kun luonto kutsuu

Mulla oli tässä äipän vierailun takia pieni paussi salitreeneistä, ja sitäpaitsi sali oli puoli viikkoa suljettuna, joten nyt kun olen palautunut viikonlopun mässäilyristeilystä viikon mässäilystä, päätin käydä duunin jälkeen vetämässä kunnon treenit ja vieläpä alakroppaa. Ah mikä mahtava tunne olla takaisin salilla!

Salin jälkeen piti tavata kaveri kaffittelun merkeissä, mutta koska sade piti pienen paussin, kysyin häneltä, mentäisiinkö mielummin kävelylle. Sovittiin tapaamispaikasta ja kävelin sinne, tosin kaveri ei ihan löytänyt sinne niin nopeasti kun toivoin, joten mulle ehti tulla pieni pissahätä.

Noo ei tässä mitään hätää, sanoin itselleni. Ei tää nyt vielä niin paha ole, tämä hätä.

Kaveri tuli ja lähdettiin kulkemaan pitkin Örebron läpi valuvaa Svartåta (joki siis, suosittu kävelymesta). Käveltiin esmes mun kämpän ohitse, mutta ei tullut mieleenkään käydä vessassa – koska olimme niin kesken hyvää keskustelua. Käveltiin vähän pidemmäs, ja tajusin, että ”ei niin pahasta hädästä” tuli ”tosi paha hätä.” Damn. Siinä alettiin tutkimaan matkan varrella olevia pusikkoja, jonne voisin mennä. Mutta ne olivat joko liian tiheitä (eli housut repeäisi) tai liian.. öh.. epätiheitä (mikä se sana nyt on mitä tässä haen?) ja kaikki olisi nähnyt mun kyykkivän siellä (mulla oli vielä räikeimmät treenipökät ever päällä.. vähän niinkun neonkyltti ”looki here looki here!”)

Joten jatkettiin matkaa ja suunniteltiin paluumatka Subwayn kautta. Mutta puolessavälissä ”tosipahasta hädästä” oli tullut ”rakko repee NYT, ellen tee asialle jotain!”-tilanne, niin oli pakko mennä pusikkoon kuin pusikkoon. Huomasin pienen polun, joka vei metsään päin, astuin sille ja tajusin, että olin uponnut noin 5 senttimetriä mutaan, ja siten mun uudet lenkkarit eivät enää olleet neonaprikoosin väriset, vaan paskan väriset. Nice. Mutta ei se mitään, koska when you gotta go you gotta go. Joten menin sinne metsään päin, vedin housut nilkkaan ja yritin siinä sitten tasapainoilla kyykyssä.. Yrittää siinä mielessä, että mähän olin vetänyt sen alakroppatreenin, eli oli lihakset hieman hellänä ja before I knew it – jalat pettivät, ja tipuin perse edellä – nokkosiin.

Mun ns yritys mennä vaivihkaa sinne pusikkoon tuli loppujen lopuksi ihan pieni one-woman-show, kun kiljuin ihan täysiä ja kaveri huutaa tieltä mitä tapahtui ja mää vaa (kiroillen esin suomeksi ja ruotsiksi ja tyyliin swahiliksi) että ei täs mitään, tipahdin vaan perse paljaana nokkospuskaan… ja sen jälkeen kuulin kaverin ja ohi kulkeneen pariskunnan kuolevan nauruun.

Jepp.

annoyed

 

4 thoughts on “kun luonto kutsuu

  1. :DDD

    Anteeks, ei sais nauraa. Varsinkin kun muistan elävästi vielä mitä itselleni tapahtui kesällä.. Oltiin sellaisilla vähän pienempimuotoisilla festareilla, ja jonot bajamajoihin olivat vaan niin pitkät. Ja bajamajat LIKAISET. Joten päätin sitten mennä jonkun jo tekemää polkua pitkin pellolle, josta ei kyllä näkynyt yhtään mitään, jos tarpeeksi pitkälle meni.. Harmi vaan että menin niin pitkälle, että vastaan tuli pieni oja, jossa ajattelin näköestettä olevan vieläkin enemmän => ei muuta kun hame korviin ahteri nopeasti alas SUORAAN NOKKOSPUSKAAN, joka kasvoi tietenkin siellä (kuivan) ojan pohjalla -_- Kyllä kirpaisi ja kirvelsi loppuillan :D

    Tykkää

    • Ouuuh omg..!! Kiva vielä festareilla! :P Mä en edes tiennyt, että vielä tähän aikaan vuodesta nokkoset polttelee.. -.- tai no. Nyt tiedän!

      Tykkää

  2. Puskapissa, never again! Meni viime festareilla fiilis kun jokin epämääräinen kasvusto pääsi polttelemaan :Dd

    Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s