100 kg rakkautta

Ensinnäkin, pitäkää kiinni hevosistanne – kyseessä ei todellakaan ole siitä, että olisin rakastunut johonkin mieheen, joka sattumoisin painaisi 100 kg. Vaan pikemminkin elämäni rakkaudesta – salista (nyt kun mietin asiaa vähän tarkemmin, niin se on ehkä kuitenkin se loogisin selitys otsikolle.. heh.)

Tänään nimittäin kävi niin, että kun olin salilla päätin ihan huvin vuoksi, saisinko vihdoinkin vedettyä sen sadan kilon maastavedon.. Olen nimittäin ollut siinä 95-97.5 kilon paikkeilla jo aika kauan, mutta jotenkin vaan mulla on ollut jonkinlainen mentaalinen esto testata sataa. Saman jutun koin tuossa syksymmällä, kun en saanut 70 kg nostettua, vaikka kuinka yritin.. Kunnes exä päätti mun puolesta, että nyt jumalauta, nosta vaan se tanko siitä. Ja siitä se sitten lähtikin.

Syy mentaaliseen estoon on todennäköisesti selkä – ja polvi. Vaikka mulla on huomattavasti parempi fiilis selässä nykyään, välillä saatan vetää jonkun liikkeen vähän epäkontrolloidusti ja se aiheuttaa muutaman päivän kivun. Ja se jättää jälkensä. Polvi taas on osittain paskana (odotan magneettiröntgeniä), joten sekin vaan sotkee soppaa entistä enemmän. Näistä loukkaantumisista ja kivuista tulee jonkinlainen ylipääsemätön pelko välillä, koska ne huonoimmat päivät ovat todella huonoja.

Mutta tänään oli hyvä päivä. Ja mulla oli hyvä fiilis (ehkä senkin takia, että olen matkustan huomenna Suomeen muutaman päivän pikavisiitille ja että päättötyön aihe alkaa olemaan aika selvä, ja saan tehdä juuri siitä aiheesta, jonka halusinkin (siitä lisää joku toinen kerta..)) Joten kunnon lämmittelyn jälkeen päätin heittää niiden 2.5 kilon pannujen (molemmalle puolelle yksi siis..) sijasta 5 kg tankoon – eli summaksi se satanen.

Katselin sitä tankoa hetken. ”Tuo tanko ei muuten tuosta nouse..” kuulin sisäisen skeptikkoni mumisevan. Sali oli ihan tyhjä. Ei ketään paikalla. Hetkonen. Mitä se mukamas haittaisi, jos ei se nousisi siitä? Ei voi tulla paremmaksi, ellei uskalla edes testata. Psyykkasin itseäni muutaman minuutin ja katselin tankoa ”Säpäs muuten nouset tuosta. Kerran. Selkä suoraksi vaan. Kerran. Se on vaan 10 kg enemmän, kuin edellinen nosto. Kerran.”

Asetuin tangon taakse. Otin otteen tangosta. Asetuin alkuasentoon. Katse eteenpäin peiliin. Selkä suoraksi, vatsalihakset kireeksi, aktivoin latsit. Hengitin syvään. ”Kerran.” Nousin seisomaan – tanko seurasi nätisti mukana. Sadan kilon mave. Niin helposti. Niin nätisti. Sata kiloa.

Olen tietoinen siitä, ettei kukaan ollut todistamassa nostoa – joten en voi kutsua tätä viralliseksi PR:ksi. Mutta exän sanoja lainaten – saavat sitten todistaa kuukauden päästä 110 kg :D

Eli, vietin päiväni juuri niinkun halusinkin – elämäni rakkauden ja parhaimman ystäväni kanssa. Sali ♥ Ja täten haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille, toivottavasti teilläkin on ollut ihana päivä ♥♥♥

wondermary

PS. Ehkä uusi hupparini vaikutti nostooni? Löysin Henkkamaukan alennusmyynneistä tämän Wonder Woman hupparin – tosin hieman väärän kokoisena, nimittäin S-koossa, mutta kas kummaa, sain kuitenkin ahdattua itseni siihen, mitä nyt vähän kiristää haukkareiden (kun mullahan nyt ihan tajuttomat haukkarit onkin..) ja selästä.. Mutku hei, Wonder Woman – ja maksoi kympin.

PPS. Ja fyssarille terkut: Ai miten niin en koskaan enää tule nostamaan mitään painavaa? Nyt kohti uusia tavoitteita. Miten olisi 150 kg? FUCK YEAH!

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s