Päivä 14 – 10 lempparibändiä tai artistia

Ajattelin, että tämän top 10-haasteen voisi saada tänä vuonna valmiiksi, joten isketään seuraava aihe jo näin alle kuukauden edellisestä. Eli aiheena musiikki ja lempparibändit ja tai artistit.

10. Disturbed. Ja varsinkin laulaja David Draiman. Se ääni! Jopa siskokin tykkää, ja siskolla on tunnetusti huomattavasti paskempi musamaku, kuin mulla (hehe.)

9. Nirvana. En tykännyt Nirvanasta, silloin kuin Cobain vielä eli, vaan silloin kuuntelin aika paskaa musiikkia (paitsi tosin bändiä, joka on ykkösenä listalla.) Kuitenkin Nirvana oli se bändi, jota kautta aloin kuuntelemaan enemmän rokkia ja täten Nirvana tulee aina olemaan todella tärkeä bändi, joka aloitti ihan uuden etapin elämässäni.

8. Michael Jackson. Yksi elämäni kohokohdista oli kun olin VIP-aitiossa katsomassa Jacksonin keikkaa Olympiastadionilla -97. Sanokaa mitä sanotte, Maikkeli oli kyllä meidän aikamme suurimpia artisteja ja sen musiikki on aika timeless. Ja mä näin sen muuten livenä, ihan noin muutaman kymmenen metrin päästä! Se oli NIIN helvetin siistiä!

7. The Prodigy. Sanokaa mitä sanotte, Prodigy on ollut ihan 90-luvulta asti mitä mainioin electro-bändi. The Fat of The Land on edelleenkin niin sairaan hyvä levy, vieläkin näin 16 vuoden jälkeen. Lempparimusaa myös salilla.

6. Ghost. Bändi, johon tutustuin ihan viime vuoden lopussa kipusi nopeasti lemppareiden listalle ja tulee taatusti pysymään siellä kaaaauan.

5. Muse. Perfection! Tykkään tosin enemmän niiden vanhoista biiseistä, kun uusista. Tää dubstep-juttu on aika omituinen juttu, jos multa kysytään, vaikka kuitenkin tykkään dubstepistakin. Mutta ei yhdistettynä Museen.

4. Rammstein. Till Lindemannin ääni yhdistettynä mahtavaan musiikkiin. Ei siitä sen kummempaa. Jos joku joskus haluaa yllättää mut, ostakaa mulle lippu niiden keikalle. Mä kuolen, ellen saa nähdä niitä livenä edes kerran, ennenkun delaan.

3. Foo Fighters. Ihastuin bändiin kun kuulin All My Life-biisin. Ja sitäpaitsi mulla ja Dave Grohlilla on synttärit samana päivänä! Koska fuck yeah, we’re asum.

2. Nine Inch Nails. En ole kyllä vähään aikaan kuunnellut NIN:iä, mutta kyllä se vaan niin on, että lemppareihin kuuluu. Trent Reznor on vaan niin mahtava, kun on kyse musiikin luomisesta.

1. Queen. Ehdottomasti paras ja ykkösenä, always and forever. Olen kuunnellut Queenia ihan ala-asteelta asti, kun löysin mamman CD-telineestä Greatest Hits II-levyn. Se oli rakkautta, ensi..kuuntelusta?

Mikä bändi tai artisti on teidän lemppari?

Anyhoo, kivaa viikonloppua, mä lähdenkin tästä Puolaan!

3 thoughts on “Päivä 14 – 10 lempparibändiä tai artistia

  1. Päivitysilmoitus: top 10 challenge | Mary Ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s