#yolo:ilua pyörän kanssa lumimyrskyssä.

Kuinka paljon luette uutisia? Jos luette edes jonkin verran tiesitte, että eilen illalla Etelä-Ruotsiin iski pieni myrsky Sven. Sven (luoja näitä myrskyjen nimiä..) levisi näköjään yön aikana vähän tänne pohjoisempaan (onneksi ei niin rajuna) mutta paljon lunta ja kovia puuskia.

Yours truly on muuten aika huono lukemaan uutisia.. joten olin suuremmaksi osaksi aika tietämätön tästä asiasta (paitsi, että kuulin jonkun sanovan paskakelin tulevan tännepäin.. mutta luulin heidän liioittelevan, kuten yleensä.) Aamulla kun heräsin ja huomasin ulkona olevan lumen, mietin hetken otanko bussin vai uhmaanko sään jumalia ja pyöräilen koululle.

idiootti

Periaatteessa tajusin kyllä oman tyhmyyteni tuossa. Mutta jotenkin vaan ajatus siitä, että joudun lähtee bussilla matkustamaan on niin perseestä kahdesta syystä – a) se maksaa rahaa ja b) bussi on täynnä idiootteja. Joten päädyin.

Ja kids, oikeasti, ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ KOTONA!

En tietenkään oikein tajunnut tuulenpuuskien voimakkuuta, kun seisoin kahvikupin kanssa ja katselin säätä ikkunasta. Okei, kyseessä ei nyt todellakaan ollut mistään tornaadosta, mutta kyllä se vaikeutti aika kivasti pyöräilyä se tuuli. Onneksi olin sen verran älykäs, että pyöräilin aika hitaasti, vaikka normaalisti pyöräilen ehkä vähän liiankin kovaa.

Jossain matkan puolessa välissä tajusin, että pyöräily lumimyrskyssä oli todella tyhmä idea, sillä kaiken lumen alla (ei sitä niin paljon ollut, ehkä 3 cm) oli jäätä. Ja hiekotuksesta ei ollut muuten tietoakaan. Joten joka kerta, kun jouduin pysähtymään liikennevaloihin, jarruttelin hissuksiin jo satoja metrejä ennen, koska tiet oli aivan saatanan liukkaita.

Taisin kiroilla aika reippaasti jo tässä vaiheessa.

Sitten näin jo koulun ja olin niin onnellinen siitä, että selvisin hengissä ja tuuli muuten senkun yltyi niinkun myös lumimäärä ja kotimatka alkoi jo pelottaa. Käännyin viimeisessä mutkassa (edelleen mummovauhtia) ja yhtäkkiä tunsin, kun pyörä lähti kaatumaan ja minä sen mukana. Vähän niinkun puu kaatuu. Se sekunti, kun olin ilmassa kesti about biljoona vuotta. Näin (ihan oikeasti) elämäni vilahtavan silmissäni ja eniten potutti se, että mä tuun nyt kuolee tähän mutkaan koko koulun edessä ja mulla oli mummokalsarit (tämä on niin klisee, mutta ihan totta.. about kainaloihin saakka..) päällä ja kaikki sairaalassa tulisi näkemään ne. Ja sen lisäksi, että olen justiinsa tavannut kivan tyypin, josta voisi tulla jotain enemmän kuin vaan kiva tyyppi – ja sit mä meen ja delaan. Siis vitutus maksimus. En ehtinyt ottaa vastaan millään ja polvi, sekä kyynärpää osui maahan ja siinäs sitten makasin maassa pyöräni kanssa puolen koulun edessä.

Onneksi olen suhteellisen ninja, vaikka mulla olikin mun eskimotakkipäällä, joka tekee musta yhtä siron kuin norsun ja nousin äkkiä ylös ja jatkoin (pyörällä) matkaa kohti luentosalia. Mulla kävi siis ihan oikeasti tuuri siinä mielessä, että pää ei osunut maahan – mullahan ei tietenkään ollut kypärää. Vasta kun olin sisällä koulussa tajusin, kuinka tajuttomasti polveen sattui ja että olin saannut aika kivan skraadun siihen. Lisäksi se turposi tunnin aikana aika kivasti.

Yritin pyöräillä hissuksiin takasin kotiinpäin ja sieltä oli tarkoitus jatkaa töihin. Mutta ensinnäkin tuskin pystyin polkemaan kiitos paskan polven ja sitäpaitsi pyörätiellä oli jäisiä uria, jotka vaikeuttivat aika kivasti pyöräilyä. Ja kun toisen kerran meinasin kaatua, mun survival instinct heräsi henkiin ja tajusin astua pois pyörän selästä – ja kävelin sitten kodin kautta töihin 5 km linkuttaen. Lumimyrskyssä.

Kun astuin sisään konttoriin, työkaverini melkeinpä kusivat housuihinsa koska näytin  (en taaskaan liioittele) tältä:

alicecooperTöissä tajusin sitten vasta, että tänäänhän on itsenäisyyspäivä, joten enhän mä voinut tehdä duunia – koska siis teen suomalaista projektia just nyt. Joten periaattessa, menin sinne ihan turhaan. Olisin voinut mennä kotiin vaikkapa itkemään. Sen jälkeen lähdin vielä kävellen kauppaan ja tyhjensin koko kaupan, sillä päätin, että viikonlopun aikana en perkele poistu kämpästäni ollenkaan.

Voihan vee mikä päivä. En ikinä, ikinä, ikinä enää lähde pyörällä seikkailemaan minnekään, okei? Opin virheestäni, okei! Ja menen juu ostamaan kypärän heti. Vaikka tällaisen.

jofa

Sen lisäksi aion todellakin polttaa kaikki mummokalsarit nyt heti. Olkoot vaikka kuinka mukavia ja käytännöllisiä ja pienentävät pötsiä, mä en ihan oikeasti halua olla säälittävä klisee, kun delaan.

Ja hei, oikein mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille. Mä meen nyt nukkumaan.

Advertisements

3 thoughts on “#yolo:ilua pyörän kanssa lumimyrskyssä.

  1. No voi eiiii toivottavasti ei tullut kovasti kipeäksi polvi! Mä kans joskus ahkerasti talvipyöräilin ja ku kaaduin kaks kertaa samalla reissulla ni päätin lopettaa. Nyt vasta 10v myöhemmin oon ees noussut pyörän selkään ku on lunta! Loogisesti hevosen selässä kyllä painan menemään jäätiköllä mut ei lasketa siitä.

    Tykkää

    • No ei se ny niin paha ole enää, tosin en nyt ihan minnekkään rääkkijumppaan uskalla vielä mennä kun pettää välillä, mustelma on kyllä komea tosin :D Joo toi on kyllä aika riskybusiness tuo talvipyöräily, mietin tosin jos hankkis nastarenkaat.. mutta onkohan se kuitenkaan sen arvoista? Hmm..

      Haha joo se on tosi loogista :D

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: näin teet vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen vol 2 | Mary ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s