hallååta sairastuvasta pt 4

Voi, jos vaan voisin vihdoinkin kertoa teille, että ”YES! Voin aivan saatanan hyvin ja selkään ei satu yhtään.” Mutta.. en voi. Kesäduunin jälkeen ja nyt ensimmäisen kouluviikon jälkeen voin vaan sanoa, että selkäni on yhtä paskana kuin mitä se oli silloin kun loukkasin itseni – eli noin 6 kuukautta sitten.

Herranjumala. 6 kuukautta. 6 kuukautta kävelylenkkejä. 6 kuukautta päivittäisiä kuntoutusharjoituksia. 4 kertaa ollaan lisätty vastusta ja nyt kun viimeisen kerran laitettiin mukaan kiertäviä core-harjoituksia haluan iltaisin vaan amputoida selkäni. Eli olen jättänyt ne pois ja tehnyt niinkuin ennen.

Back to square one.

En edes muista, miltä tuntuu olla kunnossa. Siis ettei tarvitse tehdä varovaisia liikkeitä (kun elämä on kuin motion-elokuva), juosta, hyppiä, nostaa jotain- ilman, että tuntuu siltä kuin selkä katkeaisi. En jaksa edes tehdä niitä päivittäisiä harjoituksia enää joka päivä – koska ei niistä kuitenkaan ole mitään hyötyä. Onhan niistä, mutta TUNTUU kuin ne eivät auta yhtään.

Välillä tekisi mieli vaan sanoa, että fuck this shit – mä annan periksi ja elän loppuelämäni kivussa. Kivusta on niinkun tullut arkipäivää. Tai eihän sen nyt periaatteessa kipua ole.. ainoastaan sairaan epämukavaa. Fyssarin mielestä tämä voi johtua siitä, että mulla on harvinaisen korkea kipukynnys. Joku muu varmaan olisi ihan hirveässä tuskassa. Kuitenkin, ei ole kivaa. Ei ollenkaan. Ajoittain olen niin turhautunut, että voisin purskahtaa itkuun. Mä en niinkun näe tunnelin päädyssä mitään valoa. Melkein suutun, kun ja jos joku kysyy miten selkäni voi. Olen jotenkin niin turhautunut, että välillä puran huonoa oloani muihin, jotka eivät todellakaan ansaitse sitä.

Muistelen, että mun selkä OLI kunnossa noin viikon, ennen kuin aloitin duunin. Ja kun olin Puolassa. En vaan muista MITÄ mä tein, että se kipu hävisi. Voisiko joku keksiä jonkinlaisen aikakoneen, jotta voisin tehdä pikareissun ajassa taaksepäin ja selvittää tämän asian?

Mulla on fyssarin kanssa tapaaminen noin viikon päästä taas ja sekin sanoi jo viime kerralla, ettei se oikein tiedä, millä tavalla hän voi enää auttaa – hän on nyt tehnyt ihan kaikkensa. Minne mä sitten menen? Mullehan sanottiin, että tätä voi kestää jopa vuoden. Mutta en tiedä miten kestän vielä puoli vuotta tai pidempää henkisesti.

En haluaisi lopettaa salitreenejä, kun nyt olen saanut ”luvan” siellä treenata. Treenit on mun henkireikiä ja olen melko varma siitä, että se on AINOA asia, joka pitää mut pinnalla juuri nyt. Olen niin tätä myöten täynnä kävelyä ja kävelyä ja lisää kävelyä. Se on vaan niin vitun tylsää. Mä haluan juosta (ehkä, tai siis mä haluan olla siinä pisteessä että voin juosta jos haluaisin.. tai siis löisin pääni ja saisin sellaset fiilarit et, hei, lähdenpäs tästä juoksemaan koska I feel like it). Haluan mennä combat-tunnille. Haluan testata uusia lajeja – kiipeilyä, military trainingia, soutua, krav magaa you name it. Haluan istua luennolla ja kuunnella maikkaa, ilman, että joudun korjaa asentoa kolmen minuutin välein. Haluan istua campuksen nurtsilla ja opiskella ryhmän kanssa siellä – ilman, että joudun heittäytyy maahan joka kymmenes minuutti tai valittaa, että tarvitsen nojata seinään. Haluan kävellä ympäri kaupoissa kokonaisen päivän ja shoppailla – ilman, että joudun vaatii kavereilta, että mennään istumaan tunniksi jonnekkin. Haluan joogata, seistä käsillä, uida tosilujaa. Olla oma itseni. Elää.

Mutku ei.

Kävin tuossa viikonloppuna pitkästä aikaa uimassa. Viime kerrasta on tosi pitkä aika. Se sujui ihan ookoosti, mutta kipu tuntui aina kun vedin vähän liian varomattomasti. Ihme kyllä vapaauinti (eli krooli) tuntui vähiten, mutta se onkin aika rankkaa, kun sitä vetää tunnin-puolitoista. Selkäuinti meni ihan hyvin myös, tosin jotenkin en sitä osaa, vaan hengitän vaan tolkuttomia määriä vettä sen sijaan, että uisin eteenpäin ja näytän tältä:

owlTosin voin tähän lisätä, että lihaskipu treenin jälkeen oli niin järkyttävä, että kun heräsin päikkäreiltä – yeah, olin niin väsynyt uintisession jälkeen – että luulin saaneeni sydärin, sillä kipu oli niinkun rintaluun alla! Ihme paikka. Olin jo menossa ensiapuun. Ihan oikeasti siis :D

Mutta joo. Taidan lisätä uintia treeneihin, niin saan ainakin vähän vaihtelua niistä hemmetin kävelylenkeistä. Ja jättää salitreenit vähemmäksi. Olen ihan unohtanut, miten paljon uimisesta pidän. Se on sekä rankkaa, että rentouttavaa samalla. Ihan siis täydellistä treeniä mun mielestä. Ja sitäpaitsi olen jo saanut kokoon pienen porukan selkävammaisia duunikavereita, jotka myös ovat päättäneet aloittaa uimisen. Yes! Pitää tosin vähän katsella, mitäs se mun fyssarikin sanoo sitten ensi viikolla – jos edes saan jatkaa uimista.

Olisiko kenelläkään mitään vinkkejä, miten pääsen eroon tästä turhautuneesta olotilasta? Olen kohta niin vittumainen ihminen, että häädän kaikki läheiset ihmiset (ventovieraat pelkäävät mua jo ihan tarpeeksi) ympäriltäni. Tiedän sen, että negatiivinen asenne ei tee tästä ongelmasta yhtään helpompaa.

Hitto mikä tilanne. Yritin vääntää tästä edes jonkin verran huumoria, mutta se ei onnistu enää. Liian vaikeaa.

Kaksi positiivista huomautusta viime ajoita tosin:

1. Olen löytänyt kavereita, joilla on samankaltaisia ongelmia ja saanut täten vertaistukea. Lisäksi, koska olemme nyt aloittaneet uimisen yhdessä, olen huomannut, että kavereiden kanssa treenaaminen on aika kivaa.
2. Uimahallilla, eräs nainen – ihan ilman kysymistä – heitti kommentin, että mulla on ihan uimarin selkä, ja kysyi olenko ollut ammattilainen joskus :D Olen aina nähnyt selkäni, sekä hartiani aivan liian leveänä ja epänaisellisina ja tämä antoi taas pienen buustin itsetunolleni. MÄ OON HEI AMMATTIURHEILIJAN NÄKÖINEN! (Joo tiedän, jotkut teistä varmaan huutonauraa siellä ruudun toisella puolella, HILJAA! Let a girl live in a fantasy sometimes…)

Lisäksi mun pitäisi löytää ergonominen reppu, jolla voin roudata kamoja koululle. Tarpeeksi iso, jonne mahtuu 15 tuuman läppäri, plus safkat ja ehkä jopa treenikamat. Onko kellään mitään hyvää reppua suositeltavana? Lisäkriteerejä: Ei saa olla ruma, haluan olla yhtä cooli kuin tämä pingviini:

backpackAiemmat osat koskien mun fysioterapiaa ja loukkaantumisesta löytyvät täältä:

Loukkaantuminen. Osa 1. Osa 2. Osa 3.

Myöntäkää, kukaan ei lukenut tänne asti..

12 thoughts on “hallååta sairastuvasta pt 4

  1. Luinpas.

    Uiminen on kyllä huippua, pitäisi itsekin raahautua altaaseen taas. Vesi on niin ihana asia. Mä uin melkein pelkästään selkää koska ei tarvi sillon niin miettiä selän kaaria ja asentoja ja notkoja. Olkapäät huutaa aina aluksi apua mutta kun tottuu niin kuuluu vaan kohina kun muskelit kasvaa!

    Mulla on vaan tätä vertaistukea tarjolla eikä niinkään vinkkejä. Koita jotain vaihtoehtohoitoa kun länsimaisen lääketieteen jutut ei auta. Tai tuu tänne niin vien sut jäsenkorjaajalle.

    Tykkää

    • Niin onkin! Se on vaan se raahautuminen sinne altaalle, joka tekee siitä mulle ainakin vaikean. Laiska kun olen :P Tosin sain itseni sinne tänään myös! *taputtaa itseään olkapäälle* Ja tällä kertaa meni se selkäuintikin paremmin, kun otin vähän iisimmin. Pitäisi vaan oppia, ettei vedä ihan täysii koska sitten se tuntuu meinaa heti selässä.

      Pitää joo alkaa selvittelee noita vaihtoehtojuttuja, vaikka en oikein sellasiin usko. Mutta once you’re desperate.. mitäs se jäsenkorjaaja oikein tekee siis käytännössä?

      Kiitos vertaistuesta kuitenkin, se on kuitenkin hirmutärkeää välillä :) ♥

      Tykkää

  2. Joo, ma luin kanssa!

    Tata lukiessa tuli kaks juttuu mieleen, uiminen ja jooga. Lukemalla loppuun tietysti huomasin etta eipas ollu ainakaan uiminen mikaan originelli idea (sori muuten kun noi pisteet puuttuu, ne on mulla tabletilla mutten jaksa tassa poytakoneella).

    Ma kelasin kanssa jotain vaihtoehtoisempia hoitomuotoja ja tosiaan sita joogaa. Mutta joogalla siis tarkotan sellasta vuosia asiaa opiskelleen johdolla, joka osaisi jeesata oikeiden liikkeiden kanssa. En tieda onko sulla sellaseen mahdollisuutta, joten taa saatto olla typera idea.

    Ehka ma voi tarjota lahinna teeta ja sympatiaa. Sympatiat saat saman tien, teet tulee postissa kun seuraavan kerran laitan sulle snailmailia :D

    Tykkää

    • Hehe, joo oli aika pitkä postaus, meinasin, että varmaa 99% jättää lukematta. NIin aivan joo, jooga vois olla hei jotain, pitääpäs vähän tsiigailla mitä täältä tuppukylästä löytyy. Jotain pieniä liikkeitä oon tehnyt kuitenkin (ennenhän joogasin aika paljonkin..), mutta mä en oikein usko, että mulla on selkä oikeassa asennossa kun välillä tuntuu aika reippaasti. Mut pitää katsella jos on jotain tarjolla ja jos on varaa.

      Naaw! Kiitos ♥ Mä just aattelin, että olisikohan mulla joku sauma jossain, että voisin laittaa sullekkin snailmailia jossain vaiheessa. Mutku taistelen vielä sen kuoren kanssa :D

      Tykkää

  3. Mä luin! Selkävaivainen täällä kans.
    Mulla on ollu suurimmat avut selkäkipuihin (2 aavistuksen epämuodostunutta nikamaa, noidannuoli ja reuman oireita) työergonomian muuttaminen, napakka patja ja siloin tällöin ilman tyynyä nukkuminen. Nukun melkein aina vatsallaan tai selällään, joten tuo tekee hyvää. Patjana on Ikean lateksipatja, joka on tarpeeksi kova mutta mukailee silti.

    Työpaikalle mun työpistettä muokattiin korkeammaksi ja istuminen kiellettiin. Teen siis päätetyötä ja liikun ohessa työpisteeltäni varastoon ja takaisin. Mulla on kotona satulatuoli, samoin kuin töissä, mutta harvassa ovat päivät jolloin istuisin muulloin kuin lounaalla.

    Muu liikkuminen on melkeinpä pelkästään fillarointia. Ajan ympäri vuoden ja väitän, että kun pyörä on pilkulleen oikeanlaisessa setupissa, se tekee myös selälle hyvää. Toki se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä auta toisella – muistelen sunkin pyöräilleen joskus mutta mitens nykyisin?

    Sympatiaa tulee täältä rekkakuormallinen, tiedän kuinka veemäistä jatkuva selkäkipu on. Jaksamista!

    Tykkää

    • Selkävaivaiset unite!

      Joo siis mä just ostin uuden kirjoituspöydän ja tuolin, että vähän paranisi tuo ergonomia (oli aika katastrofaalinen ennen.. ihan juustonaksuna istuin joka paikassa.. not good.) Ja joo siis tuo sänkyhän on aikamoinen ongelma, koska nukun vuodesohvassa. Tosin on mulla siinä petauspatja päällä. Joka tosin on ehkä noin sata vuotta vanha. Jospa menisi ostaa uuden. Nukun muutenkin aina todella matalan tyynyn kanssa, just koska muuten menee selkäranka ihan päin sanonko mitä. Selällä nukkuminen menee hyvin, mutta vatsalla maatessa tuntuu välillä (huonoina päivinä) pahalta. Mutta pystyn sentää nukkuu, alussahan en siihen kyennyt kunnolla. Mistä muuten noita satulatuoleja saa hankittua, ovatko kalliita?

      Siis mähän pyöräilen joka paikkaan niin kauan, kun ei ole liukasta maassa ja sitten kävelen paljon. Mun pyörä on hyvässä setupissa ja sillä vetäminen tuntuu hyvältä, salin pyörät on the other hand on ihan päin sanonko taas mitä, joten niissä vetäminen ei tunnu hirvittävän kivalta selässä.

      Kiitos ihan megana ja sitä sama sulle kanssa! ♥ Toivotaan , että fyssarilla on jotain ideoita seuraavalla kerralla.

      Tykkää

  4. Ei vitsi, vaikee kuvitella miten rassaavaa tuo on kun itse on säästynyt (kopkopkop) pitkäaikaisemmilta kivuilta.

    Käytäksä mitää lääkkeitä tohon kipuun? Oisko niistä sitte mitää pitkäaikasempaa jeesiä, en tiiä.

    Yhdellä kaverilla on kanssa ongelmia selkänsä kanssa, en nyt ihan tarkkaan muista mikä siinä oli, mutta esim. saunaa ei siedä ollenkaan. Kylmä taas tekee hyvää, hän kuitenkn tykkää saunomisesta ja esim. kesällä lillui sitten järvessä viilentämässä selkää ja se oli kuulemma jees.

    Pläh, ei minusta taida nyt irrota sen kummempia vinkkejä, mut toivottelen pitkää pinnaa ja yritä saada mieli pysymään hyvänä vaikka sitten leffojen yms. muiden avulla. :)

    Tykkää

    • Leffat toimii aina! Tosin nyt on menossa paha sarjamaratooni :D Pakko katsoo ainakin kolme jaksoa per päivä :P Kiitos hirveesti tsempeistä!

      Mä itseasiassa just viime viikolla testasin saunoa ja se tunti ainakin hetkellisesti hyvältä! Olispa sauna vähän lähempänä, kuin uimahallilla (esim omassa kämpässä – that doesnt happen in Sweden..) Alussa söin voltarenia (tabuina siis, en siis sitä geeliä :D) kuurina pariin otteeseen, sitten en sitä tarvinnut. Nyt olen taas aloittanut kuurin.

      Tykkää

  5. Ymmärrän sua hyvin. Mulla on vaivannut maha nyt 5 kuukautta ja rupeaa käymään psyykkeen päälle kun maha on joka päivä kipeä. Tuntuu että mun maha on varastanut mun koko elämän :) Välillä tuntuu että ei tästä selviä, mutta kuitenkin sitä vaan porskuttaa eteenpäin. Jaksamisia sulle ja toivottavasti tulevaisuus on kivuttomampi meille molemmille :)

    Tykkää

    • Voi että, ei kuulosta kivalta! :( Se on muuten kumma juttu, että kipu niin helposti ottaa hirveesti aikaa ja on aina esillä tavalla tai toisella koko ajan, mutta kuitenkin sitä vaan porskuttaa eteenpäin. Ootko ollut kunnon tutkimuksissa lääkärin luona? Kiitos sitä samaa, megana jaksamisia! :)

      Tykkää

  6. Voi sua :( Ja mä kun olin jotenkin ajatellut, että sun selkä alkais olla jo parempaan päin.

    Tsemppiä ja pikaista paranemista, toivotaan että fyssari keksisi jotain ”uutta”!

    Tykkää

    • Mä niin odotan sitä päivää, kun voin hehkuttaa, että oon vihdoinkin fit for fight! Mutta se päivä taitaa tällä hetkellä olla kaukana :(

      Kiitos, kyllä tää tästä kai :) Jos ei fyssari niin sitten on pakko olla jokin toinen vaihtoehto!

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s