vähän sitä sun tätä.

Jotenkin mulla on kerrankin käynyt niin, ettei mulla ole ollut mitään kerrottavaa tai valitettavaa, joten blogi on ollut vähän hiljaisenpuoleinen. En ole edes mitenkään tunaroinut millään tavalla, joten mitään tunari-raporttejakaan ei ole ollut jaettavissa. Tämä on periaatteessa aika historiallinen tapahtuma, Mariannella ei ole mitään sanottavaa!! Ohhoh.

Mutta olen kuitenkin tehnyt jotain.. esim..

cecinestpas

.. viettänyt synttäreitä ystävien kanssa viikonloppuna. Tosin bileet vähän kusivat, koska yksi kaveri vietti omia synttäreitä ihan täysin samaan aikaan (ja oli vielä siitä todella tietoinen, koska oli kutsuttu mun synttäreille.. hienosti tehty..nojoo.) Mutta oli ihan mukava ilta ja sain lahjaksi Nutellaa (mun uusi rakkaus.. kaloreita max kolme), Star Wars-pelikortit, siideriä ja karkkia. Taisin sitäpaitsi juoda ehkä vähän liikaa taas vaihteeksi, mutta se ei enää oikein yllätä ketään.  (Huomatkaa jääpala!)

.. käynyt sen 3 kertaa viikossa salilla edelliset viikot – näin ollen treenitavoitteet ei vielä ole mennyt persuksilleen.

.. tosin ollut aika nuhanen ja tänään heräsin aivan täysin totaalisen räkäisenä ja olo on ihan perseestä. Kivat. Mähän kun en ole ollut yhtään kipeänä tässä kuluneina viikkoina? On ollut vatsatautia, migreeniä, tulehduksia. Fuck yeah. Whine whine.

.. saanut mamilta rahaa synttärilahjaksi, jotta voisin ostaa itselleni uuden kahvinkeittimen. Jonka kävin ostamassa tänään – ja täten voin nauttia kahvista, joka ei maistu palaneelta. F.i.n.a.l.l.y. Kiitos mami!

kalenteri

.. olen edelleenkin ihastunut uuteen kalenteriin, jota en ole näyttänyt täällä viellä. Kerrankin löysin söpön kalenterin ihan Akademibokhandelnista. Enkä siis ebaysta. Odotan perjantain palkkaa. Ajattelin silloin mennä surffailemaan ebayhin. Koska ikävä kaikkea paperikrääsää!

.. sunnuntaina makasin koko päivän sängyssä (krapulaisena) syöden hyvin ja katsoen elokuvia. Näin esimerkiksi Gravityn, joka on monien mielestä todella hyvä. Mun mielestä se oli lähennä tylsä ja mua alkoi vituttamaan Sandra Bullock jo noin kolmen minuutin jälkeen. Ei se elokuva nyt mitenkään täysin paska ollut, mutta parit alienit olisi tehnyt elokuvasta huomattavasti jännemmän haha. Tai sitten olin vaan niin flegu krapulan takia, etten kertakaikkiaan vaan tajunnut leffan syvintä tarkoitusta.

.. sen lisäksi söin puoli purkkia Nutellaa. Ja pellillisen nachoseita, joiden väliin heitin oliiveja, herkkusieniä, tomaattia ja sipulia ja sitten kaadoin noin kilon juustoa päälle ja heitin uuniin (muuten aivan törkeän hyvää ettäs tiiätte..)

.. koulussa alkoi eilen uusi kurssi. Nyt keväällä tulen opiskelemaan tieteellistä tutkimusta (tai jotain vastaavaa, myönnetään – googletin tuon sanan..) , anatomiaa ja kuntoutusta. Jess! Vihdoinkin jotain vähän mielenkiintoisempaa, kuin psykologiaa.

.. ja koska ulkona on aika paljon lunta, en voi pyöräillä kouluun. Ja koska olen liian pihi ostaakseni bussilipun olen kävellyt koululle (à 4 km per suunta) niin jalkani ovat aivan mustelmilla (?? Siis ei rakkuloilla, vaan mustelmilla??). Jotenkin musta tuntuu, että Martenseja ei olla tehty monien kilometrien kävelyjä varten.. tai sitten jaloissani on jotain vikaa. Tai jotain.
tee

.. ja koska on myös ollut todella kylmää (varsinkin mun kämpässä) niin olen taas koukussa teehen. Varsinkin näihin, jotka sain Laura Beeltä joululahjaksi. Instagramin puolella näistä pyydettiin raporttia, joten täältä pesee (lyhyt versio): Sen lisäksi, että paketit ovat aivan ylisöpöjä, niin nämä on myös aivan törkeen hyviä ja lemppari näistä on tuo kirsikka-vanilja (koska kirsikka > kaikki muut). Oh. Namii. Ja koska muutenkin kyseltiin mistä näitä löytää niin Laura Been mukaan Rigasta. Lisäksi paketissa lukee jotain, että blabla.. Netherlands blabla. Eli sieltäkin (Alankomaista siis) varmaan löytää. Mitä mieltä olette muuten mun uudesta, vaaleanpunaisesta vedenkeittimestä? :D

suihkukarkkia

.. niin ja koska sikakylmä koko ajan niin toinen juttu, joka lämmittää, on kuuma suihku. Olisipa edes kylpyamme, mutku ei. Onneksi mulla on suihkugeeliä, joka tuoksuu karkilta! Tämäkin Laura Beeltä joululahjaksi saatu (sain myös Hello Kitty-vessapaperia haha) on näköjään Rigasta ostettu (näin päättelin, koska en ymmärrä mitä lapussa lukee..)

Niin. Mitäköhän muuta mä oon tehnyt? En kai mitään hirvittävän tärkeää ainakaan.

Mitäs te olette puuhailleet?

PS. Aijoo. Keksin muuten blogilleni maailman parhaimman nimen: HIKISINKKU! AHAHAHAHA. So funny, eikö olekin? Pitäisikö vaihtaa?

6 thoughts on “vähän sitä sun tätä.

  1. Mulla olis kylpyamme mutta jostain syystä en oo vielä päässy kylpyyn asti vaikka joka päivä palelen kotona ihan horkassa.

    ehkä today’s the day.

    Tykkää

  2. Sun vedenkeitin on ehkä upein ikinä<3 :D Mäkin haluun tollasen :D Mulla on sellanen tylsän valkonen minkä sain porukoilta kaks vuotta sitten :)
    Ja taidampa alkaa katella matkaa Alankomaihin tai Latviaan.. Mitä sitä turhaan Suomen teelaatuja katselemaan kun tollasia sulosuuksia saa ulkomailta. Ja Pickwickiä saa kanssa Alankomaista ja Baltiasta.. Miks hyvät teet tulee Alankomaista eikä ikinä päädy tänne asti???? ;;__;;
    Ja miksei Hello Kitty vessapaperista oo kuvaa?? Tuskin sitä nyt voi käyttöön laittaa!!! :D Ainakaan heti! :D

    Mä oon vaan stressannu ja tullu hulluks koulun kanssa kun mikään ei toimi eikä opparin alottamiselle oo saanu vielä vihreetä valoa, vaikka suunnitelman palautin paljon ennen deadlineä :( Tyhmä koulu kun mikään ei toimi ja tyhmä Kela joka ottaa tuet takasin jollen saa opparia valmiiksi toukokuun alkuun mennessä :( Nyt olis teekupponen paikallaan..

    Tykkää

    • Hehe kiitos, toi on tietääkseni ostettu ihan Sokokselta – roudasin sen tänne Suomesta siis :D Niin kauan halunnut vaaleanpunaisen vedenkeittimen haha. Hahah voikohan noita tilata jostain netistä? Hmmmmm.. jospa tulisi halvemmaksi, kuin matkustaa paikan päälle hehe. Hyvä kysymys, siitä tulikin hyvä businessidea! Matkustais vähän sinne sun tänne ja ostais kaikkia ihania eksoottisia (mutta söpöjä) teepaketteja ja myös törkeän kovaan hintaan SUomessa :D Mä säästän sitä vessapapruu kunnes normivessapaperi loppuu, sitten laitan kuvan – promise! (Joo kyl mä aion sitä käyttää hahah)

      Voi ei :( Ihan turhaa stressiä aiheuttavat opiskelijoille. Välillä kyllä muakin turhauttaa nää koulun byråkratiat kun ovat välillä niii-iiin hitaita. Ugh! Ota ihmeessä kupponen, kuppi teetä auttaa aina – ainakin hetkellisesti. Sitten ottaa vaan toisen heti sen jälkeen. Ja kolmannen. Ja sitten juostaan vessassa koko yön hehe.

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s