maanantaivitutus deluxe pt 234556768

– Olin salilla kello yhdeksältä aamulla. Aamulla. Tajuatteko? YHDEKSÄLTÄ! Aamulla? Keskellä yötä lähinnä.

– Vedin salitreenin kuukauden tauon jälkeen. Olin todella huono ja hävetti olla heikompi, kun kaikki muut salilla – eli kaikki vanhukset.

– Kävelin miljardi kilometriä räntäpaskassa. Tai kävely on liioiteltua, olen suurimmaksi osaksi luistellut, koska ulkona on törkeän liukasta. Kaiken maailman säistä vihaan räntää kaikista eniten. Varsinkin, jos kaatuu. Meinasin myös saada lunta niskaani talon katolta. Se osui onneksi vaan käteeni. Mutta ottipahan päähän kuitenkin.

– Väsähdin aivan totaalisesti treenien jälkeen  – mikä oli siis todella hyvä juttu, sillä mulla oli pitkä duunipäivä tiedossa. Tämä oli sitten sarkasmia, jos joku missasi sen.

– Ollut sairaan huonolla tuulella duunissa, koska mikään ei toiminut ja ihmiset oli suurimmaksi osaksi perseestä. Koska maanantai. Ja multa vähennettiin työtunteja tältä viikolta. Mikä ei sinänsä haittaa, koska henkisesti olen jo Suomessa. Fyysisesti vielä Ruotsissa. Kaksi duunipäivää jäljellä.. Kaksi. Sikapitkää. Tylsää. Rasittavaa. Duunipäivää.

– Syönyt vitutukseen paljon karkkia. Joka aiheutti ihan hirvittävän vatsakivun. Karma?

– Juonut ihan liian vähän kahvia.

– Valittanut ihan törkeästi, ihan jokaisesta asiasta, mitä mieleeni tuli. Koska kaikki oli ja on edelleenkin perseestä.

– Kaivannut ystäviäni – vaikka yksi oli töissä en tuskin nähnyt häntä ollenkaan.

– Odottanut, että pääsen kotiin nukkumaan tai ainakin makaamaan sänkyyn.

– Saannut kyydin kotiin – onneksi, sillä joka ikinen ”lihas” kehossani on niin paskana, että hengittäminen ja käveleminen on todella tuskaista.

– Saannut pienen sydärin, koska mulla ei ole mitään hajua, minne olen laittanut Suomen kännykkäliittymän SIM-kortin (pitää siis vielä jossain välissä siivota tämä sekamelska – ja se, että olisin jotenkin siistimpi ihminen nykyään – se piti vain paikkaansa, kun mulla oli vähän töitä.. tyypillistä.)

– Saannut monta joulukorttia jotka oli tarkoitettu mulle, ja yhden joka ei ollut mulle (se oli vielä hienoin. Höh.)

– Potenut huonoa omatuntoa, koska taas vaihteeksi en lähettänyt yhtä ainoata joulukorttia. Olen huono ihminen.

i hate mondays

Tässä vielä maanantaille sopiva biisi:

Huomenna mennään taas. Salille (mulle iski paniikki, koska en voi treenata 2 viikon aikana Helsingissä ollessa – joten yritän pummia treenejä kavereilta – HAHAH – oh the irony), töihin, glögille Lauran luokse ihanien tyttöjen kanssa ja sitten kotiin pakkaamaan. Eikun pakata voi sitten torstaina aamulla, ennen kun auto lähtee kohti Tukholmaa. Eikö se niin mene?

Miten sielläpäin meni maanatai?

Translation: Mondays sucks. Ask Garfield, he knows. 

Advertisements

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s