2013: summa sumarum.

Kuten edellisinä vuosina, teen samanlaisen summa sumarumin vuodesta 2013. Traditio traditio. Mulla ei ole ollut aikaa (okei en ole jaksanut) tehdä tätä aikasemmin.. Mut nojoo.

5 tapahtumaa, jotka ovat olleet erityisen kivoja viime vuonna:

batmancake

1. Ehdottomasti paras juttu oli yllätyspippalot, jotka kaverit järjestivät kun täytin 30. Ihan parasta, en edelleenkän tajua, miten onnistuivat yllättämään mut niin täydellisesti. En ikinä tule unohtamaan sitä ♥ Elämäni by far paras päivä!
2. Se päivä, kun sain tietää, että pääsin opiskelemaan justiinsa sitä mitä olen halunnut –  liikunnanohjaajaksi.
3. Tammikuun 14 päivä. Koska täytin 30. Se oli ihan sairaan mahtavaa ja on edelleen. Eikä mulla ollut mitään kriiseilyä (silloin..)
4. Kun ystäväni Almedina meni naimisiin, niin ja sen polttarit. Oli kyllä niin sairaan hauskaa!
5. Deittailu. Se on, vaikkakin aika usein mennyt päin vittua, kuitenkin ollut sairaan hauskaa ja olen kasvanut ihmisenä ja oppinut paljon itsestäni sitä kautta. Ja tavannut uusia ihmisiä, ja saanut paljon blogimateriaalia höhö. Sitäpaitsi ihastuin muutaman kerran ja sekin tunne oli kyllä tosikiva pitkästä aikaa. Tosin, olisipa edes vähän pitkäkestoisempaa, sekä molemminpuolista nää tunteet kanssa, ettei olisi niin hirvittävä luuserifiilis… Mut nojoo, vähän kun vaatis kuutta taivaalta näköjään. (Pessimisti moi.)

Viisi tapahtumaa, jotka ovat erityisen surkeita tänä vuonna?

everythingsucks

1. Jouduin maksamaan takaisin pari vuotta sitten saadut asumistuet, koska mulla on mukamas liian suuret tulot (bullshit.) Vituttaa tällaiset asiat.
2. Menetetyt ystävät.. ja se ikuinen selän takana paskanjauhaminen. Ei siitä pääse koskaan eroon pienessä kaupungissa. Ehkä olisi aika tottua tähän, ettei paskanjauhaaminen koskaan tule loppumaan – vaikka kyseessä on aikuiset ihmiset.
3. Opiskelun aiheuttama stressi. Vaikka olenkin pärjännyt suhteellisen hyvin, olen kuitenkin aivan rättipoikki kaikesta pänttäämisestä. En ikinä tiennyt, että opiskelu ihan oikeasti on todella rankkaa, jos haluaa pärjätä (tai sitten mä oon vaan jotenkin vähän vajaa enkä ymmärrä..)
4. Suomi hävisi Ruotsille lätkän MM-finaalissa. Uskokaa pois, kuulen tästä edelleenkin kavereilta ja tuntemattomilta jatkuvasti..  ja se vaan vituttaa niin paljon että hävisimme. EDELLEEN. Oltais edes hävitty vaikka Canadalle, niin ei vituttais niin paljoa. (Pitäisikö unohtaa tämä jo? Ehkäpä…)
5. Kolmenkympinkriisi. Se ei edelleenkään ole hävinnyt minnekkään ja olen edelleen aika hukassa ja identiteettikriisi jyllää mukavasti. Kuitenkin, sanoisin olevani enemmän sinut itseni kanssa, kuin mitä olen koskaan ollut. Makes perfect sense. Not. Yhyy.

Mitä opit tänä vuonna?

Olen löytänyt tasapainon ruokailun ja liikkumisen suhteen. Kirjoitinkin tästä muutama päivä sitten. Olen oppinut antamaan anteeksi ja jatkamaan elämääni. Olen oppinut sanomaan ei, varsinkin työtä koskevissa asioissa. Olen oppinut sanomaan ihmisille suoraan, jos ovat loukanneet minua tai kohdelleet minua kaltoin. Kuitenkin on harmillista, etteivät ihmiset kestä kuulla totuutta – ja se on johtanut ystävien menettämiseen. Mutta pääasia on, etten suostu asioihin, joita en halua tehdä tai suostu ovimatoksi. Siivoan useammin ja olen enemmän organisoitu ja tavarat ovat kutakuinkin enemmän järjestyksessä, mitä ikinä ovat olleet (kesti vaan 30 vuotta tämän saavuttamiseen, mutta better late than never right?) Mutta parasta on kuitenkin se, että jokaisen päivän päätteeksi olen enemmän sinut itseni kanssa ja olen kuullut ystäviltäkin, että olen huomattavasti mukavampi ihminen tänä vuonna ja jopa positiivinenkin joidenkin asioiden suhteen. Believe it or not! Niin ja opin opiskelun jalon taidon :D

Tuliko vuodesta sellainen kun halusit?

Tuli kai. Opin paljon itsestäni, itsetuntoni ja itseluottamus on noussut entisestään, edellinen vuosi oli todella rankka ja sen jälkeen tämä vuosi on ollut ihan ns leppoisa, vaikkka olenkin saanut turpiini muutaman kerran (varsinkin kun on ollut kyse tuosta sinkkuelämästä – kuitenkin – 2013 tullaan muistaman vuotena, kun Marianne deittaili kutakuinkin aika tosissaan.. ), pääsin exän ylitse lopullisesti, sain paljon uusia ystäviä ja tapasin paljon uusia ihmisiä, pääsin opiskelemaan sitä mitä oikeasti halusinkin. Voisi sanoa, että oli aika helvetin mahtava vuosi. Toivottavasti tästä tulee mahtavampi!

Mitä vaatteita olet käyttänyt?

Treenivaatteita haha.

klo11

Mitä musiikkia olet kuunnellut eniten?

2013 vuoden lemppareita ovat ehdottomasti Five Finger Death Punch, Pantera, Godsmack, Social Distortion, Dropkick Murphys.. tätä, tätä ja tätä.


Mitä olet katsonut? (elokuvat, sarjat, telkkuohjelmat..)

Ööh. Voi apua, mitä olenkaan nähnyt? Leffoista lempparit on The Great Gatsby, The Conjuring (!!), Despicable Me 2, Now You See Me, World War Z, Evil Dead (siis se uusi.. yllättävän hyvä btw. Kusin melkein housuihini.) Ööh.. miksi en muista mitä olen nähnyt? Syksyn vietin kutakuinkin nenä kiinni kurssikirjoissa, joten en ole katsonut melkein mitään. Sarjoista lempparit ovat olleet ne samat kun ennenkin: Game of Thrones, New Girl, TBBT, True Blood etc. Katsoinhan mä tuon Orange is The New Blackin. Niin. Herranjumala, mä en MUISTA mitään viime vuodesta enää..

Kenen kanssa hengailit eniten?

Tinan kanssa todennäköisesti, niinkun aina. Tai sitten koulukavereiden. Niin ja tietenkin Laura Been kanssa.

Oletko oppinut tuntemaan uusia ihmisiä tänä
vuonna?

Voi kyllä. Moniakin. Jotkut jäivät elämään, jotkut jatkoivat muille teille. Sellaistahan se elämä onkin.

Mitä on kauneinta mitä sait tänä vuonna?

Hmm.. Voiko tähän sanoa, että tasapainon? :D Siis tarkoitan sitä, etten enää ole neuroottinen ruokailun sekä painoni suhteen, vaan syön mitä haluan ja olo on mahtava? Uskokaa pois, tämä on suuri asia mulle. Olen pienestä pitäen saanut kuulla mitä mun tulee syödä ja mitä mun ei tule syödä, että painan liikaa ja olen sitä ja tätä, kärsinyt monta vuotta kestäneen syömishäiriön (joku kaunis päivä aion kertoa tästä enemmän) ja ollut masentunut tunnesyöppö. Tasapaino on minulle sairaan suuri asia.

Parasta, mitä luit?

Ööh.. haha en ole lukenut mitään muuta, paitsi Fit-lehteä ja kurssikirjoja. Sanotaan kuitenkin, että fysiologian kirja oli paras höhöh.

Teitkö jotain, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Khyl khyl. Pyysin ihastusta deitille. Oli aikamoinen saavutus. Ööh.. järjestin kaverille ylläribileet. Pääsin seuraavalle tasolle opinnoissa – sitä ei ole muuten ikinä tapahtunut haha.

uhhuh

Saiko joku ystävistäsi lapsen tänä vuonna?

Nopes. Tänä vuonna tulee biljoona.

Vuoden 2013 suurin menestys?

No edelleenkin ne opinnot ja sitten kai noi treenit, joita en vielä ole lopettanut, koska tylsistyin.

Paras ostos?

Öööh. Ei mitään hajua, mitä oikein olen ostanut. Olen yrittänyt välttää ostella hirvittävästi tavaraa, ainoastaan tavaroita joita oikeasti tarvitsen. Mutta ehkä ne Martensit kuitenkin.

IMG_20130207_110907

Mihin kulutit eniten rahaa?

Ruokaan, lulz.

pizza

Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän?

Stressannut vähemmän. Kuluttaa niin paljon energiaa. Vähemmän naiivi, etten olisi luottanut niin sinisilmäisesti siihen mitä ihmiset sanovat mulle.

Lempivideo tänä vuonna?

Olisikohan tämä:

Koska hei, ikuisena Van Damage-fanina olin ihan että OOOH! Mahtava mies! :D (Ja rehellisesti sanottuna, en muista nähneeni mitään muuta kivaa… muisti pätkii pahemman kerran.)

Mitä teit syntymäpäivänäsi 2013?

Istuttiin ystävien kanssa mun luona syöden hyvää ja juoden kuplivaa. Oli oikein mukavaa. Pari viikko sen jälkeen oli ne ylläribileet.

Miten kuvailisit tyyliäsi 2013?

Awesome ja aika hikinen.

Ja siltä se näyttikin enemmän tai vähemmän se edellinen vuosi.

whoop-there-it-is

4 thoughts on “2013: summa sumarum.

  1. Mäki oon ennen tehny täntapasen mut nyt en jaksanut. Uus blogi pysykööt aiemmat jutut vaikka pois sieltä? Tasapaino on hyvä! Ja että ei siedä bullshittiä, siitä tulee hyvä olo. Jos muut ei ymmärrä niin good riddens, eivät sen arvoisia että jäisi niitä märehtiin.

    Tykkää

    • Mäkään en _periaatteessa_ jaksanut tätä tehdä hehe, mutta toisaalta ihan hyvä tehdä itsensä kannalta tällainen postaus, ja vähän katsella mitä tulikaan tehtyä ja onko opppinut (virheistään) jotain.

      Joo se on muuten niin totta. Mä ainakin olen sanonut mun kavereille, että jos minä teen jotain todella dorkaa niin saa ja PITÄÄKIN sanoa, jotta MINÄ voisin oppia olemaan vähemmän idiootti. Huokaus, miksi kaikki eivät vaan voi olla sellaisia hyviä tyyppejä ku me? Ehehe.

      Tykkää

  2. Tää on turha testikommentti mutta mua alko ärsyttää kun tuohon mun profiiliin ei tunnu vaihtuvan millään mun uusi osoite niin pakko testata onko mitään eroa jos kommentoin nyt sadannen kerran jälkeen kun oon sitä muuttanut…

    Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s