viikon ♥ ihanat: mignon-överit, color me rad, shoppailu-ekstaasi ja kukkia hiuksissa.

Vaikka mieli onkin maassa tällä hetkellä, sattuneista syistä on kuitenkin tapahtunut paljon ihanaa ja kivaa viime aikoina.

Esimerkiksi..

studying

Ravitsemustiedon kurssi! Olen istunut yötä päivää opiskelemassa. Tää on vaikeaa mutta JUST SITÄ MITÄ OLEN ODOTTANUT! Ihanaa. Fiilarit on samat, kun silloin kun meillä oli se fysiologian kurssi. Nami! Lisää! (vihko Lagerhausista, hehe)

Välikommentti: Lagerhausi nettikaupasta voi tilata kivoja juttuja Suomeen 2 toukokuuta lähtien. JEI!  (Lähde)

baarditonparhaat

Sisko kävi Örppöössä (toivottavasti sisko ei saa paskahalvausta siitä, että laitoin tän kuvan tänne – sori siinä tapauksessa :P) ja shoppailtiin, katsottiin AHS: Freak Show (oli hyvä ja mukana on ehkä elokuva- ja TV-historian pelottavib pellen ever, YÖK! – molemmat mentiin piiloon peiton alle ja tyyliin nukuttiin valot päällä..) ja leffoja, esmes lapsuutemme suosikin: Väristyksiä :D Nostalgiaa! Sen lisäki käytiin myös baarissa käymässä ja syötiin hyvää. Nams!

uudettreenikuteet

Olen hankkinut uuden salikortin ja motivaation lisäämiseksi uusia treenivaatteita ja -kengät. Kaikki tietenkin Stadium Outletista. Tällä hetkellä pidän eniten pitkähihaisista treenipuseroista, tuo pinkki on Karhun versio. Lisäksi normitoppi ja urheilurintsikat, Panos Emporion (törkeän halvalla). Kengät on Niken. Tosin heti salikortin hankkimisen jälkeen hankin itselleni flunssan ja sillä tiellä ollaan edelleen, joten jää vähän tuo treenailu vielä hetkeksi. Hö!

frooshKun on flunssa, pitää tankata nesteitä ja vitamiineja, eikö vain? Rrrakastan Frooshin sloganeita ja hihittelen yksikseni (ja välillä ihan ääneenkin) kaupassa.

elf

Sen lisäksi olen täydentänyt meikkikokoelmaani. En koska olisin tarvinnut mitään, vaan koska no.. sattumoisin yhdessä kaupassa Örebrossa (Pinkroom) myydään E.L.F:in tuotteita ja tuli sitten siinä samassa veivissä ostettua vähän kaiken maailman juttuja, koska no. E.L.F = halpa. Ostin silmämeikkiprimerin (tää on muuten sairaan hyvä hintaansa nähden n. 3 euroa), irtopuuterin (kanssa sairaan hyvä hintaansa nähden n. 9 €), kulmavärisetin (väri medium – tosin mun mielestä ehkä pikkaisen liian tumma mulle, mun pitää niinkun oppia käyttämään tätä. Ei mikään surperduper sairaan hyvä, mutta toimii tyyliin arkikäyttöön. Mukana tullut siveltimen voi heittää rodeen, aika pasga.. en ole vielä oppinut käyttää tätä ihan kunnolla. Pitää investoida siveltimeen ensin ja sitten opetella.. ) Ja sen lisäksi vielä Essential All Over Cover Stick – peittarin (myös hintaan nähden aika hyvä – 3 €, peittää esmes mun opiskelun aiheuttamat tummat silmänympärykset kutakuinkin hyvin, mutta jos on tärkeät menot, heitän päälle vielä toista peittaria. Kalpea kun olen – otin värin Rosy Beige, onneksi oli oikea väri – kun näissä ei oikein ole testereitä edes kaupassa..)

Eli joo, mun ”Mä en osta yhtään mitään lisää meikkejä tai kosmetiikkaa, jos ei edelliset lopu”-selitys ei oikein toiminut. Mutta no. Kun on halpaa.. Ostoksien takia tilanne on vähän tällainen…

Screenshot_2015-04-04-10-58-04

 

Kävin Helsingissä pääsiäisen aikana ja sehän tarkoittii sitä, että sain hengailla Sofin kanssa!

sofiTein mitä lupasin – vedin pasha-överin..

pasha.. ja Mignon-överin… mä en edes uskalla laskea, kuinka monta söin! Nimittäin m-o-n-t-a.

mignonSöin tippaleivän (viime kerrasta on noin tuhat vuotta, ihan aikuisten oikeesti..)

tippaleipäYritin toki tasapainottaa näitä herkkuja terveellisellä safkalla myös (tottakai)..

lohileipä

Muuten pääsiäinen koostui flunssasta, opiskelusta, saunaillasta, elokuvista (mm. Hobbit: The Battle of Five Armies – VIHDOINKIN! (ja se oli hyvä, of course! Aika lyhyt tosin), Gone Girl (yksi parhaimmista thrillereistä, jotka olen vähään aikaan nähnyt… suosittelen, vaikka mukana on Ben Affleck, mutta jotenkin se sopi siihen rooliin!) ja sitten vielä Transcendence, joka ei ollut niin hyvä, vaikka Johnny Depp, hö!) niin ja kävin vielä Kirkkonummellakin tyhentämässä faijan jääkaappia, tietenkin.

Niin ja mitä tärkeintä, testasin ihan läpällä siskon kukkahius-öh.. mitä lie.. ja ihastuin täysin. Menen salevarmaan ostamaan itselleni oman kesäksi. Tämä on Cubuksesta. Siis te jotka tunnette mut suhteellisen hyvin… Kyllä, minulla – siis joo se Marianne joka ei todellakaan käytä kukkia vaatteissa tai asusteissa.. tykästyi kukkahius..öh.. mikä liehen. Apparently miracles do happen!

hiustsälä

Ilmottauduin ihan ensimmäiseen juoksutapahtumaan – Color Me Rad – joka on siis juoksutapahtuma, jossa DJn musa pauhaa täysillä ja heitellään väripommeja all over the place – joka juostaan Örppöön linnan ympäristössä 11 elokuussa, koska Örppöö täyttää 750 vuotta tänä vuonna. Nyt pitäisi vaan.. oppia juoksemaan :D Tästä tulee muuten MAHTAVAA! (Jos siis opin juoksemaan enemmäin kuin 2 minuuttia ilman, että kuolen.)

Nyt takaisin oppikirjojen ääreen, jotta voin ottaa pari päivää vapaata, sillä lähden Charron luokse Uppsalaan viikonlopuksi. Samalla reissulla käyn viimeisen kerran killen luona – jaiks. Ollaan kyllä ihan hyvissä väleissä, ettei sen tapaamisen tulisi aiheuttaa mitään ahdistusta. Olo on kuitenkin vähän tällainen just nyt:

currentmood

Sellaista tänne. Mites sinnepäin kuuluu?

PS. Niin, se Fitness 24/7-juttu on muuten selvitetty ja saatiin todella hyvää palvelua ja kompensaatio siitä. Mahtavaa, ja ihan oma-aloitteisesti heidän puoleltaan!

PPS. Blogilla on nyt muuten uusi s-postiosoite maryihmemaassa at gmail piste com. Vihdoinkin sain tämänkin järkättyä, nimittäin toimiva osoite – eikä semmoinen joka lähettää postit melkein aina roskapostiin. Olihan se kiva se hellokitty s-posti, mutta ois kivaa että se sähköposti menisi perille. Heh. Eli jos tekee mieli sendaa fanipostia tai esmes on jotain kysyttävää nii rohkeasti vaa skriivaamaan!

5 thoughts on “viikon ♥ ihanat: mignon-överit, color me rad, shoppailu-ekstaasi ja kukkia hiuksissa.

  1. AAAAAA! Kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos tuosta Lagerhaus – infosta, mä lähetin niille sähköpostia joskus 2 vuotta sitten (itse asiassa taisin sun blogista bongata jonkun ihanuuden silloinkin…) että toimittavatko Suomeen, ja nyt vihdoin! Jee! Kesälomarahat tuleekin sopivasti toukokuussa….
    Ja oot hirmu söötti tuon kukkaseppeleen kanssa!

    Tykkää

    • Hahah toivottavasti ei vaan ollut aprillipila ku mitä tuossa toisessa kommentissa epäiltiin :D Mut siis joo Lagerhaus on kyl niin ♥

      hehe, kiitos. Menin kattoo kauppoihin tuollaista itselleni ja nyt kun testasin uudestaan ns. vakavasti, niin ei ne sitten näyttäneekään enää niin hyvältä. Vaan pikemminkin: liiallista yritystä. Damn :P

      Tykkää

  2. Mäkin bongasin ton Lagerhaus-uutisen, aprillipäivänä Instagramissa ilmoittivat – pieni pessimisti sisälläni suhtautui vähän epäillen, mutta onneksi se olikin totta ^__^
    Tänne riitti yksi Mignon, mutta mämmiä meni senkin edestä :—D

    Tykkää

    • Mun piti ihan tarkistaa, ettei kyseessä ollut mitään aprillipilaa ja en kyllä löytänyt mitään aprillipilaan liittyvää :D Älä pelästytä tuolla tavalla xD
      Hehee mignon nami – mämmi yhyy :P Onneksi pääsiäinen on kuitenkin ohitse nyt :D

      Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: project: wonder woman – tarina sairastuvasta juoksupolulle (ja saliin) | Mary Ihmemaassa

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s