maryn anatomiaa pt 3

Niin, miten siinä anatomian tentissä sitten oikein menikään? Olin ihan satavarma, etten pärjäisi, koska no – en edes opiskellut kahta osa-aluetta (biomekaniikkaa ja lihasbiologiaa) ja täten jätin jopa 3-4 kysymystä täysin vastaamatta. Tai no, yritin vastata edes vähän niihin mutta jo kolmen lauseen jälkeen annoin periksi ja jatkoin seuraaviin kysymyksiin.

Maikka sanoi, päivää ennen pääsiäislomaa, että hän on vienyt tentit hallinnolle ja tuloksien pitäisi tulla päivän aikana meille. Joten istuin koko torstain ennen pääsiäistä koneen ääressä ja painon refreshiä koko ajan (true story). Ei tuloksia. Kokeilin jopa muutaman kerran pääsiäisen aikana, jos nyt joku siellä hallinnossa vaikka istuisi tekemässä ylitöitä – pääsiäisen aikana (eihän sitä koskaan tiedä, olen kuullut, että työnarkomaaneja on olemassa!)

examOlin jo täysin masentunut siitä, että joutuisin menemään uusintatenttiin – koska olen kiitos paskan selän ja tämän kurssin massiivisesta opiskelumäärästä täysin poikki. Joten sanoin luokalleni, että jos läpäisen mä perkele tuon kaffepullaa ja tarjoan kaikille.

Kun sitten palasimme koulunpenkille pääsiäisen jälkeen ja tenttitulokset tulivat ensimmäisellä välkällä systeemiin KAIKKI ottivat puhelimensa esiin ja katsoivat tuloksensa. Voin sanoa, että mun sydän löi about tuhat lyöntiä per sekunti ja mua itketti ja oksetti (en edes liioittele – otan ehkä tämän opiskelun nykyään vähän liian vakavasti..) Oh the suspension.

hyperventilateMutta kappas kummaa, kun siellä tuloksissa ei lukenutkaan Uuta (U= underkänt = hylätty) vaan siinä luki G (eli hyväksytty.) Repesin aivan hysteeriseen nauruun ja kaikki luokassa vähän katsoivat kummasti mitä mä oikein siinä sekoilen (tosin puolet luokasta juoksivat ulos käytävään tuulettamaan ja huutamaan, koska läpäisivät, hehe. Kurssi oli näköjään rankka monelle muillekkin.) Mitä vittua! Hyväksytty! Miten se voi olla mahdollista? Lisäksi, kun katsoimme tentin pistemäärää olin about 3 pistettä parhaimmasta arvosanasta (enkä siis puolikasta pistettä yli hyväksyttyä.) OHO!

woop woopTosin tämän jälkeen sain kuulla noin kymmeneltä henkilöltä, etten saa enää valittaa, että hylätty tulee, kun oon läpäissyt kaikki tentit so far (en edelleenkään oikein tajua sitä, etten olekaan niin paska opiskelija, kuin mitä minä ja kaikki muut ovat luulleet tässä kuluneiden vuosien aikana hehe. Olen aika ylpeä itsestäni, saanko olla?) ja että mun pitää uskoa itseeni vähän enemmän. Mutku olin niin varma etten onnistuisi. Tosin mitä, jos sanon, että damn nyt meni hyvin ja sitten saankin hylätyn? Siinä varmasti käy niin.

Mut kuitenkin. Yay minä!

uhhuhNiin ja nyt mun pitäisi sitten viedä roppakaupalla kaffepullaa kouluun maanantaiksi  hehe. Damn.

Tosin, sitten kyllä voidaan vähän keskustella, kuinka hyvin osaan anatomiaa nyt näin kuukausi tentin jälkeen. Suurinpiirtein kaikki lihakset ovat jääneet unholaan (oho) ja mun pitäisi osata ne myös tämän kurssin tentissä, joka on perjantaina (tupla oho). Sen jälkeen yksi hikinen kurssi vielä, ja sitten olenkin yhden kolmanneksen koulutuksesta tehnyt.. Huh huh.

4 thoughts on “maryn anatomiaa pt 3

  1. Hyvä Määri! Musta se menee aina niin että kun on ihan varma että tentti meni aivan päin persettä niin sit siitä saakin tyyliin parhaan arvosanan ja sit kun on tentin jälkeen ihan että jea beibe noin vaan ni sitten ehkä just pääsi läpi… jos sitäkään. Muistan ikuisesti miten mun vittunaama ex-kämppis joskus herätti mut soittamalla yliopistolta että joo feilasit tän kurssin ja mä olin vaan että no kiitti hei kiva ku herätit en oliskaan a) nukkunut vielä tai b) saanut tätä selville kun herään ja ite pääsen laitokselle asti…

    Ohhoi, kylläpä osaa jotkut asiat ärsyttää vielä 9 vuotta myöhemminkin.

    Mutta onnea! Hyvä syy syödä pullaa! Mä vähän just päätin että nyt vähennän sokeriasioita, koska kesäkuntoon jne (haha jea rait) niin nyt on pakko, siis PAKKO tyhjätä pakastimesta kaikki jätskit ja jälkkärit ja varmaan leipoa jotain torttuja kun mulla on torttutaikinaa siellä kaks pakettia. Mut mä sitten taas vähennän sokeria kun ne on syöty. En varmaan ookaan missään sokerikoukussa sen jälkeen yhtään.

    Tykkää

    • Wii! *waves* Kiitos! Haha eiks je, niinhän se aina menee!! Siismitähähhäää? Julkaistiinko tulokset kaikkien nähtäväksi? O_o Quoi le fuck? Jos joku ois mulle noin tehnyt niin se ois saanut turpiinsa. Ihan oikeasti. Koska no a) vittumainen tapa herättää b) vittumainen tyyli muutenkin.

      Ai hitto, unohin ihan fiikat :D No huomenna sitten! Sä voit laittaa mulle niitä sokerijuttuja :D Pyydä kamut pakastimentyhjennysbileisiin ja joudut itse vaan syömään murto-osan ;) mä päätin kanssa alkaa vähentää vähän sokeria, mut sitten tuli helle ja muistin jätskin :P Eli so what, voi sitä kesäkuntoon päästä vaikka välillä syökin jätskiä :)

      Tykkää

  2. Ps. mä opettelin just tänään uuden lihaksen koska oli pakko selvittää mikä mun nilkkaa vaivaa. Tibialis posteriorin jänne mun selvitystyön mukaan on ruvennu kiukutteleen kun kerran kävelin rappusia. Nyt mä yritän saada sen lopettamaan koska mun seisomahommat lisääntyy kohta paljon ja toi ei oikein oo seisomanilkka tällä hetkellä.

    Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s