tunarin uskomattomat seikkailut campuksella opintojen ensimmäisenä päivänä.

Nyt on tulossa sen verran viihteellistä luettavaa, että melkeinpä kannattaa ottaa esille sipsipussi tai tehdä poppareita, nauttia niistä ja lukea tämä teksti – koska se on aika pitkähkö. Mutta jos haluatte hyvät naurut, jatkakaa lukemista. Sillä seuraavaksi saatte lukea tunarin uskomattomista seikkailusta ensimmäisenä koulupäivänä.. Ja kun sanon uskomaton, niin tarkoitan todellakin sitä. Niin ja suurimmat anteeksipyynnöt perheelle ja suvulle, jotka tätä lukevat – ellette halua tietää mitään villistä sinkkuelämästäni, lopettakaa lukeminen tähän (siis oikeasti – lopettakaa.. menkää vaikka lukemaan Hesaria.. en halua, että jatkatte lukemista.)

Mutta te muut. Onko popparit valmiina siinä viekussa? Okei, let’s go.

No, muistettekin varmaan eilisen illan, kun manailin heti kasilta alkavaa ensimmäistä koulupäivästä? No, koska aloitan opinnot alusta (uusi aine – siitä sitten joku toinen kerta) niin siellä oli uudet naamat ja ihan uudet menot (mutta siis sama koulu.) Kaikki uudet jutut aiheuttavat mulle pientä paniikkia. Koska, no, uudet asiat ovat pelottavia, kelatkaa vaikkapa kaikkia valituksia ympäri maailman, kun Facebook lisää jonkun uuden toiminnon, eikä KUKAAN ymmärrä, että miksi ja yhyy. Okei – joo, mennään takaisin asiaan. Sen takia en saanut unen päästä kiinni ajoissa ja herätä piti jo kuudelta. Eli nukuin ehkä nelisen tuntia.

cinderellaAamulla söin aamupalan, meikkasin, join pari kuppia kahvia, meditoin sekunnin (rauhoittaakseni hermojani), puin päälle ja kävelin bussipysäkille. Nousin bussiin ja manailin kaikkia minua nuorempia, pirteitä lapsia bussissa (koska kuulin vain heidän huutoa, enkä omaa musikkiani.) Tunsin jo, kuinka päivä oli jo ihan pilalla. Voi jos vaan olisin tietänyt millainen päivästä tuli – niin olisin jäänyt seuraavalla pysäkillä pois ja mennyt takaisin kotiin nukkumaan.

Kun saavuin vihdoinkin koululle kävin kiskalta ensinnäkin ostamassa purkkaa. Pistin pari palaa suuhun ja hengitin syvään muutaman kerran ja kävelin raskain, hitain askelein kohti campusta. Olin noin 30 minuuttia etuajassa. Joten kävin vessassa siistimässä naamaani vähän ja kävelin käytäviä pitkin coolisti purkkaa jauhaten, näytin varmasti todella rennolta ja siltä, kun kuuluisin sinne – mutta sisällä kiehui ja paniikki nousi. Kävin ostamassa kupin kahvia ja pikkuhiljaa aloin kävelemään kohti salia, missä minun piti tavata uudet luokkatoverini ensimmäistä kertaa. Kello lähestyi kahdeksaa. Mutta jotenkin mulla oli sellainen fiilis, että jokin oli pielessä.

suspiciousAstuin sisään rakennukseen, jossa luokkahuone sijaitsee. Ja se oli tyhjä. Siellä ei ollut ketään. Luokkahuone oli pimeänä. Ei ketään. Ei maikkaa. Ei siivoojaa. Ei ketään. Katselin ihmeissäni ympärille, otin kännykän esille, etsin lukujärjestyksen ja tarkistin ajankohdan viidennenkymmenennen kerran: 8.15 ja sali oli HSG. Katsoin kelloa ja se näytti 8.10. Sali: HSG. Ei helvetti, mitä vittua. Taisin jopa sanoa sen ääneen. Paniikki nousi. Kävelin ympäri koko talon enkä löytänyt ketään. Kiroilin tietenkin koko ajan tauotta päässäni. Missasin sitten ensimmäisen luennon, koska joku kilipää oli mokannut meidän lukujärjestyksen – ja kertonut mokasta kaikille muille, paitsi mulle.

angryMenin istumaan kirjaston kahvilaan ja soitin mamille Suomeen ja valitin ja kiroilin siitä miten paska mun koulu on, joka muuttaa lukujärjestystä tuolla tavalla. Yhyy. Mami oli ymmärtäväinen, onneksi (♥.) Puhelun jälkeen kävelin lähikauppaan ostamaan Pepsi Maxia ja lehden, jotta mulla olisi jotain tekemistä sinä aikana kun odotin seuraavan tunnin alkamista. Eihän siihen ollut, kun öpäyt puolitoista tuntia. Huokaus. Joten istuin jossain käytävässä turpa rullalla, join limuani ja luin lehteä. Tällä kertaa tosin tiesin, missä mun piti olla seuraavaksi. Sali T211. Jepp. Lähdin siis sinne löntystelemään vähän vailla kymmenen. Kunnes huomasin pienen lapun, jossa luki maailman pienimillä kirjaimilla: ”Tervetuloa opiskelemaan Örebron Yliopistoon – liikunta- ja lääketieteellinenopiston tapaaminen kello 10:15 salissa blabla” MITÄ VITTUA!! Joten tein uukkarin, ja lähdin juoksemaan kohti tätä blabla-salia. Ja voin sanoa, että vitutus oli tässä kohtaa aika saatanan paha ja sen lisäksi hikoilin vielä aivan törkeästi. Siis näytin varmaan siltä, kun olisin juuri tullut ulos suihkusta.

Kun saavuin salille, menin pimeimpään nurkkaan istumaan ja otin parit syvät hengitykset. Miksi kukaan ei ole tästä kertonut minulle mitään? Miksi mulla on väärä lukujärjestys ja kaikki muut tietävät tasan tarkkaan missä heidän pitää olla? *epämääräistä manailua*

murderSitten koulun rehtori aloitti puheen: ”Tervetuloa lääketieteen ja hoitoalan uudet oppilaat opiskelemaan Örebron yliopistoon.” LÄÄKETIEDE JA HOITOALA? Olinko taas väärässä paikassa? Siinäs sitten tunnin kuuntelin puhetta Örebron yliopistosta – jossa olen siis opiskellut jo KOLME VUOTTA. Vitutus nousi maksimiin tässä vaiheessa. (Olin kuitenkin ihan oikeassa paikassa, rehtori vaan sanoi väärin – kiitos siitäkin mulukku, sain melkein (uudestaan) slaagin.)

***Nyt aletaan jo tulemaan siihen hyvään kohtaan.. maistuuko popparit? Ottakaa vähän lisää!***

Sen jälkeen meillä oli sellainen sightseeing campuksella. No koska olen opiskellut siellä jo muutaman vuoden niin mulla ei ole suurempia ongelmia löytää campuksella (välillä voi sattua joku virhe ajattelukyvyssä, mutta vain välillä (okei, aika usein) ja eksyn. Mutta hei, kaikki me ollaan vaan ihmisiä.) Asiaan – hei haloo!! Ajattelin siis, että jätän sen sightseeingin väliin. No, too late, mut napattiin kädestä kiinni ja lykättiin johonkin ryhmään. Ja eikun menoks sanoi Annie Lennox ja yhtäkkiä olinkin sitten kiertelemässä campusta vanhempien.. eiku siis.. enemmän kokeneiden.. eikun siis PAREMPIEN opiskelijoiden kanssa (koska minä taidan kuitenkin itse olla se, joka on vanhin ja joka on opiskellut kauemmiten :D (ilman päättötodistusta.))

No meidän ryhmään joinaa eräs toinen ryhmä. Ja yksi niiden ryhmän vetäjistä on siis niin tutun näköinen. Mietin kauan, tyyppiä kyyläten, mistä sen tunnen (siis tyyppi = mies, jäbä, äijä) Kyylään ja mietin, enkä yhtään kuuntele ollenkaan mitä meille kerrotaan campuksesta. Kunnes kuulen tyypin puhuvan oikein paksua Skånenmurretta. Ja sinä sekuntina muistin mistä tyypin tunsin.

Voi jumala.

Meinaa, jos mennään taaksepäin noin puolisen vuotta erääseen erittäin kosteaan iltaan tyttöjen kanssa baarissa, saatoin.. siis EHKÄ saatoin mennä kotiin just sen tyypin – jota kavereiden kesken kutsutaan lääkäriksi (se opiskelee meinaa lääkäriksi) kanssa. Ja huom, minä olin kaatokännissä (siis ajatelkaa teidän pahimmat kolme känniä yhteenlaskettuna ja vielä muutamat shotit sen päälle – niin kännissä minä olin) ja se selvinpäin. Joten, jos minä tunnistin sen, se VARMASTI tunnisti mut.

shameSiis se PANIIKKI joka muhun iski just sinä hetkenä. Naama varmaan meni aivan punaiseksi ja yritin epätoivosesti peittää naamaani koko sightseeingin loppuajaksi – pienellä paperinpalasella. Voi maa, miksi et nielassut mua just sinä hetkenä? MIKSI?

Onneksi sitä häpeämistä kesti vain joku 30 minuuttia sen jälkeen ja menimme eri teille. Great. Sen jälkeen mentiin taas kuuntelemaan jotain tervetuloa opiskelemaan liikuntatieteitä j/ tai lääktetieteellisiä juttuja/blablablaa-puheita. Ja siinä tauon aikana aloin juttelemaan uusien luokkatovereiden kanssa ja selitin heille, että mitä ihmeen lukujärjestystä minä oikein olen katsonut, koska luulin, että meillä alkoi luento tänään kahdeksalta. Molemmat katsoivat minua sen näköisenä, kun olisin tullut toiselta planeetalta. ”Luennothan alkavat vasta huomenna.. ” ”Aijaa, kun mun lukkarin mukaan ne alkaisivat maanantai 3 syyskuuta, mitä vittua..” ”Tänään on maanantai toinen päivä, huomenna on tiistai – 3 päivä.” ”Mutta mun lukk… ootas mä katson.. *hakee lukujärjestyksen kännykästä* katsokaa nyt tuossa lukee.. tiistai 3 syyskuuta..”

Jotenkin musta tuntuu, että ilmeeni oli kyllä näkemisen arvoinen. SIis TODELLA näkemisen arvoinen. Palapelit loksahtivat paikoilleen. Aloin hysteerisesti repeilemään ja  selittämään heille, miten olin istunut luokkahuoneen ulkopuolella kahdeksalta aamulla ja ollut niin vihanen ja kirjoittanut facebookiin vihaisia statuksia, ja kirjoittanut kaikille kavereille valitusvirsiä, sekä soittanut mammalle ja itkenyt yhyhyy ja vihannut maailmaa – ja turns out, olin erehtynyt päivästä itse.

Siis vain minä!

Ja syy muuten miksi minä en tästä päivästä tiennyt mitään oli tietenkin se,  että tämän päivän systeemit oli tarkoitettu uusille oppilaille. Ja minähän en muuten ole mikään uusi oppilas.

Mutta summa sumarum. Nyt ainakin tiedän, miltä mun koulu näyttää, sain ilmaisen suihkugeelin ja tiedän, missä yhden-illan-juttuni luuraa nykyään.

Sen jälkeen, kun mokani tajusin, olen kikatellut itsekseni koko bussimatkan keskustaan, sekä kävellyt keskustan läpi kikatellen niin paljon, että melkein kusin housuihini.

Minua siis ei kyllä turhaan kutsuta tunareiden kuningattareksi.. Voi Marianne, eikö vain? Miksi et koskaan opi, eikö vain?

uhhuh

Advertisements

10 thoughts on “tunarin uskomattomat seikkailut campuksella opintojen ensimmäisenä päivänä.

  1. Ihana teksti. Piristi päivää. Mun oli tarkoitus kirjoittaa samantyyppistä kamaa koulussa häröilystä, mutta menikin sydänsurujutuiksi.

    Tykkää

    • Naaw kiitos. Sellaista tapahtuu meille kaikille aina välillä, kyllä se siitä sydänilo/häröjutuiksi eräänä päivänä muuttuu :) Tsemii!

      Tykkää

  2. Voi luojaaaaa! Ei voi olla mahdollista :DDD Hahah aina kun erehty luulemaan että ei voi pahemmaksi mennä niin wait, there is more!

    Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: jos se tunaroiminen ei nyt lopu, se saa luvan jatkua.. | Mary ihmemaassa

  4. Päivitysilmoitus: viikottaiset maanantaimunaukset, olkaa hyvä. | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s