ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 22: uudenvuodenlupaukset

Oho, kävipäs todellakin vanhanaikaisesti – ja jäi joulukalenteri ihan täysin kesken. Vielä olisi 4 luukkua jäljellä. Koska elämä tuli vähän väliin. Eli hyvää joulua tähän väliin vaan :D Mietin ensin, että jätänkö ihan kokonaan väliin, vai vedänkö kunnialla loppuun asti. Koska yleensä lopetan kaiken, mitä aloitan, päätin yllättää itseni ja vetää kalenterin loppuun.

Eli ensinnäkin, näin vuoden viimeisempänä päivänä: Hyvää uutta vuotta kaikille! Itse olen ollut ihan karseassa flunssassa ja yskässä sitten maanantain ja jätän kaikki bileet väliin tänään, mutta toivottavasti te vietätte uutta vuotta, kuten haluatte ♥

Itse en harrasta uudenvuodenlupauksia (siis kirjoitetaanko tämä yhteen vai ei, sanotaan että joo) enää. Ehkä siksi, koska joka vuosi, jolloin olen ”luvannut” itselleni, että laihdun, tulen paremmaksi ihmiseksi laadida ja niin pois päin, kaikki on aina mennyt persuksilleen viimeistään  maaliskuussa..

Sen sijaan ajattelin kuitenkin, että tekisin jonkinlaisia terveyteen, hyvinvointiin ja treeneihin liittyviä tavoitteita ensi vuodelle.

1. Aion kokeilla jotain uutta reseptiä vähintään kerran viikossa, koska mulla on tapana aina syödä samaa ruokaa päivästä toiseen, vuoden ympäri. Heh.

2. Aion mennä uimaan ihan aikuisten oikeasti kerran viikossa, vähintään. Meinasin vahingossa kirjoittaa kuussa – freudilainen lipsahdus kenties?

3. Mulla on tod näk tulossa polven leikkaus ensi vuonna, joten voin yhtä hyvin valmistautua henkisesti siihen nyt jo, ja olla tietoinen siitä, että tulen missaamaan paljon gainseja kuntoutuksen aikana. Mutta toivottavasti saan toimivan polven.

4. Aion mennä useammin deitille, hengailla ystävieni kanssa enemmän, matkustaa jonnekkin missä en ole ollut aiemmin ja toivon mukaan valmistua liikunnanohjaajaksi.
5. Aion, heti kun parannun flunssasta mennä jatkamaan tavoitetta nostaa maastavedosta sen 100 ja penkistä 50, ja sen jälkeen aion nostaa rimaa ja tavoitella vielä korkeimpia painoja :)

cool

Miltä teidän tavoitteet näyttää ensi vuodelle? Palataan asiaan ensi vuonna (höhö)

Puss! ♥

2 thoughts on “ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 22: uudenvuodenlupaukset

  1. Itse en tehnyt mitään lupauksia kun kaikki menee persuksilleen (viime vuonna taisi lupaus kestää muutaman päivän ja sitten taas laiskuus iski..). Tänä vuonna kuitenkin yritän kokeilla salilla käyntiä, kun läheiselle kirkonkylälle nyt viimein ilmestyi sali eikä kuukausikortti ole kuin 25€! :)
    Ja sain nyt itseni ulos koulusta joulukuun aikana, mutta juhliminen jäi jouluun, kun uuden vuoden aattona päätin repiä kunnon rahat – ensin 9-15 omissa töissä, jotka sain joulun ajaksi (hieman kiireapua) ja sen jälkeen lähdin 16-23 auttamaan mutsin töihin (hienompi ravintola) kun siellä kaipailtiin extroja joilla olisi edes hieman tarjoilu-taustaa.. Sellanen lyhyt 13 tunnin työpäivä, mutta ainakin tulee rahaa kun nyt 2016 ei ole töitä ainakaan vielä tiedossa, vaikka hakemuksia on laiteltu (ensimmäinen ei tuli 4 päivää hakemuksen lähettämisen jälkeen, vaikka haun piti loppua vasta 25.tammikuuta.. TOSI hyvä fiilis jäi..).

    Tykkää

    • yeaaah toi mun uiminen on jo mennyt persuksilleen :D Toivottavasti menee sulla vähän paremmin nää lupaukset :P
      Mut nyt oot tainnut saada töitä kuitenkin? :D Tää mun vastaaminen näihin kommentteihin on vähän venynyt, sori. tuollaiset tappotunnit on kyllä aika jäätäviä, vaikka tuleekin hyvät rahat :P

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s