nimeni on kristina ja olen kuuro.

Mähän en teitenkään voinut vastustaa perjantaina lähteä grillaamaan ja juhlimaan Lauran ja Joonaksen ”läksiäisiin” (”-merkit siksi, koska mähän tuun näkee niitä Helsingissä ollessa sitten vaikka hurumykke – tai siis näinhän minä olen suunnitellut) – vaikka en ollut ihan sataprosenttisen terve viime viikon kuumeilusta ja flunssailusta.

Noh. Siinähän kävin sen verran legendaarisesti, että tanssilattialla alkoi yhtäkkiä vuotaa verta nenästä. Aika reippaastikin. Mentiin sitten sairaanhoitaja-Saran kanssa tukkimaan nenää ja sen jälkeen takaisin tanssimaan (Sara seuraavana aamuna: Itseasiassa, nyt kun näin selvänä mietin tilannetta, niin olisi ollut parasta, jos et olisi mennyt tanssimaan enää – koska menetit aika paljon verta.. ) No whatever, rokrok!

Eikä mennyt kauan sen jälkeen, kun menetin ääneni. Aivan totaalisesti. Eli semiviksuna tyttönä lähdin kipittää kotiin päin nukkumaan. Kuitenkin heräsin jo puoli kuudelta aamulla, enkä voinut enää saanut unen päästä kiinni. Kurkku aivan paskana, en voinut niellä hädin tuskin edes vettä, yskää, nenä tukossa, kuumetta ja ääni poissa edelleenkin. Ihme kyllä krapulaa ei ollut ollenkaan, no – en mielestäni edes juonut mitenkään paljon.

No joskus illemmalla vihdoinkin nukuin muutaman tunnin ja kun heräsin silmät vuosivat jotain skeidaa. Ääni edelleenkin poissa. Katsoin leffoja ja SoA koko päivän. Kävin ostamassa litran jätskiä ja söin ainoastaan sen koko päivän aikana (ja noin biljoona kurkkupastillia plus teetä aika törkeästi.)

Kun tänä aamuna heräsin, silmät oli turvonneet kiinni ja sain mennä huuhtelemaan ne vedellä, jotta rähmä lähtisi pois. Normaalisti tässä tilanteessa soitan mammalle hädissäni ja kysyn, että mitäs nyt teen (Marianne 30 vee terve!), mutta koska ääni on poissa vieläkin, en voinut tehdä sitä, joten otin kuvan silmistä ja tekstasin sen äipälle. ”Mene lääkäriin heti, nyt.” Okei. Mennään sitten. Paitsi, etten ole koskaan joutunut mennä viikonloppuna päivystävälle lääkärille Ruotsissa (tuskin olen ollut lääkärissä ollenkaan täällä ollessani (6 v kohta)). En tiennyt minne mennä. En voinut soittaa kenellekkään. Laitoin viestiä kaikille kavereille, jos he voisivat soittaa mun puolesta jonnekkiin – kukaan ei vastannut. Sain ihan hirveen paniikki-iskun ja aloin pillittää ku pieni lapsi (hehe.. aika noloo.) Sen jälkeen googlasin päivystävää ja lähdin kävelee sinne. Kävely on ehkä vähän liioittelua, löntystelin etanavauhtia.

tumblr_mghs3v8cUx1rwynufo1_500Todennäköisesti koirankusettajat luulivat zombie-invaasion alkanneen. Koska olin kalpea, kuin kalkkilaivan kapteeni, kuola valui ja silmät olivat verenpunaisia – ja rumimmat vaatteet ikinä. Seksikästä. Kyl kyl.

Kun tulin perille yritin selittää tädeille respassa, että mun ääni on hävinnyt etten pysty puhuu, mutta mitään ääntä ei tullut, joten viittasin käsillä, että onko heillä kynää ja paperia. He siinä keskustelivat jotain keskenään mun suomalaisista henkkareista ja kirjottivat jotain kysymyksiä siihen paperille. Eka katsoin heitä, että what, puhukaa vaan normaalisti.. Kunnes tajusin, että luulivat mua kuuroksi. Olin sen verran poikki, etten jaksannut korjata tilannetta. Sain muuten huomattavasti parempaa palvelua, kröhöm.

Noo, sen jälkeen vaa istumaan odotushuoneeseen. Sanoivat, että pääsen nopeasti sairaanhoitajalle, koska olin niin kärsivän näköinen. Istuin huoneessa, kukaan ei tullut hakee mua. Joku huusi vaan jotain Kristinaa siellä, mutta Kristina ei vastannut. Kunnes muistin ruotsalaisen systeemin taas – ne luulee, jostain kumman syystä, että käytän Kristinaa kutsumanimenä. Enkä sitten jaksanut sitäkään tilannetta selittää, joten leikin, että olen Kristina sitten. Kuuro Kristina morjens! Tämä huutamis episodi kuitenkin toistui – kolmannella kerralla tulivat hyppimään mun naaman eteen. No hei, ei kuurolle voi huutaa, hei!

Lääkärikäynnin lopputulos: Mulla on joku virus, eli sille ei voi tehdä mitään, paitsi odottaa, että menee ohitse. Sain kuitenkin silmätippoja ja kortisoonitabletteja kurkkua varten – jospa se mun ääni tulisi takaisin jossain vaiheessa. Noniin. Että tällaista tällä kertaa. En siis tule todennäköisesti pystyy treenaa todella pitkään aikaan. Vituttaa taas vaihteeksi tajuttomasti.

Tämä viikko on ollut todella rankka mulle. Siis tämä, ettei oikein voi tehdä mitään. Olen yrittänyt levätä mahdollisimman paljon, mutta sen on _niin_ vaikeaa. Siis vaikeaa olla tekemättä mitään. Lisäksi nämä viimeiset 36 tuntia ovat olleet todella tuskaisia, sillä en pysty sanomaan mitään ääneen – eli en siis voi edes puhua itsekseni. Teen sitä aina. Mua ottaa siis niin tajuttomasti päähän. Siis aivan helvetisti. Vittu tätä elämää.
A) Antakaa mun ääni takaisin. Olo on vähän samanlainen kuin Arielilla, kun Ursula pölli sen äänen. Oikeasti.

B) Mitä teen tämän levottomuuteni kanssa? Pitäisi huilia, mutta mun tekee mieli mennä salille aivan törkeästi. Kohta mennyt jo viikko viime kerrasta. Mä en KESTÄ!

C) Säälikää mua.

D) Kertokaa jotain hauskaa, mitä teille on tapahtunut viime aikoina. Go ahead now, entertain me!

One thought on “nimeni on kristina ja olen kuuro.

  1. Päivitysilmoitus: vahinkoreissu maalle, uusi moderni kännykkä ja kadonneen äänen metsästystä. | Mary Ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s