kun joutuu ensimmäistä kertaa leikkaukseen

Kun kotiuduin Suomen reissulta viime viikolla huomasin, että olin saanut postia Örebron Yliopistolliselta Sairaalalta. YES! Vihdoinkin, kauan odottamani kirje on saapunut. Revin sen jo portaissa auki: Tervetuloa lokakuun 27 päivä polven tähystysleikkaukseen! JAA!

happyyVihdoinkin polveni leikataan. Vihdoinkin! (Päivän sana?) Aloin heti kuvittelemaan elämästä kivuttoman polven kanssa, joka ei natise kävellessä, ah – voin ehkä jopa käyttää korkokenkiä taas, ja mitä parasta – voin ehkä tehdä kyykkyjä – siis KUNNON kyykkyjä. PAINAVIA kyykkyjä. Ehkä. Ehkä, jos menen oikein crazy bananas – voisin mennä juoksemaan. JUOKSEMAAN. Mutta olisin todella iloinen siitä, jos tuo särky vain hävisi.

Sitten luin koko lapun läpi. ”Koska kyseessä on paikallispuudutuksella tehtävä tähystys, voit syödä ihan normaalisti leikkauspäivänä.” Eeh. Paikallispuudutus. Muistin, miten olin ortopedini kanssa keskustellut tästä, kun hän soitti minulle toukokuussa ja kertoi magneettikuvien tuloksesta ja kertoi, että hän haluaa leikata polven, koska olen vielä ”niin nuori ja se on ehkä pelastettavissa..” Ortopedi selitti, että saan itse valita, haluanko että leikkaus tehdään puudutuksella vai haluanko nukutuksen. Koska en ole aiemmin ollut vastaavassa tilanteessa – siis leikkauksessa – niin en osannut vastata kysymykseen, vaan kysyin hänen mielipidettä asiasta. Hän kertoi, että paikallispuudutuksella pääsen nopeammin leikkaukseen, ja hän uskoo, että olen henkisesti sen verran vahva, että kestän olla hereillä leikkauksen aikana. Sanoin ok, tehdään niin.

Tässä kohtaa kaikki nauravat, ”henkisesti vahva”. Minä. Haha. Joo. Hahaha.

Mutta kun luin tuon siitä paperista ja aloin miettimään, mitä kaikkea se tarkoitti, siis se hereillä oleminen. Vaikka en tunne mitään kipua, niin tunnen jotain siellä polven sisällä. Kuulen mitä he tekevät. Ja pahimmassa tapauksessa näen mitä he tekevät. Joten mulle iski paniikki. MUN ENSIMMÄINEN LEIKKAUS EVÖR – ja tulen olemaan HEREILLÄ! En saanut mitään pientä paniikkia. Vaan kunnon paniikkikohtauksen.

panicattackfeelsLong story short. Jos mennään vähän taaksepäin ajassa, noin puolitoista vuotta jotakin tapahtui polvessa – mitä siis minä en osaa selittää, eikä edes lääkäri, eikä fyssari, eikä edes magneettikuvat polvesta. Olen tässä rampannut edestakas lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt kuntoutustreeniä niin paljon, että se tulee ulos korvista, syönyt morfiinipohjaisia kipulääkkeitä ja olen ollut hetkittäin niin turhautunut kivusta. Kun siihen vielä lisätään paskana oleva selkä, niin avot – kyllä elämä on ollut välillä ihanaa. Kuitenkin, olen yrittänyt olla valittamatta siitä, että mulla on enemmän kivuiliaita päiviä, kun kivuttomia. Koska se valittaminen ei oikein auta mitään, sen opin isältäni. Viime syksynä sain uuden lääkärin, joka kerrankin otti kipuni todesta ja laittoi lähetteen ortopedille. Ortopedi tutki polveni tammikuussa tänä vuonna. Pääsin magneettiröntgeniin huhtikuussa ja tulokset sain toukokuussa. Leikkaus.

Ja nyt se leikkaus on ihan nurkan takana. Ja tottakai minulla oli tuhatsata kysymystä, ja paperissa oli numero, johon voi soittaa ja kysyä. Tottakai soitin, halusin vastaukset kysymyksiini. Sillä ensinnäkin, paperissa luki, että jos luulet, että tarvitset kainalosauvoja – ota mukaasi yhdet, sillä muuten ne joutuu ostaa. OSTAA. Ai niinkun miksi ostaisin kainalosauvat, muistoksi vai? Vai olettavatko he, että kaikilla on sauvat jossain nurkassa lojumassa. Naulaanko ne seinään kiinni sisustuselementiksi? Ja sitäpaitsi ihmettelin, mitä ihan tarkasti minulle tehdään ja kuinka kauan tulen olemaan saikulla. Ja tärkeintä – voinko saada rauhottavia, jotta en pyörry sinne leikkauspöydälle?

No mun tuurillahan saan puhelimen päätyyn elämäänsä kyllästyneen vanhan kääkän, jolla on todella huono päivä. Puhelu meni about näin:

*minä kysyn kainalosauvoista*
”Kyllä , pitää paikkaansa, ne pitää ostaa.”
”Ei siis voi vuokrata mistään pariksi päiväksi?”
”Ei, sitä systeemiä meillä ei ole enää, ja se systeemi ei tule ikinä enää takaisin.”
”Ok. Mutta tarvitsenko sellaisia?”
”Mistä minä sen tiedän?”
”No mistäs minä sen tietäisin, en ole lääkäri tai mikään asiantuntuija.”
”Sun olisi pitänyt puhua tästä lääkärisi kanssa.”
”Kuules, olen tavannut lääkärini kerran, ja siitä on yli 10 kuukautta, ja puhunut kerran sen jälkeen puhelimessa sen kanssa.”
”Ai, no siis. No yleensä ehkä tarvitsee pari päivää niitä, mutta vain jos polvi tuntuu oudolta.”
”Kuinka kauan tulen olemaan saikulla?”
”Tuo on myös lääkärikysymys.”
”Anna mulle sitten hänen numeronsa, niin soitan lääkärille.”
”No, etsä hei voi sille tuosta noin vaan soittaa, ei tää toimi niin.”
”Ai en siis saa keskustella hänen kanssaan toimeenpiteestä ollenkaan? ”
”Niin. Olisit ajatellut sitä asiaa kun juttelit hänen kanssaan viimeksi. Näet hänet sitten leikkauspäivänä.”
”Jaha. Onpas outoa, ei tunnu hirvittävän kivalta tämä. Mutta jos se on niin, niin se on niin. Onko mahdollisuuksia muuten saada mitään rauhoittavia, koska oon vähän hermostunut… ”
”Itse valitsit paikallispuudutuksen, jos olit niin hermona, miksi et ottanut nukutusta.”

twitching-sheldon”Hei, mikä juttu tämä oikein on? Tässä lähetteessä sanottiin, että jos on kysyttävää tähän numeroon voi soittaa.. Tässä muutenkin hermostuttaa tämä leikkaus, ja sä et nyt helpota mun oloa ollenkaan sun asenteesi kanssa. Kerro nyt kuinka kauan yleensä ollaan saikulla ja saako rauhoittavia?”
”Yleensä joku viikko ollaan poissa, ja pystyt kyllä kävelemään ilman sauvoja. Rauhoittavista saat jutella lääkärin kanssa sitten leikkauspäivänä. ”
”Kiitos, tulihan se sieltä! Sain vihdoin ja viimein vastauks…”
*klick*

SE KLIKKASI MUT!

shocked2

pissedoff3Olen siis edelleenkin niin raivona tuosta keskustelusta, etten tiedä mitä mun tulisi tehdä. Nyt vedän tämän sitten silleen, että en osta mitään fakin sauvoja, vaan aion vetää ilman, jos sitten kaadun ja satutan itseni, niin sitten Örebron kaupunki saa maksaa. Ei jumala…

Mutta anyhoo, ei sekään auta, että laitan viimeisiä energoita tuohon ämmään. Se siitä. Kääk. Tässä on vielä pari viikkoa aikaa valmistautua henkisesti. Kiva, minulla olisi vielä hammaslääkäri samoihin aikoin, mutta koska mulla on hammaslääkäripelko, tulen kyllä siirtämään sen ajan. Koska riittää tämä leikkauskidutus, siinä on niinkun tarpeeksi ahdistusta yhdelle päivälle. Tai siis viikolle. Tai siis kuukaudelle. Vuodelle.

Mutta siis wish me luck, että leikkaus onnistuu! Jos jollakin on joku hyvä metodi miten vähentää ahdistusta, kertokaa toki minullekkin.

xoxo, Marianne

Mainokset

mary testaa: kun prinsessaperse lähti vaeltamaan

Minä olen niin kaupunkilainen kun olla ja voi. Pidän kaupungin melusta, ihmismäärästä, asfaltista ja you name it. Mistä en hirvittävästi pidän ja jota yritän välttää suurimmaksi osaksi on maaseutu ja luonto. Tai ei, tuo ei pidä paikkaansa. Pidän luonnosta ja maaseudusta, kunhan tiedän, että pääsen sieltä pois, mahdollisimman nopeasti – enkä siis joudu hengailemaan hyttysten ja hirvikärpästen kanssa viikkotolkulla. Eli perusprinsessaperse.

Olen viime aikoina päättänyt, että minun pitäisi tehdä enemmän asioita. Nähdä uusia juttuja, nähdä vähän maailmaa ja kokea enemmän asioita. Tällaisen valaistuksen kokeminen yleensä tarkoittaa sitä, että pitää liikkua sen oman mukavuusalueen ulkopuolella. Ja se ei aina ole niin helppoa, koska no – me ihmiset olemme yleensä aika mukavuudenhaluisia oliota.

Kuitenkin olen, vaikka olenkin sellainen prinsessaperse kun olen, haaveillut vaeltamisesta. Mieluiten kokopäivävaellus (ja yöpyminen!) jossain Lapissa. Koska dream big right? Puuush it to the limit… Kun keskustelin tästä ystäväni kanssa, hän innostui asiasta myös – koska tulee Ruotsin Lapista. Mutta hänen mielestään minun pitäisi aloittaa lyhyemmällä vaelluksella – ja niinkun katsoa pidänkö luonnonhelmoissa liikkumisesta ollenkaan. Olisi todella ikävää lähteä jonnekkin Lapin erämaahan – ja huomata, että perkele – ei tämä nyt ihan ollut ihan sitä, mitä kuvittelin..

Noh. Ystäväni kanssa päätettiin sitten testata – lyhyempää vaellusta. Itse halusin vähintään kävellä se 10 km – mutta kokemuksen syvällä rinta-äänellä ystäväni päätti puolestamme, että 5-7 km reitti olisi näin aloitteijalle parempi. Ja tottakai prinsessaperse, joka on juuri löytänyt Snapchatin ihmeellisen maailman – päätti tallentaa koko reissun sinne.

Eli tässäpä tarina siitä, kun Marianne lähti vaeltamaan ensimmäistä kertaa evör:

Hei, katsokaas tätä!

popotMua käskettiin laittamaan tarpeeksi vaatteita päälle – eli layers on top of layers, jonka siis myös mielestäni tein (tosin, en omistanut sopivaa takkia tai housua.. otin vähän sitä sun tätä mitä kaapista löytyi), mutta:

Pieni pitstop huoltoasemalle, jossa tankattiin (ettei vaan bensa loppuisi jossain huitsin nevadassa) ja ostettiin puita ja tietenkin jotain syötävää – matkaevästä you know:

Ja sitten suuntasimme kohti Kilsbergeniä ja meidän päätepysäkkiä – Göljestigen. Göljestigen on 5.5 km pitkä polku, joka osittain yhtyy Bergslagsledenin vaelluspolkuun. Göljestigen sijaitsee noin 20 Örebron ulkopuolella. Eli perfect location.

goljestigenSitten eikun reppu selkään vain ja lonksuttamaan eteenpäin. Mietin kokoajan päässäni, että 5 km ei ole mitään. Kävelen sen ihan milloin vain, vaikka sokkona ja jalka paketissa. Voi, Marianne – tietäisitpä vain, mitä nurkan takana oli odottamassa.

Maisemat olivat aivan ihanat! Ruskaa olisi voinut olla vähän enemmän tosin (koska ruska on parasta koko maailmassa). Ja mielessäni pyöri kokoajan, että metsä näytti ihan Skyrimin maisemilta, sekä ajoittain mieleeni tuli myös Blair Witch Projectin skenaariot (ai miten niin vietän liikaa aikaa pelien kanssa ja televisiota töllöttäen?)

silta

skinnarsagsfalletOlin aivan myyty! Polun alkupuolella on pieni, noin 7 metriä korkea vesiputous, Skinnarsågsfallet, joka valuu alas pieneen lampeen. Koko alkureitin kohdalla on kivasti lirisevä puro. Sen jälkeen alkoikin nousu ylöspäin. Olisin halunnut enemmän haastetta, koska se oli todellakin KIVAA! Mutta sitten tajusin, että olemme niinkun Örebron lähettyvillä, joka on aika tasaista seutua – eikä missään Kilimanjarolla.

Onneksi en ryhtynyt tähän hommaan itse. Vaikka polku on suhteellisen selvästi merkitty sinisillä jutuilla puissa – meikäläinen missasi ne suurinpiirtein kokoajan. Ja sitäpaitsi käveltiin vähän ekstrarundia, kun ystäväni oli kävellyt polun monta kertaa aiemmin. Huomasin tässä vaiheessa, että tietyt nousut olivat aika rankkoja ja näin kestävyystreenin vihaajana olin aika kuollut. Moneenkin otteeseen.

Polku vie ylös noin 250 metriä merenpinnan yläpuolelle, jossain 225 metrin korkeudella on järvi jonka nimi on Göljan (ai näitä ihania ruotsalaisia paikkojen nimiä..) Siellä oli tooodella kaunista – mutta siellä oli muitankin ihmisiä, joten en halunnut paljastaa kuinka nolo olin kun kuvasin ja filmasin koko ajan.

skylt (M.Ö.H = meter över havet, merenpinnan ylöpuolella.)

carroOn kyllä hyvä olla ystäviä, jotka ovat eksperttejä eri asioissa kun itse. Silloin voi jopa oppia jotain – jos vaan tietenkin kuuntelee.

Koska polun varrella oli aika paljon lössiä, tarkoitti se myös sitä, että grillipaikat olivat varattuja. Onneksi oli pullat, jotka pystyi syödä kävellessä..

Matkan varrella oli myös pieni pirunpelto, joka oli pakko kuvata, koska huh, ollaan niinkun keskellä Ruotsia, jossain x metriä merenpinnan ylöpuolella. Aika siistiä.


Koska emme löytäneet mitään vapaata grillipaikkaa, päätimme palata melkein polun alkuun, jossa sijaitsee ns. meditaatiopaikka. Ennen sitä paikkaa oli tietenkin pakko kiivetä vielä yksi mäki ylös.. jossa koin epiphanyn..

Ja ah sitten vihdoin ja viimein: LÖYDETTIIN TYHJÄ GRILLIPAIKKA. Ja eikun valmistamaan nuotiota, jotta voisimme grillata tuota ruotsalaiset suurinta herkkua: nakkeja leivän kanssa (korv med bröd – ihan oikeasti, he eivät kutsu niitä hodareiksi, vaan jostain syystä, nakkeja leivän kanssa. Hampurilaiset eivät myöskään ole hampurilaisia, vaan hampurilaisia leivän kanssa. En kyllä ymmärrä logiikkaa.. onkohan joku joskus syönyt hampurilaisen ja unohtanut sen leivän vai siis mitä häh?)

Sain todistaa ystävälleni, että kyllä minäkin osaan vähän eräjormailla. Olenhan sentään suomalainen. Ergo osaan käyttää puukkoa. Tosin kokoajan siinä itselleni hoin että älä nyt vaan katkaise jotain peukaloa, ollaan aivan liian kaukana lähimmäisestä sairaalasta, eli kuolisin verenhukkaan. Mutta se meni hienosti. Katsokaa vaikka, kunnon pro!

erajormaYstäväni on niin kokenut eräjorma, että hän sytytti nuotion ilman tulitikkuja tai sytkäriä. Vaan hinkkaamalla jotain metallisia keppejä… Itse yritin myös, mutta sain vain muutamat kipinät lentämään – ja sitten tuli pupu pöksyihin ja pelkäsin, että koko homma loppuu niin, että sytytän itseni tuleen…


erajorma2Kun nuotio oli tarpeeksi kuumma ryhdyimme grillaamaan. Vaikka en ole mikään hodareiden suurin ystävä, niin damnation, ruoka ei koskaan ole maistunut niin hyvältä kuin silloin.

Ja hei, grillatut korvapuustit! SUOSITTELEN!

rillattukorvapuustiSe oli kyllä aika mahtava fiilis istua siinä keskellä metsää, puron vieressä ja syödä nuotion ääreltä sapuskaa. Tajusin, että olin aivan totaalisen rauhallinen, ihan kuin sielu olisi vihdoinkin saanut levätä kunnolla. Aivan mahtava tapa rikkoa arjen rutiineja!

notskiKun eväät loppuivat ja tuuli yltyi ja tuli kylmä pakkasimme tavaramme, ja kävelimme hitaasti mutta varmasti autolle (onneksi ei ollut ihan järkyttävän pitkä matka, koska tuli ruokakooma.)

Mutta siis jo. Sen pituinen reissu tällä kertaa. Oli aivan mahtavaa! Ensi kerralla aion kävellä pidemmän polun. Voi kyllä suunnittelen jo seuraavaa reissua. Eli sen verran tykkäsin.

Ensimmäisen vaellukseni jälkeen voin sanoa seuraavaa;
– Oli kivaa, että maasto vaihteli aika paljon. Sai kiivetä aika paljon, nousua oli ihan kivasti, mutta olisin kaivannut ehkä vähän lisää haastetta – liikuntafriikki kun olen. Hikikin nousi pintaan ihan kivasti ja välillä jopa hengästyikin (niinkun videoista huomasitte – ei tosin liity ollenkaan mun huonoon kuntoon. Ehei.)
– Ai, että metsä voi olla ihana paikka! Luonto ylipäätänsä. Maagista! (Ei, minusta ei tosin tule mitään puita halaava hippi ihan vielä kuitenkaan.)
– Ihanaa vaihtelua muuhun treeniin.
– Raitis ilma väsyttää aivan törkeästi.
– Suosittelen!

Tästä lähtien aion tehdä enemmän asioita, jotka ovat mukavuusalueeni ulkopuolella! Koska se taitaakin olla ihan totta mitä sanovat; Great things never came from comfort zones.

Sellaista tällä kertaa, palataan asiaan.

xoxo, Marianne.

PS. Sanon vikassa videossa ihan lopussa ”ähky”

PPS. Tämä paikka oli lähellä sitä paikka, jossa pari vuotta sitten oltiin luokan kanssa eräjormailemassa. Siitä kokemuksesta voit lukea täältä ja täältä.

PPPS. Snapchatista löytää nimimerkillä maryism1, pus hei.

kuinka päästä (takaisin) treenirutiineihin.

Toissapäivänä töissä juttelunaihe oli motivaation puute ja urheilu/treenaaminen/liikkuminen tai lähinnä liikkumattomuus. Kuuntelin toisella korvalla kun työkaverit keskustelivat siitä, miten itseasiassa tykkäävät todella paljon liikkumisesta, mutta eivät kertakaikkiaan pääse salille tai liikkeelle ollenkaan. Jotkut olivat sitä mieltä, että treenata ehtii vain vapaapäivinä ja toiset sanoivat etteivät silloinkaan ehdi koska pitää tehdä kaikkea muuta. Ajanpuutteeseen oli monia eri syitä – milloin väsymys, perhe-elämä, opiskelu, työt jne. He vetivät sitten minut mukaan tähän keskusteluun, koska luulivat, että koska kävelen joka paikkaan (pyörä edelleen paskana, ja liian köyhä autonomistajaksi) ja pyöräilen töissä mieluiten (koska pelkään kuollakseni taskupysäköimistä (en nimittäin osaa)) ja koska käyn suhteellisen usein salilla ja/tai uimassa ja opiskelen vielä urheilua, että liikkuminen minulle on tottumus, enkä koskaan joudu käymään mitään sisästä kamppailua itseni kanssa, jotta pääsisin salille.

Ehei. Fear not my furry friends, minäkin olen vain tavallinen kuolevainen. Myös minulla on ajoittan todella vaikeaa ylipuhua itselleni, että on aika mennä salille. Löhöily sohvalla syöden karkkia ON, ah, niin ihanaa, kävely kaupungilla aurinkoisena päivänä kädet täynnä jäätelöä on sekin vain aivan liian ihanaa. Puhumattakaan siitä miten ihanaa on olla tekemättäyhtään mitään välillä. Kuka ihmeessä nyt ihan oikeasti jaksaa herätä kukonpieremän aikaan ja mennä salille ennen töitä? (Minähän käyn salilla yleensä aamupäivästä – kun olen iltavuorossa.)

gnaah

Vaikka ajoittain on hankalaa motivoida itseään salille, ehdin sinne kuitenkin noin 3-4 kertaa viikossa ja kerran uimaan – hyvänä viikkona. Aloin siis miettimään, että miten ajattelen ja mitä teen, koska palaan yleensä uudestaan ja uudestaan. Tässä on muutama vinkki, miten minä ajattelen omasta treenaamisesta.

becausecoffee1. Älä stressaa. Liikunnan ei tule olla yksi lisää stressinaihe, vaan hauskaa ja tapa purkaa stressiä. Jos ei tänään tunnu siltä ettei kykene, niin tänään ei kykene. Ja se on ihan fine. Sanotaan vaikka, että aamulla päätän, että menen spinningille (en menisi, mutta sanotaan nyt näin esimerkkinä), mutta työpäivä on aivan liian hektinen, juoksen kuin päätön kana ympäri taloa ja kaupunkia ja hädin tuskin ehdin syödä lounasta, saati käydä veskissä ja päivän pätteeksi pitäisi vielä juosta äkkiiäkkii spinningille, kun keho on sanomassa sopimusta irti, ja itkettää vain ajatuskin siitä, etten saa ottaa hetkeäkään rauhallisesti – juu ei tule kesää. Menen yleensä kotiin. Tai jos aamulla herään ja ei vaan tunnu siltä, että haluaa istua aamupäivän lukien hyvää kirjaa ennen töitä – niin sitten teen sen. Kyllä minulle sitten tulee niitä energisempiä päiviä, kun salille meno ei tunnu ollenkaan vaikealta – vaalin siis niitä päiviä. Siiltä se sitten lähtee käyntiin paremmin se rutiini ja jaksaa mennä urheilemaan, vaikka olisikin hieman väsynyt.

Tired

2. Nuku kunnon yöunet. Väsyneenä ei jaksa tehdä mitään. Silloin helposti snoozaa puolet aamusta tai ottaa suorimman tien kotiin töiden jälkeen (eikä siis sinne salille, vaikka salikamat onkin mukana..) Onhan se niin, että sarjojen katselu on parasta yömyöhään, mutta on ehkä pakko tunnustaa itselleen, että nukkuminen on itseasiassa todella tärkeää, jotta jaksaa (ihan noin muutenkin töissä/koulussa, saati salilla tai lenkkipolulla). Kuinka paljon tulee nukkua en osaa sanoa, koska määrällisesti se vaihtelee yksilöltä toiselle, mutta sanotaanko vaikka että siitä tietää, että on nukkunu tarpeeksi, kun herää virkeänä.

2. Babysteps. Mitä ikinä harrastatkaan, lenkkeilyä, salitreeniä, uintia – you name it.. Jos päämääräsi on treenata viisi kertaa viikossa, aloita huomattavasti pienemmällä määrällä ja lisää määrää pikkuhiljaa. Varsinkin, jos on aloittelija, pienempi määrä on parempi kuin mennä all in. Eli käytännössä aloitan paussin jälkeen parilla kevyellä treenillä, seuraavana viikkona määrä on sama, mutta lataan enemmän painoa tankoon, ja sitä seuraavana viikkona lisään yhden päivän/tai lataan entistä enemmän painoja. Tällä tavalla keho tottuu pikkuhiljaa liikkumiseen, eikä esmes lihaskivusta tule niin pahaa, että haluaa amputoida ruumiinosia.. Eli ei mitään sadan kilon maveja paussin jälkeen, hell to the no.

victorydance3. Löydä treenimuoto, joka on mielestäsi kivaa. Oletko vuosittain hankkinut joka syksy/uusivuosi salikortin, käynyt muutaman kerran mutta sitten todennut, että voihan helvetti mitä paskaa – ja jättänyt sen jälkeen kortin jonnekkin keittiönlaatikkoon homehtumaan, koska et pidä salista? Jos löydät treenimuodon, joka on mielestäsi hauskaa, palaat suuremmalla todennäköisyydellä takaisin siihen. Minustakaan ei koskaan tullut mitään juoksijaa, koska jos juoksee vain 3 kertaa vuodessa ei tee mitään edistyksiä… Koska juoksu noin yleensä on aivan järkkyä kuraa..

pizza4. Syö ruokaa, ja riittävästi. Kun monet aloittavat uuden ”kuntokuurin” (eikö vain voitaisi kutsu sitä uudeksi elämäntyyliksi, eikä mieluiten elämäntaparemontiksi .. iik miten vihaankaan tuota sanaa..) niin he luulevat, että minimoimalla ruuan määrää yhdistettynä suureen määrään liikuntaan saa parhaimman ja nopean tuloksen. Kuitenkin unohdetaan että se ruoka on kuitenkin kehon polttoainetta, eli sitä tarvitaan. Ja sitä tarvitaan varsinkin palautumiseen, yhdistettynä kunnon yöuniin. En ikinä tule antaa mitään vinkkejä siitä, miten ”lomakiloista” pääsee eroon, paitsi sanomalla: syö sopivasti – ei liikaa, ei liian vähän ja liiku. Ai mitä pitää syödä? No ihan tavallista ruokaa.

dying5. Mieti mielessäsi, miltä treenin jälkeen tuntuu kehossa. Tämä on ehkä se, joka auttaa minua eniten menemään salille. En oikein osaa sanoilla kuvailla, miltä minusta treenin jälkeen tuntuu, se on jonkinlainen euforinen fiilis, jossa selkä- ja polvisäryt ovat hetkellisesti poissa ja tilalla on vain sairaan väsyneet lihakset ja olen aivan loppu, mutta samalla todella onnellinen. Minun on muutenkin liikuttava, koska liikkumattomuus aiheuttaa minulle kovia särkyjä varsinkin selkään – joten pelkkä pelko särystä saa minut liikkeelle. Se ja se, että liikkumisesta tulee hyvä olo on minun suurin motivaattori. Ja se onnellisuuden tunne. Onhan se totta mitä sanotaan, kukaan ei yleensä kadu tehtyä treenejä.

joker_plan
6. Suunnittele. Yleensä tietää, miltä viikko näyttää ja pystyy siten suunnittelemaan milloin olisi saumaa mennä jumppatunnille, salille tai juoksemaan. Sitten muista vielä sekin, ettei hyvän treenin tarvitse kestää tuntikausia. Tunti riittää, jopa vähempikin – kunhan se treeni on hyvin suunniteltu (pyydä tarvittaessa apua asiantuntijalta, sitä varten ne on olemassa) Omat treenit kestävät harvoin yli tunnin, useimmiten 45-50 minuuttia (siis salitreeni, cardiot kestää yleensä sen 20 minuuttia, sitä enempää en suostu polkemaan..)

Olen usein lukenut, että on huomattavasti helpompaa mennä salille, jos ottaa treenikamat mukaan töihin. Eeeeei toimi, ellei sali ole työpaikan ja kodin välillä. Näin siis omasta mielestäni. Menen kuitenkin kotiin jos olen liian väsynyt. Se siitä mahtavasta suunnittelusta. Kolme kertaa olen tosin tässä onnistunut kesän aikana. Kolme. Kertaa. Noin sadasta.

Kun nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat kunnossa tarvitsee vielä yhden lisän tuohon listaan. Nimittäin päättäminen siitä, että huomenna aikoo liikkua. Se ei ehkä toimi ihan jokaikinen kerta, mutta mitä päättäväisempi on, sitä useammin itseassa pääsee liikenteeseen. Tai siis näin minä toimin.

Kuinka sinä motivoit itsesi liikkeelle? Onko lisää vinkkejä?

PS. Vihdoinkin sain tämän tekstin julkaistua, kirjoittamiseen meni ”vain” kuukausi. Jotenkin mielestäni oli todella fiksua tehdä kuukauden kokopäiväduunit kolmen viikon aikana, jotta voisin matkustaa viikoksi Suomeen (koska mullahan ei ole mitään palkallista lomaa.. 5 työpäivää jäljellä!) – ja sitten sen päälle vielä opiskella yksi ekstra iltakurssi etäopiskeluna. MUTTA – olen silti päässyt salille monesti – koska päättäväisyys ja suurimmaksi osaksi suunnittelu. Tällä kaikella on tietenkin negatiiviset seuraukset: jouduin sanomaan so long sosiaaliselle elämälleni (mitä se on, voiko sitä syödä?) En suosittele.

PPS. Nyt kun syyslukukausi lähti käyntiin, lue mun vinkit siitä miten pienellä budjetilla voi liikkua ja syödä terveellisesti. Täältä ja täältä.

must-see sarjoja

Olen viime aikoina – tai no.. tämän vuoden aikana, nähnyt hurjasti hyviä sarjoja, ja sen sijaan, että laitan ne yksitellen omiin postauksiin (koska olen laiska) ajattelin änkeä kaikki parhaimmat yhteen postaukseen.. Eli täältä pesee liuta pakko-nähdä-sarjoja:

ointbOrange is the new black – uusin tuotantokausi.

Jos jostain syystä olet missannut tämän sarjan – katso! Uusin tuotantokausi oli mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin edellinen – katsoin sen melkein päivässä.

stranger things

Stranger Things.

Tämä oli aivan TÖRKEÄN hyvä! Netflixistä löytyy ja katsoin tämänkin tuontantokauden yhdeltä istumalta (näin vietän siis vapaapäiväni yleensä hehe.) Tuli jotenkin mieleen lapsuuden leffat, tyyliin Goonies ja ET (joka mielestäni tosin on edelleenkin vähän yliarvostettu), sekä kasari sci-fi/kauhut. Ja mulla kesti aika kauan tajuta, että Winona Ryder on mukana – heh, heh. Ihan oikeasti, tämä on todellakin pakko nähdä, ellet jo ole nähnyt.

lietome

Lie to me.

Löysin tämänkin Netflixiltä ja katsoin sen suhteellisen nopeasti läpi, kaikki kolme tuotantokautta. Erittäin mielenkiintoinen idea tällä sarjalla! Miinukset siitä, että tuotanto lopetettiin kesken, ja siten koko sarja loppuu cliffhangeriin.

marco polo

Marco Polo

Aaa, vihdoinkin toinen tuotantokausi tälle mahtavalle sarjalle! Tosin paha kun olin unohtanut kuka on kuka, joten kesti hetken päästä juoneen mukaan taas. Suosittelen todellakin, erityisesti jos historialliset tarinat kiinnostavat. Toimii kyllä ihan muutenkin, ensimmäinen kausi oli fantastisen hyvä, toinen nojaa, kyllähän sen katsoi.

ox

Oz.

Katsoin vihdoinkin Ozin (Kylmä rinki) alusta loppuun, oikeassa järjestyksessä. Olen suunnitellut tätä jo vuosikausia, mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Oz taisi olla ensimmäisiä sarjoja (plus X-files) jotka koukuttivat minut sarjojen maailmaan. Ellet ole nähnyt, suosittelen todellakin tämän katsomista. Hbo laatukamaa, mutta huom vähän raaka.

Game of Thrones – 6 kausi.

Olen myös, tietenkin, katsonut GoT:in ihan alusta saakka ja uusimman tuotantokauden. Ei petä ikinä.

vikings

Vikings

Omg, en kestä miten hyvä sarja. Olin niin kauan tätä sarjaa vastaan, jostain syystä, mutta kun sarjat loppuivat kesken ja oli pakko katsoa jotain uutta, niin ”löysin” tämän HboNordicilta..  Nousi kaikkien aikojen lemppareihin.. tai siis top kymppiin (minun top 10:ssä on noin 20 sarjaa ehehee…) Ja Travis Fimmel.. omg, marry me?

bloodline

Bloodline

Tämä ehkä aavistuksen hidastempoinen trilleri-draama eskaloituu loppujen lopuksi todella mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi sopaksi. Yllätti aivan totaalisesti, kestää muutamat jaksot, että pääsee juoneen kiinni.

graceandfraankie

Grace and Frankie

Kaikki ei aina tarvitse olla äktsöniä ja verta ja kauhua (kuulemma). Välillä tekee hyvää katsoa feelgood-komedioita ja tämä Jane Fondan ja Lily Tomlinin tähdittämä sarja on siihen tarkoitukseen todella hyvä.

ahsAmerican Horror Story: Hotel

AHS:än viides tuotantokausi ei pettänyt, vaikka ei nyt ollut aivan yhtä hyvää kamaa, kun ensimmäinen (näinhän se yleensä meneekin) Kaipasin Jessica Langea todella paljon, mutta Lady Gagan roolisuoritus suorastaan yllätti – positiivisesti siis.

billionsBillions.

HBOlta löytyy tämäkin. Hyvä draamasarja, ja uusin tuttavuus. Odotan innolla että seuraava tuotantokausi tulee.

Otan mielelläni vastaan lisää vinkkejä! Jos olet nähnyt jotain todella hyvää viime aikoina, kommenttilootaan siitä niin kertomaan! ;)

xoxo

sinkkuelämää: kun paras ystäväni kertoi menevänsä naimisiin..

Ensimmäinen reaktio oli..

ariel_meh

Et tu Brute? Tämä on jo ööh neljäs ”mennään naimisiin woop woop” -ilmoitus jonka olen nyt parin kuukauden aikana kuullut.. ja juuri kuluneen viikon aikana olen seurannut kahden kaverin häitä feissarista (mitvit.. yhtäkkiä KAIKKI JOTKA TUNNEN menevät naimisiin ja hankkivat muksuja.)

sadEn ole yhtään katkera en (ehkä joo). Iski aivan vallaton yksinäisyyden tunne. Ystäväni on parisen viikkoa yrittänyt löytää ”hyvän hetken” kertoa mulle suru-uutiset (ollaan aina laskettu nämä kihlaus-, hää- ja vauvauutiset about samaan kategoriaan, kun kuolinilmoitukset..) koska tiesi, että vaivun jonkinlaiseen itsesääliin.

Haluaisin sanoa, että reaktioni olisi ollut IIIK-OMGOMGOMGIHANAA!! Mutta tällä hetkellä fiilis on more or aika meh.

diealone Sitten mulle iski vielä paniikki siitäkin, että tulen olemaan ainoa sinkku häissä (ne on siis vuoden päästä.. which makes me even more pathetic..) ja mietin jo, kuinka mahdollisesti voisin päästä pälkähästä ja skipata häät.

meh3

Ja siis tiedän että olen sinkku vielä silloinkin, koska hei – ollaan nyt kuitenkin rehellisiä – miracles don’t happen, me puhutaan nyt musta.

LifeGoalsAntakaa mun nyt vaan rypeä muutama päivä itsesäälissä ja sitä, että menetän mun parhaimman ystäväni väärälle teamille (naimisissa oleville). Kyllä tämä tästä vielä ylöspäin menee, mitä nyt työt loppuu kohta, lopputyö ahistaa, mulla on flunssa ja mulla ei ole MITÄÄN hajua, mitä ensi viikolla tapahtuu mun elämässä. NIin ja kaadoin mun herat tänään päälleni ja lattialle, sekä sain kiehuvaa puuroa silmääni.

Mut hei, löysin hianot Nike AirMaxit alesta, joten I got that goin for me, which is nice.

suomalaiset maailmalla (ruotsissa)

Odotin eilen illalla ystävääni kadulla, kun luokseni tuli aika .. no perskännissä oleva nuori mies. Kello oli jo sen verran paljon ( eli kymmenen give or take), ettei ulkona ollut oikein ketään muuta paitsi me kaksi. Koska Örebro on vähän .. kuollut kaupunki iltaisin keskellä viikkoa.

”Hei anteeksi, voisitko neuvoa mulle tien keskustaan, oon eksynyt kavereistani” mies sanoi.. SUOMEKSI.
”Haha, mistä tiesit, että puhun suomea?” kysyin totaalisen hämmästyneenä.
”Ei hitto! Luulin puhuvani ruotsia.. ”

facepalm5Oli näköjään hyvät pileet! Toivottavasti mies löysi takaisin kavereidensa luokse, ehe ehe.

 

no words.

Heissan.

Long time no .. write. Olen ottanut vähän paussia .. no elämästä ylipäätänsä, ja siinä samalla blogi on saanut olla omassa rauhassa. Syy tähän paussiin on, ehkä kuten jotkut teistä jo tietävät Instagramin puolelta on, että isäni menetti taistelun syöpää vastaan toukokuun alussa ja olen pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti kokoamassa itseäni ja jatkamassa elämääni.

Tää on aika jännää, tiesin tämän koittavan jo siitä asti kun sain tietää isän syövästä päivää ennen mun synttäreitä, puolitoista vuotta sitten. Varmaan joku fiksu tästä kykenee laskemaan, että kirjoittaminen noin ylipäätänsä hupeni niihin aikoihin. Asiat oli laitettava tärkeysjärjestykseen. Jotenkin pää ei vaan tahdo ymmärtää sitä, että isä on nyt poissa ja pitäisi nyt pärjätä yksinään. Isä oli mun mentori, se jolta kysyä ihan mitä vaan mitä ihmetytti – ja vastaukset sai yleensä nopeammin kuin googlettamalla. Kuka mua nyt auttaa kun tietokone vittuilee? Entäs kun ruotsin pankkisysteemi ja byråkratia kusee? Tai kuka naureskelee mun kanssa ruotsalaisten idioottimaiselle käytökselle?

Olen kirjoittanut tätä kirjoitusta päässäni jo yli puolitoista vuotta. En tiedä edes mistä aloittaa, kun päässä pyörii miljoona ajatusta, mutta kaikki on ihan sekaisin. En oikeastaan koskaan julkisesti kertonut isäni sairaudesta, ainoastaan lähimmille ystäville ja työkavereille. Suurinpiirtein samassa tilanteessa oleva ystäväni kertoi pitkän Facebook-tilityksen kautta noin koko Ruotsille isänsä sairaudesta, itse vaikenin. Jotenkin en kestänyt sitä sääliä, mitä ihmisiltä saa (itseasiassa sen sääli on vielä pahempi nyt, kun isä on poissa.) Tämä on elämää, ja elämä on suurimmaksi osaksi perseestä, niinhän se on. Nyt kuitenkin kerroin. Enkä edes tiedä, tuntuuko paremmalta, vai lisäsikö tämä postaus vaan ahdistuneisuutta?

Se on kuitenkin hassua, minkälainen vuoristorata elämäni nykyään on. Tiettyinä päivinä voin hyvin ja elämä hymyilee. Hetkittäin, unohdan isän kuoleman, ja olen melkein jo soittamassa hänelle, koska löysin aivan naurettavan artikkelin ruotsalaisten tyhmistä idoista. Tai kun pelasin Lego Dimensionsia ensimmäistä kertaa ja haluaisin niin kertoa siitä faijalle – ja sitten muistan, etten voikaan soittaa. Silloin se suru jotenkin vaan tulee pinnalle uudestaan ja joutuu niinkun kokoamaan itsensä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Tietyt asiat kaduttaa. En saanut sanottua isälle kaikkea mitä olisin halunnut sanoa. En ehtinyt tehdä isän kanssa kaikkia asioita mitä olisin halunnut. En saanut kokea elämäni tulevia kohokohtia isän kanssa, mutta sille ei nyt oikein voi mitään. Toivon, että olisin sanonut sanottavani useammin. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että viimeisen puolentoista vuoden aikana sain hyvän suhteen isääni. Ja olen tyytyväinen panokseeni, että vietin paljon laatuaikaa isän kanssa – sen takia olenkin matkustanut aika paljon Suomeen viimeisen vuoden aikana. Ne matkarahat tuntuvat parhaimmalta sijoitukselta jonka olen tähän saakka tehnyt, näin jälkeenpäin katsottuna.

En oikein tiedä mitä tällä postauksella haluan sanoa. Onko mulla edes mitään pointtia. Se, että kirjoitan on jo askel kohti parempia päiviä. Blogi on ollut kuin raskas, tonnilta painava mötikkä hartioilla, mutta nyt jotenkin sekin alkaa helpottaa ja huomaan usein, että ooh tästä voisi kirjoittaa ja tästä, sekä tuosta. Ehkä pikkuhiljaa alan saamaan energiaa jopa kämpän fiksaukseen, sekä hoitaa koulu loppuun – joka nyt pakostakin jäi tuossa keväällä, kun ruodasin edes takas Helsinkiin täältä Ruotsista.

Muutenkin syksy on aivan auki, en tiedä mitä haluan tehdä tai minne haluan suunnata – jäädäkkö hetkeksi vielä Ruotsiin vai onkohan korkea aika palata juurilleen? Vai mitä, jos vaan ostaisi viimeisillä rahoilla menolipun jonnekkin lämpöiseen paikkaan ja jäisi sille tielle? Haluan kokea uusia asioita. Haluan oppia uusia asioita. Haluan nähdä maailmaa. Haluan niin paljon, ja vaihteeksi tuntuu siltä, kun energiaa on juuri ja juuri roskien ulos viemiseen (johtunee ehkä siitä, että sain unta noin kahdelta – koska vedin vahingossa päikkärit töiden jälkeen – ja sitten heräsin tietenkin klo 6 – koska vapaapäivä.)

Ehkä halusin vaan kertoa, että vaikka menen läpi elämäni tähän asti vaikeinta aikaa (ja olen tehnyt sitä jo tovin), niin olen kuitenkin ihan ookoo. Voin ihan hyvin.

Tästä siis eteenpäin, palataan kohta asiaan.

Pitäkää huolta itsestänne, ja toisistanne ♥

Marianne xoxo

kun tapasin christian balen

Nyt tosin kysessä ei ole se oikea Bale, vaan uusi kolleega joka näyttää aivan Balelta. Siskoni varmaan tässä kohtaa pyörittelee silmiään niin rajusti, että silmät joutivat jonnekkin aivojen sisälle. Nimittäin Bale, mums. Olen aina tykännyt Balesta (sekä ulkonäöllisesti, että näyttelijänä..), ja siskoni on aina vinoillut mulle tästä (vähän niinkun minä olen vinoillut hänelle hänen miesmaustaan.. Sisko kun tykästyy kaikkiin joiden nimi on Josh jotain.. heh, se siitä insidejokesta..)

bale

No takaisin Baleen, eikun siis kolleegaan, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Ville (ei ole, mutta sanotaan..) Bale.. eiku Villen tapasin äkkiiäkkii muutama viikko sitten. Mietin silloin jo, että huh huh onpas Balen näköinen ihminen. No oltiin sen jälkeen iltavuorossa kahdestaan. Niinkun muutenkin kun töihin tulee uusia naamoja, tottakai sitä istuu vähän enemmän ja juttelee niitä näitä, tutustuakseen ja silleen. Ja koko ajan mietin vaan sitä, että Ville näyttää NIIIN Christian Balelta. Siis.. kaksoisolento. Siis ihan oikeasti. Ja mietin siis tätä koko ajan.

Channing_Tatum_-_Confused

No Bale.. eikun siis VILLE selitteli niitä näitä elämästään ja tyttöystävästään (tottakai) ja tyyppi oli itseasiassa ihan ookoo. Hyvä niin, koska hän on myös tuuraajana kesällä.. Ei ole kivaa, jos ei tule kolleegoiden kanssa toimeen.

Sitten piti itseasiassa tehdä vähän töitä..
Minä: ”Hei Christian onko sulla insuliinidelegaatiota?”
Ville: ”Ööh mun nimi on Ville ja on.”
Minä: ”Ainiinjooo… Heh, nää nimet on aina vähän vaikeita mulle..” (Marianne hei, muista nyt se oikea nimi. Se ei ole Bale. Se ei ole Bale. )

Tuntia myöhemmin..
Minä: ”Christian, voisitko mennä ruuan kanssa sille yhdelle asukkaalle..”
Ville: ”Niin siis Ville.. voin juu.”
Minä: ”Ainiijoo, heh.. sorry. Kalapuikkomuisti.” ( Mutku sä näytät ihan Balelta..)

dohMuutaman tunnin päästä..
Minä:”Chris..”
Ville: ”VILLE!”
Minä: ”TÄÄ ON HEI VAIKEAA!!” (Marianne yritä tsempata edes vähän.)
Ville: ”Miksi?”
Minä: ”NOKU SÄ NÄYTÄT IHAN CHRISTIAN BALELTA!?!?!?!”
Ville: ”Ahaha, oon kuullut tuon aiemminkin..”
Minä: ”Niin, eli give me some space.. Olit muuten hyvä Batman. Ja valmistaudu siihen, että oot Christian tästä lähtien.”
Ville: ”Okei. Tämän kerran.”

Seuraavana päivänä, kun multa kysyttiin miten meni uuden kolleegan kanssa:
”Joo musta tää Christian on kyllä hyvä tyyppi.. pitäkää se.”
Muut kolleegat katsoivat mua vähän vinoon.. ”Kuka Christian?”
”Gnaah.. Ville siis.”

annoyed2

mitä ostoskoristasi löytyy?

Tiia kirjoitti postauksen tuossa jonkin aikaa sitten (en löytänyt / jaksanut selata arkistosta) ostoskassinsa sisällöstä, ja mielestäni postauksen idea oli todella kiva. Itse kun olen vähän sellainen, että mielelläni kyyläilen (anteeksi) muiden ostoskärryjä ja -koreja kaupoilla ollessa. Tästä on tullut mulle todella paha tapa, enkä edes tiedä mistä se alunperin tuli, enkä osaa lopettaa.

Anyhoo.

Ajattelin että joku ehkä haluaisi kurkistaa mun ostoskoriin (varmaan monilla muillakin on tämä tapa? Pliis, sanokaa, etten ole ainoa..) Käyn periaattessa kaupassa päivittäin. Välillä ostamassa lounasta – koska unohdin evääni kotiin töissä ollessa. Välillä hakemassa maitoa. Välillä ostamassa jätskiä ja karkkia – koska herkkuperseily iski. Olen aika ylpeä itsestäni, kun joskus onnistun välttää ruokakaupassa käynnin.. Mutta välillä teen ns suurostoksiakin, jolloin täytän kaappeja peruskamoilla. Koska taas lähden Suomeen ensi viikolla, ei tämän viikon suurostoksista tullut niin suurta kuin normaalisti.

marynostoskassi
Eli. Tässä se nyt on koko kauneudessaan, ostoskorini sisältö:

Peruskamoihin sisältyvät kamat:
– Maito
– 2 banaania (ostan tosin yleensä AINA kolme kappaletta banskua – en tiedä miksi nyt tällä kertaa tuli ostettua 2.. ahdistaa. Joku fiksaatio ehkä?)
– 1 kg porkkanoita.
– tuoreita herkkusieniä
– 1 kg sipulia
– 2 kesäkurpitsaa
– tomaatteja
– 2 pulloa Pepsi Maxia (always and forever, tarjous)
– 2 pakettia kahvia (tarjous)
– 1,8 kg kanafileitä (pakasteena)
– manteleita
– mangososetta (rahkaan sekoitettavaksi)
– raejuustoa
– kirsikkatomaatteja (purkissa)
– murskattuja pellavansiemeniä
– ProPud vanukas

Ja ex tempore ostokset:

– kikherneitä
– tahinia (eli sesamsiementahnaa – aion tehdä hummusta itse, nam)
– pesusieniä tiskiä varten
– mansikoita
– fasun lakritsia, jonka söin matkalla kotiin pahimpaan nälkään
– 150 g luonnonherkkuja – suolattuja macademia-pähkinöitä ja muutama suklaapähkinäjuttu..

Kaiken kaikkiaan nämä maksoi 55 € give or take, vähän päälle. Tällä kertaa olin itseasiassa vähän kalliimmassa kaupassa ostoksilla, normaalisti asioin halvemmissa suurmarketeissa kun ostan isoja satseja ruokaa. Nyt ei vaan ollut kaverin kyytiä, heh. Voisin käydä katsomassa pankkisovelluksesta, kuinka paljon multa menee ruokaan rahaa kuukaudessa – mutta musta tuntuu, että saisin slaagin jos kävisin, koska tiedän, että se on korkea yhdelle ihmiselle.. Kävin kuitenkin katsomassa, ja kuten arvasin, se on korkea – nyt alkoi säästökuuri, eväitä koko rahan edestä (talouteen (sis. sähkö + vakuutus ja sellaiset, + ruoka) menee 400 EUROA KUUKAUDESSA. TSIISUS.. (Vai onko se paljon yhdelle ihmiselle..?))

Tästä tosin puuttuu monia juttuja – riisä ja pastaa mulla on yllinkyllin kotona, ostan niitä tarjouksesta ja varastoin. Sama periaatteessa kahvin kanssa. Rahkaa ja muita maitotuotteita ruodasin viime viikolla kotiin. Lisäksi löytyy kaiken maailman linssejä ja papuja, kauraryynejä ja säilykkeitä kaapista – niin ja aika paljon hedelmiäkin (uusin lemppari on päärynä..) Pakastin on täynnä kalaa ja vihanneksia, kypsiä banskuja ja katkarapuja.. Tästä tulikin mieleen.. miksi edes tunsin tarvetta käydä kaupassa? :D

Sitten on niitä tuotteita, mitä en ikinä osta. En osta leipää tai juustoa (parmesania tosin ostan pastaa varten..) en siksi että jonkun ns dietin takia välttäisin leipää. Vaan siitä syystä, että söisin koko paketin juustoineen yhden päivän aikan koska leipä on niin perkeleen hyvää. Joten jätän väliin. En myöskään osta yleensä einesruokia. Joskus saatan ostaa krapulaa varten Dr Ötkerin Mozzarella-pizzan tai kerran vuodessa ostan maksalaatikkoa..

No joo se siitä. Onko jotain mielipiteitä, kysmyksiä? Mitä sinun ruokakoristasi löytyy? Kuinka paljon menee rahaa ruokaan, onko mitään hajua? Entäs mitä et yleensä osta?

i-love-food-more-than-i-love-people_630

sinkkuelämää: mitä naisen päässä liikkuu, kun ihastus ei vastaa tekstariin

Moikka mussukat. Olen elossa, no hätä.

Olen jo tovin ollut takaisin Örppöössä ja suurimmaksi osaksi ollut töissä. Töitä vain, ei hupia lain, se Marya kismittää ain. Niinhän se menee. Olin koko viikonlopunkin töissä, uuden nuoremman kolleegan kanssa. Olisi muuten ollut ihan leppoisa työviikko, mutta sain kuunnella hänen rakkausongelmistaan kooooko viikonlopun. Tai rakkausongelmia, jos rehellinen olen niin kyse oli lähinnä psykopaattisesta stalkkauksesta. Siis tämä likka siis stalkkasi ja catfishasi yhtä hänen nettideittiään – jonka hän oli tuntenut viikon. VIIKON! Niinkun halloo, tuskin olette hei ihan nyt vielä menossa naimisiin näin viikon jälkeen. Tosin kun sanoin, nuorempi, en tarkoita siis parikymppistä likkaa, vaan pikemminkin melkein kolmekymppistä. Huh. Tuli kyllä lievästi sanottunua – normaali, psykkisesti tasapainoinen olo :’D

Kolleegasta tulikin mieleen seuraava teksti, jonka copypasteasin ja käänsin suomeksi. Lähdettä en tosin muista – eli mitä meidän naisten päässä oikein liikkuu kun ihastus ei vastaa testariin. Tätä sain siis kuulla kolleegalta kolmen minuutin välein :’)

1. Okei, miksi se välttelee mua?

2.  Äh, ehkä se ei oo vielä nähnyt mun viestiä..

3.  Oikeasti, nyt on mennyt jo VIISI MINUUTTIA.. mitä ihmettä se oikein tekee?

4. Hmm.. ehkä se on kaverin kanssa jossain.. kyllä se sitten vastaa..

im cool5. 15 minuuttia, eikä mitään vastausta vieläkään? En IKINÄ enää puhu sen kaa..

6. Se ei tykkää musta.. miksi se ei tykkää musta?

7. Mä oon siis NIIN liian hyvännäköinen sille kuitenkin!! Kuka se edes luulee olevansa? Hä?

8. Haha hitto mikä luuseri.. Se leikkii vaikeeta. Haha.

9. Vihaan pelata jotain tyhmää peliä, mutta jos se nyt haluaa tätä niin OKEI! Fine! GAME ON BITCH!

10. Siis mehän ollaan juteltu niin paljon viime aikoina.. En ihan oikeasti ymmärrä..

orättvist11. OKEI, SE TYKKÄS JUST JONKUN KUVASTA INSTAGRAMISSA SILLÄ ON PUHELIN KÄDESSÄ MUTTA TARKOITUKSELLA EI HELVETTI VASTAAA, SIKA!!!!!

12. Toisaalta. En kyllä periaatteessa kysynyt mitään tekstarissa.. Pitäisikö kirjoittaa uudestaan ja kysyä siltä jotain? Mitä vois kysyä?

13. Damnation, se on varmasti viidenkymmenenkolmen kauniin muijan kanssa nyt  jossain bilettämässä, naureskelee ja nauttii elämästään..

14.  Nyt on kyllä pakko tehdä jotain, en voi istua vain tässä ja tuijottaa puhelinta koko ajan. Kamoon, säälittävää.

never had15. Ei se musta tykkää.

16. Miksi kukaan ei koskan rakastu muh-huhuhuuuuun??!?!?!??!?! MIKSI, MIKSIIII?

17. Mä olin liian päällekäyvä.. helvetti. Olisi pitänyt ottaa vähän iisisti.

18.  Vai oliko se toistepäin? Ehkä en näyttänyt kiinnostustani riittävän selvästi.. Oikeasti, ei saa olla liian etäinenkään.

19. Ei. Nyt mä aion ottaa sairaan hyvän selfien itsestäni, ja laitan sen Instaa/Faceen/jonnekkin, että se näkee sen ja sitten se katuu (HAHAHA)

20. Sika.

punch21.  Siis.. Kenen kanssa se oikein on?

22. Varmasti sen muijan kaa, jonka se lisäsi kaveriksi Feissariin viime viikonloppuna.

23. Se joka ei ollut minkäännäköinen?!?!

24. Ok, ehkä se olikin kaunis.. mutta mä oon kyllä kauniimpi.. vai?

25. Ehkä pitäisi pitäisi mennä sinne bileisiin tänään, ne bileet johon se on attendannut Feissarissa.. satun vaan niinkuin paikalle ja olen tietenkin flawlessin näköinen. Tietenkin.

crazy bitch

26. Ok.. Olen sekoamassa..

27. Luulinko mä ihan oikeasti, että meillä oli joku juttu meneillään?

28. JAHAAA, nyt se on online Feissarissa.. MITEN vaikeaa voi olla vastaa YHTEEN viestiin?

28. Siis voi vittu. Miehet voi painua helvettiin. Ei koskaan enää miehiä.

29. HAHAHAHAH YESSS! Nyt se vastasi <3

Jokainen meistä tunnista itsensä ehkä ainakin jossain määrin..

Se tältä kertaa, mukavaa viikon alkua. Ei anneta maanantain lannistaa meitä. Pus, xoxo.