hallååta sairastuvasta pt 3

En ole vähään aikaan kirjoittanut oikein mitään koskien mun selkää (jonka tilanne ei ole muuttunut edelleenkään hirvittävästi..) koska suoraan sanottuna olen voinut henkisesti todella huonosti koska en voi periaatteessa tehdä yhtään mitään edelleenkään. Tai no nyt mä vähän liioittelen, mutta on tässä ollut aikamoista sotkua koskien mun kuntoutusta.

Mähän kerroin, etten aio mennä koskaan ikinä kunnalliselle fyssarille, koska ne olivat niin .. huonoja? Ja päädyin sitten yksityiselle jonka kanssa aloitettiin kuntoutusohjelma. No siinä kävi sitten niin, että kävin siellä pari kertaa ja sitten siinä välissä pidin koulussa esitelmän selkävammoista (koska kokemusta) kun meillä oli se kuntoutuskurssi. Noh meidän piti etsiä myös treeniohjelmaa näille vammoille, joten sanoin nyt mitä mun se yksityinen fyssari oli sanonut,niin maikka sanoi siihen, että se ei kyllä pidä paikkaansa ollenkaan. Mun piti siis treenata vatsaa (tehdä situpseja) ja taivuttaa selkää taaksepäin. Tuli pienen pieni paniikki kun juttelin tunnin jälkeen maikan kanssa (joka on siis itse fyssari) ja hän sanoi, että mun olisi parasta etsiä toinen fyssari. Yhyy.

Sillä yksi suuri ongelma monien fysioterpeuttien kanssa on se, että monet eivät näköjään valmistumisen jälkeen päivitä tietojaan ja kuntouttaa suurinpiirtein 20 vuotta vanhojen neuvojen mukaan (niinkun tämä mun yksityinen.) Situpsit nimittäin laittavaat aikamoisen paineen nikamiin, mikä ei nyt ollut niin hyvä idea jos välilevyissä on jotain vikaa. Yeah. Kivaa. Not.

Ei siinä oikein muu auttanut kuin käydä juttelemessa sen kunnallisen fyssarin kanssa, jolle mulla oli aika varattuna (olin unohtanut peruuttaa sen…) Ja tein kyllä (tietääkseni) oikean päätöksen – sillä se fyssari on ollut ihan kullan arvoinen ja nii-iiin hyvä. Ensin se tutki mun selän ja sitten alettiin suunnittelee oikein kunnolla miten mun tulee treenata selkä kuntoon. Ensimmäisen tapaamisen aikana olin vastaanotolla yli tunnin ja päädyttiin siihen, että alan tekee enemmänkin staattisia vatsalihas/selkälihastreeniä ja ihan pikkuisen kerralla ja siitä sitten lisätään pikkuhiljaa.

Huomasin jo ensimmäisen treenin jälkeen, kuinka melkein kaikki lihakseni ovat surkastuneet ja aika reippaasti. Tuskin pystyin seisomaan nelinkontin, sillä kädet alkoivat tärisee aivan törkeästi. Aloitettiin ihan vaan yhdellä liikkeellä, jota tein viikon. Viikon jälkeen laitettiin mukaan muutama liike lisää jota vedin sitten kaksi viikkoa päivittäin. Sen lisäksi fyssari sanoi, että mun pitää kokoajan olla tietoinen siitä, että selkä on suorassa ja kiristellä vatsalihaksia melkein koko ajan (se on muuten aivan helvetin vaikeaa :D siis kokeilkaa vaikka kiristää vatsalihaksia ja menkää tunnin lenkille… tai sitten mun ”vatsalihakset” ovat vain täysin surkastuneet tai olemattomat tai jotain..) Välillä selkä oli todella hyvässä kunnossa, enkä tuskin tuntenut mitään kipuja tiettyinä päivinä. Ja elämä alkoi hymyilemään.

Kun oli mennyt noin kolme viikkoa oli aika taas nostaa vaikeusastetta kuntoutuksessa ja sain luvan palata salille – YEZZZ! Tosin miten se meni onkin sitten ihan toinen tarina.. mutta en saa vetää täysillä, en saa vetää liian suurilla painoilla (no hätä, en pystykään – sillä suurinpiirtein viiden kilon painot on liian painavat tällä hetkellä) ja kaikkein tärkeintä on se, etten missään nimessä taivuta yläkroppaa. Eli joo.. mitä siinä nyt sitten oikein voikaan tehdä? Eli vedän tällä hetkellä suurinpiirtein kilon painoilla ja niin hitaasti liikkeitä ja treenaan maksimissaan 15 minuuttia kerralla. Hah.

Salitreenin jälkeen selkä tuntuu yleensä ihan ookoolta, tosin päivää treenin jälkeen selkään sattuu aivan tajuttomasti. Eilen olin leffassa ja viimeinen tunti oli täysin vitusta, koska selkä vaan väsähti ja kunnolla, enkä oikein löytänyt mukavaa asentoa. Halusin vain heittäytyä lattialle makuuasentoon – mutku lattia oli niin likainen niin emmä nyt sitten viitsinyt.

Mutta se siitä itse vammasta, kaikkein vaikeinta on ollut turhautuminen ja henkinen aspekti. Joka kerta, kun teen liian äkillisen liikkeen tai vahingossa taivutan yläkroppaa niin se tuntuu. Jos olen kävelyllä ja kävelen liian nopeasti alkaa sattuu. Kun multa löytyy se motivaatio treenaamiseen, mutta kun kroppa on vaan niin hajalla, ettei pysty. SE on se vaikein osuus. Olen niin kyllästynyt kävelyyn ja kuntoutustreeniin jo. Haluaisin mennä uimaan (tai ainakin testaamaan, jos pystyn siihen ilman, että sattuu) mutku uimahallit on kiinni nyt kun on kesä (… tyhmin idea evör.) Haluaisin mennä juoksemaan – mutku ei, sattuu. Haluan tehdä kyykkyjä suurilla painoilla, maastavetoja, leukoja.. mutta kun ei. En halua riskeerata ja joka kerta, kun olen siinä rajamailla ja vedän ehkä vähän liian kovaa – niin saan viettää seuraavan päivän sitten syöden särkylääkkeitä ja hieroen voltarenia selkään ja kävellä selkä kumarassa. Ei kiva.

Ei niinkun jaksaisi tätä enää. Haluan vaan amputoida pois tän selän tai vaihtaa ehjään… Onko se mahdollista? Onko kellään mitään ideaa,miten tästä turhautumisesta pääsee eroon?

Ainoa juttu joka tehoaa on alkoholi. Kummasti häviää kaikki kivut ja tunnen olevani maailman kuningas kun olen juonut muutaman lasillisen viiniä.. mutta eihän sitä nyt voi sitäkään lipittää päivittäin.. vai voiko? :D

PS. Oho. Olin täysin varma siitä, että olen elänyt tän vamman kanssa nyt jotain 6 kuukautta, mutta kun luin blogista, niin tätä onkin kestänyt ”vaan” 4 kuukautta…

One thought on “hallååta sairastuvasta pt 3

  1. Päivitysilmoitus: hallååta sairastuvasta pt 4 | Mary Ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s