viikonlopun leffavinkki: jurassic world

Muistatteko, te jotka olette hengailleet vähän kauemmin mukana tämän blogin menoissa, miten ahkerasti back in the old days katsoin elokuvia ja vinkkasin niistä teille? En edes MUISTA milloin olen nähnyt elokuvan alusta loppuun – ilman nukahtamista, tai sammuttamista alkumetreillä – paitsi nyt loman aikana, kun olen käynyt elokuvissa jopa kahdesti.

Siskon kanssa innostuttiin todellakin, kun Jurassic World tuli perjantaina ensi-iltaan. Awwwyizz.. ja vielä Chris Pratt pääosassa, ei haittaa ollenkaan. Joten kun molemmilla oli vapaata aikataulussa, hankittiin liput ja suunnattiin kohti Tennaria (joka oli remontissa, whaat).

Siinä sitten, kun odottelimme pääsyä leffasaliin, muisteltiin kun vuonna 1993 (eli siis todella, todella, todella, kauan sitten) oltiin katsomassa Jurassic Parkia leffassa. Ja miten perkeleen mahtava elokuva se oli. Muistaakseni käytiin katsomassa se silloin Itäkeskuksessa – kyllä, siellä oli ennen leffateatteri, ellette nuorimmat lukijat tienneet.. Voi olla että muistan väärinkin – siis että oltiin siellä katsomassa se elokuva. Kuitenkin. Sisko vaa: FUCCKYEAAH SE OLI NIIN SIISTII! Minä: Niin, mun leffakaveri Jenny tosin spoilasi KOKO VITUN LEFFAN MULLE (tyyliin: Hei kohta tulee hyvä kohta, kun tuolta hyppää toi dino! Se siitä jännityksestä.. Ikuiset traumat.) Nojoo oli ehkä vähän OT (Off topic siis.)

Kuitenkin. Jurassic Park on ehdottomasti yksi lapsuuteni parhaimmista leffoista (+ tyyliin kaikki muut dinosauruksiin liittyvät leffat – miten ois Dinojengi (kyllä tää oli muksuna kova, kelatkaa nyt miniatyyri-dinoja :D), Maa aikojen alussa (Pikkutassu! Ostin tän DVDn muuten vähän aikaa sitten, en tosin ole katsonut..) ja olihan noita kai muitakin. Kakkososa oli jo mun mielestä aika huono, en ole edes ihan varma olenko kolmatta elokuvaa nähnyt. Mutta nyt – 23 (!!!) vuotta myöhemmin oli pakko mennä katsomaan – mitä ovat keksineet uuteen leffaan.

Ensinnäkin hämmästyin sitä, että pätkä kesti vaan 2 tuntia. Olen kai niin tottunut näihin eeppisiin Tolkien-leffoihin, että niistä lyhyemmät leffat – jotka ovat siis normipituisia, tuntuvat lyhyiltä. En siis valita, kunhan vaan kummastelin.

Muuten tykkäsin kyllä! Tosin, ei se nyt ollut edes lähelläkään yhtä hyvä kuin Jurassic Park, mutta hyvä kuitenkin – todellakin parempi kuin muut jatko-osat. Viihdyttävä ja hienosti tehtyjä dinoja ja erikoistehosteita ja vielä linkattu mainiosti ensimmäiseen elokuvaan! Pratt oli hyvä, muttei edes lähettyvilläkään niin hyvä tai siis hauska kuin Guardians of The Galaxyssa – huumoria leffassa oli todella vähän – mikä mun mielestä on outoa toimintaelokuvalle. Tosin, vaikka Pratt nyt muutenkin yleensä vetää noita komediarooleja (Parks and Recreation esim..) jotenkin sitä odottaa, että se ois aina huumorirooleissa. Mutta muuten.. håttiskamaa :D

Tosin näin naisena voin kyllä kertoa yhen TODELLA ISON mokan leffassa. Nimittäin jutellaanpas hieman korkokengistä ja itseasiassa piikkareista. Jos nyt et sattumoisin tiedä, miltä sellaiset kengät näyttävät – katso täältä. Suurimmalla osalla naisilla (jätetään miehet nyt pois tästä keskustelusta, koska korkkareita käyttäviä miehiä ovat huomattavasti pienempi määrä..) on ongelmia kävellä niissä.. mutta elokuvan naispääosaa esittävä Bryce Dallas Howard kuitenkin piti piikkareita KOKO elokuvan aikana jaloissaan. Ja käveli/juoksi ne päällänsä esmes nurmikolla (just) ja mutavellissä (nii joo varmaan) jne. Voin nimittäin sanoa sen, että jos niillä korkkareilla kävelee nurmikolla, se korko uppoo sinne nurmikkoon ja täten hidastaa aika kivasti kulkemista. Joka ikinen, joka koskaan on astunut mutaan tietää muutenkin miten se hidastaa, piikkarit olisivat varmasti jääneet sinne mutaan – koska ne ovat kuitenkin aika avonnaiset kengät.

Seuraavaksi pieni spoileri..ish.. eli älä jatka lukemista, jos et halua saada juonipaljastuksia..

Paras oli kuitenkin se, että likka juoksi T-Rexiä pakoon korkkarit jalassa. Varmaan joku muija ehkä voisi niinkin tehdä, mutta mä voisin sanoa että 98% varmuudella ne korkkarit olisi kyllä lentänyt jalasta aika pirun nopeasti. Ainakin mulla. Ja erityisesti, jos mua jahtaa joku kerrostalon kokoinen jötikkä, joka juoksee vauhdilla, joka vastaa noin 40-70 km/h (lähde: Wikipedia :D) Usain Boltilla on voimassa nopein vauhti – noin. 44,7 km/h… sadalla metrillä ja sehän on sprinttijuoksija, niin ei kyllä hirvittävän kauan varmaan jaksaisi juosta pakoon ennen kuin väsyy (voisin alkaa selittelemään taustalla olevaa fysiologiaa, miksei sprinttijuoksija pysty sprinttaamaan pitkiä matkoja, mutta en nyt jaksa..) Jos joku keskivertojuoksija juoksisi pakoon .. saatikka minä (vitun cardio.. ) joo ei. Eikä todellakaan piikkareissa.. Olisin nimittäin lentänyt kuin leppäkeihäs naamalleni, ja Rexi ois saanut kivan välipalan. Nää mun laskelmat voi kuitenkin olla ihan päin helvettiä :D Todennäköisesti onkin.

Nojoo. Ehkä mä nyt tässä vähän viilaan liikaa noita pikkujuttuja.. Mutta pisti niin ärsyttämään..

Suosittelen kuitenkin elokuvaa, oli se kuitenkin hyvä. Ainakin semmoinen kerran katsottava. Onko joku muu nähnyt, mitäs tykkäsitte?

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s