sählinkiä juoksumatolla ja maailman mahtavin runo.

Olen taas pitkästä aikaa aloittanut juoksemisen.. Tai siis. Ajattelin, että voisin juosta tosissani taas pitkästä aikaa. Tänään oli toka kerta juoksumatolla vähään aikaan ja se meinasi mennä näin:

threadmillAinoa ero on vaan, etten kaatunut perseelleni vaan pysyin pystyssä jotenkin epäkuulisti. Mutta olisi voinut mennä tuolla tavalla jos olisin ollut salilla vähän aiemmin (siis semihereillä..) Note to all – kannatta tosiaan pysäyttää se juoksumatto, jos aiotte noukkia pyyhkeenne lattialta.. Ei jättää sitä pyörimään sitä laitetta. Ettäs tiiätte!

Tosin musta tuntuu, että joudun välttää saliani tällä viikolla. Se yksi ja sen peruukkiämmä on pumminut jostain ilmaiset treenit viikoksi – mun salille. Voihan huokausten huokaus. Ja koska molemmat ovat työttömiä, he todennäköisesti ovat siellä aamusta iltaan yhdessä (yäääh) treenaamassa . Voihan vittujen vittu. Onneks mä vedän miljoona kertaa paremmin… Jos ei oteta tuota aamuista sähläämistä huomioon.

Vaikka olen pariin kertaan hengaillut viime aikoina sen yhden kanssa, niin en edelleenkään ole nähnyt niitä yhdessä. Mitenköhän tulen reagoimaan? Menenkö piiloon, vai seisonko siinä selkä suorassa ja oon viileen kuuli (niinkun aina?) ja sanon vaa whaddap ja kävelen pois..?

Enivei, juoksun jälkeen iski migreeni (joka mulla oli illalla) mutta meninpä kuitenkin töihin. Jouduin tosin lähtemään kotiin aikaisemmin, koska laatta lensi. Mutta ennen tätä päiväni kohokohtaa runosuoni iski aika mahtavasti:

rosesareredvioletsareblue

Jee jee. No, maanantai. Ei sitä oikein enempää voikaan toivoa.

Miten maanantai meni sielläpäin?

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s