mary vs tekniikka 0-2 (taas)

On olemassa syy siihen, miksi en enää opiskele IT:tä. Koska minä ja IT (tai tekniikka ylipäätänsä) ei olla maailman paras kombo. Kesti vaan 30 vuotta tajuta tämä… Vaan. No.

Kas tässä dagens mogat:

* Ensin kopiokone ei suostunut kopioimaan oikein. Puuttui tekstiä ja teksti oli ihan vinossa. Alkoi potuttaa. Kesti vähän aikaa, kunnes tajusin, että itseasiassa sen kirjan, jonka haluaa kopioida, voi kääntää oikein päin.

* Sen jälkeen tulostin vittuili mulle taas, että 140 kruunua ei riitä 30 paperin tulostamiseen (yksi tulostus maksaa 0.83 kruunua – you do the math..) Ramppasin ympäri koko kirjastoa noin sata kertaa ja kirjauduin sisään ja ulos kolme kertaa tulostimelle, mutta sain saman tuloksen.

* Kävin valittamassa teknisessä tuessa ja he eivät löytäneet mitään vikaa mistään (20 minuutin miettimisen jälkeen). Eivätkä muuten koskaan ole edes kuulleet tuollaisesta herjasta, etteikö muka olisi tarpeeksi rahaa tilillä vaikka on. Nollasivat mun tilin ja laittoivat arhat takaisin ja käskivät mennä kokeilemaan uudestaan.

* Sain kaksi kolmesta artikkelistä tulostettua siten, että tulostin ne yksi kerralla – eli klikkaa tulosta -> kävele koneelle (435464 km) -> kirjaudu sisään -> tulosta -> kirjaudu ulos -> kävele takaisin koneelle. Toista. Kolmannen artikkelin kohdalla se alkoi taas herjaamaan, että olen mukamas liian köyhä. Ja kokeilin kolme kertaa uudestaan. Eli tuli melkein kilometri käveltyä. En ehtinyt mennä takaisin tekniseen tukeen riehumaan koska luento alkoi.

fuck youEli muutaman paperin tulostamiseen, sekä kopioimiseen, meni yli tunti. YLI TUNTI! Mitvit.. Arvatkaa kerran, olinko hyvällä tuulella? Joten marssin kiireisesti ja silmät nykien luennolle ja koska en ehtinyt syödä llounastani, niin vedin sen sitten siellä luennolla. Kanaa ja ruusukaalia – ja te jotka olette joskus syöneet jonkinlaista kaalia, tiedätte miltä se haisee. Eli haisin siis pierulle luennolla oujee. Ja lisäksi luennon aihe oli: Miten kirjoitat yliopistossa… Jaahas, ja minähän en koskaan ole kirjoittanut mitään työtä/tenttiä yliopistossa.. (Jos ette nyt hiffanneet mun sarkastista kommenttia – olen opiskellut KAUAN – tiedän miten kirjoitetaan esimerkiksi kotitentti.. koska olen tehnyt niitä noin tuhatviisisataa ainakin.)

Terv. 30 vee ikuinen opiskelija.

Mitäs jos vaan ostaisin oman tulostimen? Varmaan helpompaa? Eiku mitä, jos se menee vaikka rikki? Kuka sen korjaa. YHYY mikä ongelma!

PS. Ooh, te olette ihania, jotka olette kommentoineet eiliseen postaukseen! Ellen olisi lukenut niitä koko päivän ajan (joo luennolla) olisin varmaan alkanut spiidaamaan jossain vaiheessa. ♥ Nyt kaikki mukaan kommentoimaan! Pus hei, kivaa viikonloppua!

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s