sinkkuelämää: kun ystäväni ilmoitti, että on järkännyt minulle sokkotreffit

Ensireaktio oli..

panicnggJa tämä tapaaminen on kuulemma heidän Halloween-bileissä, jonne minun on nyt pakko mennä. Tulevat hakemaan autolla, niin en voi edes livistää.. (tosin minunhan ei tarvitse avata ovea, ellen halua..)

internal-panic-attackPahinta tässä on vielä se, ett kuulemma, ystäväni ovat kertoneet kaiken musta tälle tyypille, jonka nimeä tuskin edes tiedän. Eli se tietää kaiken (KUTEN MITÄ?? Ei kai ihan kaikkea??) minusta ja minä en edes tiedä sen nimeä? Reilua? I think not.

what-is-your-problemAnteeksi kaverit, mutta – OLETTEKO KOSKAAN TAVANNEET MINUA?

confused5Olen maailman epäsmoothein ihminen, sosiaalisesti kömpelöin koskaan. Miten luulette tämän tapaamisen menevän, että tavataan ja istutaan koko ilta juttelemassam hihhittelemässä ja skoolaten ja kaikki on laadidaa oi niin ihanaa? Yeah, right.. Tämä tulee menemään niin, että ensin a) minä saan paniikin, ja menen vessaan piiloon – hyperventiloimaan pariksi tunniksi, sitten b) uskallan tulla ulos, kun olen juonut x-määrän alkoholia – eli kivassa pienessä jurrissa… (joka on aina hyvä idea tällaisissa olosuhteissa.. juu..) ja sitten c) jos, JOS uskallan jutella tyypin kanssa – tulen vaan tuijottamaan lasiini koko ajan ja änkyttämään, ja d) jos.. JOS .. saan jotain sanottua, sanon tietenkin jotain omituista tai epäsopivaa.. Koska minä olen sellainen… Siis miten, MITEN saitte päähänne, että tämä olisi jotenkin hyvä idea? Haluan, nay – VAADIN – saada vastauksen?

how

Nyt sitten mietin tässä, että mennäkkö vai eikö mennä? En tiedä miksi pukeutua, koska kun sain tietää siitä, että minut leikataan pari päivää ennen halloweenia, hautasin unelmani tämän vuoden pippaloista – enkä miettinyt mitään outfittia.. Jos joku nyt keksii äkkiä jonkun idean, johon voi yhdistää ontumisen ja kainalokepit, kertokaa äkkiiäkkii! Lupaan siinä tapauksessa mennä, ja kertoa miten tämä kohtaaminen meni.. Aikaa on vielä noin 8 tuntia.. Pellet ovat out of the question, koska se on kielletty sattuneiden tapahtumien takia – sekä bileissä, että jokaikisessä klubissa ja baarissa täällä, plus, että en halua saada sydäriä, jos katson itseäni peilistä.

Nyt keksimään ideoita, än yy tee nyt! Ja onko joku muu menossa Halloween-bileisiin?

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

xoxo, Marianne

Mainokset

kun tapasin christian balen

Nyt tosin kysessä ei ole se oikea Bale, vaan uusi kolleega joka näyttää aivan Balelta. Siskoni varmaan tässä kohtaa pyörittelee silmiään niin rajusti, että silmät joutivat jonnekkin aivojen sisälle. Nimittäin Bale, mums. Olen aina tykännyt Balesta (sekä ulkonäöllisesti, että näyttelijänä..), ja siskoni on aina vinoillut mulle tästä (vähän niinkun minä olen vinoillut hänelle hänen miesmaustaan.. Sisko kun tykästyy kaikkiin joiden nimi on Josh jotain.. heh, se siitä insidejokesta..)

bale

No takaisin Baleen, eikun siis kolleegaan, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Ville (ei ole, mutta sanotaan..) Bale.. eiku Villen tapasin äkkiiäkkii muutama viikko sitten. Mietin silloin jo, että huh huh onpas Balen näköinen ihminen. No oltiin sen jälkeen iltavuorossa kahdestaan. Niinkun muutenkin kun töihin tulee uusia naamoja, tottakai sitä istuu vähän enemmän ja juttelee niitä näitä, tutustuakseen ja silleen. Ja koko ajan mietin vaan sitä, että Ville näyttää NIIIN Christian Balelta. Siis.. kaksoisolento. Siis ihan oikeasti. Ja mietin siis tätä koko ajan.

Channing_Tatum_-_Confused

No Bale.. eikun siis VILLE selitteli niitä näitä elämästään ja tyttöystävästään (tottakai) ja tyyppi oli itseasiassa ihan ookoo. Hyvä niin, koska hän on myös tuuraajana kesällä.. Ei ole kivaa, jos ei tule kolleegoiden kanssa toimeen.

Sitten piti itseasiassa tehdä vähän töitä..
Minä: ”Hei Christian onko sulla insuliinidelegaatiota?”
Ville: ”Ööh mun nimi on Ville ja on.”
Minä: ”Ainiinjooo… Heh, nää nimet on aina vähän vaikeita mulle..” (Marianne hei, muista nyt se oikea nimi. Se ei ole Bale. Se ei ole Bale. )

Tuntia myöhemmin..
Minä: ”Christian, voisitko mennä ruuan kanssa sille yhdelle asukkaalle..”
Ville: ”Niin siis Ville.. voin juu.”
Minä: ”Ainiijoo, heh.. sorry. Kalapuikkomuisti.” ( Mutku sä näytät ihan Balelta..)

dohMuutaman tunnin päästä..
Minä:”Chris..”
Ville: ”VILLE!”
Minä: ”TÄÄ ON HEI VAIKEAA!!” (Marianne yritä tsempata edes vähän.)
Ville: ”Miksi?”
Minä: ”NOKU SÄ NÄYTÄT IHAN CHRISTIAN BALELTA!?!?!?!”
Ville: ”Ahaha, oon kuullut tuon aiemminkin..”
Minä: ”Niin, eli give me some space.. Olit muuten hyvä Batman. Ja valmistaudu siihen, että oot Christian tästä lähtien.”
Ville: ”Okei. Tämän kerran.”

Seuraavana päivänä, kun multa kysyttiin miten meni uuden kolleegan kanssa:
”Joo musta tää Christian on kyllä hyvä tyyppi.. pitäkää se.”
Muut kolleegat katsoivat mua vähän vinoon.. ”Kuka Christian?”
”Gnaah.. Ville siis.”

annoyed2

sinkkuelämää: mielensäpahoittajat liikenteessä

Ihan huvin ja urheilun vuoksi (tämä nyt ei yhtään liity urheiluun tosin) hankin tuossa syksyllä sellaisen ihan oikean, kunnon deittiprofiilin erääseen nettideittailusivustoon. Sellaisen tiedättehän, no – haetaan tositarkoitusella tätä ja tota jne.. Paitsi, etten edes etsi tositarkoituksella, vaan homman nimi oli lähinnä saada blogimateriaalia (ei sitten oteta puheeksi kuinka poissaoleva olen ollut blogista..) ja mistä tietää, ehkä mulla kävisi kerrankin flaksi ja löytäisin unelmien prinssini.. avoimin mielin, jep jep.

(Tässä kohtaa jotkut teistä aavistaa jo kyynisyyteni, eikö vain.. unelmien prinssi.. just joo.. haha.)

Eli kirjoitin pienen, vähän sellaisen ei-niin-totisen esittelyn itsestäni, ja ihan ranskalaisin viivoin – laitoin muutamat fun factit itsestäni siihen – no tiedättehän mun tyyliin, vähän pilkettä silmäkulmassa, vähän sarkasmia, vähän liioittelua:

– Olen tod. näk. vahvempi kuin sinä.
– Batman on kool, onhan sulla batmobile.
– Osaan quotata melkein koko Ace Ventura: Luonto kutsuu ja Dude, Where’s My Car-leffat.
– Yksi elämäntavoitteista on oppita Thriller-tanssi.
– Olen hauskin tuntemani ihminen, evör.

fabulous

Ja niin edelleen. Ja tietenkin kirjoitin myös mitä etsin:

– Huumorintajuista tyyppiä, joka osaa nauraa itselleen eikä ota elämää niin tosissaan (mutta osaa myös olla totinen, jos tilanne sitä vaatii.)
– Treenaat – will you be my swolemate?
– Vaikka isot haukkarit on kuninkaalliset, on aika sexyä olla vähän fiksuKIN (ei siis jompikumpi..)
– Et asu maalla, etkä mieluiten omakotitalossa.
– Ei profiilikuvaa = ei vastausta, vaikka olisit kuinka ihana.

awkward winkEnpäs muuten tiennyt minkä paskamyrskyn aiheutin tuolla profiilitekstilläni. Suurin osa, tottakai, ovat vaan kirjoittaneet että olipas kivaa kerrankin lukea kiva profiiliteksti, ja että olen raikas tuuli tylsien profiilitekstien seassa (kiitos, I know – jos jotain osaan, se on kirjoittaa..)

Mutta sitten on ne mielensäpahoittelijat, kas tässä muutamat otteet viesteistä joita olen saannut:

”Anteeksi nyt vaan, mutta et kyllä todellakaan vaikuta yhtään hauskalta, vaan pikemminkin aika mainstreamilta ja traagiselta. Suosittelen, että kulkisit omaa tietäsi ja live a little..” (Uuh, kiitos Gandalf elämänohjeista. Alanpas heti elämään vähän, mistä voin muuten ostaa tällaisen elämän, jota niin suosittelet?)

OohBurn
”Taidat itse olla aika pelle, vaikka kirjoititkin että pelkäät pellejä.. ” (Mutta hauska sellainen ;))

BURN”Älä vaan vahingossakaan vastaa, asun talossa ja tietenkin maalla, etkä taatusti ole mua vahvempi.. ” (Eh okei, no hätä! Ei käynyt edes mielessäkään, koska : ei profiilikuvaa = ei vastausta.)

rollingeyes
”Ootpas nihkee, kun sulla on tuo ikäraja noin alhainen…” (Sanoo tyyliin Pekka, 61 mun ikähaitariin joka on 29-39.. mulla hei ei ole mitään daddy issueseja..)

daem

”Mitä vikaa maaseudussa on?” (Tyypillä ei ole profiilikuvaa, joten, kuten sanoin, ei saa vastausta.. pari minuuttia sen jälkeen) ”No oli sitten ihan vitun vaikeeta vastata yksinkertaiseen kysymykseen..”

bored
”Vahvat naiset ovat ällöttäviä, menisit lenkille vähän useammin, jätä se sali väliin ja voisit muuten jakaa sitä ruokaasi (kirjoitin: Mary doesn’t share food..) niin laihtuisit ja varmasti löytäisit miehen heti.”

omnomnomnom

(Kiitos palautteesta, mutta mä viihdyin ihan hyvin tällaisena kun olen, ja sun kuvasta päätellen voisit itse mennä lenkille..)

”Elämässä on hei muutakin kuin pelkkä sali ja fitness, syö vähän suklaata niin tulet onnellisemmaksi!” (Enpäs muuten tainnut väittääkään, että elämän tarkoitus on sali ja fitness, vai?)

bored3

Ja tätä vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.. Joka päivä – ja nyt tässä on mennyt jo puolisen vuotta, olen saanut lukea näitä viestejä. Joka. Ikinen. Päivä (tai ainakin kun jaksan logata sisään..) MIKSI? Mikä ilmiö tämä oikein on?

Mulla on muutama teoria siitä, miksi tällaisia reaktioita tulee:

– Huono itsetunto ja liian monet rukkaset. Hei, kaikki me ollaan joskus saatu rukkaset, mutta se ei kuitenkaan anna sinulle oikeuksia käyttäytyä mullkumaisesti ventovierasta kohtaan. Evör. Älä purkaa paskaa oloasi ventovieraaseen.

– Listani, siitä mitä haen miehessä, poissulki sinut (esmes et treenaa tai oot tyhmä kuin saapas, tai molemmat) – ja kun se lasketaan tuon edellisen teorian kanssa – salevarma mielensäpahoittelija. Tämä koskee varmasti myös tätä kommentoijaa. Ja blogissa riehuvaa trollia, joka pahoitti mielensä siitä, ettei tykkää mun blogista...

– Naisella ei näköjään saa olla itsevarmuutta, pakko tuoda se maanpinnalle takaisin ja näyttää mikä naisen paikka on yhteiskunnassa. Ja hei, haukutaan tätä muijaa läskiksi , niin ei varmasti koskaan enää auo päätänsä.. (Yeah, 50-luku soitti ja tahtoo mielipiteensä takaisin. Minä tiedän mitä haluan, piste. Ja kun minä olen päättänyt mitä minä haluan minun elämältänisinä säälittävä paskiainen et voi tehdä asialle mitään.)

– Kyseessä on vaan pelkkä mulkku. Eikä niille voi oikeastaan tehdä mitään.

dealwithitOnko kukaan muu törmännyt tällaiseen ilmiöön? Tapahtuuko tällaista vaan Ruotsissa? Vai onko tämä nyt vaan tätä mun tyypillistä epäonnea elämässä? :D Mielipiteitä? Ajatuksia? Kommenttiloota on tuossa alempana!

sinkkuelämää: hobittitreffit

Vaikka blogi on aika hiljainen nykyään, se ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö tekisi mitään. Olen ollut jopa muutamalla deitillä! Tosin.. aika katastrofaalisilla tuloksilla, mutta hei, deitti mikä deitti ainakin en ole eristyksissä kämpässäni.

Kävipä niin, että juteltiin noin viikko aika tiiviisti yhden tyypin kanssa ja olin jo suurinpiirtein iloinen siitä, että vihdoinkin olen tavannut jonkun hyvän tyypin, jonka elämäntyyli sopii omaani: aktiivinen, työelämässä ja opiskelee huvin vuoksi, niin ja vielä hyvännäköinen, pitkä ja fiksu, joka sitäpaitsi vielä on lapsirakas.

Jotenkin mielessäni kävi ajatus jossain vaiheessa, että nyt nyt … nyt kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen todellista. Mutta sivuutin ajatuksen aika äkkiä, tää tyyppi oli sitä paitsi todella hauska!

Joten sovittiin opiskelureffit mun luokse, koska mulla oli tärkeä semi ja sillä tentti tulossa. Parit fikabullat ja kannullinen kahvii sen päälle why not? Ihan hyvin voi tavata niinkin..

No, tuli ilta kun piti tavata ja tyyppi soitti, kun ei löytänyt sisäänkäyntiä rappuun.. Selitin, niin hyvin kuin vaan osasin, ja loppujen lopuksi tyyppi löysin oikean rapun.. ja käveli portaita ylös ja sieltä portaita ylös kömpii mua noin about 10 cm lyhempi hobitti.. Joka vielä näytti paaljon vanhemmalta, kuin mitä sanoi olevansa..

awkward4

Joo ei tämä kyllä ole oikea henkilö nyt, missä se pitkä hyvännäköinen tyyppi oikein on, yritin kuunnella, jos joku muu tuli rappuja ylös – but no, hobitti oli ainoa henkilö rappukäytävässä. Tajusin muutaman nanosekunnin jälkeen, että hobitti oli tämä mukamas ”pitkä hyvännäköinen tyyppi” jonka kanssa olin jutellut noin viikon nettideittimaailmassa.

bummed

Jotenkin vaan lysähdin kasaan, etten vaan vaikuttaisi pitkältä.. Tiedättehän, silleen hartiat vähän eteenpäin kumarassa ja ryhti hävisi kokonaan. Ja jos seisoimme, pidin huolen, että nojasin smoothisti jonkun huonekalua vasten, etten vaan olisi liian pitkä. Se oli muuten todella outoa. Tein sen sitäpaitsi ihan automaattisesti..

Koko illan päässäni pyöri vaan ajatus siitä, että SANONKO jotain siitä, että tyyppi oli valehdellut pituutensa noin 20 cm ja käytti noin 10 vuotta vanhoja kuvia itsestään.. vai pitäisinkö mölyt mahassa ja juttelisin ystävällisesti niitä näitä hänen kanssa. No, äiti on kasvattanut mut kunnolliseksi ihmiseksi, jotan en sanonut mitään pahaa ja ilta oli ihan mukava. Vaikka nyt suurimmaksi osaksi istuin koko illan, etten tuntenut itseäni jättiläiseksi.

Needless to say, en sen illan jälkeen ollut yhteydessä tyypin kanssa enää.

Ja nyt ennen kun alatte mollaa mua lyttyyn niin a) mulla ei ole mitään lyhyitä miehiä vastaan, mä en vaan .. voi nähdä itseäni deittailevan 10 cm lyhyempää tyyppiä (en siis itse ole mitenkään äärimmäisen pitkä, pelkästään 169 cm – eli se tyyppi oli todellakin HOBITTI!) b) en pidä siitä, että ihmiset valehtelevat. Niin haloo, luuletko etten olisi huomannut että olet lyhyempi kuin mitä sanoit olevasi ja huomattavasti vanhemman näköinen? Se olisi vähän sama kun mä väittäisin, että mulla olisi supermallin vartalo, kun todellisuudessa muistutan enemmän jotain Brumhildaa Saksasta. c) ei, en suostu deittaamaan mua lyhyempää tyyppiä.

dislike

Ja d) tiedän, olen kauhea ihminen. Pituuden ei pitäisi haitata. Mutta kun se haittaa. Jos on siis lyhyempi, mua ei periaatteessa haittaa, jos on esmes yhtä pitkä (lyhyt?) kuin minä.. Mutta lyhyempi, yhyy.

Miehet hoi, hei ihan oikeasti, tai kuka tahansa joka nyt valehtelee ulkonäöstään – se ei ole okei. Tämä tapahtui toisenkin kerran, tosin silloin kyseinen jäbä kuitenkin tajusi, ettei kannata valehdelle pituuttaan 20 cm, joten hän pysyi vaan noin 7 sentin heitossa. Ja hei, jos nyt kun mietitte siinä, että näkeekö nainen mukamas muutaman sentin pituusheiton – KYLLÄ NÄKEE! Mielummin kannattaa olla rehellinen siitä, miltä näyttää. Olla ylpeä siitä miltä näyttää eikä leikkiä olevansa jotain mitä ei ole.

Piis out.

miljoona epäonnistunutta selfietä, tuntemattoman ihmisen kädessä

Vaikka olen aikamoinen tunari, olen kuitenkin melkein koko elämäni aikana pitänyt hyvää huolta esmes avaimista ja kännyköistä – eli en hukkaa niitä (enkä – ennen tätä edeltävää kännykkää, hajottanut niitä..). Kuitenkin jotain on nyt tapahtunut viime kuukauden aikana, kun kadotin ensin pyörän avaimen omaan kotiini, ja sen jälkeen tod. näk. heitin avaimet (viikkoa myöhemmin) roskalavalle kierrätyskeskuksessa. Aijoo niin hukkasinhan mä pankkikorttinikin kesällä. Ja salikorttikin hävisi mystisesti tuossa viime kuukauden aikana.

Tosi hyvin vedetty.

Nyt mulla on kuitenkin pyörä taas käytössä, kun hajotimme lukon ja ostin uuden.

Eilen olin ostamassa uutta routeria jossain hornan kuusessa ja käveltiin sieltä kaverin kanssa Örebron keskustaan – matkaa noin pari-kolme kilsaa. No enköhän sitten ruokakaupassa tajua, että damnation – KÄNNYKKÄ EI OO MUUTEN LAUKUSSA, EIKÄ TASKUISSA, EI MISSÄÄÄN!

Eli hyppäsin pyörän päälle ja poljin saaakelin nopeasti sinne kauppaan (trust me – alle 10 minuuttia.. liikenteen seassa..) ja siinä samalla kun odotin vuoroani asiakaspalvelussa, aivan läpimärkänä hiestä (muy sexi) – ainoa asia, jota päässäni pyöri oli se, että kännykässäni ei ole mitään koodia, joten se joka löysi sen on varmasti katsonut läpi kaikki kännykällä olevat selfiet (ja niitä on MONTA, yhyhyyyy.. ) ja katsonut läpi kaikki oudot screenshotit (yhyhyyy), jotka olen ottanut vuoden aikana… ja kelannut, että huh huh onpas säälittävä muija tai jotain vastaavaa…

Epäonnistuneet selfiethän on sellainen asia, että niitä ei todellakaan halua näyttää kenellekkään. Tuskin edes itse haluaa niitä katsoa.

buhuVasta sen jälkeen tajusin, että mitä jos en ikinä saa takaisin kännykkääni – KAIKKI yhteystiedot ovat gone! Poissa. Ikuisesti. En edes osaa oman äitini tai isäni puhelinnumeroa ulkoa! (Heh, vaikka heillä on ollut sama puh. num siitä asti, kun kännykkä keksittiin..) Mutta tunnustan kuitenkin, että eniten pelotti se, että joku tuntematon ihminen näkisi mun epäonnistuneet selfiet. HA! Asiat tärkeysjärjestykseen. (Ja mun tuurilla se olisi varmasti ollut mun tuleva aviomies ja kuvat on taatusti pelottanut sen matkoihinsa.. hahah. )

Anyhoo. Ikuisuudelta tuntuva odotus (ja paniikki) loppui vihdoinkin, kun tuli mun vuoro – ja onneksi joku ihana ihminen oli jättänyt asiakaspalvelupisteeseen kännykän. Ihana, oma kännykkäni. Elämä ei loppunut sittenkään.

Kun tulin kotiin, poistin kaikki selfiet ja laitoin koodin kännykkään – ettei mun tarvitsisi käydä läpi samaa paniikkia uudestaan, evör.

sinkkuelämää luennolla

Tiedättekö sen fiiliksen kun teillä on uusi maikka, joka on aivan sairaan hyvännäköinen, espanjalainen ja puhuu vielä englantia sellaisella stereotyyppisellä espanjalaisella aksentilla (tyyliin Antonio Banderas?)? Awwmaigaad.

enchilada

Ja se on about samanikäinen (?) kuin te? Ja kun se vetää ensimmäisen luennon – joka on about todella elintärkeä koko lukukaudelle – ette pysty keskittymään mihinkään muuhun paitsi siihen, kuinka perkuleen hyvännäköinen se maikka on ja alatte unelmoimaan siitä maikasta ja ette ole ihan sataprosenttisesti messissä luennolla .. ja sitten maikka heittää jotain läppää (siis tokihan kuuntelette sitä – koska aksentti..) jostain random jutusta ja repeätte äänekkäästi läpälle.. Kunnes hetken päästä palaatte takaisin maan pinnalle ja tajuatte, että luokkahuoneessa on aivan hiljaista (apua KUINKA kauan nauroin?) – kurssikaverit katsovat ihmeissään teitä ja maikka heittää jotain, että ainakin jollakin on huumorintajua ja ISKEE SILMÄÄ. Ja tottakai ette voi ottaa tätä tapahtumaan khuulisti vaan mumisette jotain itseksenne ja naamanne muttuu tulipunaiseksi ja silloin vieressä istuvat koulukaverit alkavat hihittelemään aika reippaasti..

Minä tiedän.

En kestä. Ensimmäinen päivä. ENSIMMÄINEN päivä. Ja tää kurssi loppuu vasta tammikuussa. Itseasiassa just mun synttäreillä. En kestä. Halusin vaan vajota maan alle. Haluan edelleenkin.

Mut daem. Se aksentti.

 

mary muuttaa: väliraportti

Tiedättekö sen tunteen, kun olette niin innoissanne muutosta, että jopa kelikin on ollut aurinkoinen vaikka kuinka kauan? Ja kun ystävänne saapuvat auttamaan ja alatte roudaamaan kamoja autoille.. astutte ulos talosta ja TADAAA – taivas repeää ja monsuunisade niskaan (joka kestää noin ainakin tunnin..)

Minä tiedän.

sad

Entäs, tiedättekö sen tunteen, kun olette mielestänne pakanneet kaiken ja kaikki on niinkun tiptop kun ne kaverit nyt tuli auttamaan (kahden) auton kanssa. Ja sitten täysin unohdatte kaikki kamat komeroissa ja kellarissa etc.. ja kuulette sen kuoron valituksia kavereilta – koska kamaa on AIVAN törkeästi. Oikeasti, tyyliin en mahdu mun uuteen kämppään joka on suurempi kuin tämä koska..

muuttokuorma”Marianne ihan oikeasti, oot hamstraaja.. Marianne, ihan oikeasti.. MITEN OOT SAANUT NOIN PALJON KAMAA ÄNGETTYÄ 20 NELIÖN KÄMPPÄÄN? NOKU”. ”EN ITSEKÄÄN OIKEIN YMMÄRRÄ MISTÄ NOI TULI! Ehkä naapuri heitti mukaan jotain sen roskia?? EHKÄ NE LENSI TÄNNE. ” Marianne hei.. MITEN?”

No.. eiks ne sano jotain, että asioilla on tapana järjestyä – ehkä noillekin tavaroille löytyy joku paikka (esmes roskis?)

Kello on nyt kymmenen ja mä meen niin nukkumaan. Ehkä viimeinen yö vanhassa kämpässä. Ehkä ei, koska katsotaan miten ehdin siivota tän…

Kiitos kaikista tsempeistä!

PS. En loukannut itseäni millään tavalla. Ihan aikuisten oikeesti.

when life gives you lemons.. throw them at someone

Ihan oikeasti, haluaisin tietää – mikä on todennäköisyys, että sinä aamuna kun Color me Rad-juoksutapahtuma on vihdoinkin – herään täysin flunssaisena ja kuumeisena? Ihan oikeasti. Olen odottanut tätä tapahtumaa kuin kuuta taivaalta – tämän piti olla mun kesän kohokohta (tiedän, säälittävää) – ja minä olen kipeänä.

bummed

Eilen fiilis oli ihan jees, mitä nyt vähän aivastelin joka toinen sekunti – ja hain iloisena mun numerolapun ja PINKIT aurinkolasit… ja sit joo hei kiva. Kiitos. Nyt kyllä tuntuu hieman siltä, että universumi taas vaihteeksi potkii mua päähän, antaa mulle sitruunoita ja.. Yhyy. Onneks sataa – niin ei se varmaan niin kivaa ole se juokseminen sateessa. Eiks je? Jos menisi vaikka kävelemään sen rundin? Ei taida olla ihan sika hyvä idea?? Onko? ONKO? (tiedän ettei ole.. )

sinkkuelämää: palomiesepisoodi

Eräänä päivänä, jonkin aikaa sitten, eräs meidän duunin asukkaista painoi vahingossa (??!) käyntiin palohälyttimen, eikä minä tai mun kolleegat osattu sulkea sitä. Siinä palohälyttimen huutaessa AIVAN täysiä, yritin pitää asukkaat coolina ja lämmitin heidän lounastaan. Kysyin kolleegalta (joka manasi aika värikkäästi palohälyttimen .. öh.. tappajanappulaa (joka ei siis toiminut) – en tiedä mitä sitä voisi kutsua :D) että mitä nyt tapahtuu, kun ei saada sitä hälytystä peruttua. ”No helvetti pelastuslaitos on jo tulossa tänne.. prkl.”

”Pelastuslaitos you say? Sehän tarkoittaa… *laskee 1+1..* palomiehiä!*” Juoksin äkkiä keittiöön, peilasin itseäni mikrosta – naama on A OK. Allright. Otin pari syvää hengiystä, omg – meijän duuni täyttyy kohta PALOMIEHISTÄ! OMGOMGOMG. Ja mä voin sitten selittää heille mitä tapahtui, niin saanpahan syyn jutella PALOMIESTEN kanssa! Sivistyneesti tottakai. Tottakai. Olen sivistynyt. Osaan olla sivistynyt.

ariel

No. Ei mennyt kun pari minuuttia, kun palokunta saapui paikalle ja duunikaverit saivat selittää heille mitä tapahtui. Koska mitä tapahtuikaan Mariannelle? No, Marianne jäi sinne keittiöön hihittelemään kuin pikkutyttö. Yritin tulla pois keittiöstä juttelemaan aikuismaisesti niille ja selvittämään tilannetta.. mutku  joka ikinen kerta kun tulin pois sieltä keittiöstä, sain hirvittävän kikatuskohtauksen, kun näin palomiehet. Joita siis periaatteessa oli all over the place.

successfull flirt
Tottakai näin kaikkien ilmeet, koska as usual, en ole smooth.. Palomiehet varmasti luulivat, että olin itse asukkaana siellä (siis olen sosiaalipsykiatriassa töissä – eli siis avustan avoimessa hoidossa olevia henkilöitä…) – katsoivat mua nimittäin vähän säälivästi eivätkä ihan tienneet, että mitä pitäisi tehdä tai sanoa…

huuuuuuh
Ja duunikaverit vaan halusivat vajota maan alle mun kikattelun takia..

facepalm4Ja rehellisesti sanoen, tuo on tämän kesän kohokohta mun sinkkuelämässä. How sad is that?

wondering

PS. Tällä hetkellä elämässäni ei tapahdu sitten YHTÄÄN mitään, eli sen takia blogikin on vähän tauolla. Energiaa ei ole, kun teen ylitöitä melkein joka päivä ja tuplavuoroja on vaikka kaikille jakaa ja vapaapäivät menee sängyssä maaten. Toivotaan, että tämä vauhti rauhottuisi ihan kohta, ja saan taas vaihteeksi vähän energiaa. Pahoittelen.

hajupommi laukussa

Eilen kun (yritin) siivoa ennen duunia, löysin jostain nurkasta reppuni. Koska nyt on kesä – eikä ollenkaan koulua, päätin, että voisin piiloittaa kaikki kouluun liittyvät asiat – eli laittaa reppu komeroon huilimaan. Mutta se olikin melkein täynnä tavaraa: pari kirjaa, vihkoja, kyniä – you know tavaroita, joita nyt yleensä koulussa tarvitaan, plus vähän extraa. Sieltä löytyi termospulloni. Awwyizz. Vihdoinkin.

Ja sitten mulle selkeni termoksen kohtalo. Reppu.. on siis lojunut siellä nurkassa siitä asti kun koulu loppui – tai itseasiassa pari viikkoa enemmänkin… ja se termos on siis muhinut siellä laukussa, käytettynä siis, yli kuukauden. Siis yli kuukauden vanhaa maitokahvia. KUUKAUDEN. Oh boy.

noooooTodennäköisesti monet tietävät, miltä vanha maito haisee. Siis oikein kunnon vanhaa maitoa. Vanhat proteiinishaket haisevat about ihan samalta. Se haju on niin kuvottava, että mulla tulee ryynit suuhun jo pelkästä ajatuksesta.

puke
Eli mun oli pakko tehdä päätös.. Heitänkö termoksen heti -vai yritänkö pelastaa sen tiskaamalla sen..? Mutta silloin mun pitäisi avata termos ja koko kämppä täyttyisi maailman kuvottavimmasta hajusta…

Asiahan on tietty niin, että olen pihi tiettyjen asioiden suhteen. Joten päätin, että yritän pelastaa termoksen – ihan turhaa ostaa uusi, jos vanha toimii edelleenkin. Olettaen, että siis haju ei ole pinttynyt kiinni termariin..  Joten otin pari syvää hengenvetoa, kokosin itseni henkisesti tulevaan döfään. Avasin hitaasti termoksen kannen ja..

dying2Kuolin.

Termari lensi kaaressa roskiin ja otin roskapussin käteeni ja lähdin juoksemaan ryynit suussa viemään pussia roskiin… Kun tulin takaisin otin käteeni ensimmäisen hajuvesipullon jonka löysin ja tyhjensin koko pullon sisällön kämppään.

Yhyy.

Eli tota noin. Voiko joku sitten muistuttaa mua, kun lukukausi alkaa syyskuussa, että ostan itselleni uuden termarin? Kiva. Kiitos.