kuka se oli, joka sanoi, että liikunnasta tulee hyvä olo? HÄH?

Nyt loppui mässäily. Olen tämän kesän aikana laiminlyönyt terveyttäni ihan tajuttomasti – ensin stressin takia ja sitten lomalla, koska no en ole ollut vapaalla piitkään aikaan ja suomalaiset herkut sun muut maistuivat niin hyvältä. Seliseli. Olen ollut laiska. Heinäkuussa kävin salilla kerran tai kaksi (huh, tulipas kalliit salikäynnit…), Suomessa ainoa liikuntani oli 4 tunnin tanssiminen umpitunnelissa ja koiran vein pariin otteeseen talon ympäri ”lenkille” etanavauhdissa. Niin ja tietenkin ne jäätelönhakureissut lähikauppaan. Reenii reenii.

Olo on hirveä. Näytän hirveältä. Ei siinä se, että mulle olisi tullut mikään paniikki siitä, että ooh apua olen lihonut peräti kaksi kiloa! Vaan se hyvä fiilis mitä siitä liikunnasta tulee, sitä kaipaan.

Tai siis kaipasin. Normaali-ihminen aloittaisi loman jälkeisen liikunnan pehmeästi, niinkun silleen hissunkissun. Esimerkiksi pyöräilemällä ne 10 km töihin (voin kertoa, että jo tämän ”pienen” lenkin jälkeen mulla oli reidet maitohapolla ja hiki valui kun Niagaran putouksessa.)  ja sitten odottaa muutama päivä. No tehän tiedättekin jo, että minä olen aika viksu likka. Päätin mennä BodyPumpiin noin vuoden tauon jälkeen. Tai siis päätin eilen jo mennä sinne, en ehtinyt peruuttaa sitä tuntia, joten oli pakko mennä sinne.

Tietenkin, ah niin fiksu kun olen, valitsin ne painot niinkun ennenkin – siis kun treenasin Pumpia säännöllisesti ja mulla oli ns ”habatkin”. Niin no habat on so long poissa – ne tulee hitaasti, mutta lähtevät niin nopeasti.. Anyway. Jo LÄMMITTELYN jälkeen ”lihakseni” itkivät mamman perään.

Kädet tärisivät aika reippaasti jo siinä lämmittelyn loppuvaiheessa. Huomasin, että mulla oli ihan liikaa painoja. Mitä tein? Seuraavan biisin aikana laitoin tuplasti enemmän mitä mulla vuosi sitten oli painoina. Siis what? Mikä logiikka tuokin on? Joka ikisen vitun biisin aikana, kirosin omaa fiksuuttani ja voimat ”lihaksissa” loppui jo useaan otteeseen. Eikun perkele vaan vetämään ihan loppuun asti. 55 minuuttia ei ikinä – siis IKINÄ – ole tuntunut noin pitkältä.

Fiilis oli vähän kun olisin ollut jossain kidutuskammiossa. Paitsi, että itse kidutin itseäni. Siis kamoon Marianne, fiksua! No normi-ihminen olisi kävellyt selkä suorassa ihan sikaylpeänä ulos salista kohti kotia. Minä – on the other hand – jouduin käskemään jalkojani liikkumaan (vasen jalka move it – oikea jalka sun vuoro..) Polvet ei oikein edes taipunut ja vatsalihaksiin sattui niin paljon, että tuskin pystyin hengittämään. Itseasiassa, scratch that – se tunne muistuttaa varmasti bussin tai rekan alle jäämistä. Näin ainakin kuvittelisin.

Mutta eihän tuo rääkki tietenkään tuohon lopu. Mun piti ensimmäiseksi kiivetä pukkariin parit rappuset. Jotenkuten pääsin sinne asti etanavauhtia. Otin kenkäni kaapista ja kumarruin laittamaan niitä kiinni. Oksensin. Siis. Oksensin treenin jälkeen. Siis tää ei nyt ollut mikään tällainen ”läppä-ryynit-tuli-suuhun-juttu” mitä yleensä vedän. Vaan oksensin for real real, not for show show. Onneksi vieressä oli roskis. Muuten olisi ollut aika helvetin noloa. Otin kamani ja juoksin ulos. Tosin sitten taisin hetken itkeä itsekseni, kun muistin, että munhan pitää vielä pyöräillä pari kilometriä kotiin. Ja vielä pari ihan tappavaa ylämäkeä siinä matkan varrella.

Bitchslappasin siinä hetken itseäni (mielessäni tietenkin) ja hyppäsin pyörän selkään. Jaloissa tuskin oli voimia jäljellä. Hitaasti mutta varmasti sain pyörän liikkeellee (tosi kivaa hei, että se vielä on jumittunut suurimmalle vaihteelle) ja poljin kotia kohti. Ne parit mäet – niissä talutin etanavauhdilla pyörää ja vedin alamäet ihan ossissani, koska ei tarvinnut polkea – ilahduin siitä vauhdista niin paljon, että unohdin pitää suuni kiinni – joten taisin syödä muutamat kärpäset tai jotain. No tiedättehän, proteiineja. Nami. Yhden taisin saada silmäänikin. Tosi kivaa. Maailmankaikkeus kusee Mariannen päälle. Just kick me when I’m already down!

Itkin ihan ääneen, kun pyörää pysäköidessä muistin, että asun ylimmässä kerroksessa.

Nyt odotetaan sitten sitä huomista kipua.

Ja kuka se nyt olikaan, joka sanoi, että urheilusta ja treenistä tulee hyvä olo? HÄH?

Terv. Marianne – joka tällä hetkellä makaa kuolleena ja hikisenä sängyssä.

9 thoughts on “kuka se oli, joka sanoi, että liikunnasta tulee hyvä olo? HÄH?

  1. Ahahhahaha, tää oli nii hauskaa luettavaa!:D Anteeks et nauran mut tää oli mun perjantaisen työpäiväni piristys, kiitos :—D sun blogi on muutenki ihan mahtava, tykkään sun kirjotustyylistä:)

    Tykkää

    • Voi kiitos hienoista sanoistasi! :) Saa nauraa, ja pitääkin nauraa! Toivottavasti pystyn itse nauramaan tuolle eiliselle treenille joku päivä – on meinaa paikat aaaika paskana just nyt!

      Tykkää

  2. No mä lihoin loman aikana, tai oikeestaan LOPPUloman aikana KOLME kiloa. Tosin mun paino on ton Intian jälkeen sahannut vähän jatkuvasti. Mutta mahdollisimman gluteenittomalla taas mennään! Syytän tästä siis niitä ziljoonia karjalanpiirakoita, jotka tossa viime viikkoina on tullut vedettyä. Ja sitä Vapiano-pasta-annosta, sitä etenkin!

    Tykkää

    • No mulla sahaa paino aina ja on aina tehnytkin sitä. Joo karjalanpiirakat.. huh huh. Onneksi (?) unohdin laittaa ne karjalanpiirakat jotka otin mukaani Suomesta jääkaapiin heti, vaan vasta kolme päivää sen jälkeen – eihän niitä nyt voi syödä enää? Ja mäkin syytän sitä Vapianon pizzaa! (Vaikka se oli kyllä niin worth it.)

      Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: autsautsauts | Mary ihmemaassa

  4. Päivitysilmoitus: mun piti olla säälittävä, mutta olenkin jotain ihan muuta. | Mary ihmemaassa

  5. Päivitysilmoitus: 366 päivää ihmemaassa | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s