50 shades of purple: tarina siitä kuinka todennäköisesti mursin isovarpaani

Tunarin päiväkirja 1 maaliskuuta 2015.

Joudun ehkä myöntämään, ettei multitaskaaminen ole oikein minun juttuni. Jotenkin tämä ei edes kahden jutun tekeminen kerralla. Se on vaan ihan liikaa. Varsinkin jos kyseessä on ruuanlaitto yhdistettynä tiskaamiseen. Ei ei, liian vaikeeta. Katsokaas kun siinä hellalla on ensinnäkin kaksi (ooh!) kattilaa porisemassa, mitä pitää välillä vähän hämmentää ja sillai, ettei palaa niinkun pohjaan, ja sitten samalla siinä sitten tiskaa ja joutuu nääs heti kuivattaa kaikki astiat ja laittaa paikoilleen, kun eihän sinne 1.5 neliön keittokomeron tiskipöydälle mahdu mitään.

Noh. Kaikki meni ihan hyvin, kunnes olin kuivaamassa sellaista vanhanaikaista purkkia, tiedättehän, lasista. Joka painaa suhteellisen paljon pieneen kokoonsa nähden. Tiedättehän, tällaisen. Olin melkeeeein valmis sen kuivaamisen kanssa, kun kattilan vesi alkoi kiehuu yli. Mutta hei mähän olin kuitenkin siinä vieressä joten nopeasti laitoin sen kulhon pöydälle ja käännyin hellaa kohti. Kuitenkin en siinä huomannut tiskipöydällä olevaa lasipurkin kantta, ja siinä sählingissä sutaisin sen ja se lähti hienossa pienessä kaaressa tippumaan lattiaa kohti. Ja osui nuppi edellä suoraan mun isovarpaaseen. Just niinkun täysosuma suoraan varpaaseen.

screaming

Taisin ihan oikeasti pelästyttää toissapäivänä naapuriin muuttaneen pojan – sillä huusin kun syötävä. Ihan oikeasti. Varmaan oltiin jossain yli sadan desibelin huudossa – jos se vain on mahdollista.. Tai sitten tein uuden maailmanennätyksen. Mä nyt yritän selittää miltä se tuntui. Se kipu. Siis se kipu. Enpäs ole sellaista piiitkään aikaan tuntenut (olen murtanut käsivarteni kerran muksuna…) Tuntui koko kehossa ja sanonpahan vaan, että kyllä tuli kaiken maailman kirosanat aikamoista vauhtia mun suusta. SE KIPU! Siis jumaleisson! Varvas muuttui aika kivan tulenpunaiseksi ensinnäkin. Yritin niin kovasti olla itkemättä, purin huulta samalla kun sain ihan hirvittävän tuskahien. Kun kipu oli hellittänyt – kesti joku eh.. 10 minuuttia.. testasin ensin kävellä.. joo käveleminen toimi. Sen jälkeen taivutin varvasta, joo toimi, mutta tuntui vähän näästiltä. Ja sen jälkeen hiplasin varvasta ja ihan pieni paine aiheutti kivan kivun.

O-ou. Onkohan se.. murtunut? KÄÄK!

jonsnow

Soitin mammalle – koska mamma on asiantuntija kun on kyse murtuneista varpaista (koska henk.koht. kokemusta ihan sikana.. sattuneista syistä (taidatte varmaan jo arvata, keneltä olen perinyt tämän kömp… mahtavuuteni.. ) Mamma sanoi, että kylmää päälle ja teippaa se. Sitä samaa keskustelua käytiin feissarinkin puolella.

varvasEli teippiä. Allright. No eihän mulla mitään teippiä ollut, paitsi sellaista, jota laitetaan lahjapaketteihin.. niin ja washiteippiä – eli paperiteippiä. No. Kyllä hätä keinot keksii, löysin paketin Hello Kitty-laastareita ja eikun ”teippaamaan.. ”

Tadaa!

hello au

Mun oli (ihan oikeasti) tarkoitus soittaa terkkarille maanantai-aamuna ja kysyä, että mitäs mä nyt teen, pitääkö ottaa röntgen etc. Mutta nukuin pommiin. POMMIIN! Meinasin muuten missata koulunkin – olin näes unohtanut laittaa herätyksen. Noh. Eikun koululle vaan – onneksi oli pyöräkeli. Oli vaan pikkaisen vaikeaa saada jalka kenkään. Mutta se toimi.

Kun tulin kotiin eilen apteekin kautta – kävin siis ostamassa kunnon teippiä – ja olin teippaamassa sitä varvasta kunnolla, niin se olikin tummentunut ihan sikana. Kääks. Kun se eilen illalla olis sellainen vaaleanliila, se alkoi nyt tummumaan oikein kunnolla. Tai no sanotaan, että se levisi se tummuus ja tummeni –  eihän se koko varvas ole mitenkään täysin lila. Tai ehkä se on nyt pari päivää tän jälkeen, mutten oikein uskalla katsoa miltä se näyttää..

auuts

Sen voin ainakin sanoa, että noin 6 km kävely + kevyt jumppa ei kyllä todellakaan tehnyt mitenkään hyvää mun varpaalle. Mutku ne sanoi että voin liikkua suhteellisen normaalisti kun juttelin terkkarin kanssa tänään. Jos kipu ei häivy (ei siihen kuitenkaan satu koko aikaa..) kahden viikon päästä niin sitten näyttämään sitä lääkärille. Kiva. Pitäisi kuulemma parantua suhteellisen nopeasti. Ei tuolle voi oikein mitään muuta tehdä. Höh.

Mutta siis joo. Tota. MIKSI AINA MINÄ? Ja ois nyt ees VÄHÄN khuulimmin voinut tapahtua, esmes – bussi ajoi mun varpaan päälle, vedin niin kovan treenin että varvas hajosi.. mut no. Kokkasin ja sähläsin. Ja te kaikki ootte varmaa tällee just nyt, eiks je?

hmm

PS. Niin joo. Ja pari päivää ennen sitä kävi näin.

steariini PPS. Maanantai meni sen verran päin hevonhelvettiä, että unohdin melkein hammaslääkäriajankin. Onneksi olin laittanut hälytyksen kännyyn.

hammasNo sieltä tuli tuomio, että yhteen hampaaseen joudutaan tekee oikein kunnon remppa. Eli kahden viikon päästä olen köyhä, tai köyhä ja kuollut – koska en edelleenkään kestä hammaslääkäreitä. Mutta hei, se hoitsu otti ainakin sen jumittuneen hammaslankapalan pois…!

its-something

PPPS. Voi mun elämää.

5 thoughts on “50 shades of purple: tarina siitä kuinka todennäköisesti mursin isovarpaani

  1. AIIII!! Raskaan esineen varpaalle pudottaminen on jotain ihan hirveetä, multahan lensi kesällä sellainen järkyttävän iso ja painava (ja kaiken lisäksi kuuma) paistinpannun kansi isovarpaalle ja tuska oli kyllä ihan infernaalinen, joten voin hyvin samastua tohon sun accidentiin! Mee nyt hitto sentään sinne lääkäriin nopeesti, vaikka ei olisi murtunut niin saat vähintäänkin kipulääkkeitä reseptillä.

    Mun varpaaseen tuli sen kannen osuman seurauksena murtuma, mutta eihän sille sitten voitu muuta tehdä kun käskeä nappailemaan särkylääkettä, pitää siinä kylmää ja rasittaa mahdollisimman vähän. Kun vihdoin koitti se päivä ettei enää sattunut, hypin kirjaimellisesti riemusta :DD Ja vannoin olevani varovainen! :D

    Tykkää

    • Aisssaaaat… :O Mä joo I feel you, sulla varmaan sattu sata kertaa pahemmin :P Joo siis huh huh, sitä kipua, mä en tajua miten se voi olla mahdollista, että sattuu niin paljon :D JOpa enemmän, kun jos lyö pikkuvarpaan johonkin esmes pöytään! Mutta siis joo uskon, että todellakin hypit riemusta :D kääks.

      Siis ne ei päästänyt mua lääkäriin, sanoivat että syö tyyliin ibuprofeiinia, jos sattuu ja teippaa se, ettei se liiku liikaa. Mutta se on jo paranemaan päin, pystyn hyvin kävelemään ja silleen – ainoa vaan, että jos esmes sattumoisin kompastuu lattialla pyörivään laukkuun niin sattuu. (vois ehkä vähän siivota) Mutta ihan ilman kipulääkkeitäkin olen pärjännyt. Mulla ehkä vaan on joku snadi hiusmurtuma sitten, tai äärimmäisen korkea kipukynnys – niinkun yleensä :P

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: tunarin päiväkirja osa miljoona | Mary Ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s