paussi elämästä.

Ikävien uutisten takia otin kolmen-neljän päivän paussin elämästäni. Suljin netin (okei, en sulkenut, mutten blogannut, en facebookannut, luin ainoastaan mielenkiintoisia tekstejä ja katsoin sarjoja Netflixistä – ihan kun voisin olla ilman nettiä), en ottanut yhtyettä kavereihin en mennyt ulos melkein ollenkaan (paitsi kauppaan ja salille).. olin vaan ihan yksin. Tämä saattoi olla ehkä paras asia, jota olen tehnyt vähään aikana.

Torstaina katsoin noin miljoona sarjaa ja leffaa ja makasin sängyssä koko päivän. Sama perjantaina. Tosin kävin kuitenkin salilla treenaamassa, se teki hyvää.

IMG_20130308_123844

Söin hyvin.

IMG_20130309_125108Kävelin pitkälle jonnekkin huitsin nevadaan. Ulkona oli niin kaunista, aurinkoista ja pikkupakkanen.

IMG_20130309_142228Siivosin vähän ja löysin viime kesän farkut. Kesällä nämä farkut menivät nippanappa mun päälle ja olivat mallia makkarankuoret (skinny.) Nyt ne ovat mallia McHammer. Eli tajusin, että olen sittenkin mennyt kasaan sitten kesän. Päätin haistattaa terveyslaihdutuspaniikkiwhateveille pitkät ja ottaa vähän rennommin. Jos muistatte tämän postauksen, jossa taas vaihteeksi valitin siitä, että olen tehnyt niin paljon töitä treenaamisen suhteen, mutta mitään ei ole tapahtunut. No näköjään on. Päätin, etten ikinä enää ole dietillä, enkä kiellä itseltäni ikinä enää yhtään mitään. Tästä lähtien syön mitä ikinä mua huvittaa, mutta kohtuudella. Treenistä en tosiaan sitten luovu. Se on ollut mun henkireikä viime aikoina.

Nyt tuntuu kun tonni olisi tippunut hartioilta ja mieli on paljon korkeammalla. Ihan vaan noitten housujen takia. Eikö olenkin kummallista, että tuollaisesta pienestä asiasta voi tulla niin iloiseksi ja voi tehdä täysikäännöksen elämässä?

IMG_20130311_081803Yhtenä aamuna söin aamupalaksi tuorepuuroa kookoksen ja pakastevadelmien kera. Oli aika kylmää, varsinkin, koska ulkona oli noin miljoonatsiljoona astetta pakkasta.

IMG_20130310_221228Illalla hemmottelin itseäni glow-in-the-dark-kasvonaamiolla. Se ei siis oikeasti ole mikään pimeässä loistava naamio, se vaan näyttää siltä tuossa valokuvassa.

IMG_20130310_164454

Sunnuntaina olin töissä ja tauolla juotiin kahvia ja syötiin suklaata. Toi uusi tumma Geisha oli muuten sikahyvää. Miksi tuo on muuten (Ruotsissa) ainoa pieni suklaapatukka, jossa on tummaa suklaata?

Kohta olisi tarkoitus lähteä Lauralle ja Joonakselle moikkaamaan kissaa, koiraa ja oravaa ja juomaan roppakaupalla kahvia. Muuten odotan vain ensi viikon keskiviikkoon, jolloin laiva lähtee kohti Helsinkiä. Tämä koti-ikävä on jotain ihan järkyttävää tällä hetkellä. Mutta kyllä tämä tästä. What doesn’t kill you

Miten te voitte mussukat?

2 thoughts on “paussi elämästä.

  1. no mulla on aika kuristavan ahdistava rahatilanne mutta eikö tästä jotenkin selvitä (mamma hjälper till). ilosemmalta puolelta sain eilen kuukausien kylmän hien jälkeen vihdoin selvitettyä paljonko multa puuttuu opinnoista ja hypin puoli päivää riemusta siitä kun sitä oli paaaaljon vähemmän kun luulin. sitten muistin taas ne raha-asiat ja lakkasin loikkimasta. mutta tänään aamulla taas olin fysiatrialla ja se täti alko vihdoin ja viimein tutkia mun jalkateriä ihan tosissaan että löytyiskö niistä syypää mun pitkäaikaisiin lantiovaivoihin, kun tähän asti se on katsellut ihan muita syitä vaikka oon sanonut sata kertaa että nilkat, jalkaterät, rikki. pääsen jo ens viikolla tarkempaan syyniin kahdelle jalkateräerikoisihmiselle!

    eli oikeestaan mikään ei oo eri lailla kun pari päivää sitten mutta silti on paljon paremmin.

    Tykkää

    • Hyvä että on ainakin paremmin :) Oi jos mullakin ois paaljon vähemmän opintoja jäljellä (hahahha en ikinä valmistu!)

      Paska rahatilanne se on mullakin, se on muuten jotain ihan sairaan ahdistavaa, joten i feel you sis!

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s