uusi ennätys puolen vuoden odottamisen jälkeen.

Odottaminen on ehkä väärä sana. Todella väärä. En ole odottanut, että tekisin salilla uusia ennätyksiä, olen raatanut niiden eteen. Juossut salilla välillä päivästä päivään, nostanut x määrä kiloja viikottain jne.. Mutta kuitenkaan en ole parantanut penkkiennätystä puoleen vuoteen.. Tai odottakaas – sitten maaliskuun öh.. melkein kahdeksaan kuukauteen.. (huomasin nyt myös, että matematiikka ei ole näköjään vahvuuteni enää..)

Olen ollut erittäin tietoinen siitä, että tämä yli-kuudenkymmenen-kilon-haamuraja on ollut jonkinlainen henkinen blokki päässäni. Kokeilin muutamaan kertaan smithissä nostaa 62.5 joskus kesällä, mutta meinasin kuolla – siis oikeasti – kun en saanut tankoa nostettua (ja unohdin laittaa ne jarrut oikeaan kohtaan…) eikä salilla ollut ketään muuta auttamassa.. Onneksi jotenkin sain nostettua muutaman sentin sitä tankoa ja laitettua sen smithiin kiinni ja sitten jotenkin sain itseni sieltä tangon alta pois (onneksi kukaan ei ollut näkemässä tätä laadukasta treeniä.) Sen jälkeen olen treenannut suurimmaksi osaksi siinä viidenkympin ja kuudenkympin välillä, harvoin edes uskalsin testata sitä kuuttakymppiä.

Sitten tosin kyllästyin saliini, ja ainoa treenaava ystäväni ylipuhui minut vaihtamaan salia. Kunnon salille. Sellaiselle, jossa on paljon voimanostoa ja bodausta harrastavia tyyppejä – eli sellaisia kuin minä (en tosin mitään bodausta harrasta, huom.) – siis sellaisia talon kokoisia ihmisiä, tiedättehän. Hän meinasi, että jos vietän enemmän aikaa ympäristössä, joka motivoi minua enemmän – se henkinen blokki varmaan häviäisi. Ja lisäksi, voisimme tsempata toisiamme paremmiksi (ja hän halusi ilmaisen koutsin). Tämä oli suuri askeln sinne mukavuusalueen ulkopuolelle – minähän olen aina treenannut yksin, en ole koskaan nähnyt treeniä sosiaalisena tapahtumana. Mutta, koska minulla on menossa sellainen ”mene-mukavuusalueesi-ulkopuolelle-edes-joskus”-projekti menossa, niin ajattelin että voinhan sitä tietenkin kokeilla. En voi menettää mitään, ja ellen tykkää kaverin kanssa treenaamisesta, voin aina jatkaa treenejä yksinkin. Rajt?

Ja nyt, ensimmäisen viikon jälkeen, nostin penkistä 63,5 kiloa. Kuusikymmentäkolme ja puoli kiloa.

winner
Mikä on aika mahtavaa ottaen huomioon, että polvi ei ole vielä palautunut ennalleen, eli en ihan täysiä ole penkissäkään pystynyt vetämään. Kunhan tuo polvi tuosta parantuu leikkausen jälkeen, odotan innolla kuinka monta ennätystä rikon.

So long henkinen blokki, see you never again!

pr(Toivottavasti.. Eiku pliis, ei nähdä, jookosta?)

PS. Ja kyllä, aion jatkaa kaverin kanssa treenaamista, ainakin muutaman kerran viikossa, se on itseasiassa todella kivaa. Eli väärässä olin, myönnän :)

Mainokset

mulkut salilla – käytöstavat? mitä ne on? jotain syötävää vai?

Tässä on yksi esimerkki, miten ei tule käyttäytyä kuntosalilla.

Tapahtui eilen salilla:

Istahdin rear dec/pec dec laitteeseen, laitoin kuulokkeet korviin, asetin painon lämmittelyä varten ja valitsin hyvän biisin treeniä varten. Lämmittelykierroksen vedin hitain liikkein, koska selkä on ollut entistä hankalampi nykyään – nyt ei ollut kiireän treenin paikka. Oli siis todella hyvä fiilis! Kun lämmittely oli valmista ja olin aloittamassa kirjoittamaan vastuksen muistiinpanosovellukseen kännykkääni (kyllä kirjoitan aina ylös kuinka paljon nostan ja missä laitteessa – jotta näen että kehityn), näin sivusilmällä, että eräs mies yritti sanoa minulle jotain. Voi huokausten huokaus, en voi sietää kun minua häiritään salilla. Otin kuulokkeet pois korvista, koska olen sentään (yleensä) kohtelias:

”Niin?” kysyin mieheltä.
”Saanko vetää välissä, kun sä huilit?” hän kysyi.
”Juu et saa, saat odottaa.” vastasin kohteliaasti kuitenkin, koska en halua jakaa laitetta ventovieraan kanssa, koska en pysty keskittymään kun joku hönkii niskaan.

Normaalit ihmiset kunnioittaisi tätä. Okei, tämä tyttö haluaa vetää tässä rauhassa, menen tekemään jotain muuta silloin välissä. Mutta ei. Kun olin juuri jatkamassa treeniäni.. mies jatkoi.

”Mitä se sinua mukamas haittaa, jos mä vedän välissä?” hän tivasi.
”Koska mä sanoin, että ei. Täällä on muitakin laitteita, ole hyvä ja käytä niitä sinä aikana, kun tämä on varattu.”
”Kamoon, anna mä nyt vedän siinä.”
”Ei. Mene nyt pois siitä häiritsemästä. Odota vuoroasi.”

gettingannoyedTässä kohtaan ainakin seminormaali-ihminen antaisi periksi ja poistuisi. Laitoin kuulokkeet takaisin korviini ja olin valitsemassa uuden biisin, ja meinasin kirjoittaa vastuksen siihen sovellukseen kun mies alkoi huutamaan. Kyllä. Huutamaan.

”Senkin huora, leikit vaan kännykkäsi kanssa, ihan hyvin voisin vetää sinä aikana.”
”Anteeksi? Mitä oikein sanoit minulle? Voisitko vähän rauhoittua ja suksia vittuun siitä, ja antaa mun treenata rauhassa. Kiitos.”
”Ai voinko rauhoittua? RAUHOITTUA? Herranjumala! Mitä se sinua mukamas häiritsee, helvetti, jos mä vedän muutamat setit tuossa välissä..” mies huutaa naama punaisena – noin 20 cm naamastani, ja sanoo sitten jotain omalla kielellään, jota en tietenkään ymmärtänyt ja poistuu kova-äänisesti toiseen laitteeseen, josta hän näkee milloin olen valmis.

sayhuh
Itse kiehun raivosta tapahtumasta. Jotenkin, surrealistinen olotila siitä mitä just tapahtui. Siis joku ventovieras tulee vaan raivoamaan tuosta noin vaan. Ja koska hyvällä fiilarilla alkanut treeni meni suorastaan päin helvettiä tapahtuneen takia, omat pirunsarvet tuli esille, ja treenasin eeeerittäin hitaasti siinä laitteessa, koska näin kun mies kyyläsi koko ajan. Tein jopa muutamat extra setit ja nyt takahartiat ovat kyllä saaneet kuukauden edestä treeniä. Näin kun miehellä meni lopullisesti hermot, ja lähti pois salilta. HA! Siitäs sait mulkku.

uhhuhOlin siis niin vihainen vielä monta tuntia tuon jälkeen, niin vihainen, että oikein tärisin. Tärisin jopa silloin koko tapahtuman aikana, mutta ylen kuitenkin ylpeä itsestäni, etten alkanut huutamaan takaisin ja alentunut samalle tasolle tämän imbesillin kanssa. Tai antanut periksi tälle salifasistille.

Tämä ei ole edes ainoa kerta kun olen joutunut tämänkaltaiseen tilanteeseen. Kerran kun vedin penkkipunnerrusta – ja mulla kestää siinä liikkeessä, koska treenini fokus on voimanostoissa (penkkipunnerrus, maastaveto ja kyykky.) Silloin minua häiritsi (taas vaihteeksi) mies ja hänen poikansa. ”Saako vetää välissä?” Et, koska mä oon tässä nyt, odota vuoroasi. ”Ihan nopeasti vedetään.” Ei, minä olen tässä nyt, odottakaa – samalla haen lisää painoja ja jäbä menee vetää siihen, ja se päättyi sitten niin, että jaettiin se penkki ja mun treenit meni aivan päin hevonhelvettiä, koska en pystynyt keskittymään. Ja lähdin pois ennen aikojani.

Siis mikä juttu tämä on?

Ensinnäkin, toki saa kysyä! En minä sitä. Jotkut eivät ehkä hirvittävästi välitä siitä, jakaako jotain laitetta jonkun toisen tuntemattoman henkilön kanssa. Mutta, jos joku sanoo ”ei käy” – kunnioita sitä! Ihan oikeasti! Jotkut ihmiset (esmes minä) ahdistun, kyllä ihan oikeasti ahdistun siitä, kun joku hönkii niskaan tuolla tavalla. Kuuntelen omaa musiikkia kuulokkeiden kanssa, jotta saan mahdollisimman vähän ihmiskontaktia salilla – koska se salitreeni on minun terapiaa, ja haluan tehdä sen rauhassa.

Ja sitäpaitsi – kuntosali on sellainen paikka, että siellä on muitakin ihmisiä. Hyväksy fakta. Et omista koko paikkaa, eikä sun treenit mene pilalle millään tavalla, jos et sattumoisin pääse tekemään sitä siinä järjestyksessä jonka treenin tulisi tehdä (isoimmat lihakset ja monimutkaisimmat liikkeet ensin, ja sitten kohti pienempiä lihaksia ja eristäviä liikkeitä). Lupaan, joka ikinen kuntosalilla ollut henkilö on joskus joutunut tekemään kompromissin missä järjestyksessä ja mitä laitteita käytetään, koska se haluamansa laite/painot on ollut varattuna. JA ME OLLAAN TEHTY SE ILMAN MITÄÄN HUUTOA TAI MULKKUMAISTA KÄYTÖSTÄ! Ja eikä meidän haba ole kärsinyt siitä ollenkaan – itseasiassa, pieni vaihtelu  välillä treeneissä on vaan hyväksi lihaksille, shock the system you know!

Ja toiseksi. ”Senkin huora.”

ohreallyEt sitten mitään kehittävämpää keksinyt? Mitä tälläkin oikein yritit sanoa? Että minä naisena en kuulu ”miesten salille?” Vaan minun tulee treenata naisten salilla (joka siis fitness 24/7:llä on?) – Sori mutta ne painot sillä puolella ovat liian kevyeet mulle, sorri että olen niin epänaisellinen. Että sinä, miehenä, olet etuoikeutettu tekemään juuri niin kuin sinä haluat? Ja koska et saa tahtoasi läpi, huorittelu on aikuisin tapa jatkaa keskustelua? Kyseessä oli sentään 40-50 vee mies. Ei siis mikään teini… Yeah, sanonpahan tähän vain että voi huh huh, 1800-luku soitti ja haluaa ajattelumaailmansa takaisin. Ehkä tämän miehen tulisi hankkia oma sali itselleen, jotta ei muut ihmiset – tai siis naiset – pilaa hänen päiväänsä.

Ja, etkö vieläkään ole kuullut siitä, että ei tarkoittaa ei? Haluaisin tietää, miten tämä tyyppi olisi reagoinut, jos olisin ollut mies ja olisin sanonut ei. Varmasti olisi mennyt mukisematta pois siitä odottamaan vuoroaan jonnekkin muualle. En halua tehdä tästä asiasta naiset vs miehet – juttua, mutta ajatus kuitenkin tuli mieleen.

Olenko minä jonkinlainen idioottimagneetti, vai ovatko muut joutuneet vastaavaan tilanteeseen?

xoxo, Marianne

kun joutuu ensimmäistä kertaa leikkaukseen

Kun kotiuduin Suomen reissulta viime viikolla huomasin, että olin saanut postia Örebron Yliopistolliselta Sairaalalta. YES! Vihdoinkin, kauan odottamani kirje on saapunut. Revin sen jo portaissa auki: Tervetuloa lokakuun 27 päivä polven tähystysleikkaukseen! JAA!

happyyVihdoinkin polveni leikataan. Vihdoinkin! (Päivän sana?) Aloin heti kuvittelemaan elämästä kivuttoman polven kanssa, joka ei natise kävellessä, ah – voin ehkä jopa käyttää korkokenkiä taas, ja mitä parasta – voin ehkä tehdä kyykkyjä – siis KUNNON kyykkyjä. PAINAVIA kyykkyjä. Ehkä. Ehkä, jos menen oikein crazy bananas – voisin mennä juoksemaan. JUOKSEMAAN. Mutta olisin todella iloinen siitä, jos tuo särky vain hävisi.

Sitten luin koko lapun läpi. ”Koska kyseessä on paikallispuudutuksella tehtävä tähystys, voit syödä ihan normaalisti leikkauspäivänä.” Eeh. Paikallispuudutus. Muistin, miten olin ortopedini kanssa keskustellut tästä, kun hän soitti minulle toukokuussa ja kertoi magneettikuvien tuloksesta ja kertoi, että hän haluaa leikata polven, koska olen vielä ”niin nuori ja se on ehkä pelastettavissa..” Ortopedi selitti, että saan itse valita, haluanko että leikkaus tehdään puudutuksella vai haluanko nukutuksen. Koska en ole aiemmin ollut vastaavassa tilanteessa – siis leikkauksessa – niin en osannut vastata kysymykseen, vaan kysyin hänen mielipidettä asiasta. Hän kertoi, että paikallispuudutuksella pääsen nopeammin leikkaukseen, ja hän uskoo, että olen henkisesti sen verran vahva, että kestän olla hereillä leikkauksen aikana. Sanoin ok, tehdään niin.

Tässä kohtaa kaikki nauravat, ”henkisesti vahva”. Minä. Haha. Joo. Hahaha.

Mutta kun luin tuon siitä paperista ja aloin miettimään, mitä kaikkea se tarkoitti, siis se hereillä oleminen. Vaikka en tunne mitään kipua, niin tunnen jotain siellä polven sisällä. Kuulen mitä he tekevät. Ja pahimmassa tapauksessa näen mitä he tekevät. Joten mulle iski paniikki. MUN ENSIMMÄINEN LEIKKAUS EVÖR – ja tulen olemaan HEREILLÄ! En saanut mitään pientä paniikkia. Vaan kunnon paniikkikohtauksen.

panicattackfeelsLong story short. Jos mennään vähän taaksepäin ajassa, noin puolitoista vuotta jotakin tapahtui polvessa – mitä siis minä en osaa selittää, eikä edes lääkäri, eikä fyssari, eikä edes magneettikuvat polvesta. Olen tässä rampannut edestakas lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt kuntoutustreeniä niin paljon, että se tulee ulos korvista, syönyt morfiinipohjaisia kipulääkkeitä ja olen ollut hetkittäin niin turhautunut kivusta. Kun siihen vielä lisätään paskana oleva selkä, niin avot – kyllä elämä on ollut välillä ihanaa. Kuitenkin, olen yrittänyt olla valittamatta siitä, että mulla on enemmän kivuiliaita päiviä, kun kivuttomia. Koska se valittaminen ei oikein auta mitään, sen opin isältäni. Viime syksynä sain uuden lääkärin, joka kerrankin otti kipuni todesta ja laittoi lähetteen ortopedille. Ortopedi tutki polveni tammikuussa tänä vuonna. Pääsin magneettiröntgeniin huhtikuussa ja tulokset sain toukokuussa. Leikkaus.

Ja nyt se leikkaus on ihan nurkan takana. Ja tottakai minulla oli tuhatsata kysymystä, ja paperissa oli numero, johon voi soittaa ja kysyä. Tottakai soitin, halusin vastaukset kysymyksiini. Sillä ensinnäkin, paperissa luki, että jos luulet, että tarvitset kainalosauvoja – ota mukaasi yhdet, sillä muuten ne joutuu ostaa. OSTAA. Ai niinkun miksi ostaisin kainalosauvat, muistoksi vai? Vai olettavatko he, että kaikilla on sauvat jossain nurkassa lojumassa. Naulaanko ne seinään kiinni sisustuselementiksi? Ja sitäpaitsi ihmettelin, mitä ihan tarkasti minulle tehdään ja kuinka kauan tulen olemaan saikulla. Ja tärkeintä – voinko saada rauhottavia, jotta en pyörry sinne leikkauspöydälle?

No mun tuurillahan saan puhelimen päätyyn elämäänsä kyllästyneen vanhan kääkän, jolla on todella huono päivä. Puhelu meni about näin:

*minä kysyn kainalosauvoista*
”Kyllä , pitää paikkaansa, ne pitää ostaa.”
”Ei siis voi vuokrata mistään pariksi päiväksi?”
”Ei, sitä systeemiä meillä ei ole enää, ja se systeemi ei tule ikinä enää takaisin.”
”Ok. Mutta tarvitsenko sellaisia?”
”Mistä minä sen tiedän?”
”No mistäs minä sen tietäisin, en ole lääkäri tai mikään asiantuntuija.”
”Sun olisi pitänyt puhua tästä lääkärisi kanssa.”
”Kuules, olen tavannut lääkärini kerran, ja siitä on yli 10 kuukautta, ja puhunut kerran sen jälkeen puhelimessa sen kanssa.”
”Ai, no siis. No yleensä ehkä tarvitsee pari päivää niitä, mutta vain jos polvi tuntuu oudolta.”
”Kuinka kauan tulen olemaan saikulla?”
”Tuo on myös lääkärikysymys.”
”Anna mulle sitten hänen numeronsa, niin soitan lääkärille.”
”No, etsä hei voi sille tuosta noin vaan soittaa, ei tää toimi niin.”
”Ai en siis saa keskustella hänen kanssaan toimeenpiteestä ollenkaan? ”
”Niin. Olisit ajatellut sitä asiaa kun juttelit hänen kanssaan viimeksi. Näet hänet sitten leikkauspäivänä.”
”Jaha. Onpas outoa, ei tunnu hirvittävän kivalta tämä. Mutta jos se on niin, niin se on niin. Onko mahdollisuuksia muuten saada mitään rauhoittavia, koska oon vähän hermostunut… ”
”Itse valitsit paikallispuudutuksen, jos olit niin hermona, miksi et ottanut nukutusta.”

twitching-sheldon”Hei, mikä juttu tämä oikein on? Tässä lähetteessä sanottiin, että jos on kysyttävää tähän numeroon voi soittaa.. Tässä muutenkin hermostuttaa tämä leikkaus, ja sä et nyt helpota mun oloa ollenkaan sun asenteesi kanssa. Kerro nyt kuinka kauan yleensä ollaan saikulla ja saako rauhoittavia?”
”Yleensä joku viikko ollaan poissa, ja pystyt kyllä kävelemään ilman sauvoja. Rauhoittavista saat jutella lääkärin kanssa sitten leikkauspäivänä. ”
”Kiitos, tulihan se sieltä! Sain vihdoin ja viimein vastauks…”
*klick*

SE KLIKKASI MUT!

shocked2

pissedoff3Olen siis edelleenkin niin raivona tuosta keskustelusta, etten tiedä mitä mun tulisi tehdä. Nyt vedän tämän sitten silleen, että en osta mitään fakin sauvoja, vaan aion vetää ilman, jos sitten kaadun ja satutan itseni, niin sitten Örebron kaupunki saa maksaa. Ei jumala…

Mutta anyhoo, ei sekään auta, että laitan viimeisiä energoita tuohon ämmään. Se siitä. Kääk. Tässä on vielä pari viikkoa aikaa valmistautua henkisesti. Kiva, minulla olisi vielä hammaslääkäri samoihin aikoin, mutta koska mulla on hammaslääkäripelko, tulen kyllä siirtämään sen ajan. Koska riittää tämä leikkauskidutus, siinä on niinkun tarpeeksi ahdistusta yhdelle päivälle. Tai siis viikolle. Tai siis kuukaudelle. Vuodelle.

Mutta siis wish me luck, että leikkaus onnistuu! Jos jollakin on joku hyvä metodi miten vähentää ahdistusta, kertokaa toki minullekkin.

xoxo, Marianne

kuinka päästä (takaisin) treenirutiineihin.

Toissapäivänä töissä juttelunaihe oli motivaation puute ja urheilu/treenaaminen/liikkuminen tai lähinnä liikkumattomuus. Kuuntelin toisella korvalla kun työkaverit keskustelivat siitä, miten itseasiassa tykkäävät todella paljon liikkumisesta, mutta eivät kertakaikkiaan pääse salille tai liikkeelle ollenkaan. Jotkut olivat sitä mieltä, että treenata ehtii vain vapaapäivinä ja toiset sanoivat etteivät silloinkaan ehdi koska pitää tehdä kaikkea muuta. Ajanpuutteeseen oli monia eri syitä – milloin väsymys, perhe-elämä, opiskelu, työt jne. He vetivät sitten minut mukaan tähän keskusteluun, koska luulivat, että koska kävelen joka paikkaan (pyörä edelleen paskana, ja liian köyhä autonomistajaksi) ja pyöräilen töissä mieluiten (koska pelkään kuollakseni taskupysäköimistä (en nimittäin osaa)) ja koska käyn suhteellisen usein salilla ja/tai uimassa ja opiskelen vielä urheilua, että liikkuminen minulle on tottumus, enkä koskaan joudu käymään mitään sisästä kamppailua itseni kanssa, jotta pääsisin salille.

Ehei. Fear not my furry friends, minäkin olen vain tavallinen kuolevainen. Myös minulla on ajoittan todella vaikeaa ylipuhua itselleni, että on aika mennä salille. Löhöily sohvalla syöden karkkia ON, ah, niin ihanaa, kävely kaupungilla aurinkoisena päivänä kädet täynnä jäätelöä on sekin vain aivan liian ihanaa. Puhumattakaan siitä miten ihanaa on olla tekemättäyhtään mitään välillä. Kuka ihmeessä nyt ihan oikeasti jaksaa herätä kukonpieremän aikaan ja mennä salille ennen töitä? (Minähän käyn salilla yleensä aamupäivästä – kun olen iltavuorossa.)

gnaah

Vaikka ajoittain on hankalaa motivoida itseään salille, ehdin sinne kuitenkin noin 3-4 kertaa viikossa ja kerran uimaan – hyvänä viikkona. Aloin siis miettimään, että miten ajattelen ja mitä teen, koska palaan yleensä uudestaan ja uudestaan. Tässä on muutama vinkki, miten minä ajattelen omasta treenaamisesta.

becausecoffee1. Älä stressaa. Liikunnan ei tule olla yksi lisää stressinaihe, vaan hauskaa ja tapa purkaa stressiä. Jos ei tänään tunnu siltä ettei kykene, niin tänään ei kykene. Ja se on ihan fine. Sanotaan vaikka, että aamulla päätän, että menen spinningille (en menisi, mutta sanotaan nyt näin esimerkkinä), mutta työpäivä on aivan liian hektinen, juoksen kuin päätön kana ympäri taloa ja kaupunkia ja hädin tuskin ehdin syödä lounasta, saati käydä veskissä ja päivän pätteeksi pitäisi vielä juosta äkkiiäkkii spinningille, kun keho on sanomassa sopimusta irti, ja itkettää vain ajatuskin siitä, etten saa ottaa hetkeäkään rauhallisesti – juu ei tule kesää. Menen yleensä kotiin. Tai jos aamulla herään ja ei vaan tunnu siltä, että haluaa istua aamupäivän lukien hyvää kirjaa ennen töitä – niin sitten teen sen. Kyllä minulle sitten tulee niitä energisempiä päiviä, kun salille meno ei tunnu ollenkaan vaikealta – vaalin siis niitä päiviä. Siiltä se sitten lähtee käyntiin paremmin se rutiini ja jaksaa mennä urheilemaan, vaikka olisikin hieman väsynyt.

Tired

2. Nuku kunnon yöunet. Väsyneenä ei jaksa tehdä mitään. Silloin helposti snoozaa puolet aamusta tai ottaa suorimman tien kotiin töiden jälkeen (eikä siis sinne salille, vaikka salikamat onkin mukana..) Onhan se niin, että sarjojen katselu on parasta yömyöhään, mutta on ehkä pakko tunnustaa itselleen, että nukkuminen on itseasiassa todella tärkeää, jotta jaksaa (ihan noin muutenkin töissä/koulussa, saati salilla tai lenkkipolulla). Kuinka paljon tulee nukkua en osaa sanoa, koska määrällisesti se vaihtelee yksilöltä toiselle, mutta sanotaanko vaikka että siitä tietää, että on nukkunu tarpeeksi, kun herää virkeänä.

2. Babysteps. Mitä ikinä harrastatkaan, lenkkeilyä, salitreeniä, uintia – you name it.. Jos päämääräsi on treenata viisi kertaa viikossa, aloita huomattavasti pienemmällä määrällä ja lisää määrää pikkuhiljaa. Varsinkin, jos on aloittelija, pienempi määrä on parempi kuin mennä all in. Eli käytännössä aloitan paussin jälkeen parilla kevyellä treenillä, seuraavana viikkona määrä on sama, mutta lataan enemmän painoa tankoon, ja sitä seuraavana viikkona lisään yhden päivän/tai lataan entistä enemmän painoja. Tällä tavalla keho tottuu pikkuhiljaa liikkumiseen, eikä esmes lihaskivusta tule niin pahaa, että haluaa amputoida ruumiinosia.. Eli ei mitään sadan kilon maveja paussin jälkeen, hell to the no.

victorydance3. Löydä treenimuoto, joka on mielestäsi kivaa. Oletko vuosittain hankkinut joka syksy/uusivuosi salikortin, käynyt muutaman kerran mutta sitten todennut, että voihan helvetti mitä paskaa – ja jättänyt sen jälkeen kortin jonnekkin keittiönlaatikkoon homehtumaan, koska et pidä salista? Jos löydät treenimuodon, joka on mielestäsi hauskaa, palaat suuremmalla todennäköisyydellä takaisin siihen. Minustakaan ei koskaan tullut mitään juoksijaa, koska jos juoksee vain 3 kertaa vuodessa ei tee mitään edistyksiä… Koska juoksu noin yleensä on aivan järkkyä kuraa..

pizza4. Syö ruokaa, ja riittävästi. Kun monet aloittavat uuden ”kuntokuurin” (eikö vain voitaisi kutsu sitä uudeksi elämäntyyliksi, eikä mieluiten elämäntaparemontiksi .. iik miten vihaankaan tuota sanaa..) niin he luulevat, että minimoimalla ruuan määrää yhdistettynä suureen määrään liikuntaan saa parhaimman ja nopean tuloksen. Kuitenkin unohdetaan että se ruoka on kuitenkin kehon polttoainetta, eli sitä tarvitaan. Ja sitä tarvitaan varsinkin palautumiseen, yhdistettynä kunnon yöuniin. En ikinä tule antaa mitään vinkkejä siitä, miten ”lomakiloista” pääsee eroon, paitsi sanomalla: syö sopivasti – ei liikaa, ei liian vähän ja liiku. Ai mitä pitää syödä? No ihan tavallista ruokaa.

dying5. Mieti mielessäsi, miltä treenin jälkeen tuntuu kehossa. Tämä on ehkä se, joka auttaa minua eniten menemään salille. En oikein osaa sanoilla kuvailla, miltä minusta treenin jälkeen tuntuu, se on jonkinlainen euforinen fiilis, jossa selkä- ja polvisäryt ovat hetkellisesti poissa ja tilalla on vain sairaan väsyneet lihakset ja olen aivan loppu, mutta samalla todella onnellinen. Minun on muutenkin liikuttava, koska liikkumattomuus aiheuttaa minulle kovia särkyjä varsinkin selkään – joten pelkkä pelko särystä saa minut liikkeelle. Se ja se, että liikkumisesta tulee hyvä olo on minun suurin motivaattori. Ja se onnellisuuden tunne. Onhan se totta mitä sanotaan, kukaan ei yleensä kadu tehtyä treenejä.

joker_plan
6. Suunnittele. Yleensä tietää, miltä viikko näyttää ja pystyy siten suunnittelemaan milloin olisi saumaa mennä jumppatunnille, salille tai juoksemaan. Sitten muista vielä sekin, ettei hyvän treenin tarvitse kestää tuntikausia. Tunti riittää, jopa vähempikin – kunhan se treeni on hyvin suunniteltu (pyydä tarvittaessa apua asiantuntijalta, sitä varten ne on olemassa) Omat treenit kestävät harvoin yli tunnin, useimmiten 45-50 minuuttia (siis salitreeni, cardiot kestää yleensä sen 20 minuuttia, sitä enempää en suostu polkemaan..)

Olen usein lukenut, että on huomattavasti helpompaa mennä salille, jos ottaa treenikamat mukaan töihin. Eeeeei toimi, ellei sali ole työpaikan ja kodin välillä. Näin siis omasta mielestäni. Menen kuitenkin kotiin jos olen liian väsynyt. Se siitä mahtavasta suunnittelusta. Kolme kertaa olen tosin tässä onnistunut kesän aikana. Kolme. Kertaa. Noin sadasta.

Kun nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat kunnossa tarvitsee vielä yhden lisän tuohon listaan. Nimittäin päättäminen siitä, että huomenna aikoo liikkua. Se ei ehkä toimi ihan jokaikinen kerta, mutta mitä päättäväisempi on, sitä useammin itseassa pääsee liikenteeseen. Tai siis näin minä toimin.

Kuinka sinä motivoit itsesi liikkeelle? Onko lisää vinkkejä?

PS. Vihdoinkin sain tämän tekstin julkaistua, kirjoittamiseen meni ”vain” kuukausi. Jotenkin mielestäni oli todella fiksua tehdä kuukauden kokopäiväduunit kolmen viikon aikana, jotta voisin matkustaa viikoksi Suomeen (koska mullahan ei ole mitään palkallista lomaa.. 5 työpäivää jäljellä!) – ja sitten sen päälle vielä opiskella yksi ekstra iltakurssi etäopiskeluna. MUTTA – olen silti päässyt salille monesti – koska päättäväisyys ja suurimmaksi osaksi suunnittelu. Tällä kaikella on tietenkin negatiiviset seuraukset: jouduin sanomaan so long sosiaaliselle elämälleni (mitä se on, voiko sitä syödä?) En suosittele.

PPS. Nyt kun syyslukukausi lähti käyntiin, lue mun vinkit siitä miten pienellä budjetilla voi liikkua ja syödä terveellisesti. Täältä ja täältä.

muutama juttu, joista tykkään

Tällä hetkellä mun ehdottomasti lemppareimmat jutut ovat..

macademia

Paahdetut, suolatut macadamia-pähkinöistä. Kun olen jättänyt karkit ja muut makeat pois ihan sattumalta satuin korvaamaan ne näillä maailman ihanimmilla pähkinöillä. Erityisen hyviä vaikkapa puurossa. Tai ihan noin vaan. Tajuttoman hyviä pähkinöitä! Pitäisi ehdottomasti kyllä vähentää näiden syömistä :D

tyngre proteiini

Kiitos yhden kaverin, olen hurahtanut podcasteihin. Tai pikemminkin treeniaiheisiin podehin ja tarkemmin sanottuna Tyngre Radio. Tyngre on ruotsalainen sivusto, firma, kommuuni, ilmiö – mitä nyt heitä kutsuisi, jossa on treeni ja painojen nosto eri muodossa keskipisteessä – eli jotain joka on niin mun juttu. Jos aihe kiinnostaa ja hablaatte svenskaa – suosittelen tätä podia, ja Tyngre Träningssnack sekä vielä Tyngre Fredagsmys! He myyvät vielä sen lisäksi lisäravinteita, joten noin vuoden kuolaamisen jälkeen laitoin tilauksen menemään. Ostin sieltä kanelipullan makuista kaseiinia, nötkreme (nutcreme in inkliss, eli tyyliin pähkinänmakuista) heraa ja vielä vadelmamehun makuista BCAA:ta, eli välttämättömiä aminohappoja (tsiisus mikä sanamonsteri suomeksi..) Pähkinänmakuiseen heraan ja BCAA:han olen ollut todella tyyvyväinen, omg miten hyviä. Kaseiini taas toisaalta ei maistu mielestäni kanelipullalta, vaan riisipuurolta jossa on kanelia – tosin jos siihen lisää aavistuksen kardemummaa (joka mun mielestä on must kanelipullassa, tai korvapuustissa..) niin voihan nam! Mun pikagooglauksen mukaan näitä ei voi tilata Suomeen, eikä näitä voi ostaa Suomesta. Eli, jos ja kun muutto Suomeen tulee, mun on pakko tulla ostamaan näitä Ruotsista :D

aamupala

aamupala

Uusien proteiinijauheiden myötä olen taas innostunut kokeilemaan uusia makuja puurooni. Te jotka seuraatte minua Instagramin puolella olettekin ehkä jo nähneet uudet aamupalani.. Rakastan toki edelleenkin vaniljaproteiinipuuroa mustikoilla ja manteleilla, mutta nyt vaihtelen sen esim kanelipullanmakuista (proteiini) puuroon (lisään tietenkin kardemummaa..) omenan ja manteleiden kanssa, sekä sekoitan pähkinänmakuiseen heraan aavistuksen kaakaota, ja siitä tulee vähän Nutellaa muistuttavan makuinen herkku, lisäkkeenä vadelmia – ja tietty manteleita. Yritän kehitellä reseptit näistä ja korvata proteiinijauheet normaaleilla tuotteilla, jotta te siellä Suomessakin voitte testata.. watch this space (jos joku haluaa kustantaa keittokirjani, yhteystiedot löytyvät tuolta oikealta.. ->)

cubus

Mutta jos keskustellaan jostakin muusta, kuin pelkästään puurosta ja proteiinista, niin halusin vinkata hyvistä ja edullisista treenilegginsit (tai trikoot, vai mitä noita byksoja nyt oikein kutsutaankaan..?) jotka olen ostanut Cubuksesta. Hintaa oli muistaakseni noin 30 euroa, joka tosin mielestäni on siinä ja siinä, voiko niitä kutsua edullisiksi. Nämä ovat vähän paksumpaa materiaalia – eli alushousut eivät loista läpi kuten neonvalot.. Ostin nämä sen jälkeen kun parisen viikkoa sitten sain paljon katseita salilla ja mietin, että olenko nyt taas tosi cool, todella vahvan näköinen tai sitten vaan todella kaunis, vai onko mulla tyyliin jotain paskaa naamassa..  – kunnes huomasin, kun kävelin peilin ohitse, että Star Wars alushousuni näkyi trikoiden läpi (tottakai mulla on Star Wars alushousut, what did you expect (niitä sai H&M:stä jossain vaiheessa..)) Mutta takaisin asiaan, nämä Cubuksen ovat todella hyvät siinäkin mielessä että ne ovat vähän korkeampaa mallia, elit tulevat vyötäröllle asti. M koko istuu aavistuksen löysästi vyötäröstä, mutta S-koko taas tekee sen että housut venyvät reisien ja perseen kohdalta melkein repeämispisteeseen (minä ja mun valtavat reidet ja gluteus maximus siis :D) Näiden pitäisi olla ns ”Shaping” trikoot, mutta en nyt sanoisi että ovat muokanneet yhtään mitään, mutta tuntuvat kuitenkin tukevilta ja mukavilta. Mulla on nämä myös ihan mustana, of course.

nikedualfusion

Kävin myös pitkästä aikaa Stadium Outletissa, josta löysin maailman nätimmät Niket. Mustaa ja neonkeltaista, en edelleenkään ole kyllästynyt siihen värikomboon, sekä okei pinkit pohjat. Olin niin innoissani, kun kävelin nämä päällä luennolle keväisessä kelissä.. ja nyt sitten sataa räntää kuin viimeistä päivää. Kiva. Ei sitten vielä käytetä lenkkareita vielä. Höh.

Anyhoo, kohta Suomeen parisen viikon paussin jälkeen, tällä kertaa laivalla. Znark. Se tarkoittaa, että saan viettää laatuaikaa tämän neidin kanssa:

sofiKuitenkin, ennen kuin bussi lähtee on vielä pakko siivota viimeiset sotkut, pakata loppuun (muistaa eväät) ja tiskata ja ja ja..

HOW? MIKSI AINA JÄTÄN KAIKEN VIIMETIPPAAN?

Oikein ihanaa tiistaita, pitäkää huolta itsestänne ♥

liian hyvät treenit

Mistä tietää, että on vetänyt hyvän treenin salilla (eli siis on vetänyt itsensä ihan piippuun ja täydellisesti failureiin?)

No vaikkapa siitä, että kun yläkroppatreenin päätteeksi kädet eivät kykene pitämään kännykkää kädessä – eli se tippuu lattialle ja menee viiteentuhanteen palaan (okei kolmeen, takaosa irtosi ja akku lensi kauniissa kaaressa jonnekkin huitsin nevadaan) ja heti sen jälkeen toisessa kädessä oleva juomapullo lentää perässä, ja menee myös sataanosaan (SmartShake – sellainen jossa on sata osaa – okei ehkä neljä.. antakaa mun nyt liioitella edes joskus?) Tottakai juuri niiden hyvännäköisten miesten edessä, missäpä muualla?

nooooo

(Ja tottakai niiden piti vielä olla ystävällisiä ja auttaa mua poimimaan tippuneita tavaroitani.. mumisin jotain kiitos, pidin katseen maassa ja juoksin pukuhuoneeseen piiloon..)

Pienen palautusjuoman ja välipalan jälkeen päätin, että voisi olla hyvä idea mennä kaupungille pyörimään hetkeksi – koska palkkapäivä. Ja tottakai pitää mennä katsomaan, löytäisikö kaupoista hienot uudet lautaset. (Tajuatte varmaan jo, miten tämä päättyy..) Yritin ihan aikuisten oikeasti olla todella varovainen, mutta lautanen jota halusin katsoa, painoi enemmän kun miltä se näytti painavan – ja tippui sen takia lattialle ja meni biljoonaan osaan. stareEn sitten tiennyt että juoksenko karkuun sieltä kaupasta, vai mitä tekisin. Kuitenkin jäin vaan siihen paikoilleni seisomaan ja tuijotin lattialla makaavaa keramiikkakasaa.. Heräsin jostain treeninjälkeisestä koomasta, kun myyjä tuli hetken päästä kysymään voinko hyvin..? (Miltä oikein näytin? :D) Melkein itku kurkussa pyysin anteeksi ja sanoin maksavani lautasen, mutta myyjä sanoi vaan että tapahtuuhan sitä..

Niin, aina mulle.

Piti vielä mennä kaupan kautta kotiin.. ja aloin vielä kaiken kuppuraksi taas puhumaan kassatädille suomea… Ei ole aina helppoa tietää missä maassa on.

Nyt ruokaa naamaan (obviously tarvitsen vähän ravintoa..) ja sen jälkeen saan ihan luvalla vetää pitkän power napin – koska tänään olen yövuorossa, ja pitäisi pysyä hereillä klo 7.30 asti..

Jotenkin aavistan, että kun kolleegat tulevat aamuvuoroon, niin löytävät mut kellarin hierontatuolista – sikeässä unessa..

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 22: uudenvuodenlupaukset

Oho, kävipäs todellakin vanhanaikaisesti – ja jäi joulukalenteri ihan täysin kesken. Vielä olisi 4 luukkua jäljellä. Koska elämä tuli vähän väliin. Eli hyvää joulua tähän väliin vaan :D Mietin ensin, että jätänkö ihan kokonaan väliin, vai vedänkö kunnialla loppuun asti. Koska yleensä lopetan kaiken, mitä aloitan, päätin yllättää itseni ja vetää kalenterin loppuun.

Eli ensinnäkin, näin vuoden viimeisempänä päivänä: Hyvää uutta vuotta kaikille! Itse olen ollut ihan karseassa flunssassa ja yskässä sitten maanantain ja jätän kaikki bileet väliin tänään, mutta toivottavasti te vietätte uutta vuotta, kuten haluatte ♥

Itse en harrasta uudenvuodenlupauksia (siis kirjoitetaanko tämä yhteen vai ei, sanotaan että joo) enää. Ehkä siksi, koska joka vuosi, jolloin olen ”luvannut” itselleni, että laihdun, tulen paremmaksi ihmiseksi laadida ja niin pois päin, kaikki on aina mennyt persuksilleen viimeistään  maaliskuussa..

Sen sijaan ajattelin kuitenkin, että tekisin jonkinlaisia terveyteen, hyvinvointiin ja treeneihin liittyviä tavoitteita ensi vuodelle.

1. Aion kokeilla jotain uutta reseptiä vähintään kerran viikossa, koska mulla on tapana aina syödä samaa ruokaa päivästä toiseen, vuoden ympäri. Heh.

2. Aion mennä uimaan ihan aikuisten oikeasti kerran viikossa, vähintään. Meinasin vahingossa kirjoittaa kuussa – freudilainen lipsahdus kenties?

3. Mulla on tod näk tulossa polven leikkaus ensi vuonna, joten voin yhtä hyvin valmistautua henkisesti siihen nyt jo, ja olla tietoinen siitä, että tulen missaamaan paljon gainseja kuntoutuksen aikana. Mutta toivottavasti saan toimivan polven.

4. Aion mennä useammin deitille, hengailla ystävieni kanssa enemmän, matkustaa jonnekkin missä en ole ollut aiemmin ja toivon mukaan valmistua liikunnanohjaajaksi.
5. Aion, heti kun parannun flunssasta mennä jatkamaan tavoitetta nostaa maastavedosta sen 100 ja penkistä 50, ja sen jälkeen aion nostaa rimaa ja tavoitella vielä korkeimpia painoja :)

cool

Miltä teidän tavoitteet näyttää ensi vuodelle? Palataan asiaan ensi vuonna (höhö)

Puss! ♥

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 20: voiko bodypumpilla kasvattaa lihaksia?

Lyhyt vastaus on ei. Tai kyllä, jos et ole koskaan liikkunut aiemmin.. mutta siinä tapauksessa saa tuloksia ihan vaikka lenkkeilemällä.. tai nostamalla vaikka maitotölkin..

crewsSyy miksi Body Pump ei kasvata lihaksia on toistojen määrä – niitä on meinaa ihan tajuttomasti niitä toistoja per tietty lihasryhmä. Sanotaan, että kun toistojen määrä nousee sinne 15 pintaan niin treenataan lihaskestävyyttä (ja kuorman määrä on silloin noin 30% 1 RM:stä (repetition maximum – eli se määrä kuormaa, jota jaksaa nostaa ainoastaan yhden kerran.)

Eli jos tavoitteena on kasvattaa lihaksia, kannattaa suunnaksi ottaa ihan tavallinen kuntosali (ehkä voi tehdä jotain kehonpainon avulla.. mutta se ei ole nyt postauksen idea..) ja nostaa painoja sen 8-12 toistoa per setti (1-3 settiä per liike.) Ja silloin se kuorma on siinä about 60-80% 1 RM.

Suosittelenko Pumppia treenimuotona? Kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että jos siitä tykkää, niin treenaa sitä – niinkun sanoin ensimmäisessä luukussa. Mutta muuten? Koska salissa on yleensä YKSI vetäjä, joka seisoo edessä, eikä välttämättä ehdi/jaksa kävellä ympäri katsomassa, miten ihmiset nostelee niitä painoja. Kuinkakohan monta kertaa olen nähnyt selkiä, jotka muistuttavat juustonaksuja tai aivan liian notkolla? Liian usein. Se tekniikka ON tärkeää – erityisesti jos tehdään toistoja nopeasti, muuten voi hosatessa tulla loukkaantumisia (minä olen siitä kävelevä esimerkki.. tai just ja just kävelevä haha..) Mutta, jos tekniikka on hallussa – go for it.

Itse en todennäköisesti koskaan tule palaamaan Pumppiin, koska edelleen traumoja siitä, kun loukkasin selkäni. Heh. Tai mistä sitä tietää, face your fears, tai jotain vastaavaa :D

Niin ja vielä yksi side note – eli jos normaalisti treenaat kuntosalilla, ja menet Pumppiin ja olet kuollut noin kolmen sekunnin jälkeen (niinkun esmes minä) niin se ei tarkoita sitä, että olet huono ja heikko (note to self). Vaan sitä, ettet vaan ole treenannut lihaskestävyyttä. Koska summasumarum on kuitenkin se, että tulee hyväksi siinä mitä treenaa (niinkun sanotaan, harjoitus tekee mestarin.)

Kysyttävää?

ihmemaan joulukalenteri – luukku 18: pecsit, eli lemppariliikkeet rintalihaksille

Olen niin monta luukkua jälkijunassa! Tämä koska perjantai meni siivotessa ja pakatessa ja viikonloppuna olen matkustanut laivalla Suomeen ja ollut sukuloimassa ja nukkunut.. Mutta yritän vähän catch up tässä, ettei mene ihan päin helskuttaa koko joulukalenteri – koska joulu on öh, muutaman päivän päästä! (Missä joulufiilis haloo? Mulla on edelleen käytössä mun kesätakki :D)

Mutta tänään on aiheena pecsit – eli rintalihakset ja mun lempiliike(et). Ja ennen kuin mennään itse liikkeisiin niin olen kuullut, että joidenkin PT:den mielestä naisten ei tarvitse treenata rintalihaksia. Mutta kuitenkin sitten pitäisi treenata selkää? VMP – tottakai pitää, jotta saa symmetrisesti lihaksia ja voimaa koko kehoon – joka vaikuttaa mm ryhtiin.

No niin. Mulla on kaksi lemppariliikettä rintalihaksille, joista yksi on tietenkin vanha kunnollinen penkkipunnerrus – vaikka olen todella heikko siinä, enkä uskalla tehdä sitä, jos treenaan yksin (eli vedän smithissä, harmi vaan että 24/7 (hankin sinne kortin taas..) naisten puolella smithin painoraja on 40 kg, wtf?) ja sitten cable crossover:

Mulla kesti tosin tovi, että uskalsin mennä kaikkien äijien keskelle vetää noita cable crossovereita, haha. Mutta suosittelen! Ihan paras liike!

ihmemaan joulukalenteri 2015 – luukku 17: mikä on hyvä tavoite?

Taisin mainita aiemmin, jossain sivulauseessa tavoitteista jotakin – olen liian poikki lukeakseni mitä olen kirjoittanut – mutta ajattelin vähän kirjoittaa siitä, miksi tavoitteita kannattaa olla ja mikä on hyvä tavoite.

Eli, miksi tavoitteita? Koska on huimasti näyttöä siitä, että tavoitteet – oli kyseessä sitten treenitavoitteet, tavoitteita elämässä/koulussa/töissä you name it – lisäävät motivaatiota ja antavat suunnan mitä kohti pitäisi tehdä töitä (Weinberg & Gould, 2010.) Esimerkkinä voisi heittää sen, että treenaa mitä sattuu salilla verrattuna siihen, että treenaa salitreenin mukaan ja tavoitteena on nostaa penkistä 10 kg enemmän puolen vuoden päästä, kuin tänäpäivänä. Voisin melkein lyödä vetoa siitä, että penkkipunnerrustyyppi on halukkaampi mennä salille.

Mutta mikä on sitten hyvä tavoite? Monet sanovat, että hyvän tavoitteen voi laittaa niin sanottuun SMART-malliin (eli Specific – tarkasti määritelty, Measurable – mitattava, Achievable – tavoitettavissa, Realistic/relevant – realistinen, Time bound – aikataulutettu) Esimerkkinä voi olla sama kuten yllä: Nostaa 10 kg enemmän (mitattava) puolen vuoden päästä (aikataulutettu)  – on realistinen (riippuen henkilöstä), tavoitettavissa (eli ei ole 100 kg enemmän) ja tarkasti määritelty. Monet sanoisivat, että 10 kg laihdutus on myös hyvä tavoite, koska se täyttää edelläolevat kriteerit.

lower your standards

Kuitenkin itse väittäisin, ettei kaikkia tavoitteita voi laittaa SMART-tavoitteeksi. Enkä varsinkaan menisi laittamaan laihdutustavoitteita siihen kategoriaan, koska laihtuminen yleensä riippuu monesta muusta asiasta, suuremmaksi osaksi elämäntapamuutoksien kautta (treenin, dietin takia) ja elämäntapamuutos on käyttäytymisen muutoksia juuri sen takia, koska syö terveellisemmin ja liikkuu enemmän. Lisäksi jokaikinen, joka on koskaan laihduttanut, tietää miten paino voi heittää jopa kilon päivästä päivään (tämä koska nestetasapaino) ja se voi olla negatiivista motivaatiolle (kuten olen huomannut koutsattavieni kanssa, kun heillä oli laihdutustavoitteita.) Hyvänolon tunne voi myös olla yksi tavoite – tai tulla terveäksi, tosin nämä ovat aika subjektiivisia käsitteitä (minun käsitys terveydestä eroaa todennäköisesti sinun käsitteestä.)

Joten minä sanoisin, että hyvä tavoite on urheilullinen tavoite – jonka voi laittaa SMART-malliin ja sen tuloksena paino yleensä tippuu. Olen jankuttanut tästä aika paljon koutsattavieni kanssa, ja vihdoinkin poletti tippui paikoilleen ja määriteltiin uudestaan heidän tavoitteensa. Paino muutenkin on aivan liian isossa fokuksessa meidän yhteiskunnassa, joten siitä stressistä voisi luopua ihan kokonaan (mitä se vaaka edes sanoo, ihan oikeasti? Se ei sano mitään kehonkoostumuksesta, vaan vaan siitä kuinka paljon maan vetovoima vetää meitä alas kohti maata)

Urheilullisen tavoitteen avulla pystyy kuitenkin mittaamaan tavoitteen esimerkiksi aikana (juosta 5 km alle 20 minuuttia), etäisyytenä (juosta 10 km), nostettu määrä painoja (penkki 100 kg) jne. Terveyden voisi kuitenkin vaikkapa määritellä niin, että pääsee eroon jostain lääkityksestä (vaikkapa verenpainelääke – joka on yhden mun koutsattavan tavoite.) Mutta hyvänolon tunne on myös omasta mielestäni hyvä tavoite, koska se lisää sitä sisäistä motivaatiota. Tavoitteita voi hei olla monia!

looking good

Mutta summasumarum on kuitenkin se, että määrittele tavoitteesi, tee aikataulu, jolloin haluat päästä tavoitteesi, pitäen huolta siitä, että se kuitenkin on realistinen. Ja sitten pitää vielä pitää sekin fakta asia mielessä, että voi tapahtua jotain matkan varrella, joka tekee sen ettet tule pääsemään tavoitteesi – vaikkapa sairastuminen, loukkaantuminen, tai stressi ihan normaalista elämästä etc – jolloin tavoitteen uudelleenmäärittäminen on tärkeää.

LifeGoals

Itse olen oppinut tämän kantapään kautta, kun pari vuotta sitten laitoin omaksi tavoitteeksi nostaa maastavedossa 100 kg. Mutta sitten loukkasin selkäni, enkä voinut pitkään aikaan nostaa mitään painavaa, ja sehän johti siihen, että sain ”luovuttaa” tavoitteeni suhteen – joka johti melkeinpä masennukseen. Kuitenkin laitoin tavoitteeni uusiksi – kuntouttaa selkää ja oppia nostotekniikan kunnolla, jotta voisin pikkuhiljaa palata painavien nostojen ääreen. Ja nyt, kaksi vuotta (give or take) myöhemmin, olen kuntouttanut selkäni ja olen 5 kg alkuperäisestä tavoittesta, joka on myös nykyinen tavoitteeni – ja keväällä aloitin 30 kilosta.

Mikä on sinun tavoitteesi vuodelle 2016, jos lähtisit muokkaamaan sitä näiden vinkkien avulla?