asioita, joita en ymmärrä pt XI: kun ”ystävät” ovat idiootteja.

Avoin kirje ”ystävälle”:

Eikö se ole muuten niin, että koska me ollaan aikuisia, niin periaatteessa meidän pitäisi pystyä juttelemaan ystäviemme kanssa ihan mistä vaan? Ja sanoa ihan suoraan, jos jokin ottaa päähän ystävän käytöksessä. Eikö ystävyydessä ole kyse siitä, että pitäisi pystyä sanomaan ihan suoraan jos jokin asia vituttaa? Vai olenko taas ymmärtänyt ihan väärin?

Tai näin minä ainakin ymmärsin, kun minulle sanoit, että saan aina sanoa mielipiteeni, oli se sitten hyvä tai huono asia. Pitää olla avoin ja ystävyyden eteen pitää tehdä töitä. Blabla. Ei se aina ole ruusuilla tanssimista. Jos jokin ärsyttää sano se suoraan, ettei sitten kaikki räjähdä päin naamaa ja ystävyys menee päin helvettiä.

Kuuntelin aina, kun sua otti päähän. Olin aina tukena, kun meni huonosti. Kuuntelin jopa iänikuista valitusta siitä, että olit niin yksinäinen ja halusit mun muuttavan takaisin Suomeen, jotta voisimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Koska olit ns paras ystäväni. Oi niitä aikoja, kun sinäkin olit mun tukena.

Mutta en kertakaikkiaan voi ymmärtää sitä, että kun vihdoinkin tulin kotiin moikkaamaan et yhtäkkiä halunnutkaan hengailla mun kanssani. Siirsit treffejämme joka ikinen kerta, koska sun piti olla muiden ystäviesi tukena. Koska sulla oli muuta tekemistä. Koska blablablahaablahaa. Halusin ainoastaan hengailla pari tuntia ns parhaimman ystäväni kanssa, kahdestaan, ilman muita ihmisiä. Koska sitä niin kaipasit koko vuoden aikana. Kun sinulla vihdoinkin oli aikaa tavata mut, sulla oli joku kaveri kylässä. Mun hermot meni ja sanoin ihan suoraan mitä mieltä olin sun prioriteeteista. Sanoit, että voisimme ehkä viettää uuden vuoden-aaton yhdessä, jos saisit lastenvahdin. Mielestäni se oli oiva idea.

Seuraavana päivänä laitoin sulle viestiä ja kysyin saitko lastenvahtia. Et vastannut. Soitin sulle viisi kertaa illan aikana. Et vastannut. Ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun teit tuolla tavalla. Annoin asian olla, koska en jaksanut. Mutta asia on suorastaan vituttanut jo melkein kaksi kuukautta. Yksi viesti – esim ”En valitettavasti saannut lastenvahtia (tai mikälie olikaan syy siihen ettet päässyt uuden vuoden viettoon), mutta pidä hauskaa munkin puolesta” – olisi riittänyt vallan mainiosti. Enkä olisi vetänyt käpyä perseeseen. Mutta ei, päätit taantua kolmevuotiaan tasolle. Taas kerran.

Tämän lisäksi sain kuulla, että olit kuulemma tulossa Ruotsiin ystävieni järjestämään yllätysjuhlaan, kun he tekivät eventin Facebookissa viime vuonna. Kun juhlat lähenivät ja he kysyivät milloin olet tulossa, et vastannut heidänkään viesteihin. Häpesin silmät päästäni, että ns ”paras ystäväni” on niin lapsellinen.

Joten tässä istun edelleenkin ja olen ihan hoo moilasena ja mietin mitä vittua oikein tapahtui. Mitä tapahtui kaikelle ”sä oot Marianne mun kaikista rakkain ystävä, mun kaikkeni, sitten kun tulet kotiin niin tehdään jotain hyvää ruokaa ja tehdään sitä ja tätä”-puheelle. Paskanjauhaamista. Bullshit. Jos olen tehnyt jotain anteeksiantamatonta tai väärin – mitä tietääkseni en ole tehnyt – sano se suoraan. Älä vältä mua. Älä ole niin lapsellinen, ettet vastaa puhelimeen, jos soitan. Koska eikö se ollut niin, että kaikesta pitää pystyä puhua. Eli jos – anteeksi nyt vaan – vedit herneet nenään siitä, että mua otti päähän ettet halunnut tavata mua, niin soronoo vaan. Ollaanko me yhtäkkiä 7-vuotiaita taas?

Kuten sanoin, tämä ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun tämä tapahtuu. Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun minä en aio tehdä asialle mitään. Ennen olen aina ottanut loppujen lopuksi sinuun yhteyttä. Koska olit paras ystäväni. Kuten sanoit, asuimme kaukana toisistamme ja näimme harvoin, mutta jutut jatkuivat aina siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Nyt en ole asiasta niin varma enää. Ystävät eivät tee noin toisilleen. En yksinkertaisesta jaksa olla se, joka aina antaa 110% ystävyydellemme, mutta saan takaisin vaan 50%. Se on loppu nyt, en jaksa käydä läpi tätä uudestaan.

Saatat ehkä havahtua jonakin kauniina päivänä ja kaivata minua. Saat ilomielin ottaa yhteyttä ja ehkä yrittää selittää outoa käytöstäsi tai jotain. Mutta en menisi kuitenkaan vannomaan, että odotan, kunnes otat sen pääsi sieltä perseestäsi pois. No more miss nice guy. Joku viisas ihminen sanoin minulle kerran, että elämästään kannattaa poistaa ihmiset, jotka vain vievät energiaa. Taidanpas tehdä niin.

Olisin voinut kirjoittaa tämän ”kirjeen” sulle henkilökohtaisesti. Mutta.. nääh, näin on paljon parempi. Jos luet tämän, tiedä, että käytöksesi on ollut todella loukkaavaa. Ja herää pahvi ja ala käyttäytymään kuin aikuinen. Toivottavasti kuitenkin voit hyvin, sillä minä en voi hyvin, kiitos sinun. Mutta life’s a bitch and then you become one.

Nyt on tosin parempi fiilis.

Summa sumarum: Vaalikaa ystäviänne ♥

Advertisements

4 thoughts on “asioita, joita en ymmärrä pt XI: kun ”ystävät” ovat idiootteja.

  1. Tiedän tunteen, ihan perseestä että muka paras ystävä ei enään piittaaa toisesta ollenkaan, ne on kato löytänyt parempaa seuraaa.. Tiiän varmaan kestä sä kirjotat. Tsemppiä, meijän pitäää nähä, mulla on vähän kerrottavaaaaa.

    Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s