uusi ennätys puolen vuoden odottamisen jälkeen.

Odottaminen on ehkä väärä sana. Todella väärä. En ole odottanut, että tekisin salilla uusia ennätyksiä, olen raatanut niiden eteen. Juossut salilla välillä päivästä päivään, nostanut x määrä kiloja viikottain jne.. Mutta kuitenkaan en ole parantanut penkkiennätystä puoleen vuoteen.. Tai odottakaas – sitten maaliskuun öh.. melkein kahdeksaan kuukauteen.. (huomasin nyt myös, että matematiikka ei ole näköjään vahvuuteni enää..)

Olen ollut erittäin tietoinen siitä, että tämä yli-kuudenkymmenen-kilon-haamuraja on ollut jonkinlainen henkinen blokki päässäni. Kokeilin muutamaan kertaan smithissä nostaa 62.5 joskus kesällä, mutta meinasin kuolla – siis oikeasti – kun en saanut tankoa nostettua (ja unohdin laittaa ne jarrut oikeaan kohtaan…) eikä salilla ollut ketään muuta auttamassa.. Onneksi jotenkin sain nostettua muutaman sentin sitä tankoa ja laitettua sen smithiin kiinni ja sitten jotenkin sain itseni sieltä tangon alta pois (onneksi kukaan ei ollut näkemässä tätä laadukasta treeniä.) Sen jälkeen olen treenannut suurimmaksi osaksi siinä viidenkympin ja kuudenkympin välillä, harvoin edes uskalsin testata sitä kuuttakymppiä.

Sitten tosin kyllästyin saliini, ja ainoa treenaava ystäväni ylipuhui minut vaihtamaan salia. Kunnon salille. Sellaiselle, jossa on paljon voimanostoa ja bodausta harrastavia tyyppejä – eli sellaisia kuin minä (en tosin mitään bodausta harrasta, huom.) – siis sellaisia talon kokoisia ihmisiä, tiedättehän. Hän meinasi, että jos vietän enemmän aikaa ympäristössä, joka motivoi minua enemmän – se henkinen blokki varmaan häviäisi. Ja lisäksi, voisimme tsempata toisiamme paremmiksi (ja hän halusi ilmaisen koutsin). Tämä oli suuri askeln sinne mukavuusalueen ulkopuolelle – minähän olen aina treenannut yksin, en ole koskaan nähnyt treeniä sosiaalisena tapahtumana. Mutta, koska minulla on menossa sellainen ”mene-mukavuusalueesi-ulkopuolelle-edes-joskus”-projekti menossa, niin ajattelin että voinhan sitä tietenkin kokeilla. En voi menettää mitään, ja ellen tykkää kaverin kanssa treenaamisesta, voin aina jatkaa treenejä yksinkin. Rajt?

Ja nyt, ensimmäisen viikon jälkeen, nostin penkistä 63,5 kiloa. Kuusikymmentäkolme ja puoli kiloa.

winner
Mikä on aika mahtavaa ottaen huomioon, että polvi ei ole vielä palautunut ennalleen, eli en ihan täysiä ole penkissäkään pystynyt vetämään. Kunhan tuo polvi tuosta parantuu leikkausen jälkeen, odotan innolla kuinka monta ennätystä rikon.

So long henkinen blokki, see you never again!

pr(Toivottavasti.. Eiku pliis, ei nähdä, jookosta?)

PS. Ja kyllä, aion jatkaa kaverin kanssa treenaamista, ainakin muutaman kerran viikossa, se on itseasiassa todella kivaa. Eli väärässä olin, myönnän :)

ennätyksiä, painonnostoa ja vähän sinkkuelämää

Moi taas!

Joka päivä vannon itselleni, että pakko kirjoittaa vähän blogia, mutta ajatus vaan uuvuttaa mut täysin ja päätän joka päivä jättää koko sivun avaamisen.. Olen tietoinen siitä, että mulla on muutama kommentti, johon en ole vastannut – tulen vastaamaan niihin, kunhan.. vaan jaksan. Jotenkin koko elämä tuntuu aavistuksen liian uuvuttavalta juuri nyt, koska tekemistä on koko ajan! Kuitenkin, vähän kivoja juttuja on tapahtunut tässä sitten viime kerran!

Nimittäin HALLOWEEN! Lupasinhan laittaa kuvaa omasta outfitista. Tosin, harmi vaan naamasta, koska en koskaan nähnyt mitään kokovartalopeiliä – ja sitäpaitsi en edes osaa ottaa kuvaa itsestäni peilin kautta – too old for that shit. Mutta toisaalta, mulla oli päällä vaan punainen (!!!) H&M perusmekko (!! MEKKO!!! MULLA!?!?! Joka tuli just ja just perseen alapuolelle! OMG!). Eli ei mitään erikoista siinä mielessä.

No asiaan – tadaa, Queen of Hearts Liisa Ihmemaasta:

queen of heartsJa ihan näin kokemuksen syvällä rinta-äänellä, laittakaa ensin piilarit silmiin ja sen jälkeen meikin, eikä toistepäin niinkun minä näin aloittelijana. Sain tehdä melkein koko meikin uudestaan hehe.

IMG_20151101_001802

Itse pippalot oli ihan jees, kunnes mentiin baariin. Tai no jees ja jees. Liikaa outoa porukkaa, joten minä, Laura B ja B:n äijä istuttiin parvekkeella kylmyydessä koska meno meni liian oudoksi. Mutta oli kivaa kuitenkin. Baarissa taas ei näköjään koskaan ole kivaa. Tai .. ainakaan noissa K-18 baareissa. Note to self: ÄLÄ MENE NUORISON BAAREIHIN ENÄÄ! OLET LIIAN VANHA!

pr jalkaprassiMitäs muuta on tapahtunut viime aikoina? Juu! Tein uuden ennätyksen jalkaprässissä – vaikka selkä ja polvi paskana. 230 kg sain nostettua. Edellinen PR oli 180 kg joskus vuonna 1 ja 2. Eli ei paha. Olen ylpeä hajonneesta kropasta, joka pystyy tekemään niin paljon enemmän, kuin mitä olen luullut. Tuo kuva on niin epäimarteleva – mutta hei, 230 kg! Seuraavana tavoite 300!

ahnuld smileTreeneistä puheenollen – maanantaina meikäläisestä (mä muuten inhoan tuota sanaa niin paljon!) tuli Step 1 painonnostokoutsi.. Olin ensimmäinen meidän luokasta joka nosti, joka oli TODELLA pelottavaa, varsinkin kun niin monet katsoivat nostoa. Meidän piti siis tehdä teknisesti oikein snatch ja clean and jerk, sekä osata korjata kaverin tekniset virheet. Kuudesta nostosta (3 yritystä molempia), ainoastaan 1 meni perseelleen – eikä mun tekniikassa kuulemma ollut hirvittävästi kommentoitavaa. Wuhuu! Nyt ois vaan pakko ostaa ne painonnostokengät ja sitten aloitetaan tää homma tosissaan! (Harmi vaan, ettei sellaisia kenkiä löydy Örppööstä, joten joudun etsimään netistä! Wtf!) .. Ja äiti, mun selkä ei tuu menee paskaksi, jos vaan kuuntelen mitä kehoni sanoo ja nostan oikein. Lupaan.

kukkia ja lappariaAiniijoo.. Viime perjantaina sain kukkia pojalta. Tää oli muuten ensimmäinen kerta in my life, kun sain kukkia.. joltakin joka ei ole mulle sukua. Haha ”pojalta” – okei mieheltä.. kun olin ihan ensimmäisellä deitillä sitten eksän. Tinder-deitti siis. Kääk! Olen suunnitellut sen paskan apin poistamista jo kauan, mutta siinä kävikin sitten näin. Se oli pelottavaa, en ole koskaan ollut niin hermostunut koko elämäni aikana ja nyt tajusin, että koko jutusta tuskin tulee mitään. Mutta mä sain kukkia. Ja nyt se kynnys on ohitse, nyt voin jatkaa deittaamista – jos TÄSTÄ ”KAUPUNGISTA” LÖYTYISI EDES YKSI JÄRKEVÄ IHMINEN JOKA EI OO IHAN TÄYSIN MAALAISTOLLO… Kuvasta huomaatte varmaan, miten epätottunut kukkiin olen, sillä perjantaina en edes omistanut maljakkoa. Katsokaa nyt tuota hienoa Lapin Kulta tuoppia maljakkona. Vähän olin kyllä silleen, että wtf, toitko sä ihan aikuisten oikeasti kukkia? Ja mitä mä näillä teen? Mulla ei oo edes maljakkoa! Ja kyllä se jäbä vähän kuoli nauruun kun kaivon tuon tuopin esille. Lauantaina menin tosin ostamaan maljakon, koska let’s face the facts, ei noi kukat nyt niin hienoja oo tuossa tuopissa. Mä en muuten tiiä mitä noille kukille tehdään, annanko mä niiden olla tuossa maljakossa kunnes ne delaa? Vai hä?

Ja nyt kun Halloween on ohitse, voi alkaa keskittyä jouluun:

joulukarkkia Muuten elämään ei kuulu oikein mitään muuta erikoista. Koulu ottaa päähän, sama duuni, olen suurimman osan vapaasta ajastani salilla ja sitten menen kotiin tyhjentämään jääkaappia ja yritän nukkua kunnolla ja tarpeeksi. Vähän tylsää. Mutta noh, kai se on tällaista tää aikuisten elämä.

Mitä sinnepäin kuuluu? Odotatteko tekin jo joulua?