotain kauppoja Helsingissä, niin sekin toimii – sillä kohta on aika hypätä paattiin ja suuntaa kohti kotikaupunkia! Jei!

Muuten sammuin jo joskus ennen kahtatoista eilen – siis aikaisin mun elämässä. Heräsin jo puoli kahdelta ja tunsin itseni pirteäksi. Jotenkin onnistuin nukahtamaan uudelleen. Jotta heräisin neljältä taas ja luulin nukkuneeni pommiin. Damnnation. Heräsin vielä parisen kertaa, ennen kun oli aika nousta ylös kukonpieremän aikaan. Taisin vielä nukkua kun fillaroin töihin. Miksi nämä sika-aikaiset aamut on niin törkeän vaikeita? Kun pitää herätä aikasin, heräilen justiinsa koko ajan ja pelkään nukkuneeni pommiin. Kun taas saisin nukkua niin kauan, kun vaan haluan – silloin herään automaattisesti aikasin. Mutta en sitten taas vaan kykene menemään nukkumaan aikaisin – koska öisin on kaikkein kivointa olla hereillä!

Nyt 3 h töitä jäljellä, ja sitten äkkiiäkkii hakemaan viiniä Bolagetista ja sitten hakemaan kamani kotoa ja Ändille katsomaan Smallvilleä opiskelemaan. Ihanaa, että tänään ei ole iltaduunia. Wuhuu!

Miten sielläpäin menee?

Advertisements

9 thoughts on “klick klick klick

    • Ne mitä täällä on on joko liian isoja/liian värikkäitä/liian pieniä. Toivottavasti helsingissä olisi parempi valikoima!

      Tykkää

  1. Ma en kans tajua miksei kukaan tayta sita markkinarakoa tyylikkaalle kameralaukulle. Musta on valilla ihan kiva erajormailla, mutta ois myos kiva jos vois menna kaupungille ja klikkailla kuvia ilman, etta pitaa kantaa rumaa kameralaukkua. Pienet on ongelmat ja ilmanki toki parjaa..

    Tein muuten eilen ihan saman ebayssa. Halusin ostaa semmosen yhen tietynlaisen bleiserin.. en loytanyt sellasta, mutta mun sahkopostin inbox -laatikko nayttaa just samalta ku sun ja oon nyt sata puntaa koyhempi (okei, ”vaan” 60 puntaa). What happened!!

    Tykkää

    • Niinpä! Siis mä en hirveesti kyllä siltä kameralaukusta vaadi – vaan että se näyttää normaalilta laukulta. Vähän feminiinipi kun mitä markkina tarjoaa tällä hetkellä. Hmm.. siinäpäs olisi business-idea :D Jos vaikka opettelis ompelemaan laukkuja… (dream on – i know)

      Heheh… se tapahtuu niin helposti, että klikkaa kotiin kaikkee kivaa :D Mulla sentään meni ”vähän” vähemmän rahaa – vaan 400 kruunua. Tosin harmittaa, että monet jutut mitä katselin, niin niitä ei lähetetä Ruotsiin. Hmpf!

      Tykkää

  2. Mä olen niin noob etten ole koskaan tutustunut eBayhin. Ja ehkä ihan hyvä niin :DD

    Kiplingiltähän tuli vuodenvaihteen tienoilla se ”bloggaajamallisto” kameralaukkuja mutta ne taidettiin kyllä myydä aika pikaisesti loppuun. Mulla ois nimittäin kans hakusessa joku pieni ja siro laukku, sellanen joka mahtuis mun käsilaukkuun! Kanniskelen kyllä yleensä aika isoa käsilaukkua mutta eivät ne sentään NIIN suuria ole että vetäisivät sellasen eräjormamallin :D

    Tykkää

    • Joo on kyllä ihan hyvä, siinä mielessä, että säästät rahaa :D Tosin ihanaa, kun kosmetiikka sun muut jutut on niin h.a.l.p.o.ja! eli periaatteessa siinä säästääkin. Tai siis.. niin tosin sitten klikkailee kaikkea ylimääräistä. Vähän kana-muna-dilemma! Tai jotain…

      Aijaa, mä en oo siitä kuullutkaan. Loppui varmaan siksi, koska joka-ikinen jolla on blogi on ostanut sellasen.. hmpf olisivat jättäneet mulle yhden! :D
      Mun kamera ei kyllä laukkuun mahdu.. ja mähän en halua ostaa uutta laukkua.. vai haluanko? :D Eniten mä pelkään sitä, että objektiivi menee paskaksi. Joten erillinen laukku it häs to be!

      Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: pimp your computer | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s