mary testaa: military training

Salilla pidettiin viime viikolla erikoishappenkinki, joka todellakin kiinnitti huomioni – nimittäin Military Training. Ollaan yhden luokkakaverin kanssa keskusteltu just tämänkaltaisen treenin puutteesta eri saleilla. Mun mielikuva military trainingistä oli about tyypillinen amerikkalainen intti-elokuva, jossa rääkätään, hikoillaan aivan törkeästi, huudetaan ja jos missaat jotakin saat rangaistuksen. Ja saat rangaistuksen vaikka vedät kunnolla, ehe. About näin:

Joten kaverin kaa buukattiin tunti heti, kun saimme mahdollisuuden. Ja toivoimme, että tunnista (oikeasti 75 minuuttia – jaiks) tulisi todella, todella hikinen.

Emme pettyneet. No sir, not at all.

Arvatkaa muuten kuka sen tunnin piti? No tietenkin, blogissa ennenkin  mainittu PT (ks. tampoonikenkä-insidentti.)

No niin asiaan.

Tunti alkoi lämmittelyllä ja koko ryhmä hölkkäsi ympäri salia.  Vaihdeltiin sprinttejä, hyppyjä, kyykkyjä, askelkyykkyjä ja vaikka minkälaisia juttuja joita piti tehdä siinä 10 minuutin aikana. Jo tässä kohtaa mulle valkeni, ettei tarvitsisi pelätä tunnin olevan mitenkään nössö. Lämmitellyn jälkeen haukkasin jo henkeä kuin rannalle hinattu kala – ja olin jo juonut puolet vedestäni siihen mennessä. Mietin jo muutaman sekunnin ajan, livahtaisinko ovesta ulos ja menisin kotiin, sillä tajusin, että tästä tulisi aivan karseeta rääkkiä – koska, tota, mähän en muuten hirvittävästi cardiota tee, joten kaiken maailman juoksut sun muut on .. no aika vitusta.

Välikommentti: Marianne joutuu tästä lähtien tekee vähän enemmän cardiota.

if-you-say-soLisäksi emme saaneet koko 75 minuutin aikana seistä paikoillamme ollenkaan, vaan piti olla liikenteessä (juosta/pomppia paikallaan)  – KOKO AJAN – jopa vedenjuonnin aikana,muuten sai rangaistuksena vetää burpeesin. Ja jos kädet laittoi ristiin niinkun rinnuksille, niin sai myös vetää burpeeseen (koska se antaa välinpitämättömän kuvan ihmisestä, jos PT:ltä kysytään… okej. Fine.) Ja jos muuten joku missasi vastata PTn kysmykseen, KAIKKI saivat tehdä burpeesejä (aina joku pölö missasi.. Kiitos ihan helvetisti..) Ja muuten there is more, kun PT kertoi muutaman minuutin treenaamisesta ja kaikista liikkeistä – niin se sanoi aina välillä HEP – joka tietenkin tarkoitti että piti tehdä lisää burpeesejä.

Välikommentti: ”I like burpees” – said no one ever.

cryingSen jälkeen teimme paritehtäviä. Erilaisia liikkeitä parin kanssa. Oli kyykkyjä (selät vastakkain ja perse maahan ja ylös uudestaan), lankkuja (kun yksi tekee lankun toinen hyppää yli, sitten sivulankku -> toinen ryömii alta..) lisää kyykkyjä, painia, hyppyjä – samaan aikaan kun PT huutaa naama punaisena vieressä, että piti vetää kovempaa tempoa. Tätä kesti noin 12 minuuttia. Ja siinä vaiheessa jouduin hakemaan lisää vettä ja melkein käydä suihkussa – koska olin niin hikinen. Lisäksi reidet alkoivat olla ihan maitohapoilla ja tutisevat – mutta tunti ei ollut edes puolessa välissä. Paniikki kasvoi.. Niin ja älkää unohtako hei, ettei saatu seistä paikoillaan kertaakaan.

grossSEN jälkeen tuli itse military training. Se meni silleen, että ensin tehdään jotain tiettyä perusliikettä ja kun PT:t huutavat 1 tehdään esim. punnerrus ja kun he huutavat 2 tehdään esim vatsalihasliike. Ensimmäinen roundi oli paikallaan juoksu ja lisäliikkeet olivat maailman ihanin burpee ja .. who am I kidding – se oli niin rankkaa, että olen unohtanut (blokannut mielessäni) mitä piti tehdä. Mutta muistan sen, että esim juostiin paikoillamme kuin raivohullut, tehtiin jumping jackseja ja sitten jotain muuta, jossain vaiheessa tehtiin taas lisää burpeesejä (koska niitähän ei oltu tehty ollenkaan koko happeninkin aikana sstna…), askelkyykkyjä, punnerruksia, sivulle heittäytymistä ja maahan heittäytymistä, kyykkyhyppyjä, sumokyykkyjä.. Ja tämähän ei tietenkään mennyt missään hitaassa tempossa, vaan niitä komentoja tuli ensin 20 sekunnin välein, sitten tuli 10 sekunnin välein ja sitten viiden komennon putkia.

Välikommentti: Jossain vaiheessa mun silmät oli niin täynnä hikeä, että näkökyky meni. Luokkakaverini vaa: ”Herranjumala, mä ihan oikeasti luulin että olit pyörtymässä, sähän olit ihan toisessa maailmassa.. ” (Yksi sääntö oli tunnilla: Oksentaa ei saa. Tosin kukaan ei kieltänyt pyörtymistä…)

dying

Ja sittenhän me luultiin, että that’s it, nyt voi mennä kotiin, suihkuun ja sitten romahtaa sänkyyn ja tekee kuolemaa. Mutta ei.. There is even more!

Lopuksi vedettiin vielä yksi 4 minuutin tabata juosten sairaan nopeasti paikoillaan (mä en edes tiedä, miksi sitä kutsutaan. En ruotsiksi, en suomeksi enkä taatusti englanniksikaan.. Mutta siis tiedätte, spurtataan ihan sairaasti.)  Mutta jos ette tiedä mikä tabata on, niin se menee sillä tavalla, että tekee 20 sekuntia täysillä yhtä liikettä, pidetään 10 sekuntia huilia, vedetään taas 20 sekuntia sitä liikettä. Ja näin jatketaan kunnes 4 minuuttia on mennyt. Eli 8 kierrosta. Se meni about näin:

Eka 20 sekuntia: Täysillä.
Toka 20 sekuntia: Jaksaa vetää täysillä. Mun ympärillä alkaa muodostuu kaunis hikilammikko.
Kolmas 20 sekuntia: Ei jaksa, vedetään semi-täysillä. Hikilammikko suurenee.
Neljäs 20 sekuntia: Ei jaksa, mä haluun kuolla, vähän pienemmällä teholla, kun semi-täysillä. Hikilammikko alkaa muistuttaa järveä.
Viides 20 sekuntia: Ei jaksa, reisiä polttaa, itkettää ja meinaan ottaa löysästi, kun PT huomaa, että hiljennän vauhtia, se tulee mun viereen huutamaan, että saan tehdä koko huilin burpeesejä ellen vedä täysillä. Vedän täysillä, veren maun suussa. Hikijärvi alkaa muodostaa meren.
Kuudes 20 sekuntia: PT huutaa edeenkin mun vierellä, vedän täysiä ja toivon, että olisin kuollut edellisellä kierroksella. Hikimeri muistuttaa avomerta.
Seitsemäs 20 sekuntia: PT meni huutaa jonkun toisen luokse, lusmuun vähän, itken muutamat kyyneleet. Ja toivon, etteivät keksi mitään lisää tabatan jälkeen. Hikimeri on jo suurempi kuin Atlantti.
Kahdeksas 20 sekuntia: PT huomasi mun lusmuilun, tulee takaisin huutamaan mun viereen – pakko vetää täysillä. Itken, nauran, kiroilen suomeksi (ja ruotsiksi, enkuksi, italiaksi ja latinaksi.. ja kiinaksi..) Hikimeri on jo suurempi kuin Tyynimeri. Toivottavasti en itse joudu kuivaa lattiaa.

Loppu.

exhaustedSen jälkeen juostiin pari kierrosta hissuksiin salin ympärille ja tehtiin pieni loppuverryttely ja -venyttely. SELVISIN HENGISSÄ!

uhhuhMutta tietenkin – ennen kotiin menemistä ehdin vielä nolata itseni pahemman kerran. Ette varmaankaan ole yllättyneitä – trust me – en minäkään.

Muistatteko, että mainitsin nolanneeni itseni PTn edessä ennen sitä tampoonikenkä-insidenttiä? Noh, kun siinä juoksimme heikossa hapessa (minä ainakin olin.. todella.. TODELLA heikossa hapessa) salin ympäri tunnin pätteeksi, niin PT juoksi toiseen suuntaan (kai muuten muistin mainita, että tää PT on aika hyvännäkönen?? Jos en, niin nyt tiedätte…) ja teki kaikkien kaa high fiven..

Noh, kun tuli mun vuoro ..  (hehe) .. wait for it..

Nyt te tietenkin odotatte, että munasin sen highfiven? Eiks je? No eeen mä nyt niin huono ole! Yläfemmat onnistuu aina (ainakin melkein aina).. niinkun tälläkin kertaa. Tosin mitä sen jälkeen tein on sitten se nolo juttu, meinaa jotenkin onnistuin vetää sen jälkeen itseäni turpaan. Käsi vaan lopetti mun tottelemisen totaalisesti. Yläfemmasin jotenkin omaa naamaani.. ja tottakai PT näki sen. MITEN VOI – IHAN OIKEASTI – VETÄÄ  ITSEENSÄ TURPAAN?? MÄ EN KESTÄ!

...

Luokkakaveri kuoli nauruun, niinkun muuten kaikki muutkin..  PT included. (Kun kerroin tästä siskolleni, se repeili niin pahasti, että melkein tipahti sohvalta lattialle..) Paitsi minä (nyt osaan jo nauraa tapahtuneelle..) Itse yritin vaan keskittyä siihen, etten oksentaisi tai pyörtyisi tunnin päätteeksi. Verryttelyn jälkeen pyöräilin hitaasti, mutta varmasti kotia kohti, kävin suihkussa, söin illallisen ja romahdin sänkyyn ja nukahdin ennen kello kymmentä.

No, oliko hyvät treenit? TODELLAKIN! Menisinkö uudestaan? MENISIN! Paras treeni mitä ikinä olen vetänyt ja mä ihan oikeasti toivoisin, että tämän kaltaisia intervallitreenejä vedettäisi säännöllisesti. Tuntuu että jo tuo yksi kerta nosti kuntoa ihan sikana. Lisää tällaista! Lisäksi nuo paritehtävät oli sairaan hauskoja. Jopa tällaiselle, joka inhoaa treenata muiden ihmisten kanssa, ellen tunne heitä entuudestaan.

Onko kukaan muu joskus kokeillut vastaavaa treeniä? Mitäs tykkäsitte? Menisittekö kokeilemaan?

PS. Tämä on se syy, miksi haluaisin palkata just tän PTn. Sairaan hyvin se veti ton tunnin. Tosin.. minkäköhänlainen kuva sillä on musta? Säilyttää tampoonit kengissä kun housut on liian kireet ja tumauttaa yläfemmoja omaan naamaansa. Yeah. Varmasti todella mahtava muija. Vaaraksi itselleen ja todennäköisesti muillekin. Kun muuten näen tän PTn salilla en uskalla edes katsoa sitä silmiin enää tai moikata. Mut tuntien varmaan kompastuisin omaan jalkaani (kun mä oon tehnyt niin aiemminkin..) ja joo.. tiedättehän.

PPS. Löysin Örppööstä seuran, joka järjestään Military Boot Campeja. Voi olla hyvin mahdollista, että joinaan :D

Picsource: reactiongifs.com

6 thoughts on “mary testaa: military training

  1. No hyi en todellakaan olisi jaksanut! Mun tyhmät treenirajoitukset alkaa tuntua jo kunnossa, mut kai se pitää kuntouttaa ennenku voi riehua…

    Mut varmaan hyvässäkin kunnossa olisin laatannut. Kestävyyskunto on mun heikko kohta ollut aina kun lajit painottunu räjähtävyyteen.

    Tykkää

    • Joo kuntoutus on kyllä tärkeintä ennen kun alkaa riehua, tajuasipa kaikki sen… Toi oli kyllä niin rankkaa, että huh huh. Mut tuo saa kaiken maailman BodyPumpit ja combatit näyttää lastenleikiltä :P Joo pakko vähän alkaa reenaa tuota kestävyyttä, se on mulla kyllä niin pepusta.

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s