asioita, joita en ymmärrä pt 14: superällöttävät ja tyhmät ihmiset salilla

Mulla oli eilen harvinaisen paska päivä salilla. Mulla kävi nimittäin niin, että kun menin pukuhuoneen vessaan astuin lattialla olevaan paskaan. Paskaan. Lattialla. Siis sisätiloissa. En löydä sanoja selittämään, miten helvetin vihaiseksi tulin (ja jouduin pesemään mun kengät paikan päällä.. kaksi kertaa.)

Ensinnäkin, kuka paskoo lattialle? Ja miten siinä voi ede onnistua? Ihan oikeasti, miten voi missata noin kaardinaalisesti vessanpöntön? Ja toiseksi, MIKSI VITUSSA ET VOINUT SIIVOTA JÄLKIÄSI MULKKU? Kyseessähän tosiaan voi olla lapsi (koska salin yhteydessä on uimahalli) mutta suhteellisen fiksukin lapsi voi sanoa vanhemmalleen, että oho taisinpas vahingossa missata vessanpöntön kun kävin kakkosella – jonka olisi pitänyt siivota oman kullannuppunsa jäljet.

Ihan oikeasti. Pitääkö mun selittää, kuinka monella tavalla paskominen lattialle on ihan vitun ällöttävää ja täysin not okay? Salin henkilökunnankaan ei pitäisi tarvita siivota sun paskojasi! Perkele! Mitä ihmisiä oikeasti vaivaa?

Sen lisäksi edellisellä kerralla, kun tulin salilta ja piti ottaa kamat kaapista niin eräs nainen oli vallannut kaksi metriä penkkiä tavaroilleen. Kaksi metriä. Lattia on tietenkin aivan kuranen, koska ihmiset eivät osaa lukea pukuhuoneen ovella olevaa kylttiä, jossa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla: OTTAKAA ULKOKENGÄT POIS TÄSSÄ ETTEI LATTIA LIKAANNU. En tietenkään halunnut laittaa kamojani lattialle, joten ystävällisesti kysyin rouvalta olisiko hän voinut ihan pikkuisen vaan siirtää kamojansa, jotta saisin laukun penkille, ettei se likaannu.

Vastauksena tuli: Mene jonnekkin muualle (!!) jos kaipaat tilaa, etkö näe, että olen mulla on tässä tekemistä kun pakkaan mun tavaroita. Aina te nuoret olette vaatimassa taivasta ja kuuta meiltä vanhemmilta. Blahablahablahaa.

Multa meni niin totaalisesti hermot, että mumisin naiselle jotain, että anteeksi, en tiennyt, että olette ainoa ihminen maailmassa (plus ehkä muutamat kirosanat päälle.) Ja heitin mun kamat paskaiselle lattialle, kävin hakemassa vettä ja tulin takaisin ja siirsin ihan pokkana ämmän tavarat vähän, jotta pääsin istumaan penkille. Ämmä mutisi siihen jotain lisää nykynuorista ja oli sanomassa jotain, mutta kun hän näki mun murhaavan ilmeen, niin pitipähän turpansa kiinni.

Lisäksi vielä noista ulkokengistä. Jos ensinnäkin pukuhuoneen ovessa lukee, että jätä kengät kaappiisi ja älä astu pukuhuoneeseen ulkokenkien kanssa ja sitäpaitsi salin ulkopuolella on sama lappu – MIKSI VITUSSA JOTKUT KUITENKIN MENEVÄT SINNE SALILLE ULKOKENKIEN KANSSA? Ja täten koko sali on täynnä pikkukiviä, joita kivasti lentelee sinne sun tänne ja sattuu käsiin. Puhumattakaan siitä, että koko sali on ihan kurassa ja henkilökunta joutuu ihan koko ajan siivoamaan salia? Heillä on todennäköisesti muutakin tekemistä, kuin siivota teidän jälkiänne.

Vittu saatana ihmiset, ihan oikeasti! Käyttäytykää, helvetti! Multa meni niinkun ihan totaalisesti usko ihmiskuntaan. Saatanan siat.

2 thoughts on “asioita, joita en ymmärrä pt 14: superällöttävät ja tyhmät ihmiset salilla

  1. Hmm. Tuli tossa mieleen, et mä kyl lompsin pukkariin aina ulkokengät jalassa, mut niin tekee muutkin (kai?), joten en oo ajatellu sen enempää. Ja sehän on ihan siinä oven vieressä, KUTEN TIIJÄT, haha. Hmm. Pitää ehkä funtsii jos riisuis ne jo siinä eteisessä jatkossa. Tämä postaus siis avasi silmäni!

    Tykkää

    • Haha :D Tosin teillä ei kuitenkaan ramppaa niin paljon porukkaa ku meijän salilla, eikä varsinkaan lapsia – joten varmasti vähän siistimmät tilat (ne oli supersiistit ainakin sillon ku me oltii siellä :P)

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s