uusi ennätys puolen vuoden odottamisen jälkeen.

Odottaminen on ehkä väärä sana. Todella väärä. En ole odottanut, että tekisin salilla uusia ennätyksiä, olen raatanut niiden eteen. Juossut salilla välillä päivästä päivään, nostanut x määrä kiloja viikottain jne.. Mutta kuitenkaan en ole parantanut penkkiennätystä puoleen vuoteen.. Tai odottakaas – sitten maaliskuun öh.. melkein kahdeksaan kuukauteen.. (huomasin nyt myös, että matematiikka ei ole näköjään vahvuuteni enää..)

Olen ollut erittäin tietoinen siitä, että tämä yli-kuudenkymmenen-kilon-haamuraja on ollut jonkinlainen henkinen blokki päässäni. Kokeilin muutamaan kertaan smithissä nostaa 62.5 joskus kesällä, mutta meinasin kuolla – siis oikeasti – kun en saanut tankoa nostettua (ja unohdin laittaa ne jarrut oikeaan kohtaan…) eikä salilla ollut ketään muuta auttamassa.. Onneksi jotenkin sain nostettua muutaman sentin sitä tankoa ja laitettua sen smithiin kiinni ja sitten jotenkin sain itseni sieltä tangon alta pois (onneksi kukaan ei ollut näkemässä tätä laadukasta treeniä.) Sen jälkeen olen treenannut suurimmaksi osaksi siinä viidenkympin ja kuudenkympin välillä, harvoin edes uskalsin testata sitä kuuttakymppiä.

Sitten tosin kyllästyin saliini, ja ainoa treenaava ystäväni ylipuhui minut vaihtamaan salia. Kunnon salille. Sellaiselle, jossa on paljon voimanostoa ja bodausta harrastavia tyyppejä – eli sellaisia kuin minä (en tosin mitään bodausta harrasta, huom.) – siis sellaisia talon kokoisia ihmisiä, tiedättehän. Hän meinasi, että jos vietän enemmän aikaa ympäristössä, joka motivoi minua enemmän – se henkinen blokki varmaan häviäisi. Ja lisäksi, voisimme tsempata toisiamme paremmiksi (ja hän halusi ilmaisen koutsin). Tämä oli suuri askeln sinne mukavuusalueen ulkopuolelle – minähän olen aina treenannut yksin, en ole koskaan nähnyt treeniä sosiaalisena tapahtumana. Mutta, koska minulla on menossa sellainen ”mene-mukavuusalueesi-ulkopuolelle-edes-joskus”-projekti menossa, niin ajattelin että voinhan sitä tietenkin kokeilla. En voi menettää mitään, ja ellen tykkää kaverin kanssa treenaamisesta, voin aina jatkaa treenejä yksinkin. Rajt?

Ja nyt, ensimmäisen viikon jälkeen, nostin penkistä 63,5 kiloa. Kuusikymmentäkolme ja puoli kiloa.

winner
Mikä on aika mahtavaa ottaen huomioon, että polvi ei ole vielä palautunut ennalleen, eli en ihan täysiä ole penkissäkään pystynyt vetämään. Kunhan tuo polvi tuosta parantuu leikkausen jälkeen, odotan innolla kuinka monta ennätystä rikon.

So long henkinen blokki, see you never again!

pr(Toivottavasti.. Eiku pliis, ei nähdä, jookosta?)

PS. Ja kyllä, aion jatkaa kaverin kanssa treenaamista, ainakin muutaman kerran viikossa, se on itseasiassa todella kivaa. Eli väärässä olin, myönnän :)

kuinka päästä (takaisin) treenirutiineihin.

Toissapäivänä töissä juttelunaihe oli motivaation puute ja urheilu/treenaaminen/liikkuminen tai lähinnä liikkumattomuus. Kuuntelin toisella korvalla kun työkaverit keskustelivat siitä, miten itseasiassa tykkäävät todella paljon liikkumisesta, mutta eivät kertakaikkiaan pääse salille tai liikkeelle ollenkaan. Jotkut olivat sitä mieltä, että treenata ehtii vain vapaapäivinä ja toiset sanoivat etteivät silloinkaan ehdi koska pitää tehdä kaikkea muuta. Ajanpuutteeseen oli monia eri syitä – milloin väsymys, perhe-elämä, opiskelu, työt jne. He vetivät sitten minut mukaan tähän keskusteluun, koska luulivat, että koska kävelen joka paikkaan (pyörä edelleen paskana, ja liian köyhä autonomistajaksi) ja pyöräilen töissä mieluiten (koska pelkään kuollakseni taskupysäköimistä (en nimittäin osaa)) ja koska käyn suhteellisen usein salilla ja/tai uimassa ja opiskelen vielä urheilua, että liikkuminen minulle on tottumus, enkä koskaan joudu käymään mitään sisästä kamppailua itseni kanssa, jotta pääsisin salille.

Ehei. Fear not my furry friends, minäkin olen vain tavallinen kuolevainen. Myös minulla on ajoittan todella vaikeaa ylipuhua itselleni, että on aika mennä salille. Löhöily sohvalla syöden karkkia ON, ah, niin ihanaa, kävely kaupungilla aurinkoisena päivänä kädet täynnä jäätelöä on sekin vain aivan liian ihanaa. Puhumattakaan siitä miten ihanaa on olla tekemättäyhtään mitään välillä. Kuka ihmeessä nyt ihan oikeasti jaksaa herätä kukonpieremän aikaan ja mennä salille ennen töitä? (Minähän käyn salilla yleensä aamupäivästä – kun olen iltavuorossa.)

gnaah

Vaikka ajoittain on hankalaa motivoida itseään salille, ehdin sinne kuitenkin noin 3-4 kertaa viikossa ja kerran uimaan – hyvänä viikkona. Aloin siis miettimään, että miten ajattelen ja mitä teen, koska palaan yleensä uudestaan ja uudestaan. Tässä on muutama vinkki, miten minä ajattelen omasta treenaamisesta.

becausecoffee1. Älä stressaa. Liikunnan ei tule olla yksi lisää stressinaihe, vaan hauskaa ja tapa purkaa stressiä. Jos ei tänään tunnu siltä ettei kykene, niin tänään ei kykene. Ja se on ihan fine. Sanotaan vaikka, että aamulla päätän, että menen spinningille (en menisi, mutta sanotaan nyt näin esimerkkinä), mutta työpäivä on aivan liian hektinen, juoksen kuin päätön kana ympäri taloa ja kaupunkia ja hädin tuskin ehdin syödä lounasta, saati käydä veskissä ja päivän pätteeksi pitäisi vielä juosta äkkiiäkkii spinningille, kun keho on sanomassa sopimusta irti, ja itkettää vain ajatuskin siitä, etten saa ottaa hetkeäkään rauhallisesti – juu ei tule kesää. Menen yleensä kotiin. Tai jos aamulla herään ja ei vaan tunnu siltä, että haluaa istua aamupäivän lukien hyvää kirjaa ennen töitä – niin sitten teen sen. Kyllä minulle sitten tulee niitä energisempiä päiviä, kun salille meno ei tunnu ollenkaan vaikealta – vaalin siis niitä päiviä. Siiltä se sitten lähtee käyntiin paremmin se rutiini ja jaksaa mennä urheilemaan, vaikka olisikin hieman väsynyt.

Tired

2. Nuku kunnon yöunet. Väsyneenä ei jaksa tehdä mitään. Silloin helposti snoozaa puolet aamusta tai ottaa suorimman tien kotiin töiden jälkeen (eikä siis sinne salille, vaikka salikamat onkin mukana..) Onhan se niin, että sarjojen katselu on parasta yömyöhään, mutta on ehkä pakko tunnustaa itselleen, että nukkuminen on itseasiassa todella tärkeää, jotta jaksaa (ihan noin muutenkin töissä/koulussa, saati salilla tai lenkkipolulla). Kuinka paljon tulee nukkua en osaa sanoa, koska määrällisesti se vaihtelee yksilöltä toiselle, mutta sanotaanko vaikka että siitä tietää, että on nukkunu tarpeeksi, kun herää virkeänä.

2. Babysteps. Mitä ikinä harrastatkaan, lenkkeilyä, salitreeniä, uintia – you name it.. Jos päämääräsi on treenata viisi kertaa viikossa, aloita huomattavasti pienemmällä määrällä ja lisää määrää pikkuhiljaa. Varsinkin, jos on aloittelija, pienempi määrä on parempi kuin mennä all in. Eli käytännössä aloitan paussin jälkeen parilla kevyellä treenillä, seuraavana viikkona määrä on sama, mutta lataan enemmän painoa tankoon, ja sitä seuraavana viikkona lisään yhden päivän/tai lataan entistä enemmän painoja. Tällä tavalla keho tottuu pikkuhiljaa liikkumiseen, eikä esmes lihaskivusta tule niin pahaa, että haluaa amputoida ruumiinosia.. Eli ei mitään sadan kilon maveja paussin jälkeen, hell to the no.

victorydance3. Löydä treenimuoto, joka on mielestäsi kivaa. Oletko vuosittain hankkinut joka syksy/uusivuosi salikortin, käynyt muutaman kerran mutta sitten todennut, että voihan helvetti mitä paskaa – ja jättänyt sen jälkeen kortin jonnekkin keittiönlaatikkoon homehtumaan, koska et pidä salista? Jos löydät treenimuodon, joka on mielestäsi hauskaa, palaat suuremmalla todennäköisyydellä takaisin siihen. Minustakaan ei koskaan tullut mitään juoksijaa, koska jos juoksee vain 3 kertaa vuodessa ei tee mitään edistyksiä… Koska juoksu noin yleensä on aivan järkkyä kuraa..

pizza4. Syö ruokaa, ja riittävästi. Kun monet aloittavat uuden ”kuntokuurin” (eikö vain voitaisi kutsu sitä uudeksi elämäntyyliksi, eikä mieluiten elämäntaparemontiksi .. iik miten vihaankaan tuota sanaa..) niin he luulevat, että minimoimalla ruuan määrää yhdistettynä suureen määrään liikuntaan saa parhaimman ja nopean tuloksen. Kuitenkin unohdetaan että se ruoka on kuitenkin kehon polttoainetta, eli sitä tarvitaan. Ja sitä tarvitaan varsinkin palautumiseen, yhdistettynä kunnon yöuniin. En ikinä tule antaa mitään vinkkejä siitä, miten ”lomakiloista” pääsee eroon, paitsi sanomalla: syö sopivasti – ei liikaa, ei liian vähän ja liiku. Ai mitä pitää syödä? No ihan tavallista ruokaa.

dying5. Mieti mielessäsi, miltä treenin jälkeen tuntuu kehossa. Tämä on ehkä se, joka auttaa minua eniten menemään salille. En oikein osaa sanoilla kuvailla, miltä minusta treenin jälkeen tuntuu, se on jonkinlainen euforinen fiilis, jossa selkä- ja polvisäryt ovat hetkellisesti poissa ja tilalla on vain sairaan väsyneet lihakset ja olen aivan loppu, mutta samalla todella onnellinen. Minun on muutenkin liikuttava, koska liikkumattomuus aiheuttaa minulle kovia särkyjä varsinkin selkään – joten pelkkä pelko särystä saa minut liikkeelle. Se ja se, että liikkumisesta tulee hyvä olo on minun suurin motivaattori. Ja se onnellisuuden tunne. Onhan se totta mitä sanotaan, kukaan ei yleensä kadu tehtyä treenejä.

joker_plan
6. Suunnittele. Yleensä tietää, miltä viikko näyttää ja pystyy siten suunnittelemaan milloin olisi saumaa mennä jumppatunnille, salille tai juoksemaan. Sitten muista vielä sekin, ettei hyvän treenin tarvitse kestää tuntikausia. Tunti riittää, jopa vähempikin – kunhan se treeni on hyvin suunniteltu (pyydä tarvittaessa apua asiantuntijalta, sitä varten ne on olemassa) Omat treenit kestävät harvoin yli tunnin, useimmiten 45-50 minuuttia (siis salitreeni, cardiot kestää yleensä sen 20 minuuttia, sitä enempää en suostu polkemaan..)

Olen usein lukenut, että on huomattavasti helpompaa mennä salille, jos ottaa treenikamat mukaan töihin. Eeeeei toimi, ellei sali ole työpaikan ja kodin välillä. Näin siis omasta mielestäni. Menen kuitenkin kotiin jos olen liian väsynyt. Se siitä mahtavasta suunnittelusta. Kolme kertaa olen tosin tässä onnistunut kesän aikana. Kolme. Kertaa. Noin sadasta.

Kun nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat kunnossa tarvitsee vielä yhden lisän tuohon listaan. Nimittäin päättäminen siitä, että huomenna aikoo liikkua. Se ei ehkä toimi ihan jokaikinen kerta, mutta mitä päättäväisempi on, sitä useammin itseassa pääsee liikenteeseen. Tai siis näin minä toimin.

Kuinka sinä motivoit itsesi liikkeelle? Onko lisää vinkkejä?

PS. Vihdoinkin sain tämän tekstin julkaistua, kirjoittamiseen meni ”vain” kuukausi. Jotenkin mielestäni oli todella fiksua tehdä kuukauden kokopäiväduunit kolmen viikon aikana, jotta voisin matkustaa viikoksi Suomeen (koska mullahan ei ole mitään palkallista lomaa.. 5 työpäivää jäljellä!) – ja sitten sen päälle vielä opiskella yksi ekstra iltakurssi etäopiskeluna. MUTTA – olen silti päässyt salille monesti – koska päättäväisyys ja suurimmaksi osaksi suunnittelu. Tällä kaikella on tietenkin negatiiviset seuraukset: jouduin sanomaan so long sosiaaliselle elämälleni (mitä se on, voiko sitä syödä?) En suosittele.

PPS. Nyt kun syyslukukausi lähti käyntiin, lue mun vinkit siitä miten pienellä budjetilla voi liikkua ja syödä terveellisesti. Täältä ja täältä.

100 kg rakkautta

Ensinnäkin, pitäkää kiinni hevosistanne – kyseessä ei todellakaan ole siitä, että olisin rakastunut johonkin mieheen, joka sattumoisin painaisi 100 kg. Vaan pikemminkin elämäni rakkaudesta – salista (nyt kun mietin asiaa vähän tarkemmin, niin se on ehkä kuitenkin se loogisin selitys otsikolle.. heh.)

Tänään nimittäin kävi niin, että kun olin salilla päätin ihan huvin vuoksi, saisinko vihdoinkin vedettyä sen sadan kilon maastavedon.. Olen nimittäin ollut siinä 95-97.5 kilon paikkeilla jo aika kauan, mutta jotenkin vaan mulla on ollut jonkinlainen mentaalinen esto testata sataa. Saman jutun koin tuossa syksymmällä, kun en saanut 70 kg nostettua, vaikka kuinka yritin.. Kunnes exä päätti mun puolesta, että nyt jumalauta, nosta vaan se tanko siitä. Ja siitä se sitten lähtikin.

Syy mentaaliseen estoon on todennäköisesti selkä – ja polvi. Vaikka mulla on huomattavasti parempi fiilis selässä nykyään, välillä saatan vetää jonkun liikkeen vähän epäkontrolloidusti ja se aiheuttaa muutaman päivän kivun. Ja se jättää jälkensä. Polvi taas on osittain paskana (odotan magneettiröntgeniä), joten sekin vaan sotkee soppaa entistä enemmän. Näistä loukkaantumisista ja kivuista tulee jonkinlainen ylipääsemätön pelko välillä, koska ne huonoimmat päivät ovat todella huonoja.

Mutta tänään oli hyvä päivä. Ja mulla oli hyvä fiilis (ehkä senkin takia, että olen matkustan huomenna Suomeen muutaman päivän pikavisiitille ja että päättötyön aihe alkaa olemaan aika selvä, ja saan tehdä juuri siitä aiheesta, jonka halusinkin (siitä lisää joku toinen kerta..)) Joten kunnon lämmittelyn jälkeen päätin heittää niiden 2.5 kilon pannujen (molemmalle puolelle yksi siis..) sijasta 5 kg tankoon – eli summaksi se satanen.

Katselin sitä tankoa hetken. ”Tuo tanko ei muuten tuosta nouse..” kuulin sisäisen skeptikkoni mumisevan. Sali oli ihan tyhjä. Ei ketään paikalla. Hetkonen. Mitä se mukamas haittaisi, jos ei se nousisi siitä? Ei voi tulla paremmaksi, ellei uskalla edes testata. Psyykkasin itseäni muutaman minuutin ja katselin tankoa ”Säpäs muuten nouset tuosta. Kerran. Selkä suoraksi vaan. Kerran. Se on vaan 10 kg enemmän, kuin edellinen nosto. Kerran.”

Asetuin tangon taakse. Otin otteen tangosta. Asetuin alkuasentoon. Katse eteenpäin peiliin. Selkä suoraksi, vatsalihakset kireeksi, aktivoin latsit. Hengitin syvään. ”Kerran.” Nousin seisomaan – tanko seurasi nätisti mukana. Sadan kilon mave. Niin helposti. Niin nätisti. Sata kiloa.

Olen tietoinen siitä, ettei kukaan ollut todistamassa nostoa – joten en voi kutsua tätä viralliseksi PR:ksi. Mutta exän sanoja lainaten – saavat sitten todistaa kuukauden päästä 110 kg :D

Eli, vietin päiväni juuri niinkun halusinkin – elämäni rakkauden ja parhaimman ystäväni kanssa. Sali ♥ Ja täten haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille, toivottavasti teilläkin on ollut ihana päivä ♥♥♥

wondermary

PS. Ehkä uusi hupparini vaikutti nostooni? Löysin Henkkamaukan alennusmyynneistä tämän Wonder Woman hupparin – tosin hieman väärän kokoisena, nimittäin S-koossa, mutta kas kummaa, sain kuitenkin ahdattua itseni siihen, mitä nyt vähän kiristää haukkareiden (kun mullahan nyt ihan tajuttomat haukkarit onkin..) ja selästä.. Mutku hei, Wonder Woman – ja maksoi kympin.

PPS. Ja fyssarille terkut: Ai miten niin en koskaan enää tule nostamaan mitään painavaa? Nyt kohti uusia tavoitteita. Miten olisi 150 kg? FUCK YEAH!

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 22: uudenvuodenlupaukset

Oho, kävipäs todellakin vanhanaikaisesti – ja jäi joulukalenteri ihan täysin kesken. Vielä olisi 4 luukkua jäljellä. Koska elämä tuli vähän väliin. Eli hyvää joulua tähän väliin vaan :D Mietin ensin, että jätänkö ihan kokonaan väliin, vai vedänkö kunnialla loppuun asti. Koska yleensä lopetan kaiken, mitä aloitan, päätin yllättää itseni ja vetää kalenterin loppuun.

Eli ensinnäkin, näin vuoden viimeisempänä päivänä: Hyvää uutta vuotta kaikille! Itse olen ollut ihan karseassa flunssassa ja yskässä sitten maanantain ja jätän kaikki bileet väliin tänään, mutta toivottavasti te vietätte uutta vuotta, kuten haluatte ♥

Itse en harrasta uudenvuodenlupauksia (siis kirjoitetaanko tämä yhteen vai ei, sanotaan että joo) enää. Ehkä siksi, koska joka vuosi, jolloin olen ”luvannut” itselleni, että laihdun, tulen paremmaksi ihmiseksi laadida ja niin pois päin, kaikki on aina mennyt persuksilleen viimeistään  maaliskuussa..

Sen sijaan ajattelin kuitenkin, että tekisin jonkinlaisia terveyteen, hyvinvointiin ja treeneihin liittyviä tavoitteita ensi vuodelle.

1. Aion kokeilla jotain uutta reseptiä vähintään kerran viikossa, koska mulla on tapana aina syödä samaa ruokaa päivästä toiseen, vuoden ympäri. Heh.

2. Aion mennä uimaan ihan aikuisten oikeasti kerran viikossa, vähintään. Meinasin vahingossa kirjoittaa kuussa – freudilainen lipsahdus kenties?

3. Mulla on tod näk tulossa polven leikkaus ensi vuonna, joten voin yhtä hyvin valmistautua henkisesti siihen nyt jo, ja olla tietoinen siitä, että tulen missaamaan paljon gainseja kuntoutuksen aikana. Mutta toivottavasti saan toimivan polven.

4. Aion mennä useammin deitille, hengailla ystävieni kanssa enemmän, matkustaa jonnekkin missä en ole ollut aiemmin ja toivon mukaan valmistua liikunnanohjaajaksi.
5. Aion, heti kun parannun flunssasta mennä jatkamaan tavoitetta nostaa maastavedosta sen 100 ja penkistä 50, ja sen jälkeen aion nostaa rimaa ja tavoitella vielä korkeimpia painoja :)

cool

Miltä teidän tavoitteet näyttää ensi vuodelle? Palataan asiaan ensi vuonna (höhö)

Puss! ♥

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 19: muutama vinkki jouluähkyyn

Kohta se on täällä, se päivä, jota monet meistä odottaa – jouluaatto ja erityisesti jouluruoka. Nam! Monella taitaa kuitenkin varmasti olla sekin ongelma, että silmät syö huomattavasti enemmän kuin mitä maha vetää – ja jouluaaton iltana ollaan ihan ähkynä sohvalla ruokakoomassa.

Mulla olisi muutama vinkki siihen miten helpottaa oloa kun päivän aikana on tulossa ruokatapahtuma, jossa ruokaa syödään kaksin käsin – ja ei, se ei ole, että jätä syömättä. Koska hei, ruoka on hyvää. Mutta liika syöminen ei myöskään ole hyvä.

eating pants1. Ensinnäkin, syö normaalisti päivän aikana. Eli aamupalaa ja lounaan (tai no, riippuu siitä milloin teillä syödään – meillä syödään nimittäin illalla.) Sillä tavalla verensokeri ei ole miinuksella, ja joulupöydässä ei tule hotkittua hirmunälkään kaikkea (jää vähän muillekkin siinä tapauksessa.) Ja itse olen ainakin huomannut sen, että jos päivän aikaa syö normaalisti ei vatsa tule niin kipeäksi ähkyn takia (varmaan koska on venyttänyt vatsalaukkuu.. hahah.)

2. Älä lappaa siihen lautaselle koko ruokapöydän antimia kerralla kilokaupalla. Ota vähän kerralla. Tällä tavallla (toivottavasti) huomaat, kun vatsalaukku alkaa olla täynnä.

3. Vesi on poppis janojuomana. Tällä tavalla tulee ainakin vähemmän kaloreita juotua, ja sitäpaitsi se edesauttaa ruuansulatuksessa.

chandler_full4. LIIKU! Kun olet syönyt, mene ulos kävelemään – ota vaikka koira mukaan tai vie roskat. Kunhan liikut edes muutaman minuutin. Kun lähtee kävelemään lihakset alkavat tekee töitä ja tarvitsevat energiaa ja aineenvaihdunta lähtee edes vähän liikkeelle. Sohvalla makaaminen sen sijaan ei tee sitä.

 

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 17: mikä on hyvä tavoite?

Taisin mainita aiemmin, jossain sivulauseessa tavoitteista jotakin – olen liian poikki lukeakseni mitä olen kirjoittanut – mutta ajattelin vähän kirjoittaa siitä, miksi tavoitteita kannattaa olla ja mikä on hyvä tavoite.

Eli, miksi tavoitteita? Koska on huimasti näyttöä siitä, että tavoitteet – oli kyseessä sitten treenitavoitteet, tavoitteita elämässä/koulussa/töissä you name it – lisäävät motivaatiota ja antavat suunnan mitä kohti pitäisi tehdä töitä (Weinberg & Gould, 2010.) Esimerkkinä voisi heittää sen, että treenaa mitä sattuu salilla verrattuna siihen, että treenaa salitreenin mukaan ja tavoitteena on nostaa penkistä 10 kg enemmän puolen vuoden päästä, kuin tänäpäivänä. Voisin melkein lyödä vetoa siitä, että penkkipunnerrustyyppi on halukkaampi mennä salille.

Mutta mikä on sitten hyvä tavoite? Monet sanovat, että hyvän tavoitteen voi laittaa niin sanottuun SMART-malliin (eli Specific – tarkasti määritelty, Measurable – mitattava, Achievable – tavoitettavissa, Realistic/relevant – realistinen, Time bound – aikataulutettu) Esimerkkinä voi olla sama kuten yllä: Nostaa 10 kg enemmän (mitattava) puolen vuoden päästä (aikataulutettu)  – on realistinen (riippuen henkilöstä), tavoitettavissa (eli ei ole 100 kg enemmän) ja tarkasti määritelty. Monet sanoisivat, että 10 kg laihdutus on myös hyvä tavoite, koska se täyttää edelläolevat kriteerit.

lower your standards

Kuitenkin itse väittäisin, ettei kaikkia tavoitteita voi laittaa SMART-tavoitteeksi. Enkä varsinkaan menisi laittamaan laihdutustavoitteita siihen kategoriaan, koska laihtuminen yleensä riippuu monesta muusta asiasta, suuremmaksi osaksi elämäntapamuutoksien kautta (treenin, dietin takia) ja elämäntapamuutos on käyttäytymisen muutoksia juuri sen takia, koska syö terveellisemmin ja liikkuu enemmän. Lisäksi jokaikinen, joka on koskaan laihduttanut, tietää miten paino voi heittää jopa kilon päivästä päivään (tämä koska nestetasapaino) ja se voi olla negatiivista motivaatiolle (kuten olen huomannut koutsattavieni kanssa, kun heillä oli laihdutustavoitteita.) Hyvänolon tunne voi myös olla yksi tavoite – tai tulla terveäksi, tosin nämä ovat aika subjektiivisia käsitteitä (minun käsitys terveydestä eroaa todennäköisesti sinun käsitteestä.)

Joten minä sanoisin, että hyvä tavoite on urheilullinen tavoite – jonka voi laittaa SMART-malliin ja sen tuloksena paino yleensä tippuu. Olen jankuttanut tästä aika paljon koutsattavieni kanssa, ja vihdoinkin poletti tippui paikoilleen ja määriteltiin uudestaan heidän tavoitteensa. Paino muutenkin on aivan liian isossa fokuksessa meidän yhteiskunnassa, joten siitä stressistä voisi luopua ihan kokonaan (mitä se vaaka edes sanoo, ihan oikeasti? Se ei sano mitään kehonkoostumuksesta, vaan vaan siitä kuinka paljon maan vetovoima vetää meitä alas kohti maata)

Urheilullisen tavoitteen avulla pystyy kuitenkin mittaamaan tavoitteen esimerkiksi aikana (juosta 5 km alle 20 minuuttia), etäisyytenä (juosta 10 km), nostettu määrä painoja (penkki 100 kg) jne. Terveyden voisi kuitenkin vaikkapa määritellä niin, että pääsee eroon jostain lääkityksestä (vaikkapa verenpainelääke – joka on yhden mun koutsattavan tavoite.) Mutta hyvänolon tunne on myös omasta mielestäni hyvä tavoite, koska se lisää sitä sisäistä motivaatiota. Tavoitteita voi hei olla monia!

looking good

Mutta summasumarum on kuitenkin se, että määrittele tavoitteesi, tee aikataulu, jolloin haluat päästä tavoitteesi, pitäen huolta siitä, että se kuitenkin on realistinen. Ja sitten pitää vielä pitää sekin fakta asia mielessä, että voi tapahtua jotain matkan varrella, joka tekee sen ettet tule pääsemään tavoitteesi – vaikkapa sairastuminen, loukkaantuminen, tai stressi ihan normaalista elämästä etc – jolloin tavoitteen uudelleenmäärittäminen on tärkeää.

LifeGoals

Itse olen oppinut tämän kantapään kautta, kun pari vuotta sitten laitoin omaksi tavoitteeksi nostaa maastavedossa 100 kg. Mutta sitten loukkasin selkäni, enkä voinut pitkään aikaan nostaa mitään painavaa, ja sehän johti siihen, että sain ”luovuttaa” tavoitteeni suhteen – joka johti melkeinpä masennukseen. Kuitenkin laitoin tavoitteeni uusiksi – kuntouttaa selkää ja oppia nostotekniikan kunnolla, jotta voisin pikkuhiljaa palata painavien nostojen ääreen. Ja nyt, kaksi vuotta (give or take) myöhemmin, olen kuntouttanut selkäni ja olen 5 kg alkuperäisestä tavoittesta, joka on myös nykyinen tavoitteeni – ja keväällä aloitin 30 kilosta.

Mikä on sinun tavoitteesi vuodelle 2016, jos lähtisit muokkaamaan sitä näiden vinkkien avulla?

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 13: onnellisuudesta

Ai kamala, mikä viikonloppu. Olen ollut molemmat päivät töissä ja eilen tein vielä tuplavuoron ja olin ylitöissä koska kaaos. Olo oli kieltämättä aika väsynyt, kun heräsin äsken pesutupavuoroa varten. Kuitenkin, sen takia eilen ei tullut mitään postausta, koska ei ollut hetkeäkään rauhaa. Eli eilisen päivän postaus, vassågoo.

En ajatellut mitään erikoista kirjoittaa tänään, vaan lähinnä jakaa tämän.

letthatshitgoEli, jos väkisin joutuu yrittää saada jotain toimimaan, niin kannattaa antaa asian olla, oli kyseessä sitten suhde, ystävyys, housut tai täydellinen ponnari. Tämä on suurinpiirtein mun nykyinen elämänfilosofia. Itse en halua hukata aikaa tai energiaa johonkin. Okei, ei ehkä ole mitenkään kivaa tunnustaa itselleen, ettei ihan mennyt niinkun Strömssössä. Tiedän, se ottaa varsinkin ihmisille, jotka ovat edes vähän samankaltaisia kuin minä (perfektionistejä) todella kovasti, kun huomaa epäonnistuvansa.

Mutta tiedättekö mitä? Joka ikinen menestynyt henkilö maan päällä – riippumatta siitä, millä tavalla henkilö on menestynyt – on epäonnistunut paljon useammin kuin mitä sinä ja minä olemme yhteensä. Epäonnistumisista oppii, virheistä oppii. Ja vaan antamalla niiden epäonnistumisten olla, ja keskittyä niihin onnistumisiin on avain onnellisuuteen. Me itse päätämme miten haluamme elää. Elämäsi on omiesi valintojesi lopputulos. More or less. Välillä voi olla muitakin syitä. Mutta suurimmaksi osaksi se on sitä.

Sinä päätät oletko onnellinen vai aiotko sietää niitä vittumaisen epämukavia housuja.

Heitä ne roskiin.

Niinkun myös kaikki muut asiat, joita joudut väkisin yrittää saada toimimaan.

ihmemaan joulukalenteri – luukku 12: muutama vinkki salille

Viikonloppu on ollut so far aika intensiivinen, mutta yritys on kova kalenteria varten (kahdentoista päivän putki piipöl!), joten ajattelin antaa muutamat hyödylliset vinkit salitreeniä varten.

Jos joku nyt siellä marmattelee, että hohhoijaa tää akka vaan jauhaa salitreeneistä eikä mistään kivasta treenistä – mun ”laji” on salitreeni. Deal with it.  Mutta te, jotka kaipaatte vinkkejä salille, vassågoo – tai te, jotka suunnittelette aloittavanne salitreenit, teille nämä voi olla todella hyviä vinkkejä.

– Ensinnäkin, lopettakaa peiliin tuijottaminen liikkeitä tehdessä. Ymmärrän sen, että varsinkin aloittelijana turvautuu paljon peiliin katsomiseen, jotta tietää, että tekee liikkeet oikein, esimerkiksi että, selkä on suorassa maveja tehdessä. Mutta tämä aiheuttaa sen, että niska on anatoomisesti väärässä asennossa ja voi myöhemmin itseasiassa aiheuttaa ongelmia. Sen sijaan opi tuntemaan liike, tuntuuko liike oikeissa lihaksissa. Jos esimerkiksi hauiskääntö tuntuu selässä – niin teet jotain väärin. Eli katse pois sieltä peilistä HETI!

– Treenaa koko kroppa läpi. Vaikka unelmana on ne sairaan isot haukkarit ja rintalihakset (miehet hoi) ja muhkea iso perse (tytöt hei) niin pelkän yhden lihasryhmän treenaaminen ei ole fiksua. Pelkkää treenattu yläkroppa näyttää ihan oikeasti tyhmältä. Ja pelkkää persetreeni voi aiheuttaa ihan sairaasti selkävaivoja tulevaisuudessa (lupaa, parin vuoden kulutta tulee joku ”selkävammabuumi” – koska melkein joka ikinen likka jonka olen salilla nähnyt treenaa vaan perseliikkeitä.)

– Vaihda treeniohjelmaa edes joskus. Eikä vain siis liikkeitä. Jos olet treenannut noin 2 vuotta lihaskasvutreeniä (8-12 toistoa per setti, 30-60 s huilia) vaihda maksimivoima treeniin (1-5 toistoa per setti, ja 2-3 minuuttia huilia settien välissä) tai räjähtävää voimaa (joka tosin vaatii peruslihaskunnon – eli älä aloittelijana lähde tekemään tällaista treeniä, koska se on aika rasittavaa jänteille. Aloitteija, aloita aina lihaskasvu/massatreenillä, koska se tekee jänteistä kestävämmät myös..) Lupaan, että kehityt nopeammin.

– Eikö sulla ole treeniohjelmaa? Menetkö salille tekemään mitä ikinä huvittaa, ja petyt ettei lihakset kasva, tai voima kehity? Systemaattinen, progressiivinen treeniohjelma is the shit. Eli se että seuraa jonkinlaista treeniohjelmaa, voi olla koko kroppatreeni, 2- tai 3-jakoinen. Jos ohjelmassa lukee, että pitäisi tehdä 12 toistoa, mutta pystyt tekemään 13 niin se tarkoittaa sitä, että tulisi laittaa lisää painoa seuraavalla kerralla.

ptwondermary

-Ja älkää treenatko Smithissä! Smithlaite on tuo kuvassa oleva hässikkä (GYMSELFIE – kun pamautin pääni tankoon, jos kunnolla katsotte, näette kaksi punaista kohtaa mun otsassa.. onneksi olin yksin salilla). Smithlaite voi olla ihan hyvä aloittelijalle (kuten esmes mulle, nyt kun satsaan penkkipunnerrukseen, koska mä pelkään ihan sikana, että se tanko tippuu mun kurkun päälle ja mä delaan, koska treenaan yksin. Ja mä en ole valmis kuolemaan ihan vielä. Ensin pitää saavuttaa jotain hienoa elämässä. En vaan kehtaa pyytää niitä meidän salin hunkseja spottaa mua, koska oon vielä niin heikko penkkipunnerruksessa :D Mutta odottakaa muutama kuukausi, niin otan koulun ennätyksen mun nimeen .. :3 Exää oon tosin pyytänyt apuun joskus, koska se on yhtä heikko kuin minä.. Joten vedän Smithissä 24/7:issä.. Jepp hankin kortin sinne taas.) Mutta kyykkyjä Smithissä? Fuck no.

Kaksi syytä: 1) Smithissä ei tarvitse stabiloida keskivartaloa yhtä paljon kuin kyykyssä. Ja sen takia kyykky on niin mahtava liike, koska se on kokokroppaliike (melkein) juuri sen takia, koska pitää pitää keskivartalo paikoillaan – ja selkä suorassa. 2) Smithin liikerata on täysin suora, eikä siis normaali, niinkuin kyykyssä, jossa se on aavistuksen kaareva. Katsokaa allaoleva video, jos haluatte paremman selityksen :D

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 6: treenistä arkea.

Ensinnäkin, hyvää itsenäisyyspäivää. Itse istun koulussa vääntämässä labraraportin viimeisiä korjauksia (toivottavasti) ennen kun lähetän sen maikoille – Ruotsissahan ei korkeakouluopinnoissa tunneta käsitettä ”lomaa.”

Mutta joo, mulle tuli itseasiassa pieni toivepostaus joulukalenteriin. Nimittäin ystäväni mielestä mun pitäisi kertoa, miten me, jotka liikutaan säännöllisesti motivoidaan itsemme takaisin salille/lenkkipolulle, vaikka oikeasti ei jaksaisi.

dying2

Tämä on vaikea aihe. Mulla vaihtelee motivaatio treenaamiseen aika reippaasti, ja monesti joudun pitämään vakavan juttelutuokion itseni kanssa, jotta pääsisin salille. Tämä on ihan normaalia, ja se on ihan fine. Monesti saan itseni ylipuhuttua salille menosta muistamalla, miltä treenin jälkeen tuntuu. Se fiilis kun on vetänyt itsensä ihan loppuun ja saa pyöräillä/kävellä kotiin viimeisillä voimilla tyhjentämään hyvällä omatunnolla jääkaapin on ehkä parasta ikinä. En edelleenkään ole koskaan kuullut kenenkään katuvansa jotain treeniä – tosin minä mahdollisesti silloin kun loukkasin selkäni :P

pizza

Lisäksi olen aloittanut kirjoittamaan salipäiväkirjaa, jonne kirjoitan päivän treenit, kuinka monta settiä ja kuinka paljon tuli nostettua, kuinka paljon olen nukkunut ja miten meni. Tämä on ehkä tavalliselle liikkujalle vähän too much – ymmärrän sen. Minua se ainakin motivoi hurjasti, kun näen että esmes olen nostanut penkkipunnerruksen ennätystä 2.5 kilolla – lisäksi olen ehkä vähän äärimmäisen kilpailuhenkinen ihminen, joten saan tästä mukavat kikit. Mun koutsattavat (olen nääs aloittanut koutsaamaan ihmisiä :D Ihan siis oikeita ihmisiä!) yleensä kirjoittavat almanakkaansa milloin ovat treenanneet – jotta he saisivat vähän kokonaiskuvan siitä, että he edistyvät. Salipäiväkirjan tulee olla nopeasti täytettävissä, eikä mikään romaani tyyliin ”rakas päiväkirja tänään minä olin salilla ja blablabla” – koska rehellisesti kuka nyt jaksaa istua kirjoittamassa tuollaista sontaa monta kertaa viikossa, kun voi esmes katsoa Netflixiä?

Ennen treenasin, jotta laihtuisin, nykyään treenaan vain ja ainoastaan hyvinvoinnin takia. Kysyin jopa tätä postausta varten monelta koulukaverilta (mehän kaikki treenataan more or less monta kertaa viikossa kaikki) ja tuttavapiiristä, miksi treenaavat. Ja monet sanovat tätä samaa: Hyvinvointi. Ei suuremmat lihakset, ei laihduttaminen, eikä vahvemmaksi. Kun vaihtaa perspektiiviä treenaamiseen (ei ulkoiset – esmes x kg laihdutus – tavoitteet vaan sisäiset -hyvä olo) niin se lisää sisäistä motivaatiota – joka kohentaa itseluottamusta, sekä myös edesauttaa saaman säännöllisen rytmin liikkumiseen (Weinberg & Gould, 2010). Lopputulos on kuitenkin sama – suuremmat lihakset ja mahdollinen laihtuminen what not, tosin vaan ilman sitä psyykkistä stressiä. Niin ja olo on huomattavasti parempi.

gym

Lisäksi kannattaa vähän suunnitella viikon ajan, että mihin väliin voisi heittää treenit. Tosin, jos suunnitelma pettää – esmes tulet kipeäksi tai joku muu meno estää treenit – se ei ole koko maailmaa, voit treenata yhtä hyvin toisena päivänä. Tämä tapahtuu jopa koulukaverilleni, joka huippu-urheilija, sekä mulle –  monesti istun ihan koomassa sängyssä ja yritän epätoivoisesti saada itseäni liikkeelle – mutta kun ei vaan jaksa. Jos olen aivan liian väsynyt en lähde treenaamaan vaan jään sängynpohjalle makaamaan. Ja se on ihan fine. Koska ei myöskään saa unohtaa lepoa. Ja edelleenkin, pitää olla kiltti itselleen, ettei sitten ala mollaamaan itseään siitä, ettei tullut treenattua vaikka ”piti.”

eatchipsJa sitten se tärkein kohta – kohta, jonka kaikki olemme käyneet läpi joskus – Älä. Aloita. Liian. Rankalla. Treenillä. Koska parin viikon päästä tulet vihaamaan treenejä ja todennäköisesti et palaa.. (Vähän niinkun joka toinen ihminen, joka aloittaa salitreenit tammikuussa..) Aloita hissukseen. Tätä ei siis voi painottaa tarpeeksi, kerran kaksi viikossa – ei joka päivä. Ihan aikuisten oikeasti. Jos aiot muistaa jonkun näistä pointeista, muista tämä. PIKKUHILJAA! Siitä sitten pikkuhiljaa alat laittaa lisäpainoja/vauhtia mitä lie ja treenaamaan useammin.

Kysyttävää?

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 3 : terveelliset suklaapallot

Tämän päivän luukussa ajattelin jakaa uusin lempparireseptini, nimittäin terveelliset suklaapallot! (Siis  terveellinen versio ruotsalaisesta chokladbollenista.. ) Nää voi hyvin tehdä vaikka joululahjaksi jollekkin terveysintoilijalle tai herkkuperseelle, tai tehdä niinkun minä – syödä kaikki itse. Heh.

suklaapallot

Jos nyt ollaan sellaisia, niin gluteeniton, maidoton, vegaani, eikä lisättyä sokeria. Jee. Sellainen respeti. Minähän en noista periaattessa välitä, mä tykkään näistä koska NAMI!

Huom! Reseptissä oli virhe joka on nyt korjattu – pähkinöitä piti olla 50 eikä 100 g. Mutta pähkinäthän on hyviä, joten eipä varmaan haittaa, jos oli vähän enemmän niitä :)

Eli tarvitset:
100 g taateleita (noin 12 kpl, mä käytin kuivattuja)
n. 2 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaota
0,5 dl kaurahiutaleita
n. 2 rkl vettä (mä laitoin puolet vettä, puolet vahvaa kahvia)
n. 50 g murskattuja pähkinöitä (mä käytin tällä kertaa saksanpähkinöitä)
kookoshiutaleita

Tee näin:
Laita kaikki kamat, paitsi kookoshiutaleet blenderiin ja muussaa mössöksi. Tai laita kulhoon ja muussaa sauvasekottimella. Kunhan muussaat ne. Sen jälkeen tee mössöstä pieniä palloja (tää on aika tricksyy) ja sen jälkeen pyörittele niitä kookoshiutaleissa. Ne hiutaleet voi laittaa vaikka lautaselle niin helpottaa vähän. Laita pallot sen jälkeen jääkaappiin kovettumaan hetkeksi, ennen tarjoilua.